perjantai 5. helmikuuta 2010

Luonto keskellämme

Poikkeuksellisen ankara talvi on koetellut suurinta osaa Euroopasta, Espanjaa ja Turkkia myöten. Olisikin hauskaa tietää, kuinka suuria vesilintumassoja nyt löytyy esimerkiksi Syyrian ja Etiopian järviltä verrattuna aiempiin vuosiin. Helsingissä ainakin viiksitimalit ja urbaanikanit lienevät jonkin verran kärsineet kauhupakkasista. Kaikki erikoiset kaupunkieläimet sen sijaan eivät, kuten todistin viime yönä.

Kävi nimittäin niin, että tulin vasta eilen illalla katsoneeksi jo paljon kuuluisuutta keränneen Avatarin, joka olikin todella vaikuttava sekä visuaaliselta toteutukseltaan että vihreältä sanomaltaan - elokuva alleviivasi toisaalta ekologista tasapainoa ja toisaalta alkuperäiskansojen oikeuksia. Tosin kolmiulotteisuuslaseista tuli pientä päänsärkyä.

Päänsärky kuitenkin kaikkosi kummasti kun heti Tennispalatsista ja Kampin keskuksesta ulos pakkaseen astuessani kuulin kumean huhuun. Korvani olivat pudota päästä ja jäin kuuntelemaan, ja totta tosiaan, Kampin keskuksen ja Tavastian katoilta huhuili soidinhuutoaan huuhkaja. Vasta silloin mieleeni tuli, että tosiaan, Helsingin kuuluisa cityhuuhkaja Bubi on elellyt ja metsästänyt citykaneja aika lähellä eduskuntatalon edessä ja stadionilla. Tuskin kukaan mitään huuhkajanauhoitusta on sentään Tavastian katolta soitellut.

Lisää luontouutisia tuli hiljattain Afganistanista, josta on löydetty kauan mysteerinä pysyneen kerttusen (Acrocephalus orinus) pesimäalue. Suomeksi tämä laji oli jo virheellisesti nimetty intianruokokerttuseksi, vaikka se on läheisempää sukua papyruskerttuselle ja viitakerttuselle. Se tunnettiin pitkään yhdestä ainoasta Intiasta löytyneestä yksilöstä, kunnes se hiljattain pari vuotta sitten havaittiin elävänä myös Thaimaassa. Afganistanista on siis nyt viimein löydetty lajin pesimäalue.

Tämän kerttusen kuvasi tieteelle aikoinaan eksentrinen brittiläinen ornitologi ja orientalisti Allan Octavian Hume. Imperiumin aikaan lintuharrastus olikin varsin eksentristen henkilöiden puuhaa. Moraalikysymyksistä kiinnostuneen pedanttisen Humen eräänlainen vastakohta oli imperiumin ajan lintutieteen suurin roisto, kuuluisa seikkailija, vakooja, luonnonharrastaja - ja kuten myöhemmin on selvinnyt, myös huijari ja murhaaja - nimeltä Richard Meinertzhagen. Muistan kuinka alun perin eräältä britti-ilmavoimien eläkkeelle jääneeltä upseerilta, jonka kanssa olin mukana keskisen Anatolian kartoitushankkeessa 90-luvun loppupuolella, kuulin Meinertzhagenista vakavia epäilyjä, jotka sittemmin todistettiinkin tieteellisin metodein. Siitä asti hänen narsistinen ja moraaliton hahmonsa kiehtoi minua siinä määrin, että tein hänestä roiston myös erääseen fiktiiviseen työhöni. Vastaavasti muuan hahmoista tuli muistuttamaan Humea.

Herrojen elämäkerrat ovat hyvä osoitus siitä, kuinka totuus on usein tarua ihmeellisempää:

Hume
Meinertzhagen

En ole viime aikoina kovin aktiivisesti kirjoittanut blogiani ja siihen on muitakin syitä kuin ulkona vallinnut kauhupakkanen. Olen nimittäin tullut yhtäaikaisesti sekaantuneeksi sekä tieteelliseen että kaunokirjalliseen kirjoitustyöhön ja niinpä tarve kirjoitella niitä ja näitä blogin kautta ystäväpiirille on vähentynyt, sitä kun tuntuu säätelevän päähän muodostuva kirjoituspaine. Pahoittelen tapahtunutta jos joku näitä kirjoituksiani kaipasi. Sunnuntaina koittaa Ukrainan vaalien toinen kierros, joten ajattelin kyllä kommentoida tulosta sitten.

Ei kommentteja: