Kesä on ollut antiteesi edelliselle, sateiselle kesälleni täällä. Harvassa ovat olleet ne päivät, jolloin lämpötila ei ole ollut hellelukemissa. Siihen kun yhdistää Brysselissä alati vallitsevan korkean ilmankosteuden ja puuttuvan ilmastoinnin (koska Suomen tapaan sitä ei ole totuttu täällä tarvitsemaan), elon yleinen tuntu on ollut trooppinen ennemmin kuin atlanttinen.
Kävin maan eteläosissa Valloniassa. Ensin rajamutkan taskuun ranskalaisten kukkuloiden väliin jäävässä Bersillies-L'Abbayen kylässä, jossa tapasin paikallisen eläinlääkärin, joka on rakentanut mailleen oman aron. Isojen hyönteisten ja niitä syövien lintujen katoamiseen oli miehellä kertoa konkreettinen syykin: kotieläinten lääkinnässä käytetty ivermektiini, jonka tuloksena lanta muuttuu myrkylliseksi lantiaisille ja muille suurille lannansyöjähyönteisille - ja jää usein myös hajoamatta.
Toinen asia, jonka sain kuulla, oli erään rajapyykin tapaus. Belgian ja Ranskan välinen rajahan on monin paikoin merkitty maastoon vain historiallisilla kivisillä rajapyykeillä, jotka ovat olleet paikoillaan iät ajat. Isommilla valtateillä on sentään tien varressa kyltti, jossa lukee "Ranska" tai "Belgia", kun maa vaihtuu, mutta pikkuteillä ja pikkukylien ympäröivällä maaseudulla paikalliset vain tietävät, mikä kukkula ja mikä pelto on Ranskaa, mikä Belgiaa. EU:n ansiosta sillä ei ole enää niin kauhean suurta väliä. Mutta silloin tällöin jokin tapaus muistuttaa siitä, kuinka valtava psykologinen merkitys rajoilla ja territorioilla yhä on länsimaisillekin ihmisille. Bersillies'n kulmilla oli muuan maanviljelijä mennyt siirtämään omin toimin maidensa laidalla ollutta, Napoleonin sodista asti paikoillaan jököttänyttä rajapyykkiä pari metriä, jotta pääsisi paremmin oikaisemaan traktorillaan. Näin tehdessään hän tuli vahingossa siirtäneeksi Ranskan ja Belgian välistä rajaa melkoiselta matkalta - koska rajapyykit eivät ole tiheässä. Paikallinen historiafriikki havaitsi rajapyykin siirtyneen. Nousi haloo, kansallistunteet leimahtivat ja viljelijä taisi saada vakavan rangaistuksenkin teostaan, vaikka nopeasti pormestarit molemmin puolin rajaa hymyilivät rajavälikohtauksen tapahtumapaikalle sännänneelle lehdistölle ja useimmat jutut tehtiin humoristiseen sävyyn.
Poimin eläinlääkärin luota kaksi puolalaistyttöä, jotka tunnen Kiovan vuosilta saakka, ja joista toinen on asunut viime vuodet Taiwanilla - joten sain myös loppukesäksi harvinaisen erinomaista taiwanilaista teetä. Ajoimme belgialaisen Philippevillen kautta ranskalaiseen Givet'n pikkukaupunkiin, josta eteenpäin Etelä-Ardennien maisemissa kapeassa jokilaaksossa sijaitsevaan kuvankauniiseen Bouillonin kylään. Tai pikkukaupunkiin. Miten sitä nyt ottaa. Keski-Euroopan vanhoilla asutusseuduilla kylät näyttävät pieniltä kaupungeilta ja pikkukaupungit toisinaan suurilta kyliltä. Bouillon oli joka tapauksessa kätketty helmi. Harvinaisen kaunis ja idyllinen paikka.
Sittemmin puolattaret viipyivät luonani Brysselissä jokusen päivän. Minun ollessani töissä kolusivat kaupunkia. Iltaisin kävimme oluella Ixelles'issä. Puhuimme paljon Ukrainasta ja Taiwanista.
* * *
Suomen Nato-prosessi on edennyt, kun suurin osa jäsenmaista on jo ratifioinut Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden. Jäljellä ovat tosin vielä ongelmallisimmiksi odotetut Turkki, Unkari ja Kreikka sekä muutama muu (Espanja, Portugali ja Slovakia). Syyskuun jälkeen jäljellä lienevät enää hankalimmat. Olen iloisesti yllättynyt, jos iltalypsijöitä ei tässä vaiheessa enää ilmaannu. Valitettavasti tilaisuus on yhä olemassa. Siksipä Suomessa onkin käynyt tasaisena virtana sotilasvierailuja Yhdysvalloista ja Britanniasta, niin että Venäjän käynnistäessä hybridioperaation suuret länsimaat olisivat väistämättä osallisina eikä Suomi jäisi yksin. Sotalaiva USS Kearsarge toi Helsinkiin 40 000 tonnia vapautta, ja kansa kävi pällistelemässä.
Yhdysvaltain ratifiointiprosessin yhteydessä suomalaisten suosioon ylsi varsinkin Arkansas'n republikaanisenaattori Tom Cottonin kirkasotsainen puhe Suomen ylistykseksi, jossa viittailtiin taajaan talvisotaan ja Simo Häyhään. Suomea vastaan äänesti vain Trump-lojalisti Josh Hawley, joskin teekutsumies Rand Paul äänesti tyhjää. Toivottavasti ne amerikansuomalaiset ja -ruotsalaiset, jotka äänestävät republikaaneja, panevat jyvät ja akanat merkille esivaalien koittaessa.
* * *
Kesän päättyessä tämän blogin kirjoittaja jättää tältä erää Brysselin ja suuntaa kaukaisempiin maailmankolkkiin, josta käsin kirjoittelu toivottavasti jatkuu. Sillä välin lukijoita ehkä kiinnostaa tieto, että romaanini Titaanien aika on nyt myynnissä myös suomeksi.
Tuon kirjan voi lukea ainakin kahdella hyvin erilaisella tavalla. Joko fantasian tai spefin genreen kuuluvana suurena seikkailuna tai sitten filosofis-psykologisena, symboleja ja viittauksia vilisevänä mysteeriromaanina varttuneemmille ja syvälentoisemmille lukijoille. Kumpikin lukutapa mielestäni toimii eikä kohtuuttomasti häiritse toista, koska varmistaakseni, että tarina toimisi suurena seikkailuna, en ole tehnyt kehystarinasta sen enempää kuin kerronnastakaan liian raskasta. Toisaalta, jotta se toimisi myös syvällisenä, ihmisyyttä luotaavana mysteeriromaanina, pitäisi niin henkilöissä, tapahtumissa kuin viittausten tiheydessäkin olla yllin kyllin ratkottavaa sille, jota kehystarina puitteineen ei sellaisenaan innostaisi.
Lisäksi siinä on jotain monen eri genren ystäville: psykologisesti koherentteja henkilökuvia niille, jotka lukevat ensi sijaisesti henkilöitä; murhamysteeri ja koko joukko muita arvoituksia dekkarien ystäville; skifiä, spekulaatiota ja biologisesti uskottavaa luonnonkuvausta niille, joita kiehtoo maailmojen rakennus; jännittäviä ja pelottaviakin asioita trillerin ja kauhun ystäville; filosofista ja moraalista pohdintaa niille, jotka etsivät kirjoista jotain opettavaista.
Vaikka englanninkielisen version saa tällä hetkellä viidenneksellä suomenkielisen painoksen hinnasta, suosittelen silti suomenkieliselle lukijalle suomenkielistä versiota. Kirjavan lukijajoukon vuoksi kirjoitin kirjan rinnakkain sekä suomeksi että englanniksi, mutta suomea voidaan pitää teoksen alkukielenä oman äidinkieleni vuoksi - ja onhan siinä myös suomalaisesta perinteestä ja mytologiasta ammennettuja elementtejä. Uskon olevan antoisampaa lukea kaunista suomea kuin ulkomaalaisen kirjoittamaa englantia.
On myös pakko sanoa, että suomenkielinen painos on tyylikäs ja kaunis kirjana. Myös taitto on ilo lukevan ihmisen silmälle. Ja vaikka tarina on sama kuin englanniksi, on lisäeditointi tässä välillä tuonut siihenkin pientä parantelua paikoittain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti