sunnuntai 9. elokuuta 2009

Näkymätön matkustaja

Helsingissä on kesäsunnuntaisin perin hiljaista. Järjenvastaisesti suurin osa kahviloista on kiinni. Ne ovat kai tarkoitetut mummoille, joilla on aikaa kahviloihin silloinkin kun muu kansa on töissä. Onneksi erilaisia etnisiä paikkoja pidetään auki. Tulee mieleeni juhannus, jolloin satoi ja ainoat ihmisryhmät, joita kohtasin juhannusmaa Suomen pääkaupungin yöttömässä yössä olivat ulkomaisia turisteja. He ihmettelivät lehtien palstoillekin asti, missä kaikki ovat.

Jonakin toisena näistä sunnuntaista tulin myöhään kotiin ja matkalla kohtasin ensin humalaisia ruotsalaisia, sitten humalaisia saksalaisia ja lopulta humalaisia somaleja, mutta alkuasukkaita ei näkynyt. Sen sijaan kanit ovat levinneet jo Kallioonkin - näin siellä juuri useita yksilöitä pulujen joukossa. Juopot olivat kerääntyneet jalkaväkirykmentti II:n muisto-obeliskille julistaen kovaan ääneen totuuksia yhteiskunnan vajoamisesta yhä syvemmälle rappion suohon.

Raitiovaunussa kohtasin eräänä hiljattaisena päivänä näkymättömän matkustajan. Lähellä minua istui nimittäin nainen, joka näytti pelokkaalta. Hän kävi kärttyisää keskustelua näkymättömän matkustajan kanssa.

- "Ole nyt hiljaa. Älä puhu kaikkien kuullen minun asioistani."
- Hiljaisuus.
- "No älä huuda minulle! Kerro omista asioistasi. Niin! Kerropa meille jotain itsestäsi. Älä minun asioitani levittele."
- Hiljaisuus.
- "Älä puhu tuohon sävyyn minulle. Minä olen hieno ihminen, sivistynyt ihminen. Mikä sinä olet?"
- Hiljaisuus.
- "Kuule tämä on vakava asia. Ihminen on sairas ja se ei ole mikään naurun asia. Sinun ei tarvitse siitä kaikille puhua."

Ja näin se eteni loputtomasti. Naisen lähellä ei näkynyt ketään. Lähtiessäni pois omalla pysäkilläni oli kuin olisin hyvin hämärästi kuullut näkymättömän matkustajan puhetta.

Nimetön lukija lähetti palautetta siitä, ettei Akuninin kirjojen suomentamista ole jatkettu ja ehdotti nettivetoomusta asiasta. Tässä se vetoomus tulee: Werner Söderström -osakeyhtiö! Olkaa niin hyvät ja jatkakaa Boris Akuninin kirjojen suomentamista pikimmiten, ja aloittakaa vaikka teoksesta Statskii sovjetnik, johon sarjan suomentaminen nähdäkseni jäi, ellei lasketa sitä, että suomeksi julkaistiin Erikoistehtävien kahdesta osasta ainoastaan toinen, Patasotilas, kun taas Viiltäjä-Jackin venäläisyyden ja viimeiset vaiheet paljastava osa on yhä suomentamatta.

Lukijalle voin todeta, että viroksi kirjojen julkaiseminen on jatkunut nopeaan tahtiin ja niinpä Akuninin teokset ovatkin hyvin saatavissa Tallinnan, Tarton ja Pärnun kirjakaupoista. Venäjällä on tehty myös filmatisointeja ainakin kahdesta Akuninin kirjasta, Turetskii gambit ja Statskii sovjetnik. Nämäkin ovat Tallinnasta saatavissa viron- ja englanninkielisin tekstityksin.

Turkkilaisen gambiitin elokuvaversio on sinänsä viihdyttävä, mutta se ei ole lainkaan uskollinen kirjalle ja mikä pahinta, juoni ja erityisesti loppuratkaisu on muutettu ilmeisesti poliittisesti korrektimmiksi, jolloin elokuva on huomattavasti kirjaa turkkilaisvastaisempi ja siitä jää puuttumaan kirjan loistava vastinpariasetelma Fandorinin ja hänen turkkilaisen vastineensa välillä. Molemmathan olivat loppujen lopuksi paitsi patriootteja, myös omien imperiumiensa reformisteja, joilla oli isänmaallisen agendan lisäksi oma sisäpoliittinen arvolataus toimissaan.

Sen sijaan Valtioneuvoksen elokuvaversio on erinomaisen suositeltava ja lisäksi paljon uskollisempi kirjalle. Ainoastaan aivan loppuun on tehty poliittinen muutos, kun kirjasarjan idean vastaisesti elokuvan lopussa Fandorin muuttaakin mieltään ja päättää sittenkin, kaikesta tapahtuneesta huolimatta, että tsaarin palveleminen on velvollisuus.

Tämän kesän kirjasuosituksiini voin lisätä intialaisen Vikas Swarupin kirjan Six Suspects, joka jäi käteeni Beirutin lentokentältä. Swarup on paljon tunnetumpi aiemmasta kirjastaan Q&A, jonka pohjalta tehtiin Suomessakin esitetty menestyselokuva Slummien miljonääri. Kuudessa epäillyssä maalataan kaleidoskooppimainen kuva Intiasta ja sen yhteiskunnasta kuuden täysin erilaisen ihmisen näkökulmasta. Näitä ihmisiä yhdistää ainoastaan se, että he sattuvat eri teitä päätymään epäilyksenalaisiksi Uttar Pradeshin osavaltion korruptoituneen sisäministerin playboy-pojan murhaan. Myönnän, että vaikka kirja aivan lopussa menee jo varsin villiksi yhteensattumien summassaan, nauroin hysteerisesti joillekin luvuille.

Ei kommentteja: