Kirjoitan tätä Coimbrassa, Portugalissa. Oli tarkoitus päästä koleaa ja sateista säätä pakoon Suomesta, mutta kehitys on ollut päinvastaista. Saavuttaessamme Duisburgin siellä oli kesäsää, puut täydessä lehdessä ja lämmintä. Vielä Keski-Ranskassa oli kesäistä. Mutta kun saavutimme Bordeaux'n seudulla Atlantin rannikon, alkoi pilviä kasautua uhkaavasti taivaalle. Espanjaan päästyämme on satanut joka päivä, ja milloin ei ole satanut, on ollut koleaa. Portugalissa sama juttu. Niinpä oli aika pitää passiivinen huoltopäivä, hoitaa asioita ja vieläpä kirjoittaa.
Tämänkertaisen automatkan päämäärä on Casablancassa. Kaikki alkoi siitä, että hävisin vedon marokkolaiselle šakkikaverilleni helmikuun lopulla. Olin sitä ennen voittanut kolme edellistä peliämme putkeen, mutta marokkolainen oli joka pelissä yhä vahvempi vastustaja. Neljännessä pelissä hän alkoikin saada yliotetta. Sanoin hänelle, että tällä kertaa hän voittaa. Ystäväni oli epäileväinen asian suhteen, väittäen, että kuitenkin vedän lopulta jonkin tempun hihasta ja voitan. Löimme sitten vedon, että mikäli voitan, hänen on hankittava itsensä Suomeen pelaamaan kanssani vuoden 2021 loppuun mennessä. Mikäli taas hän voittaa, minun on hankkiuduttava Casablancaan ja pelattava hänen kanssaan tämän vuoden loppuun mennessä. Ehdot olivat hieman tiukemmat minulle, koska minun on paljon helpompi päästä Marokkoon kuin ystäväni on päästä Suomeen. Kävi kuten aavistin, marokkolainen voitti. Päätin, etten odota vuoden loppuun, kun syksystä on kuitenkin tulossa kiireinen, ja lentäminen olisi liian helppoa, joten kunnioitan lupaustani tekemällä tämän matkan kunnolla - omalla autollani Helsingistä Casablancaan ja takaisin.
Marokkolainen ystäväni on muutenkin nerokas ja ihailtava ihminen. Hänen lapsuutensa ei ollut helppo, mutta poikkeuksellisella lahjakkuudellaan ja sisullaan hän pääsi lukion jälkeen huippuyliopistoon Ranskaan. Kaikki kadehtivat häntä. Huomatessaan kuitenkin, että se aiheutti kohtuuttoman taloudellisen taakan hänen leskeksi jääneelle äidilleen, hän palasi jatkamaan opintojaan Marokkoon. Auttaakseen omaa kansaansa ja lapsia, jotka ovat samassa asemassa, jossa hän oli kerran ollut, hän toimii myös vapaaehtoisena opettajana, opettaen vaikeista oloista tuleville lapsille matematiikkaa, kieliä (hän osaa sujuvasti useita) ja šakkia. Hän tuli itse asiassa kiinnostuneeksi šakista yhden oppilaansa kautta ja alkoi sitten hengailla casablancalaisella šakkiklubilla seuraten paikallisten mestarien pelejä ja oppien niistä. Eräänä päivänä hän kulki puiston läpi, jossa vanhat mestarit aina odottivat turhaan haastajia, ja päätti haastaa yhden oppimillaan taktiikoilla. Vanhus saavutti nopeasti yliotteen pelissä, ja oli syönyt ystävältäni useita arvonappuloita. Ystäväni taas keskittyi ainoastaan liikuttamaan solttuja, tunkien niitä yhä edemmäs, ja lopulta - vanhuksen suureksi šokiksi ja yllätykseksi - teki soltulla šakkimatin.
Hänen asenteensa on samanlainen myös toisessa harrastuksessaan, taistelulajeissa. Kerran oli hänellä vastassaan vastustaja, joka oli sekä isompi että vahvempi - ja lisäksi myös nopea. Ystäväni havaitsi kuitenkin hänen hyökkäävän koko ajan samalla kaavalla, ja alkoi itse varioida hyökkäyksiä joka puolelta. Hän laski, että isompi vastustaja tulee väsymään nopeammin kuin hän itse, koska joutuu liikkumaan enemmän ja liikuttamaan isompaa massaa. Näin kävi ja ystäväni voitti ottelun.
Supersankaruudesta huolimatta marokkolainen ystäväni on kuitenkin mitä vaatimattomin ja ystävällisin. Hän sanoo olevansa tietoinen erinomaisuudestaan, mutta että hän vielä lukiolaisena oli koppavampi ja kerskaili, mutta Ranskasta kotimaahan palaaminen oli muuttanut häntä. Hän pitää huolta äidistään, oppilaistaan, kissasta ja koirasta, tekee loppuun ekonomiopintojaan yliopistossa, pelaa ja ottelee ilokseen - ja samasta syystä kuin minäkin, tunteakseen kehittyvänsä. Hän halusi alun perin myös väitellä kanssani kehittääkseen väittelytaitojaan englanniksi ja ranskaksi (espanjaakin hän osaa), mutta vaikka me keskustelemme mitä syvällisimmistä ihmisyyden kysymyksistä, väittelyä niistä ei oikein koskaan tule, koska olemme jotenkin vaistomaisesti samaa mieltä ja jaamme samat arvot. Olemme kokeilleet jopa politiikkaa ja uskontoa, mutta emme saa aikaiseksi taistelua paitsi šakkilaudalla. Ja siellä hän on nykyään minua edellä, voittaen useimmat pelimme, mutta hyväksyn poikkeuksetta kaikki hänen haasteensa, koska parempaa pelikaveria saa hakea.
Otin siis pääsiäisestä alkaen kolme viikkoa lomaa - tämän vuoden pisimmän lomajaksoni - ja lähdin viideltä aamulla pitkänäperjantaina ajamaan Helsingistä kohti Turun satamaa. Mukaan lähti vanhempi suomalainen kaveri, jolla on ensyklopediset tiedot Euroopasta, ja joka on tottunut autoilija, joten saatoimme vaihtaa kuskia aina toisen väsyessä.
Turusta jatkoimme lautalla Maarianhaminan kautta kohti Tukholmaa. Söimme ja nukuimme yhdentoista tunnin laivamatkalla, jotta saatoimme sitten ajaa illalla koko Ruotsin halki ilman muita pysähdyksiä kuin huoltoasemia, joilla tankkasimme bensaa ja kahvia. Perjantain ja lauantain välisenä yönä saavutimme Helsingborgissa lautan Tanskaan ja jatkoimme sitten Själlannin ja Fynin halki ja sillan kautta Jyllantiin. Aamu valkeni Pohjois-Saksassa. Siellä puut olivat vielä lehdettömiä, mutta tiltaltit olivat jo äänessä.
Jatkoimme Duisburgiin, jossa ystäväni Kettu otti meidät vastaan. Kuten aiemmin mainitsin, Duisburgissa oli jo kesä. Puut olivat lehdessä, ulkona tarkeni teepaidassa ja mustapääkertut lauloivat jo. Söimme ja joimme, suomalaiskaverini nukkuessa kävin Ketun kanssa kaupunkia kiertelemässä ja pubeissakin.
Seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai, jatkoimme Belgiaan. Ardennien laaksoissa vastaan tulivat ensimmäiset haarapääskyt. Kävimme Luxemburgissa ostoksilla ja täyttämässä tankin ja jatkoimme sitten Ranskaan. Teimme kulttuuripysähdyksen Reimsissä, joka on kuuluisa katedraalistaan. Sitten jatkoimme pikkukylien halki, pysähtyen Bonnevalissa ja Châteaudunissä. Ranskassa haarapääskyt olivat jo runsaita, tervapääskyjä alkoi näkyä ja illalla kuulimme jo ensimmäisen kuhankeittäjän ja käen.
Kohteemme sinä päivänä oli Lhommen kylä, jossa tapasimme erään Syyrian-aikaisen ystäväperheeni. He ovat syyrialaiskristittyjä Homsista, jossa olin monesti heidän vieraanaan Syyriassa asuessani. Sittemmin heidän asuntonsa pommitettiin hajalle, kuten suurin osa Homsista. Perheen vanhin poika oli päässyt lääkäriksi Ranskaan jo ennen kuin tapasin heidät. Nuorempi poika on töissä Qatarissa. Vanhemmat pakenivat ensin Turkkiin, sittemmin Ranskaan vanhimman poikansa luo. Pöytä katettiin kebbellä ja muilla herkuilla puutarhaan. Puhuimme paljon, myös Syyriasta.
Maanantaina aloitimme Toursista ja jatkoimme kulttuuripysähdykselle Poitiers'hen. Tervapääskyt kirkuivat taivaalla sankoin parvin. Katselimme kaupunkia, katedraalia, muita pyhiä paikkoja. Taistelukentällä, jossa Kaarle Martel kukisti maurien hyökkäyksen vuonna 732, emme tällä kertaa käyneet. Poitiers'ssa on 600-luvulta peräisin oleva Pyhän Johanneksen kastaamo, katedraali on vasta 1100-luvulta.
Matkamme jatkui Akvitaniaan ja Bordeaux'n kohdalla jouduimme ensimmäistä kertaa matkan aikana pariin ruuhkaan. Kävin Arcachonin lahdenpohjukan Teichissä, joka on merkittävä lintupaikka. Siellä olikin sankkoina parvina kahlaajamuuttoa: iso- ja pikkukuoveja, mustapyrstökuireja, pitkäjalkoja, avosettejä, tundrakurmitsoja, suo- ja lapinsirrejä, valko-, musta- ja punajalkavikloja. Oli myös paljon lapasorsia, silkkikerttuset ja etelänsatakielet lauloivat kaikkialla pöpeliköissä, mutta ensimmäiset ruokokerttusetkin olivat jo äänessä. Yksinäinen flamingo oli tällä kertaa ainoa lajiaan. Majoituimme Luën kylän lähellä olleessa maalaismajatalossa, jota piti ystävällinen perhe. Vihertikka ja harjalintu mekastivat illalla ja aamulla.
Tiistaiaamuna aloitimme Orxin kosteikoilta, jossa oli lehmähaikara, mutta muuten lähinnä tavanomaisia peruslintuja. Muutamia taveja ja harmaasorsia, ruskosuohaukka. Saksan, Belgian ja Ranskan halki ajettaessa oli hiirihaukka ollut yleisin petolintu - muutama börringeläinenkin nähtiin - mutta Akvitaniasta alkaen haarahaukasta tuli yleisin. Jokunen isohaarahaukka, pari niittysuohaukkaa.
Ajoimme rajan yli Espanjaan, Baskimaahan, jossa ensimmäinen kulttuuripysähdyksemme oli Donostia eli San Sebastián. Donostiassa oli jo kovasti koleaa ja sateista, kylmä tuuli puhalsi Biskajanlahdelta. Kävimme kahvilla. Sateiden piiskatessa ajoittain tuulilasiamme ja maisemaa, jatkoimme Kastilian puolelle ja Burgosiin, johon ehdimme vielä hyvissä ajoin valoisan aikaan, katselemaan vanhaakaupunkia, katedraalia ja muita nähtävyyksiä. Kävimme ostamassa kinkkua, juustoa ja viinejä sekä paikallisessa bodegassa.
Keskiviikkona ensimmäinen kulttuurikohteemme oli Salamancan kuuluisa yliopistokaupunki Kastilian ylänköisellä sydänmaalla. Salamancassa on hyvin näyttävät vanhakaupunki ja yliopisto ja se onkin espanjan kielen ja kulttuurin kehtoja. Sade latisti hieman vierailuamme ja jouduimme pariin otteeseen suojautumaan ravintoloihin. Kastilian halki ajettaessa sateettomina hetkinä näkyi kuitenkin muutamia hyviä lintuja: katto- ja mustahaikaroita, molempia haarahaukkoja, suohaukkoja, pikkukotka.
Ajoimme Ciudad Rodrigon kautta Portugaliin, jossa piti sääennusteiden mukaan olla aurinkoisempaa, mutta eipä ollut. Sateet jatkuivat vähän väliä. Heti rajan ylitettyämme suuntasimme Vilar Formososta etelään kohti Sabugalia. Tällä Ribacoan alueella on arohabitaatteja, jotka ovat linnustollisesti ja muutenkin luontonsa puolesta tavattoman rikkaita. Alueella kasvaa paljon kahta alkuperäistä tammilajia. Käki ja kuhankeittäjä olivat tulleet tännekin, samoin etelänsatakieli ja runsaasti haarapääskyjä, mutta kevät oli silti vasta aluillaan, monet puut vielä lehdettömiä - kyse on ylämaasta - ja niinpä esimerkiksi sylviakerttuja tai kultarintoja ei vielä näkynyt. Kävimme Focalhosin kylässä sekä vuorenhuipulla Sortelhan kivisessä kylässä, jossa on näyttävä linna. Siellä oli myös kalliopääskyjä, kivikkokiuru ja nokkavarpusia.
Ribacoan alueen jälkeen olisi huvittanut retkeillä hieman Serra de Estrelan vuoristomaastoissa, mutta sää äityi niin surkeaksi, että jouduimme vain ylittämään vuoret serpentiiniteitä pitkin vuoroin räntäsateessa, vuoroin hernerokkasumussa. Ylhäällä oli metsissä vielä lunta. Sää pysyi huonona aina Coimbraan saakka, johon majoituimme.
Ilta oli kuitenkin mielenkiintoinen. Oli neilikkavallankumouksen muistopäivä, joka on Portugalissa pyhä ja koko tämän yliopistokaupungin nuoriso oli lähtenyt baareihin. Päädyimme myös taidegalleriaan, jossa paikallinen vasemmisto juhli vallankumousta ja jakeli edullisesti hyviä viinejä myös paikalle sattuneille ulkomaisille vieraille. Coimbran vanhakaupunki on erittäin kaunis, myös kaukaa katsottuna - valkeat talot kohoavat vuoren huipulla. Jyrkkiä ja kapeita mukulakivikujia riittää. Katedraali ja yliopisto ovat kukkulalla.
Suomalaiskaverini lähti Espanjaan rannalle, minä taas jäin Coimbraan. Joudun odottelemaan jonkin aikaa aiottua enemmän Portugalissa, koska olen kadottanut rekisteriotteeni ja jouduin tilaamaan Suomesta uuden, jotta pääsisin autollani Marokkoon. Tämä on takaisku, mutta hyödynnän sitten odottelupäivät tutustumalla uusiin lintupaikkoihin ja kaupunkeihin Portugalissa, jossa en ole tullut aiemmin matkailleeksi kuin kerran, ja silloinkin kolusin lähinnä eteläisintä osaa maasta.
Tämänkertaisen automatkan päämäärä on Casablancassa. Kaikki alkoi siitä, että hävisin vedon marokkolaiselle šakkikaverilleni helmikuun lopulla. Olin sitä ennen voittanut kolme edellistä peliämme putkeen, mutta marokkolainen oli joka pelissä yhä vahvempi vastustaja. Neljännessä pelissä hän alkoikin saada yliotetta. Sanoin hänelle, että tällä kertaa hän voittaa. Ystäväni oli epäileväinen asian suhteen, väittäen, että kuitenkin vedän lopulta jonkin tempun hihasta ja voitan. Löimme sitten vedon, että mikäli voitan, hänen on hankittava itsensä Suomeen pelaamaan kanssani vuoden 2021 loppuun mennessä. Mikäli taas hän voittaa, minun on hankkiuduttava Casablancaan ja pelattava hänen kanssaan tämän vuoden loppuun mennessä. Ehdot olivat hieman tiukemmat minulle, koska minun on paljon helpompi päästä Marokkoon kuin ystäväni on päästä Suomeen. Kävi kuten aavistin, marokkolainen voitti. Päätin, etten odota vuoden loppuun, kun syksystä on kuitenkin tulossa kiireinen, ja lentäminen olisi liian helppoa, joten kunnioitan lupaustani tekemällä tämän matkan kunnolla - omalla autollani Helsingistä Casablancaan ja takaisin.
Marokkolainen ystäväni on muutenkin nerokas ja ihailtava ihminen. Hänen lapsuutensa ei ollut helppo, mutta poikkeuksellisella lahjakkuudellaan ja sisullaan hän pääsi lukion jälkeen huippuyliopistoon Ranskaan. Kaikki kadehtivat häntä. Huomatessaan kuitenkin, että se aiheutti kohtuuttoman taloudellisen taakan hänen leskeksi jääneelle äidilleen, hän palasi jatkamaan opintojaan Marokkoon. Auttaakseen omaa kansaansa ja lapsia, jotka ovat samassa asemassa, jossa hän oli kerran ollut, hän toimii myös vapaaehtoisena opettajana, opettaen vaikeista oloista tuleville lapsille matematiikkaa, kieliä (hän osaa sujuvasti useita) ja šakkia. Hän tuli itse asiassa kiinnostuneeksi šakista yhden oppilaansa kautta ja alkoi sitten hengailla casablancalaisella šakkiklubilla seuraten paikallisten mestarien pelejä ja oppien niistä. Eräänä päivänä hän kulki puiston läpi, jossa vanhat mestarit aina odottivat turhaan haastajia, ja päätti haastaa yhden oppimillaan taktiikoilla. Vanhus saavutti nopeasti yliotteen pelissä, ja oli syönyt ystävältäni useita arvonappuloita. Ystäväni taas keskittyi ainoastaan liikuttamaan solttuja, tunkien niitä yhä edemmäs, ja lopulta - vanhuksen suureksi šokiksi ja yllätykseksi - teki soltulla šakkimatin.
Hänen asenteensa on samanlainen myös toisessa harrastuksessaan, taistelulajeissa. Kerran oli hänellä vastassaan vastustaja, joka oli sekä isompi että vahvempi - ja lisäksi myös nopea. Ystäväni havaitsi kuitenkin hänen hyökkäävän koko ajan samalla kaavalla, ja alkoi itse varioida hyökkäyksiä joka puolelta. Hän laski, että isompi vastustaja tulee väsymään nopeammin kuin hän itse, koska joutuu liikkumaan enemmän ja liikuttamaan isompaa massaa. Näin kävi ja ystäväni voitti ottelun.
Supersankaruudesta huolimatta marokkolainen ystäväni on kuitenkin mitä vaatimattomin ja ystävällisin. Hän sanoo olevansa tietoinen erinomaisuudestaan, mutta että hän vielä lukiolaisena oli koppavampi ja kerskaili, mutta Ranskasta kotimaahan palaaminen oli muuttanut häntä. Hän pitää huolta äidistään, oppilaistaan, kissasta ja koirasta, tekee loppuun ekonomiopintojaan yliopistossa, pelaa ja ottelee ilokseen - ja samasta syystä kuin minäkin, tunteakseen kehittyvänsä. Hän halusi alun perin myös väitellä kanssani kehittääkseen väittelytaitojaan englanniksi ja ranskaksi (espanjaakin hän osaa), mutta vaikka me keskustelemme mitä syvällisimmistä ihmisyyden kysymyksistä, väittelyä niistä ei oikein koskaan tule, koska olemme jotenkin vaistomaisesti samaa mieltä ja jaamme samat arvot. Olemme kokeilleet jopa politiikkaa ja uskontoa, mutta emme saa aikaiseksi taistelua paitsi šakkilaudalla. Ja siellä hän on nykyään minua edellä, voittaen useimmat pelimme, mutta hyväksyn poikkeuksetta kaikki hänen haasteensa, koska parempaa pelikaveria saa hakea.
* * *
Otin siis pääsiäisestä alkaen kolme viikkoa lomaa - tämän vuoden pisimmän lomajaksoni - ja lähdin viideltä aamulla pitkänäperjantaina ajamaan Helsingistä kohti Turun satamaa. Mukaan lähti vanhempi suomalainen kaveri, jolla on ensyklopediset tiedot Euroopasta, ja joka on tottunut autoilija, joten saatoimme vaihtaa kuskia aina toisen väsyessä.
Turusta jatkoimme lautalla Maarianhaminan kautta kohti Tukholmaa. Söimme ja nukuimme yhdentoista tunnin laivamatkalla, jotta saatoimme sitten ajaa illalla koko Ruotsin halki ilman muita pysähdyksiä kuin huoltoasemia, joilla tankkasimme bensaa ja kahvia. Perjantain ja lauantain välisenä yönä saavutimme Helsingborgissa lautan Tanskaan ja jatkoimme sitten Själlannin ja Fynin halki ja sillan kautta Jyllantiin. Aamu valkeni Pohjois-Saksassa. Siellä puut olivat vielä lehdettömiä, mutta tiltaltit olivat jo äänessä.
Jatkoimme Duisburgiin, jossa ystäväni Kettu otti meidät vastaan. Kuten aiemmin mainitsin, Duisburgissa oli jo kesä. Puut olivat lehdessä, ulkona tarkeni teepaidassa ja mustapääkertut lauloivat jo. Söimme ja joimme, suomalaiskaverini nukkuessa kävin Ketun kanssa kaupunkia kiertelemässä ja pubeissakin.
Seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai, jatkoimme Belgiaan. Ardennien laaksoissa vastaan tulivat ensimmäiset haarapääskyt. Kävimme Luxemburgissa ostoksilla ja täyttämässä tankin ja jatkoimme sitten Ranskaan. Teimme kulttuuripysähdyksen Reimsissä, joka on kuuluisa katedraalistaan. Sitten jatkoimme pikkukylien halki, pysähtyen Bonnevalissa ja Châteaudunissä. Ranskassa haarapääskyt olivat jo runsaita, tervapääskyjä alkoi näkyä ja illalla kuulimme jo ensimmäisen kuhankeittäjän ja käen.
Kohteemme sinä päivänä oli Lhommen kylä, jossa tapasimme erään Syyrian-aikaisen ystäväperheeni. He ovat syyrialaiskristittyjä Homsista, jossa olin monesti heidän vieraanaan Syyriassa asuessani. Sittemmin heidän asuntonsa pommitettiin hajalle, kuten suurin osa Homsista. Perheen vanhin poika oli päässyt lääkäriksi Ranskaan jo ennen kuin tapasin heidät. Nuorempi poika on töissä Qatarissa. Vanhemmat pakenivat ensin Turkkiin, sittemmin Ranskaan vanhimman poikansa luo. Pöytä katettiin kebbellä ja muilla herkuilla puutarhaan. Puhuimme paljon, myös Syyriasta.
Maanantaina aloitimme Toursista ja jatkoimme kulttuuripysähdykselle Poitiers'hen. Tervapääskyt kirkuivat taivaalla sankoin parvin. Katselimme kaupunkia, katedraalia, muita pyhiä paikkoja. Taistelukentällä, jossa Kaarle Martel kukisti maurien hyökkäyksen vuonna 732, emme tällä kertaa käyneet. Poitiers'ssa on 600-luvulta peräisin oleva Pyhän Johanneksen kastaamo, katedraali on vasta 1100-luvulta.
Matkamme jatkui Akvitaniaan ja Bordeaux'n kohdalla jouduimme ensimmäistä kertaa matkan aikana pariin ruuhkaan. Kävin Arcachonin lahdenpohjukan Teichissä, joka on merkittävä lintupaikka. Siellä olikin sankkoina parvina kahlaajamuuttoa: iso- ja pikkukuoveja, mustapyrstökuireja, pitkäjalkoja, avosettejä, tundrakurmitsoja, suo- ja lapinsirrejä, valko-, musta- ja punajalkavikloja. Oli myös paljon lapasorsia, silkkikerttuset ja etelänsatakielet lauloivat kaikkialla pöpeliköissä, mutta ensimmäiset ruokokerttusetkin olivat jo äänessä. Yksinäinen flamingo oli tällä kertaa ainoa lajiaan. Majoituimme Luën kylän lähellä olleessa maalaismajatalossa, jota piti ystävällinen perhe. Vihertikka ja harjalintu mekastivat illalla ja aamulla.
Tiistaiaamuna aloitimme Orxin kosteikoilta, jossa oli lehmähaikara, mutta muuten lähinnä tavanomaisia peruslintuja. Muutamia taveja ja harmaasorsia, ruskosuohaukka. Saksan, Belgian ja Ranskan halki ajettaessa oli hiirihaukka ollut yleisin petolintu - muutama börringeläinenkin nähtiin - mutta Akvitaniasta alkaen haarahaukasta tuli yleisin. Jokunen isohaarahaukka, pari niittysuohaukkaa.
Ajoimme rajan yli Espanjaan, Baskimaahan, jossa ensimmäinen kulttuuripysähdyksemme oli Donostia eli San Sebastián. Donostiassa oli jo kovasti koleaa ja sateista, kylmä tuuli puhalsi Biskajanlahdelta. Kävimme kahvilla. Sateiden piiskatessa ajoittain tuulilasiamme ja maisemaa, jatkoimme Kastilian puolelle ja Burgosiin, johon ehdimme vielä hyvissä ajoin valoisan aikaan, katselemaan vanhaakaupunkia, katedraalia ja muita nähtävyyksiä. Kävimme ostamassa kinkkua, juustoa ja viinejä sekä paikallisessa bodegassa.
Keskiviikkona ensimmäinen kulttuurikohteemme oli Salamancan kuuluisa yliopistokaupunki Kastilian ylänköisellä sydänmaalla. Salamancassa on hyvin näyttävät vanhakaupunki ja yliopisto ja se onkin espanjan kielen ja kulttuurin kehtoja. Sade latisti hieman vierailuamme ja jouduimme pariin otteeseen suojautumaan ravintoloihin. Kastilian halki ajettaessa sateettomina hetkinä näkyi kuitenkin muutamia hyviä lintuja: katto- ja mustahaikaroita, molempia haarahaukkoja, suohaukkoja, pikkukotka.
Ajoimme Ciudad Rodrigon kautta Portugaliin, jossa piti sääennusteiden mukaan olla aurinkoisempaa, mutta eipä ollut. Sateet jatkuivat vähän väliä. Heti rajan ylitettyämme suuntasimme Vilar Formososta etelään kohti Sabugalia. Tällä Ribacoan alueella on arohabitaatteja, jotka ovat linnustollisesti ja muutenkin luontonsa puolesta tavattoman rikkaita. Alueella kasvaa paljon kahta alkuperäistä tammilajia. Käki ja kuhankeittäjä olivat tulleet tännekin, samoin etelänsatakieli ja runsaasti haarapääskyjä, mutta kevät oli silti vasta aluillaan, monet puut vielä lehdettömiä - kyse on ylämaasta - ja niinpä esimerkiksi sylviakerttuja tai kultarintoja ei vielä näkynyt. Kävimme Focalhosin kylässä sekä vuorenhuipulla Sortelhan kivisessä kylässä, jossa on näyttävä linna. Siellä oli myös kalliopääskyjä, kivikkokiuru ja nokkavarpusia.
Ribacoan alueen jälkeen olisi huvittanut retkeillä hieman Serra de Estrelan vuoristomaastoissa, mutta sää äityi niin surkeaksi, että jouduimme vain ylittämään vuoret serpentiiniteitä pitkin vuoroin räntäsateessa, vuoroin hernerokkasumussa. Ylhäällä oli metsissä vielä lunta. Sää pysyi huonona aina Coimbraan saakka, johon majoituimme.
Ilta oli kuitenkin mielenkiintoinen. Oli neilikkavallankumouksen muistopäivä, joka on Portugalissa pyhä ja koko tämän yliopistokaupungin nuoriso oli lähtenyt baareihin. Päädyimme myös taidegalleriaan, jossa paikallinen vasemmisto juhli vallankumousta ja jakeli edullisesti hyviä viinejä myös paikalle sattuneille ulkomaisille vieraille. Coimbran vanhakaupunki on erittäin kaunis, myös kaukaa katsottuna - valkeat talot kohoavat vuoren huipulla. Jyrkkiä ja kapeita mukulakivikujia riittää. Katedraali ja yliopisto ovat kukkulalla.
Suomalaiskaverini lähti Espanjaan rannalle, minä taas jäin Coimbraan. Joudun odottelemaan jonkin aikaa aiottua enemmän Portugalissa, koska olen kadottanut rekisteriotteeni ja jouduin tilaamaan Suomesta uuden, jotta pääsisin autollani Marokkoon. Tämä on takaisku, mutta hyödynnän sitten odottelupäivät tutustumalla uusiin lintupaikkoihin ja kaupunkeihin Portugalissa, jossa en ole tullut aiemmin matkailleeksi kuin kerran, ja silloinkin kolusin lähinnä eteläisintä osaa maasta.
