Taisin edellisessä kirjoituksessani valitella sitä, kuinka Margallakukkuloiden luontopoluista oli tullut niin vetisiä. Purot virtaavat valtoimenaan ja lintuja on vaikeampi nähdä kuin toisenlaisina aikoina, vaikka toisaalta niillä menee varmaan hyvin, kun vettä ja hyönteisiä on yllin kyllin. Monille lajeille monsuunin loppu on parasta pesimäaikaa. Jokin asia ilmanpaineessa saa ne ryhtymään kiivaasti soidinmenoihin ja pesien rakennukseen, ja tässä vaiheessa niillä on maastopoikaset, joten siksikin metsien lintumaailmassa eletään hieman piilottelevampaa aikaa.
Toisaalta syysmuutto on alkanut. Pieniä määriä kahlaajia on alkanut saapua Siperiasta, pääskyjä menee taivaalla tavallista enemmän, safiiri- ja pikkumehiläissyöjät alkavat vähentyä, medestäjät ovat huomaamatta kadonneet kukintaansa lopettelevista pensaista ja puista ja drongotkin alkavat tehdä lähtöä - vaikka nuoria on nyt maastossa paljon. Viime viikko oli monien eteläsiperialaisten ja keskiaasialaisten kerttujen läpimuuttoaikaa: idänuunilintuja, viitakerttusia, aavikkokultarintoja ja pikkukultarintoja tuntui säksäyttelevän joka puskassa sopivan tiheikköisissä paikoissa. Ensimmäiset kashmirinuunilinnut ovat ilmaantuneet toistelemaan kaksitavuista kutsuääntään, jota sitten kuullaankin pitkälle huhtikuulle saakka lakkaamatta, koska laji on eräs yleisimmistä talvilinnuista täällä.
Järvelläkin oli se tilanne, että vesi oli hyvin korkealla ja sain vaelluskenkäni märiksi käydessäni Bani Galan pohjukassa, koska pääsin vakiostaijauspaikkaan vain tulvineita polkuja pitkin. Sorsia ei ollut vielä ja kahlaajiakin hyvin niukasti. Lähinnä paikalla oli vain tavanomaisia haikaroita ja jaavanmerimetsoja. Miehenkorkuiseksi heinikoksi muuttuneilla rantaniityillä olivat priiniat kovasti äänessä: ruso-, tuhka-, sini- ja keltapriinioita. Myös riisikirvisillä oli paljon menoa. Talvikirvisiä ei joukosta vielä löytynyt. Sen sijaan löysin syksyn ensimmäisen sinirinnan.
Kylän nuorukaisia oli rannassa kalassa ja kaikki halusivat vuorotellen katsoa kaukoputkeni läpi. Jinnantien kosteikolla vastaan tuli vanha nainen vesipuhvelikatrasta kaisten. Hämärä alkoi langeta siellä ollessani. Kutojat olivat vaienneet, ilmeisesti jo lopettaneet pesintänsä, ja puskissa oli muutolla olevia kerttuja. Tavanomaiset smyrnankalastaja ja variskäki mesoivat ja yöhaikaroita liihotteli päiväpuiltaan johonkin illan tullen.
Sunnuntaiaamuna seitsemältä ajoin Rawalpindiin ja noudin sikäläisen valokuvaajattaren kotoaan mennäksemme vilkaisemaan Sahoran lampea ja sen luona kohoavaa hiekkakivikukkulaa. Moiset hiekkakivikukkulat, joista käytetään nimeä khad, ovat tyypillinen osa punjabilaista maisemaa. Rawatin, Sahoran ja Takhat Parin seudulla päästäänkin sekä maisemallisesti että linnustollisesti Punjabin tasankojen tunnelmaan. Khadit ovat muodostuneet jokien ja nullain jatkuvasti kuluttaessa pehmyttä punertavanruskeaa hiekkakivimaaperää. Kukkuloiden jyrkänteissä pesii usein yhdyskuntina aavikko- ja pikkutörmäpääskyjä, pikkumehiläissyöjiä ja intianmainoja. Ja niiden laella puolestaan sijaitsee yleensä jonkin sortin pyhäkkö pyhimyshautoineen sekä paikallisen maanomistajan talo. Kukkulalla se on turvassa tulvilta toisin kuin köyhempien vuokraviljelijöiden talot tasangolla.
Retkemme taustalla oli se, että muuan paikallinen lääkärilintuharrastaja näki siellä hiljattain illansuussa kalliohuuhkajan, jonka myös valokuvaajatar oli nähnyt samassa paikassa vuosia aiemmin, joten se on ilmeisesti siellä paikallinen. Suruksemme jouduimme toteamaan, että "kehitys" eli uusien asuinalueiden rakentaminen on jo yltänyt lammelle ja se on pilattu betonoimalla kaikki sen rannat - paitsi sitä rantaa, jota rajaa mainitun khadin jyrkkä seinämä pääsky-yhdyskuntineen. Ikävää, että asuinalueen kehittäjät katsovat rantapolulla vastedes käyskentelevien asukkaiden haluavan mieluummin katsella kliiniseksi kivettyjä rantoja kuin siellä aiemmin olleita ruovikoita, joissa kiinanhuitti edellisvuonna huuteli.
Oli Sahoran lammella silti yhä lintuja: jaavanmerimetsoja, intianriisihaikaroita, muutama silkki- ja yöhaikara, metsäviklo, pikkutylli ja rantasipi. Kirjokalastajat kirskuivat ja lekuttelivat yhä lammen yllä, mikä tarkoittaa, että siellä yhä on pikkukalaa. Naamio- ja mustavästäräkit kipittelivät sen rannoilla. Pääsky-yhdyskunnan pesäonkaloiden reiät olivat paikoillaan mutta pääskyt kateissa. Viime vuonna ne olivat täydessä touhussa samalla paikalla lokakuussa.
Lammen ympärillä olevilla koko ajan kutistuvilla arotasangoilla oli edelleen avomaalintujen vilskettä, kun riisikirviset, töyhtökiurut ja intianvarpuskiurut esittivät laululentojaan ja ottivat yhteen kilpakosijoiden kanssa. Nokitaskuja tasapainotteli heinänkorsilla kaikkialla. Tällaisia maastoja on Islamabadin ympärillä ollut aiemmin laajalti ja niitä on pidetty joutomaina - mutta nyt niitä on vaikea löytää, kun lähes kaikki tasankoiset alueet on käytetty alati paisuvien kaupunkien rakentamiseen. Löysimme kutistuvalta arolta iloksemme myös valkosilmähaukan.
Linnustollisesti paras anti oli kuitenkin kiivetessämme khadille. Siellä akaasiat tarjosivat suopeaa varjoaan pian taivaalle kohoavaa porottavaa aurinkoa vastaan ja linnut kuhisivat pensaissa - joista osa vieraslaji lantanaa eli suomeksi kirjotulikruunua, jota pidetään hyvin vahingollisena paikalliskasvistolle, mutta josta linnut yhtä kaikki pitävät, sillä se kukkii ja marjoo anteliaasti sekä tarjoaa vehreää suojaa.
Kävimme myös khadin suufilaisella pyhäköllä eli durbarilla, jossa vanhojen viikunoiden oksilta roikkuu hopeisia ja metallinhohtoisia kiiltopaperinauhoja, koraaninlauseita ja ihmisten pyhiin puihin kiinnittämiä rukouksia. Kohtasimme pari vuohipaimenta sekä vihaisen viiksekkään maanomistajan, joka oli vakuuttunut, että valokuvaajatar on siellä kuvaamassa siksi, että grynderit haluavat juonitella häneltä hänen maansa. Huoleensa miehellä varmaan oli aihettakin - en ihmettelisi, vaikka lammen jälkeen hänen kukkulansa olisi seuraavana lähiörakentajien kiiluvissa silmissä - lähempänä kaupunkia olevaa samanlaista kukkulaa näimme jo puskutraktorien raiskaavan. Me kuitenkin olimme täysin asiattomia hänen huolenaiheisiinsa ja naapurikin tuli tilannetta rauhoittelemaan.
Akaasioissa ja aluspensaissa oli runsaasti tuhka- ja sinipriinioita, viitakerttusia sekä aavikko- ja pikkukultarintoja, pensastimaleita ja intiantaskuja. Näimme kokonaista kolme jakobiinikäkeä ja useamman variskäen. Pikkumehiläissyöjät lentelivät kaikkialla hyönteisjahdissa. Sekä harmaa- että mustafrankoliinit huutelivat soidinhuutojaan. Pyhäkön takaa käppyräisestä puuvanhuksesta löytyi paikkaa tuijottavin keltasilmin vartioiva brahmanpöllö. Pyhättöä varjostavissa viikunoissa lehahteli paratiisimonarkki ja toisesta osasta kukkulaa löytyi pikkuminivettejä ja metsäkäpinkäinen. Löysimme kukkulan suojaamasta rotkosta vieläpä pienen salaisen kosteikonkin, jonka puihin riisikutojat olivat rakentaneet roikkuvia pesiään. Nullan yli lensi šikra saaden aikaan bulbulien varoitusremakan.
Kaiken kauneuden yllä leijui alakulo tietäessämme, että tutkimme maailmaa, joka pian olisi katoava uusien lähiöiden betonisiin moolokinkitoihin. Vaikka khadin laakea huippu säästettäisiinkin vaikkapa vain siellä olevan pyhäkön vuoksi, se muuttuisi kutistuvaksi saareksi yhdenmukaisten keskiluokkaisten talojen ja niiden välissä kulkevien katujen meressä. Jos maanomistaja kovin vastustelee kehittäjiä ja kieltäytyy myymästä sittenkin, kun hänelle tarjotaan lahjuksia, häntä vastaan lavastetaan oikeusjuttu, tuomarit lahjotaan ja maat otetaan häneltä. Ja jos hän oikein hankalaksi heittäytyy, hänelle sattuu onnettomuus tai palkkamurha. Pakistanissa maakiistat ovat yleisin syy henkirikoksiin. Eivät siis suinkaan terrorismi tai kunniamurhat, vaikka sellaisiakin sattuu.
Jatkossa punjabilaista floraa ja faunaa pitää lähteä etsimään Punjabin puolelta, sillä Islamabadia ympäröivä maaseutu katoaa kovaa vauhtia kaupunkirakentamisen alle. Ainoa poikkeus on Margallakukkulain kansallispuisto, jonka suojelustatus on toistaiseksi kestänyt. Toki grynderit tulevat yrittämään kaikkensa saadakseen senkin tuhottua. Jos niin käy, Islamabad menettää todellisen paratiisin ja vihreän keitaan, jota on kiittäminen siitäkin, että Islamabadia pidetään ilmastollisesti niin suotuisana. Jos rinteiden metsät hävitetään, edessä on samanlainen tukahduttava pätsi kuin Punjabin ja Sindin tasangoilla asuvilla. Mutta ainahan voi sitten valittaa, että ilmastonmuutos on länsimaiden syytä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti