Kiovassa satoi kuukauden lähes yhtäjaksoisesti, ja onkin hämmästyttävää, ettei Dnepr siitä huolimatta tulvinut Podiliin, kuten se on kuulemma joskus tuhoisin seurauksin tehnyt. Ilmeisesti kaikki se vesi virtasi suuria jokia myöten johonkin eteläisemmän Ukrainan tasangoille ja lopulta Mustaanmereen. Sää on kuulemma hyvin epätavallinen Kiovalle - yleensä täällä on ollut loka-marraskuulle saakka oikein hyvät syyssäät.
Säät paranivat onneksi hetkeksi, kun libanonilainen ystäväni tuli kylään ja toi Istanbulista mukanaan parin päivän ajaksi auringon näyttäytymisen. Noinakin päivinä tosin satoi, muttei yhtäjaksoisesti. Toinenkin vieras lennähti kylään samaan aikaan, Brysselistä. Vietimme kolmistamme täysimittaisen, neljään aamuyöhön venyneen kierroksen Kiovan vilkkaassa yöelämässä, alkaen runsaasta päivällisestä ukrainalaisessa ravintola Budmossa Myhailivskalla ja päättyen Buddha Barin ja Podilin jälkeen Deluxe-klubille.
Perjantai vaatikin irtiottoa, koska sitä edeltäneet viikot olivat töissä perin stressaavia. Univelka ei viikonloppuna tosin yhtään vähentynyt, mutta piristävää oli silti. Tapansa mukaan ystäväni myös ryhtyi kantamaan huolta Kiovan asuntoni varustuksesta ja avusti minua hankkimaan uusia kalusteita ja muita varusteita. Ikävä kyllä uusi työpöytä on vielä kasaamatta, koska en ole vielä löytänyt mistään kauppaa, josta saisi ostettua ruuvimeisseleitä, vasaroita ja vastaavia työkaluja.
Sääolosuhteiden ja autoni rekisteröinnin etenemättömyyden vuoksi koko syksy on mennyt minulta linturintamalla sivu suun. Nyt pitäneekin paikata asiaa, sillä olen matkalla Casablancaan. Siellä minulla on ensin kolme täyttä päivää, mutta perjantaiksi otin vapaata, jotta pääsen ainakin sikäläisenä viikonloppuna johonkin maastoon. Ei tosin Casablanca kaupunkinakaan ole hullumpi.
Viikonloppuna minulla oli viimeinen käyntini lääkärillä ja olen nyt kokonaan toipunut. Kävelenkin taas kuin ihminen. Tilille oli kuitenkin tullut lääkärikeikoista sellainen lovi, että eilen illalla luottokorttini oli lakannut toimimasta, enkä siksi saanut ostettua imuria, jonka olin kovan etsinnän myötä löytänyt ja identifioinut.
Syyskuu ei ole ollut parhaimpia kuukausiani. Sairaalakeikat, luokaton sää ja loppuunpalamiseen viettävä stressikuormitus töissä ovat varjostaneet elämää. Vaikka kaupunki onkin tuonut iltaisin ja viikonloppuisin hymyä huulilleni, aikaa ei ole kauheasti jäänyt itselle eikä siten myöskään elämisen perustarpeista huolehtimiselle. Onneksi muutama uusi ja vanha ystävä ovat tehneet minut toistuvasti iloiseksi. Täytyy toivoa, että lokakuu tuo myötänsä parannusta asioihin.
Säät paranivat onneksi hetkeksi, kun libanonilainen ystäväni tuli kylään ja toi Istanbulista mukanaan parin päivän ajaksi auringon näyttäytymisen. Noinakin päivinä tosin satoi, muttei yhtäjaksoisesti. Toinenkin vieras lennähti kylään samaan aikaan, Brysselistä. Vietimme kolmistamme täysimittaisen, neljään aamuyöhön venyneen kierroksen Kiovan vilkkaassa yöelämässä, alkaen runsaasta päivällisestä ukrainalaisessa ravintola Budmossa Myhailivskalla ja päättyen Buddha Barin ja Podilin jälkeen Deluxe-klubille.
Perjantai vaatikin irtiottoa, koska sitä edeltäneet viikot olivat töissä perin stressaavia. Univelka ei viikonloppuna tosin yhtään vähentynyt, mutta piristävää oli silti. Tapansa mukaan ystäväni myös ryhtyi kantamaan huolta Kiovan asuntoni varustuksesta ja avusti minua hankkimaan uusia kalusteita ja muita varusteita. Ikävä kyllä uusi työpöytä on vielä kasaamatta, koska en ole vielä löytänyt mistään kauppaa, josta saisi ostettua ruuvimeisseleitä, vasaroita ja vastaavia työkaluja.
Sääolosuhteiden ja autoni rekisteröinnin etenemättömyyden vuoksi koko syksy on mennyt minulta linturintamalla sivu suun. Nyt pitäneekin paikata asiaa, sillä olen matkalla Casablancaan. Siellä minulla on ensin kolme täyttä päivää, mutta perjantaiksi otin vapaata, jotta pääsen ainakin sikäläisenä viikonloppuna johonkin maastoon. Ei tosin Casablanca kaupunkinakaan ole hullumpi.
Viikonloppuna minulla oli viimeinen käyntini lääkärillä ja olen nyt kokonaan toipunut. Kävelenkin taas kuin ihminen. Tilille oli kuitenkin tullut lääkärikeikoista sellainen lovi, että eilen illalla luottokorttini oli lakannut toimimasta, enkä siksi saanut ostettua imuria, jonka olin kovan etsinnän myötä löytänyt ja identifioinut.
Syyskuu ei ole ollut parhaimpia kuukausiani. Sairaalakeikat, luokaton sää ja loppuunpalamiseen viettävä stressikuormitus töissä ovat varjostaneet elämää. Vaikka kaupunki onkin tuonut iltaisin ja viikonloppuisin hymyä huulilleni, aikaa ei ole kauheasti jäänyt itselle eikä siten myöskään elämisen perustarpeista huolehtimiselle. Onneksi muutama uusi ja vanha ystävä ovat tehneet minut toistuvasti iloiseksi. Täytyy toivoa, että lokakuu tuo myötänsä parannusta asioihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti