Vuosi vaihtui

Tänä vuonna näkyy perinteinen uudenvuodenpostaus jääneen väliin.

Eihän tuo vuosi aivan tapahtumaton ollut. Se alkoi Quindíon läänin Calarcán pikkukaupungista Kolumbiasta ja päättyi Islamabadiin, Pakistaniin. Siinä välissä oli paljon asumista ja matkailua pitkin Eurooppaa. Tukikohta oli suurimman osan vuotta Brysselissä, kun taas paikka, jossa kävin lomilla, oli suurimman osan aikaa Helsingin-kotini. Välissä ehti tapahtua paljon.

Tammikuun ensimmäisenä vaelsin Apollon kanssa Calarcásta ylös läheisille kukkuloille, joilla olisimme kävelleet kahdelle tornille saakka, ellei rankkasade olisi tehnyt viimeisestä osuudesta siinä määrin epämiellyttävää, että käännyimme mieluummin suosiolla takaisin ja palasimme kaupunkiin. Tuossa vuodenavauksessa oli kuitenkin jotain suurta ja symbolista; olihan ilonaihe yksistään se, että ystäväni Apollo oli elossa ja voi hyvin. On sitä edelleen tänä päivänä.

Kolumbian-matkani jälkeen kävin pikavisiitillä Suomessa, huolehtimassa toisesta ystävästäni, josta oli edellisenä vuonna tullut paitsi Suomen-tukikohtani haltija, myös vakituinen elämänkumppanini. Se oli tapahtunut kuin huomaamatta, yhteisten opettavaisten matkojen seuratessa toistaan. Tulin tuolla samalla Suomen-matkalla puolivahingossa hakeneeksi kahta uutta työpaikkaa, koska tiesin Brysselin-sopimukseni umpeutuvan saman vuoden kesän lopussa. En odottanut niistä menestystä, vaan olin valmistaunut hakemaan tosissani seuraavaa tehtävää vasta keväällä ilmestyviltä vapautuvien paikkojen listoilta. Yllätyksekseni sainkin jo parissa viikossa vastauksen ja tiedon siitä, että syksyllä olisi edessä muutto Pakistaniin.

Helmikuussa Mordor hyökkäsi Ukrainaan ja vietin Brysselissä viikkokausia pelkästään tämän asian parissa. Vaikka kyseessä oli suuri tragedia myös minulle henkilökohtaisesti - olinhan pitänyt Kiovaa kotinani neljän vuoden ajan ja minulla on kymmeniä hyviä ystäviä Ukrainassa - niin tästä räikeästä sodasta tuli viimeinkin riittävä kylmä suihku myös Suomelle, että Venäjän rooli maailmassa alettiin nähdä realistisesti. Niinpä kevään ja kesän aikana toteutui lopulta se, mistä olen blogissani vuosikaudet yrittänyt saarnata: Suomen päättäjien päät kääntyivät lopulta Nato-jäsenyyden hakemiseen. Viimeisten hetkien ollessa käsillä Suomi halusi viimeinkin varmistaa kuulumisensa länsimaiden joukkoon - ja samalla reaalitulevaisuutensa itsenäisenä kansakuntana.

Maaliskuussa matkustin ystäväni kanssa Santiago de Compostelaan ja kihlauduimme siellä, tai tarkemmin sanoen läheisessä pikkukaupungissa Vigossa. Asia, josta Apollo oli nähnyt näyn jo yli vuotta aiemmin. Ehdimme kiertää Portugalin ja Espanjan, käydä myös jälleen Pariisissa sekä Poitiers'ssa ja Lyonissa. Huhti- ja toukokuiden aikana panostin viikonloppuisin Belgian lintupaikkoihin, koska tiesin sen olevan viimeinen kevät Belgiassa. Kuka tietää, koska seuraavan kerran koluaisin tutuiksi käyneitä polunvarsia ja ruovikoita Blankaartissa, Harchiesissa ja Zwinissä tai ihmettelisin pyökkimetsien heleänvihreää valoa ja sinikellomattoja keväisin.

Toukokuun lopulla matkasin tapani mukaan Euroopan halki Suomeen. Olen vaihdellut reittejä paljon vuosien mittaan ja käynyt niiden varrella lukuisissa mielenkiintoisissa paikoissa, mikä tekee automatkailusta niin antoisaa. Yksin ollessani panostan varsinkin luontopaikkoihin, kun taas silloin, kun mukana on joku muu, tulee käytyä enemmän kaupungeissa. Saksa ja Puola ovat niin isoja, että joka matkareitille löytyy jotain uutta - mutta myös jotain tuttua, jossa haluaa käydä uudelleen. Tasapaino uuden ja nostalgisen välillä on tärkeää. Ei kannata jämähtää aina vain samoille vakiopysähdyksille, muttei toisaalta myöskään olla palaamatta paikoille, jotka merkitsivät jotain.

Touko-kesäkuun vaihteen Suomen-matkallekin mahtui monta suomalaista lintu- ja luontopaikkaa sekä alkukesän idyllistä pikkukaupunkia. Ennen paluutani Brysseliin menimme naimisiin. Sillä kertaa palasin Tallinnan, Varsovan ja Tegelin kautta. Brysselissä kesä oli kuuma. Pandemia väistyi ihmisten mielistä ja sota Euroopassa täytti ne. Ukrainalle oltiin solidaarisia, mutta samalla ei kulunut päivääkään, etteivätkö viidennet kolonnat länsimaiden eliittien keskuudessa olisi yrittäneet vääntää mielialoja takaisin sille mallille, josta tuloksena olemme saaneet suursodan ja kansanmurhan Euroopan sydämeen. Vaikka sellaisia ei "koskaan enää" pitänyt sallia.

Elokuun lopussa oli aika jättää Brysselille jäähyväiset ja matkustaa kerran vielä Euroopan halki Suomeen. Sieltä sitten vain muutaman päivän valmistautumisen jälkeen lentoteitse Pakistaniin, paikkaan, jossa asuin kuusi kuukautta kaksikymmentä vuotta sitten (vuonna 2002). Nykyisin kuusi kuukautta olisi lyhyt vilahdus ajan juoksussa, mutta nuorena miehenä se oli pitkä ja formatiivinen jakso, joka jätti jälkensä.

Syksy ja joulu kuluivat täällä. Yksi Suomen-matka sentään mahtui vielä marras-joulukuun vaihteeseen. Suomessa talvi oli tullut varhain ja noina viikkoina Helsingissäkin oli paksu lumipeite. Joulun vietin kuitenkin Islamabadissa. Uutenavuotena olin pari päivää sairaana. Toivuin kuitenkin nopeasti ja sain sitten taas tilaisuuksia käydä kaupungin ympäristön lintupaikoissa.

*   *   *

Loppiaisena Rawaljärvellä oli sumuista, mutta talvehtivien sorsien, kahlaajien ja lokkien parvet erottuivat silti kaukoputkella Korangin jokisuun hiekkasärkiltä. Kookkaita mustapäälokkeja oli tullut joulukuuhun nähden lisää. Lisäksi jostain oli ilmaantunut myös joitakin aroharmaalokkeja. Sunnuntaina taas kävin yhden ranskalaisen ja kahden pakistanilaisen lintuharrastajan kanssa Margallakukkuloilla, aiemmin nähdyllä kylpevien sinipyrstöjen purolla. Siellä oli tällä kertaa sinipyrstöjen lisäksi hopealakkisieppo ja harmaasiipirastas. Uunilintuja kävi myös juomassa taajaan - etupäässä kashmirin- ja tiibetinuunilintuja, mutta myös yksi idänuunilintu. 

Nuori ruostevarpushaukka (besra) kävi koettamassa pikkulintujen pyytämistä, vaikkakin senkertainen hyökkäyksensä epäonnistui. Tämä laji on täkäläisistä kolmesta varpushaukasta harvinaisin. Ympärivuotinen arovarpushaukka (šikra) ja talvella täällä yleisesti esiintyvä tavallinen varpushaukka ovat selvästi yleisempiä. Teräsfasaaneja kävi niin ikään juomapurolla, yksi suorittaen erikoisen kiljuvan ylilennon.

Kotiterassini linturuokinnalla kävi vakituisten turkin- ja palmukyyhkyjen sekä pulujen lisäksi myös intianturturikyyhky (splitattu aasianturturikyyhkystä), ja kun lisäsin tarjontaan vähän banaania, alkoi paikalla hillua päivittäin bramiinikottaraisia.