Kutojat ryhtyvät rakentamaan pesiään monsuunin aikana ja ne olivatkin yhä toimeliaita. Itäpohjukassa oli viirukutojaa, Jinnantien kosteikolla taas riisikutojaa, joka on Islamabadin seudun runsain kutoja. Kolmaskin laji olisi, bengalinkutoja, mutta se on ilmeisesti niin epäsäännöllinen pesimävaeltaja, ettei näinä kahtena vuotena ole tullut vielä vastaan. Kaksikymmentä vuotta sitten, kun Rawaljärven rannat olivat muutenkin paljon nykyistä rakentamattomampia, niitä täällä vielä oli, tosin silloinkin harvinaisimpana kolmesta.
Märkää ja vetistä on myös viidakon puolella. Margallakukkulain poluilla saa yhtenään ylittää valloilleen riistäytyneitä puroja. Niissä virtaa nyt enemmän vettä kuin kertaakaan näiden kahden vuoden aikana. Dhok Jeevanin polun perinteiseen lintujen juomapaikkaan on syntynyt kokonainen vesiputous. Harmi kyllä runsas vesimäärä tekee lintujen näkemisestä vaikeampaa. Silloin kun vettä on, muttei paljon, linnut keskittyvät tietyille juomapaikoille, joissa niitä näkee parvittain, jos vain malttaa odottaa hiljaa. Tosin tässä välillä oli niin kuivaa, että nuo juomapaikatkin kuivuivat. Nyt kun kaikki purot ovat täynnä, linnut hajaantuvat laajalle eivätkä luonnollisestikaan valitse juomapaikoikseen niitä paikkoja, jotka ovat lähellä ihmisten polkuja.
Toinen seuraus purojen täyttymisestä on se, etten voi enää käyttää omina yksityisinä reitteinäni kuivia puronuomia, joissa näki paljon enemmän lintuja kuin polkujen varsilla, koska poluilla kulkee - varsinkin viikonloppuisin - niin paljon ihmisiä. Peruslintuja tietysti näkyi, ja viime viikonloppuna oli paljon idänuunilintujen muuttoa. Uunilintujen, harmaatalitiaisten ja aasianrillien sekaparven liepeillä lehahteli valkean värimuodon paratiisimonarkki. Myös makakeja ja palmuoravia näkyi ja kuului siellä täällä.
* * *
Pihalinnustoni on jonkin verran vähentynyt sen jälkeen, kun vuokraemäntäni kaadatti takapihalla olevan suuren kuolleen puun, jossa tikat, sepät, drongot ja monet muut viihtyivät. Pikkukiitäjiä, pääskyjä ja safiirimehiläissyöjiä on mennyt yli.
Koko sen kahden vuoden ajan, jonka olen tässä asunut, etuterassillani on käynyt sama turkinkyyhky-yksilö, jonka tunnistan siitä, että sen vasen siipi roikkuu. Riippusiiveksi ristimäni turkinkyyhky on ilmeisesti joskus vuosia sitten joutunut haukan tai kissan hyökkäyksen kohteeksi, mutta selvinnyt siitä. Eipä se kovin paljon näytä riippuvasta siivestään kärsivän - lentääkin siinä kuin lajikumppaninsa. Se ei ole ruokintapaikan kyyhkyistä aggressiivisin, vaan pikemminkin lauhkealuontoinen, mistä olen saanut sen mielikuvan, että olisi ehkä naaras. Varmaa se ei ole, koska turkinkyyhkyn sukupuolet näyttävät samalta. Jos sukupuolioletukseni kuitenkin on oikea, voi siiven vammautuminen olla seurausta myös joukkoraiskauksesta - kyyhkyt nimittäin ajoittain ovat lemmenkiihkossaan hieman rajuja.
Näen Riippusiiven käytännössä joka päivä. Toinen terassilla hengannut kaveri, jonka tunnistin yksilölleen, oli melkein kokovalkea pulu, jolla oli mustia täpliä, eli ihan puhdas rauhankyyhky se ei ollut. Se oli pariutunut villin kalliokyyhkyn näköisen harmaan yksilön kanssa. Enää Valkeiseksi ristimääni pulua ei ole näkynyt, mutta sen sijaan terassilla on alkanut aktiivisesti käydä pulu, jossa on noin puolet valkeaa ja puolet harmaata - ja olen mielessäni ajatellut, että siinä täytyy olla yksi Valkeisen jälkeläisistä, kutsuttakoon sitä vaikka Puolivalkeiseksi.
* * *
Muutoin elämä täällä soljuu verkkaiseen, kiihkeään, sekavaan ja kaoottiseen tahtiinsa. Välillä on hiljaisia päiviä, joina ei tunnu tapahtuvan mitään - ne ovat kaikin puolin miellyttäviä. Välillä taas teitä tukitaan konteilla, väkijoukot osoittavat mieltä milloin mistäkin asiasta - milloin sähkön hinnasta, milloin veronkorotuksista, milloin Imran Khanin oikeudenkäynneistä ja varastetuista vaaleista, milloin Gazasta, oikeudessa olevista jumalanpilkkajutuista ja pakistanilaisten islamistisaarnaajien Alankomaissa saamista tuomioista, kun ovat tappouhkailleet laitaoikeistopopulisti Geert Wildersiä.
Kuten muuallakin maailmassa, kohu seuraa kohua ja eri puolilla olevat puolueet heittelevät mielellään bensaa liekkeihin. Tästä puolestaan hallitus on saanut hyvän tekosyyn kuristaa nettivapautta ja toimeenpanna kiinalaista palomuuriteknologiaa. Saas nähdä taas, miten tällekin blogille käy. Nykyisinä keinoälykäännösten aikoina kun harvinainen suomen kieli ei enää mitenkään suojele nettiin tai viestipalveluihin kirjoitettuja tekstejä.
Olen tapaillut paljon liike-elämän edustajia ja käynyt katsastamassa kristillisen kirjaston ja autististen nuorten palvelukeskuksen. Saanut kukkapuskia ja pönöttänyt itseni tuttujen ja tuntemattomien albumeihin.
Kaiken keskellä olen kuitenkin myös lukenut Georg Stelleristä ja merilehmistä, kirjoittanut lintukirjaa ja salapoliisiromaania, ikävöinyt puolisoani, pelannut šakkia tunisialaisten ja kolumbialaisten ystävien kanssa, retkeillyt Margallakukkuloilla, sairastanut pois jälleen yhden vatsataudin ja kaikenlaista muuta. Minulla kun ei koskaan ole tylsiä tai tyhjiä päiviä enkä jotenkin ikinä ymmärrä ihmisiä, jotka ikävystyvät kuoliaiksi jos joku muu ei kehitä heille tekemistä. Tai ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneita mistään. Istuvat vain kaiken vapaa-aikansa samojen televisiosarjojen edessä tai skrollaavat kännykästään samoja meemejä, silloin kun eivät pölise joutavia julkkisten elämästä ja puhu paskaa muista ihmisistä ja näiden asioista.
No, ovathan televisiosarjat, juoruilu ja julkkiksetkin harrastuksia. Ne ovat kuitenkin sellaisia harrastuksia, joissa ihminen jättää oman elämänsä väliin ja elää toisten kautta. He kyttäävät ja juoruavat tuttaviensa tekemisiä tai seuraavat kuvitteellisten televisiohahmojen elämiä - tai sitten julkkiksia, joiden elämät sijoittuvat johonkin toden ja fiktion välimaastoon. Ihminen, jolla ei tunnu olevan toimijuutta omassa elämässään, mutta jota kuitenkin riivaa lähes sairaalloinen itsekeskeisyys, muuttuu väistämättä myrkylliseksi. Hän katkeroituu muille ihmisille, koska nämä eivät järjestä hänelle elämää, elävät vain omia elämiään - kuinka törkeää! Muualla ihmiset järjestävätkin toisilleen elämää, hössöttävät lakkaamatta, mutta voi suomalaisia, joille kukaan ei tee mitään toisen puolesta.
* * *
Pakistanilaisilla on sentään jatkuvana elämän keskipisteenä perhe. Jos heiltä kysyy, mikä heidät tekee onnellisiksi, vastaus on perhe. Jos taas kysyy, mikä heille aiheuttaa eniten stressiä, vastaus on sama: perhe. Perheen tehtävä kun on jatkuvasti kytätä perheenjäseniä, näiden tekemisiä ja sanomisia, ulkonäköä, terveyttä sekä aivan erityisesti parisuhde- ja lapsiasioita. Kaikki aika ja energia menevät teeskentelemiseen. Kaikkien pitää koko ajan todistella muille olevansa jotain parempaa. Jos ei voi esittää olevansa rikas, pitää ainakin esittää tuntevansa rikkaita. Vaikkei olisi erityisen läheisissä suhteissa Jumalaan, pitää kuitenkin muille ihmisille esittää rukoilevansa, pukeutuvansa tietyllä tavalla ja paheksuvansa muiden ihmisten siveellisyyden ja kunnollisuuden puutteita. Mutta mikä vielä pahempaa - koska ihminen määrittyy kokonaan perhettään vasten, täytyy teeskentely ulottaa myös perheenjäseniin. Jos nämä eivät ankarasti teeskentele, se tuottaa perheelle häpeää.
Ihmettelen usein, kuinka paljon rahaa ja energiaa täkäläiset panevat teeskentelyynsä. Esimerkiksi parlamentissa on hinnasto valokuvien ottamiselle erittäin tärkeiden henkilöiden kanssa. Voi esimerkiksi otattaa itsestään kuvan seisomassa lähellä ministerin tai senaattorin pöytää ikään kuin puhuisi tälle jostain tärkeästä asiasta, vaikkei tätä voisi vähempää kiinnostaa. Kuvasta maksetaan avustajalle ja sitten voikin vaikka jakaa itsetehostusta huokuvan pönötyskuvan somessa ja antaa ymmärtää liikkuvansa paremmissa piireissä kuin liikkuu. Ihmiset maksavat tällaisesta isoja rahoja, vaikka nykyaikana koululainenkin voisi helposti hoitaa saman Photoshopilla. Tässä jälleen hyvä ja rahanarvoinen vinkki teille, nuoret.
Myös matkustuspönötyksen voisi hoitaa samalla tavoin. Miksi maksaa tuhansien eurojen lahjuksia viisumijonoon pääsemisestä, lennoista ja hotelleista puhumattakaan, kun todellisuudessa ainoa syy matkustaa Pariisiin tai Roomaan on näyttäytyminen? Siellä otetaan muutama kliseinen pönötyskuva ja annetaan ymmärtää, että ollaan parempaa väkeä. Etsitään etninen ravintola, josta saa chilissä kuorrutettua luukanaa ja hölistään maanmiesten kanssa. Mikään museo tai kulttuuri ei voisi vähempää kiinnostaa. Kotimaassa toki huokaillaan sitten, kuinka kaikki on niin paljon parempaa, hienompaa ja siistimpää kuin täällä kurjassa, likaisessa, korruptoituneessa ja takapajuisessa kotipuolessa. Mutta tuon kaikenhan voisi hoitaa Photoshopilla vaikka kahdella eurolla, jolla kuka tahansa täkäläinen graafikko varmasti laatisi todisteet käynneistä Eiffel-tornin ja Colosseumin kupeessa. Ja jossain kalliissa ravintolassa (vaikka todellisuudessa siellä ei syödä, koska sieltä ei saa chilissä kuorrutettua luukanaa).
En voi ymmärtää, miksi tästä ole vielä tullut isoa bisnestä, vaan sen sijaan tuhansia ja taas tuhansia euroja - kulutetusta ajasta puhumattakaan - käytetään huijauksiin tai ulkomaalaisten mielistelyyn, joilla toivotaan saatavan viisumi johonkin länsimaahan. Meitä on moneen junaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti