Kontujen kätköistä

Posti oli tuonut paketin ja sen johdosta jouduin panemaan päälleni hengityssuojaimen, pipon, pitkän harmaan afgaanivillapalttoon ja kaulaliinankin, ja tekemään etätyöpäiväni ruokatunnilla ekskursion levottomaan Kontulaan, pääkaupunkiseutumme pahamaineiseen villi-itään.

Edellisviikon lumimyrskyt olivat jo hellittäneet, aurinko pilkahteli taivaalla kulkutaudeista onnellisen piittaamattomana taivaankappaleena ja metsissä heläjivät punarintain ja mustarastasten keväiset luritukset.

Kontulan ostarilla tunnelma muistutti jo puoleltapäivin zombiapokalypsiä, mutta se ei johtunut koronaviruksesta vaan sellaiseltahan Kontulassa aina tahtoo näyttää. Tummanpuhuvat uudisasukkaat kyräilevät pelonsekaisina sinne tänne hortoilevia seisovasilmäisiä alkuasukkaita, joista osalla naama veressä, osa kaatuillen kilisevine kasseineen ja osa tatuoituina ja kaljupäisinä pysähdellen räyhäämään itse teosta, notkuvasta oleilusta tapaamilleen normivärityksestä poikkeaville kanssaihmisille. Olin nähdäkseni ainoa, joka käytti kasvomaskia.

Postin tuoma paketti osoittautui Ruotsista tulleeksi ja piti sisällään tuoreen kirjan, Lena Breitnerin ja Gunnar Ekbergin kirjoittaman teoksen Det hemliga Malmö. Kirja kattaa entisen parivuotisen kotiseutuni Skoonen - tai tarkemmin sanoen sen pääkaupungin Malmön - vakoilu- ja tiedusteluhistoriaa aina 1600-luvulta nykypäiviin. Kirja alkaakin lupaavasti jo esipuheessa:

"I denna bok har vi flera överlevande agenter. Karl XII:s spion Stefan Löfving var sannerligen en sådan. Likt Frans G. Bengtssons Röde Orm for han fram i dagens Finland. Han blev tillfångatagen många gånger och klarade sig alltid. Han frös, seglade, kapade fartyg, fäktades och hade ihjäl en mängd ryssar. Men han var också smart, kunde många språk och förhandlade sig fram. Ena dagen hälsade han på hos Sveriges ärkefiende Danmark. Andra dagen hade han förtroliga samtal med Karl XII strax utanför Malmö."

Mutta ruotsalaiskontaktini ei suinkaan lähettänyt kirjasuositustaan minulle 1600-luvun seikkailijoita ajatellen, vaan kirjan viimeisen luvun vuoksi, jossa käsitellään 1990- ja 2000-lukujen tapahtumia, tarkemmin sanoen Ruotsin onnistuneita tiedusteluoperaatioita vasta jälkineuvostolaistuneella Venäjänmaalla. Sieltä hankittiin niihin aikoihin konteittain salaista aineistoa ja teknologiaa, joka merkittävästi ja nykypäiviin saakka paransi Pohjolan puolustuskykyä.

Suomessa oltiin noihin aikoihin kovin huolissaan siitä, kuinka saataisiin Venäjä auttamaan pyrkimyksissä estää suomalaistutkijoita ja tutkivia journalisteja saamasta haltuunsa kaikkea sitä, mitä neuvostotiedustelu oli arkistoihinsa kasannut suomalaisista poliitikoista, virkamiehistä, sotilaista, professoreista, päätoimittajista ja elinkeinoelämän vaikuttajista. Oli kyllin kiusallista, että saksalaiset ja amerikkalaiset lähettelivät Suomeen kasapäin ei-tervetulleita aineistoja edesmenneen Itä-Saksan savuavilta arkistoraunioilta.

Minulta ei kestänyt kauan arvata, kuka luvussa ilman nimeä esiintyvistä hahmoista oli tuo kontaktini itse. Muistinkin sitten, että hän oli entisessä elämässään ollut tiedustelumies, ennen päätymistään nykyiselle, ei välttämättä yhtään vähemmän levottomalle uralleen.

Samalla Kontulan-retkellä ostin banaaneja, omenoita sekä erinomaisen tuoreen leivän, jonka sisään oli leivottu karpaloa.

*   *   *

Koronakaranteenin aikana olen editoinut englanninkielistä versiota romaanitrilogiastani Wattpadiin ja pari päivää sitten koitti viimein se merkkihetki, jolloin vastaanotin hengentuotoksiini tuolla alustalla ihka-aitoja kommentteja - sellaisia, jotka eivät olleet peräisin keneltäkään ystävältäni tai tutultani vaan ventovieraalta lukijalta, joka oli omin avuin ja riippumatta löytänyt tarinani ja ryhtynyt sitä lukemaan. Kaikista maailmankolkista näyttää kommentaattorini olevan kotoisin Haitilta. Hänestä voi olla jonain päivänä apua zombeja koskevan woodootiedon tullessa tarpeeseen.

Harkovalaisilta kaduilta vuokra-asuntoon pelastamani tunisialainen oli jälleen edistynyt asioissaan. Hän oli tosin joutunut poliisien pidättämäksi herätettyään huomiota liikkumalla ulkona ilman selvää syytä ja shortseissa, mutta lopulta poliisitkin olivat havainneet hänet kunnon nuorukaiseksi ja pahoitelleet kovasti hänen kovaa kohtaloaan.

Kun sain yksityispostia hänen vuokraisännältään (minähän olin kämpän virallinen varaaja), pelkäsin jo saavani valituksia tai rahallisia vaatimuksia, mutta kelpo mies sen sijaan halusikin vain ylistää tunisialaista vierastaan. Niin kunnollinen. Pojalta itseltään kuulin vuokraisännän auttaneen häntä monissa asioissa, etsien jopa lääketieteellistä apua, kun pojalla oli oireita parin päivän ajan - luultavasti joko tavanomainen flunssa, tai sitten hän kävi nopeasti läpi koronan oireettoman version.

Voi olla, että sekä vuokraisäntää että poliiseja herkisti lopulta se, että poikkeusolot johtivat tunisialaisnuorukaisen kosimaan vasta muutamaa viikkoa aiemmin löytämäänsä harkovalaista tyttöystävää, joka olikin jonkin aikaa emmittyään suostunut kosintaan. Seuraavana päivänä nuoripari jo filmasi itseään notaarin luona neuvoja hankkimassa. Ehkä kaikki ei sittenkään ole vielä menetettyä tässä maailmassa. Rakkaus voittaa kuoleman, ja jotain sellaista.

Ja piha-arollanikin kasvaa taajaan sinisiä kellokukkia, etupihan puolella muutama keltainen krookus. Lokit jo huutelevat taivaalta yli lentäessään.