maanantai 24. marraskuuta 2008

Awash

Viime viikko oli kaikin puolin kauhea (viikonlopun koittamiseen saakka). Työpäivistä tuli 24-tuntisia ja kaikin puolin epäkiitollisia. Puolet viikosta olin lisäksi vatsataudissa ja kuumeessa. Perjantaina saapui viimein muuttokuormani, mutta yksi laatikollinen kirjoja oli kadonnut. Laatikot ovat jääneet lojumaan pitkin asuntoa, koska heti saatuani muuttomiehet ulos perjantai-iltana aloin valmistautua matkalle Awashin kansallispuistoon Oromian ja Afarin raja-alueelle. Olin onneksi perjantai-iltaan mennessä parantunut varsin hyvään kuntoon. Lisäksi laskeutuminen Addiksesta alas Hautavajoamalaaksoon - mikä merkitsee tuntuvaa hapen lisäystä - toi selvästi havaittavan piristysruiskeen omaan jaksamiseen.

Kansallispuisto sijaitsee Awashjoen varrella ja sen halkaisee kahtia Addiksesta Dire Dawaan, Harariin, Jijigaan ja Džibutiin johtava maantie. Kansallispuiston luonnonmaanmerkkejä ovat Fantalen tulivuoren kraatteri sekä puiston pohjoisosassa sijaitsevat kuumat lähteet. Kansallispuiston alueella liikkuu myös afareja ja paikallista alkuperäiskansaa kerejuja, vaikka hallitus on yrittänyt karkottaa nämä karjoineen ja kameleineen muualle ja tietysti kansallispuiston hallinta ja turismielinkeinot hallitsevien etnisten ryhmien käsiin. Aseellisia konflikteja on esiintynyt, minkä vuoksi kansallispuistossa liikkuessa on pakko olla mukana aseistettu metsänvartija, pohjoisosissa kaksi. Etiopian kansallispuistoista suurin osa kärsii yhä aggressiivisemmasta asutuksesta, maan käyttöönotosta viljelykseen ja eläimistön hävittämisestä kotieläinten tieltä. Awash on yksi parhaiten säilyneistä. Silti sielläkin suuri osa suurista nisäkkäistä on jo kadonnut - seeproja, kirahveja, puhveleita ja norsuja on turha etsiä - ja leijonatkin vetelevät viimeisiään. Lintulajeista strutsi on kadonnut ja suuret trapit harvinaistuneet.

Kaikesta huolimatta kansallispuisto kattaa upean, laajan alueen luonnontilaista savannia, pääosin pensassavannia, mutta paikoin korkeaheinäistä savannia, puusavannia ja eräissä osissa ylilaidunnettua puoliaavikkoa. Hallitsevana kasvillisuutena ovat erilaiset ja erikokoiset akaasiat, vaihdellen pensasmaisista valtaviin puihin. Niiden lisäksi savannia täplittävät punaruskeat termiittikeot. Joenvarsilta sekä lampien ja lähteiden ympäriltä löytyy hienoja vanhoja metsikköjä, jotka ovat lintuparatiiseja. Jeepillä voi ajaa hiekkateitä tuntikausia näkemättä mitään, mikä viittaisi suoraan ihmisen läsnäoloon, paitsi tietysti hiekkatie itse. Vaikka Etiopia hallinnoi ja suojelee puistojaan heikommin kuin naapurimaa Kenia, etiopialaisissa kansallispuistoissa voi kokea vahvemmin aitoafrikkalaisen tunnelman siitä yksinkertaisesta syystä, että turisteja on vain vähän ja heistäkin suurin osa kotimaisia. Kahden päivän aikana törmäsimme vain kerran kumpanakin päivänä länsimaiseen ryhmään, kummassakin tapauksessa brittiläisiin lintuharrastajiin. Tosin tapasimme myös australialaisen paviaanitutkijan.

Muuten savannilla voikin sitten kokea oman inhimillisen pienuutensa. Ainakin kolmeen kertaan on ihmisrotu lähtenyt maailmanvalloitukselleen samasta Hautavajoamalaaksosta, sen savanneilta: ensin Australopithecusten aikaan, sitten varhaisten Homo-suvun edustajien, ja lopulta Homo sapiensin ilmaannuttua. Ilmapiirissä on vielä jotain jäljellä niistä ajoista. Sen aistii ehkä parhaiten varhain aamulla auringon noustessa ja jälleen illansuussa hämärän laskeutuessa, kun ilma täyttyy eläinten äänistä ja helmikanat kerääntyvät akaasioihin yöpuulle.

Kansallispuiston nisäkäskanta on edelleen tiettyjen lajien osalta runsas. Näimme satoja beisoja ja kymmeniä lyyrasarvigaselleja, dikdikejä ja pahkasikoja. Harvinaisemmista antiloopeista näimme yhden kudun. Yllättävän monta havaintoa tehtiin myös petonisäkkäistä: kaksi vaippašakaalia, yksi juovahyeena läheltä, täplähyeenan jäljet. Näimme lähinnä anubispaviaaneja, vaikkakin kansallispuistossa elää myös runsaasti vaippapaviaaneja. Toisena apinalajina nähtiin joenvarsimetsissä marakatteja. Matelijoita nähtiin neljä niilinkrokotiilia, yksi valtava jättiläiskilpikonna ja yksi suurehko varaani.

Lintulajeja taisi tulla reippaasti yli kaksisataa, mikä on aika paljon kahdelle päivälle. Kohokohtina voisi mainita aavikkotrapin, etiopiantrapin, lammenrantapuussa nukkuneen afrikanpöllösen, viisi lajia tokoja, kolme lajia sininärhiä, viisi lajia mehiläissyöjiä ja peräti kaksitoista lajia lepinkäisiä (mukaan luettuina pensas- ja harjalepinkäisten heimot); kotkia, korppikotkia, lauluhaukkoja, kääpiöhaukka, loistokottaraisia, tuliperäkutojia, frankoliinejä ja kaikkialla parvina liikkuneita helmikanoja. Mikä parasta, lajisto on melkein kokonaan toista kuin Addista ympäröivällä ylängöllä, joten Etiopian lajilistani saattoi kertaheitolla kaksinkertaistua. Se oli ennen tätä retkeä 239 lajia, mikä sekin on hyvin kahdelle kuukaudelle.

Maantien varrella Addiksesta Awashiin on kaksi merkittävämpää kaupunkia, Debre Zeit ja Nazaret. Oikeastaan näitä kaupunkeja pitäisi kutsua oromonkielisillä alkuperäisnimillään Bishoftu ja Adama, sillä Debre Zeit ja Nazaret ovat keisari Haile Selassien aikana annettuja nimiä ja edustavat siten amharalaista ortodoksista kolonialismia oromojen alueilla. Oromot jakautuvat muslimienemmistöön sekä merkittäviin protestanttisiin ja ortodoksisiin vähemmistöihin. Silti Oromiassakin kaupunkien profiileja hallitsevat valtavat ja useimmiten upouudet ortodoksikirkot. Protestantit ja muslimit pitävät matalampaa profiilia, vaikka saattavat olla numeerisina enemmistöinä.

Awashin kansallispuistossa käydessä suositeltavin majoitusmuoto vähänkään pidemmälle vierailulle on leiriytyminen telttaan joen varteen tai kuumien lähteiden lähelle. Koska meillä kuitenkin oli aikaa vain viikonloppu, majoituimme vaatimattomaan motelliin Awashin kylään. Siellä oli hyttysverkko ja vesijohtovesi, mutta sähköt katkesivat heti saavuttuamme, joten siellä oltiin taskulamppujen varassa. Vastaavaa vaatimatonta majoitusta on tarjolla myös kansallispuiston toisella puolella Meteharan kylässä.

Afrikassa matkustaessa kannattaa kantaa mukanaan aika paljon hyötytavaraa, mutta taskulamppu ja vessapaperi ovat ehdottomia. Hautavajoamalaakso on malaria-aluetta, joten hyttysiltä kannattaa suojautua. Hyttysten lisäksi savannilla kannattaa pitää mielessä punkit, joita saa varsinkin heinikoista. Tavaroilla ei kannata leveillä, koska paikallisilla ei niitä välttämättä ole, ja usein voi huomata, kuinka paikalliset katselevat hyötytavaroita, kuten viidakkoveistä "sillä silmällä". Tosin on mainittava, että Etiopia on suhteellisen vähäisen turismin vuoksi paljon turvallisempi maa omaisuusrikosten suhteen kuin vaikkapa varkaiden riivaamat Kenia ja Etelä-Afrikka.

Palatessamme Awashista oli jälleen kerran hengenmeno lähellä. Nimittäin kaksi hedelmärekkaa oli kaatunut, toinen kyljelleen ja toinen ylösalaisin - on hämmästyttävää, kuinka paikalliset aina onnistuvat saamaan autonsa katolleen - ja paikalle tullut poliisi oli kasannut teräviä laavakiven murikoita maantielle estämään autojen tulon onnettomuuspaikalle. Missään ei kuitenkaan ollut merkitty, että autojen odotettiin kivien kohdalla oikaisevan pois tieltä pensaikkoon. Niinpä onnistuimme vain juuri ja juuri välttämään kivikasan ja yksi kivistä puhkaisi renkaamme.

Jouduimme renkaanvaihtopuuhiin lähelle kaatuneita hedelmärekkoja, jotka olivat vetäneet puoleensa paikallista heimoa kuin vähän aiemmin havaittu aasinraato korppikotkia ja marabuja. Heimon naiset ja lapset keräsivät kuumeisella hyörinällä maantien puna-kelta-oranssiksi muuttaneita tomaatteja, appelsiineja ja vesimeloneja ja kantoivat saalistaan pensaikkojen kätköihin samalla kun khakipukuiset poliisit veltosti olivat selvittävinään onnettomuutta. Heimon miehet puolestaan kerääntyivät meidän ympärillemme puolikaareen ja yrittivät päästä lähemmäs ja lähemmäs nähdäkseen, mitä kaikkea tavaraa automme sisällä oli ja kuinka farandžit vaihtavat rengasta, ja heitä sai hätistellä kauemmas. Oi sitä hupia paikalliselle heimolle. Näky muistutti varmaan haaskaansa epätoivoisesti korppikotkilta ja šakaaleilta puolustavaa leijonaa.

Ei kommentteja: