lauantai 18. huhtikuuta 2020

Paastosta päästöön

En olisi vuoden alkaessa - hortoillessani valkenevassa aamussa meksikolaisen kaverini kanssa läpi tuolloin hetkeksi autioituneen Meksikonkaupungin, kohti sitä aluetta, jossa majapaikkani sijaitsi - että vuodesta 2020 tulisi niin ankea.

Afrikassa raivosivat valtakuntain kokoiset heinäsirkkaparvet. Syyriassa, Irakissa ja Ukrainassa valheen valtakunta vasalleineen kylvi tuhoa sotakoneillaan. Sitten tuli kulkutauti. Itselläni on kulunut nyt kuukausi siitä, kun koronaviruksen aiheuttaman sairauden oireet ilmaantuivat. Kolmas sairausviikko oli jo helpompi ja palasin tekemään etätöitä kotoa käsin. Neljännellä viikolla minua ovat vaivanneet lähinnä jälkitaudit: korvatulehdus, päänsärky, keuhkojen heikkous, sydämen rytmihäiriöt sekä fyysisen taudin aiheuttaman alennustilan myötäjäisenä kulkeva masennus.

Pääsiäisenä purkautui myös pahamaineinen Krakatau, tulivuorisaari Sundansalmessa Jaavan ja Sumatran välillä. Sen aiemmat purkaukset aiheuttivat maailmaan ydintalvea muistuttavat olosuhteet tuhkapilvillään ja vuorenkappaleita sinkoutui avaruuteen saakka, pudoten sieltä Borneolle. Samaan aikaan raivosi myös rutto, minkä vuoksi silloiset ihmiset näkivät lopun ajan merkkien täyttyvän ja syntyi uskonnollisia ja poliittisia levottomuuksia.

Seuraavina päivinä Krakataun pääsiäispurkauksesta aktivoitui peräti viisitoista tulivuorta niin kutsutun Tyynenmeren tulirenkaan kaikilla puolilla: Indonesiassa, Filippiineillä, Japanissa, Kamtšatkalla, Meksikossa, Guatemalassa, Kaliforniassa ja Etelä-Amerikan rannikolla. Seismisen aktiivisuuden vaarana ovat tulivuorenpurkausten lisäksi merenalaiset maanjäristykset, jotka aiheuttavat pahimmillaan tuhoisia tsunameja rannikoille. Mikäli Tyynenmeren tulirenkaan lisäksi aktivoituvat Islannin ja Atlantin keskiosien laattainväliset tulivuoriketjut, uhkaa tuho myös Länsi-Euroopan alavia rannikkoseutuja.

Jotteivät lopun ajan merkit jäisi tähän, sytyttivät laittomat kulottajat tuleen Tšernobylin suljetun ydintuhoalueen, jonka metsäpaloja ei ole saatu hallintaan. Tuhkapilvet ovat täyttäneet Kiovan, tehden siitä hiekkamyrskyn kaltaisen. Lähiaika näyttää, muuttuuko myös Dneprin vesi verenkarvaiseksi, kuten Ilmestyskirja ennusti. Paikkakunnan nimihän on kuvaava - Tšernobyl kun tarkoittaa ukrainaksi Koiruohoa.

Ukrainan kansallisrunoilija Taras Ševtšenko uhkasi nousevansa haudastaan sinä päivänä, kun Dneprin vesi muuttuisi verenpunaiseksi - tosin hän toivoi sen muuttuvan sellaiseksi moskoviittien hurmeesta eikä metsäpalojen radioaktiivisista tuhkapilvistä.
Kun mä kuolen — leposija Ukrainassa suokaa,
aavan aron keskelle mun hautakumpuin luokaa.
Jotta Dneprin kohistessa nauttisin mä rauhaa,
jotta sinne kuulisin, kun joki vanha pauhaa.
Vihollisen verta alkaa virta viedä milloin,
Ukrainasta — haudastani minä nousen silloin.
Tämän kevään meemi ovat tanssahdellen arkkua kantavat ghanalaiset hautajaisseremoniamestarit. Taitaa muuten olla jo toinen kerta, kun maailman valloittanut meemi tulee - ainakin näennäisesti - mustasta Afrikasta. Muistakaamme sitä kärttyisää animaationokkasiiltä, joka kyseli Tietä ugandalaisella aksentilla. Muutenkin maailma tuntuu tanssahtelevan dance macabreaan iloisen ironisesti irvistelevien luurankojen kera apokalypson tahtiin. Ehkä se on tämä hilpeä 20-luku. Mutta olkoon sitten niin. Itkun ja hammastenkiristyksen aikaa ei tarvitse aikaistaa. Poliittisella taivaallahan ovat 30-luvun tummat pilvet kasautuneet jo pitkään.

Mutta niin - oma pääsiäiseni oli ankea. Joskin pitkänperjantain jälkeen lauantaina oli ensimmäinen kerta yli kolmeen viikkoon, kun kävin itse kaupassa, hengityssuojain naamallani. Ja punarinta oli saapunut tienoolle, helähdytellen lauluaan ne päivät, joina aurinko pilkisteli. Sitten lankesivat taivaalta lumimyrskyt, vesisateet, loska, rakeet ja taas uusi lumikerros. Sisälläkin on niin kylmä, että olen joutunut pitämään pipoa ja karvaviittaa.

Minulla oli keväälle ja alkukesälle suunnitteilla useampi lupaava matka, mutta nyt kaikki on peruuntunut. Hädin tuskin pääsee Uudenmaan lintupaikkoihin, kunhan fyysinen kunto sen sallii, ja kunhan pahimmat lumet ja jääkentät ovat maanteiltä sulaneet, niin että siitä kesärenkailla selviäisi. Yksi toisensa jälkeen lähestulkoon kaikki, minkä parissa olen työskennellyt viimeiset kolme vuotta, on peruutettu, rauennut, lykätty tai hylätty. Vaikea siis ottaa iloa irti edes siitä, että taudista on jotenkuten toipunut. Ei tosin ennalleen, mutta elossa kuitenkin.

Kai tällä elämällä kuitenkin vielä pitäisi jotain tehdä, kun kerran lähtöä ei tullut. Innostus kaiken suhteen on vähissä, sen verran vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.

Ei kommentteja: