Viruksen varjossa

Minun on pitänyt kirjoittaa lukijakunnalle jotain karanteenilukemista jo pitkään, mutta etätöitä tehdessä työ ei suinkaan vähene - ei etenkään kriisiaikana, jolloin kaikki haluavat reagoida ja osoittaa tekevänsä jotain, vaikka sitten yhdentekevää, ja pommittavat toinen toisiaan selvitys- ja vastauspyynnöillä generoiden kaikille tehokkaasti lisää työtä. Pelkät viestitulvat ovat jo kauan sitten olleet mahdottomia kahlata läpi. On pakko suorittaa sumeaa valintaa sen perusteella, missä otsikossa tai ensimmäisellä rivillä näkyy indikaatioita, että juuri tuo viesti tulisi avata ensin.

Työni vuoksi en ole voinut noudattaa omia koronaohjeitani niin hyvin kuin olisin halunnut. Minullahan ei olisi mitään ongelmaa bunkkeroitua vessapapereineni ja säilykkeineni vaikka metsäpirttiin - ei ainakaan jos nettiyhteys siellä toimisi - mutta kun laskutkin pitää maksaa, on ollut pakko ravata ihmisten ilmoilla. Yksityisautokin olisi olemassa, mutta kaupunkimme on varmistanut, ettei missään ole kohtuuhintaisia parkkipaikkoja, joten on ollut pakko kulkea julkisilla.

Niinpä olen nyt itsekin viruksen kourissa omavaltaisessa kotieristyksessä ja yhtäkkiä aikaa riittää myös lukemiselle, kirjoittamiselle ja nettišakin pelaamiselle.

Minulla on alusta asti ollut vain kaksi olennaista neuvoa koronaviruksen suhteen:

1) Vältä tartuntaa.
2) Älä levitä tartuntaa.

Jos ihmiset olisivat näitä kahta ohjetta noudattaneet alusta asti, mitään pandemiaa ei olisi koskaan syntynyt. Yksilönähän koronan välttäminen olisi ollut varsin helppoa: välttää vain kaikkia sosiaalisia kontakteja, paitsi virtuaalisia, samoin kuin paikkoja, joissa suuret määrät ihmisiä kokoontuvat tai pakkautuvat lähelle toisiaan. Ovien kahvat ja vastaavat ovat kriittisiä pintoja, joissa virus kulkee käsistä käsiin.

On myös itsestään selvää, että pandemian käynnistyttyä olisi kannattanut välttää lomamatkoja ja ylipäätään lentämistä. Lentokoneet ja lentokentät kun ovat tavallisinakin aikoina tautipesäkkeitä.

No, tiedämme jo, mitä tapahtui. Kun Wuhanissa tuli tieto kaupungin sulkemisesta, seitsemän miljoonaa ihmistä lähti sieltä muualle Kiinaan ja ympäri maailmaa - osa vieläpä viranomaisten kehotuksesta kotimaihinsa evakuoituen. Ja kun tiedettiin jo aivan hyvin, että koronavirus oli räjähtänyt käsiin Pohjois-Italiassa samoin kuin Ranskan ja Itävallan hiihtokeskuksissa, palasivat tuhannet suomalaiset turistit näistä paikoista suoraan työpaikoilleen, laittaen lapsensa kouluihin, koska koulut koetaan Suomessa ilmeisesti päivähoitopaikoiksi aikuisten työssäkäyntiä varten.

Jätetään nyt kuitenkin sikseen Suomen hallituksen omituinen vetkuttelu ja THL:n vielä omituisempi denialismi WHO:n ja koko muun maailman koronatietoja kohtaan. Tietoa olisi kyllä ollut riittämiin. Mallia ei olisi tarvinnut hakea Kiinasta - siihen olisivat sopineet oikein hyvin Taiwanin, Korean, Singaporen, Georgian ja Saksan oikeat toimintatavat, joilla laaja testaaminen ja varhaiset toimenpiteet saivat tilanteen hallintaan ja siedettävälle tasolle.

Tämän lukijoiden kannalta olennaisempaa on se, millä tavoin tavalliset ihmiset ovat syyllisiä viruksen voittokulkuun. Nimenomaan paremmin toimeentulevat, keskiluokkaiset ihmiset, jotka palasivat lomamatkoiltaan ja lähtivät heti etätöihin jäätyään uusille, ovat vastuussa viruksen eksponentiaalisesta leviämisestä Euroopassa. Lomia ja töitä ei siirretty, tapoja ei muutettu. Aikuisten mukavuudentunne oli tärkeämpi kuin lasten altistuminen massalaitoksissa.

Suomalaiset ovat jääräpäistä kansaa, jonka kognitiivinen dissonanssi arkensa pasmoja sekaisin panevia tosiasioita kohtaan on poikkeuksellisenkin voimakasta, mutta eivät suomalaiset tässä suinkaan ole ainutlaatuisia olleet. Sama tarina kaikkialla maailmassa - joitain tottelevaisia Aasian kansoja lukuun ottamatta.

Olen viime viikkojen ajan ihmetellyt suuresti somepäivitysten virtaa omissa verkostoissani ympäri maailmaa. Koulujen, yliopistojen ja työpaikkojen sulkeminen on saanut ihmiset suorastaan vimmaisesti järjestämään kymmenien henkien perhe- ja sukutapaamisia, sukkuloimaan tuttavaperheen luota toiselle uutisia ja kuulumisia vaihtaakseen, suukotellen isoäitejään poskille, ja jopa järjestämään koronabileitä. Kaikkea tätä he ylpeänä kuvaavat ja jakavat somessa, samalla kuitenkin valittaen, kuinka hallituksensa joko ei tee mitään tai tekee vääriä asioita - ts. asioita, jotka hankaloittavat omaa elämää.

Ihmisten rajaton itsekkyys räjähti käsiin myös hamstrausilmiössä, joka somen välityksellä toistui samanmuotoisena kaikkialla maailmassa. Suomessa kaupat eivät sentään ole ainakaan vielä tyhjenneet kokonaan eivätkä sulkeutuneet lukkojen taakse. Erityisen paha tilanne on kuitenkin monien väkirikkaiden maiden suurkaupungeissa, joissa kaupat ovat tyhjentyneet ruoasta ja hinnat äkkiä nousseet kymmenkertaisiksi.

Koronaviruksen terveyshaittoja pelottavammiksi saattavatkin muuttua tämän maailmanlaajuisen kriisin sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset vaikutukset. On melko pelottavaa seurata, kuinka kiilusilmäisesti totalitaristi kuoriutuu esiin tavallisista kansalaisista, jotka kirkuvat lisää pakkotoimia ja kieltoja kaikkialle, mutta samaan aikaan kiroavat mitä tahansa, mikä hieman hankaloittaa heidän omien pinttyneiden tapojensa noudattamista. Kaikkia mahdollisia muita vaaditaan kantamaan vastuuta, mutta omaa itseä, omia läheisiä tai omaa toimialaa mikään tästä ei saa koskea.

Siinä sitä mennään, onnea vain ihmiskunta tästäkin suorituksesta.

Voi tästäkin kriisistä tietysti nousta myös jotain hyvää. Sankaruuden häivähdyksiä löytyy esimerkiksi toisia auttavista terveysalan ammattilaisista, jotka ovat viime vuosina olleet menettämässä uskoa elämänsä tarkoitukseen. Nyt sellainen tarkoitus on. Ehkäpä savun hälvettyä terveyssektori voisi hieman vähentää digitalisaatio- ja kehityshankkeita ja ryhtyä jälleen palkkaamaan lisää sairaanhoitajia. Ehkäpä lääketieteellisten tiedekuntien opiskelijapaikkoja kannattaisi sittenkin lisätä.

Tavallaan on ollut myös merkittävä kokemus, että hetken ajan koko maailmalla - niin hallituksilla kuin tavallisilla ihmisillä - on täsmälleen sama ongelma. Ratkaisukeinoissa ja lähestymistavoissa on eroja, mutta ihmiset kohtaavat sekä saman näkymättömän uhan että samanlaisia ongelmia, jotka seuraavat valtioiden toimeenpanemista torjuntakeinoista - kuten rajojen sulkemisista, lentojen ja liikenneyhteyksien katkeamisesta, koulujen ja työpaikkojen sulkemisista sekä ulkonaliikkumiskielloista. Kriisin tästä pitkittyessä tulevat myös tuotanto- ja jakeluketjujen katkeamisten seuraukset viiveellä ihmisten arkeen. Kaikkea, mitä on totuttu saamaan kaupasta, töpselistä, raanasta tai netistä, ei enää automaattisesti saakaan. Pulaa voi tulla paljon tärkeämmistäkin asioista kuin vessapaperista.

Jos olisin terve, kävisin nyt luontoretkillä siellä, missä ei ole ihmisiä. Tukisin ostoksilla paikallista tuotantoa, palveluja ja jakeluketjuja. Lukisin, kirjoittaisin ja seurustelisin yli 2000 nettikaverin kanssa vieläkin enemmän kuin nyt teen. Mutta katsotaan nyt ensin, tepsivätkö koronavirukseen inkivääritee ja valkosipuli, vai pitääkö turvautua viinaan, saunaan ja tervaan. Luonani ei kannata nyt käydä eikä inttää minua lähtemään kahville tai oluelle.