Syksy tuli, kahteen otteeseen. Ensin se tuli pian Romaniasta ja Jordaniasta palattuani, mutta tätä seurasi vielä kesän viimeinen potkaisu, lämmin kausi, joka päättyi viime viikon päätteeksi. Nyt sataa ja on koleaa, erityisesti sisällä, kun talojen lämmityskausi ei ole vielä käynnistynyt.
Kävin Brysselissä ja Varsovassa, sateista niissäkin. Brysselissä oli tosin melko lämmintä silloin kun ei satanut, ja lepakotkin lensivät vielä kaupungin kattojen yllä. Kahtena iltana hyvin myöhään oli jonkin verran vapaata, jona aikana tapasin jälleen erään vanhan tuttuni. Aika rientää niin, että kymmenenkin vuotta tuntuu kuluneen kovin äkkiä. Onneksi Belgiassa on hyvää olutta, ruokaa ja ranskalaisia viinejä.
Marketeissa on oma hylly jokaiselle Bordeaux'n mäelle, yksi muulle Ranskalle ja lopuksi yksi hylly koko muulle maailmalle. Niinpä lähtiessäni tästä suotta paljon parjatusta kaupungista paluumatkalle, täytin omankin erikoisvalmisteisen laukkuni Bordeaux'n tuotteilla ja joka pullo tuli ehjänä perille.
En oikein itsekään tiedä, kuinka sen tein, mutta sain jälleen Brysselissä ja Varsovassa valmiiksi yhden uuden luvun romaaniini - vieläpä molemmilla kielillä, joilla sitä kirjoitan. Osittain tämä oli seurausta siitä, että Varsovassa satoi eikä se innostanut lähtemään vanhassa kaupungissa sijainneen hostellini lähintä baaria kauemmas kalaan. Lisäksi olohuoneen myyjättärellä ei ollut kassaa sulkiessaan vaihtorahaa, joten otin loput tuoppeina.
Lento Varsovasta Kiovaan oli tunnin myöhässä, mutta akkukin oli koneesta loppu, joten lisälukuja ei enää syntynyt - sen sijaan lukaisin uuden kirjan puolalaiskirjailija Marek Krajewskilta, jonka kirjat sijoittuvat kohtalokkaalle 30-luvulle, tällä kertaa Breslaun (Wrocławin) ohella Lwówiin (Lviviin) ja Katowiceen.
Keskustelin maailman tilasta erään amerikkalaisen ystäväni kanssa, jolla on pitkä kokemus oman kotimaansa politiikan taustavaikuttajana, ja joka hiljattain kiinnitti huomionsa siihen, että kaikki varoitukseni olivat olleet ikävä kyllä oikeassa. Enpä itsekään toivoisi niin olevan - onhan se Euroopalle vielä huonompi uutinen kuin Amerikalle.
Jätän keskustelumme lukijoilleni.
"Käyttämällä hermokaasua Damaskoksen siviiliasuinalueita vastaan, ampumalla alas matkustajakoneita, fosforipommittamalla Aleppon sairaaloita, rikkomalla sopimukset heti ne allekirjoitettuaan, sekaantumalla törkeästi länsimaiden vaaleihin, käyttämällä terrorismia ja monenmoisia muita keinoja, Venäjä iskee - itse ja proksiensa kautta - suoraan sitä vastaan, mitä pitää läntisen hegemonian kulmakivenä: sääntöperustaista kansainvälistä järjestystä, joka puolestaan Venäjän mielestä perustuu läntisille versioille totuudesta ja tosiasioista.
Samalla Venäjä tulee demonstroineeksi oman täydellisen rankaisemattomuutensa samoin kuin kykynsä taivuttaa totuutta ja uudelleenkirjoittaa tosiasiat tahtonsa mukaan. Juuri tahto ja päättäväisyys ovat ne kentät, joilla Venäjällä on yhä yliote päättämätöntä ja relativistista Länttä vastaan. Juuri tähän asiaintilaan läntinen maailmanjärjestys on murentumassa. Kuka enää kunnioittaisi mitään Lännen julistamaa sääntöä tai normia, kun ei niitä tehdä todeksi toiminnalla? Lännen entiset liittolaiset luisuvat yksi toisensa jälkeen autoritarismiin ja siten Venäjän dominoimaan maailmanjärjestykseen. Venäjällä on rankaisemattomuus ja niinpä Lännellä ei ole muita vaihtoehtoja kuin niellä nöyryytyksensä ja tulla tuhotuksi, tai käydä Venäjää vastaan muuttumalla yhtä kovaksi kuin Venäjä on.
Länsimaalaiset toistelevat itselleen ja toisilleen: kävi kummin päin vain, Venäjä voittaa. Jos länsimaat jatkavat antautumista Venäjän röyhkeyden edessä, heidän maailmansa tuhotaan hitaasti mutta varmasti. Jos he sen sijaan muuttuvat Venäjän tavoin pahoiksi, heidän illuusionsa omasta moraalisesta paremmuudestaan on ohi ja taas Venäjä voittaa. Tähän tapaan, monin eri sanoin, perustellaan läntistä toimettomuutta lukemattomissa apologeeseissä, ja niin Länsi kieltäytyy puolustamasta itseään.
Se vain ei ole niin. Lännen ei tarvitse tulla yhtä pahaksi kuin Venäjä haastaakseen Venäjän. Totta kyllä, sen täytyy ryhtyä proaktiivisemmaksi ja sen täytyy ryhtyä käyttämään todentekemisen välineitä eikä vain fiktiivisiä välineitä (kuten tyhjiä puheita ja sopimuksia, joita ei koskaan panna toimeen). Vaihtoehdot eivät koskaan rajaudu vain kahteen. Mikseivät ihmiset enää lue Kennaniaan ja Clifford-Elseyään? Patoamispolitiikka toi voiton kylmässä sodassa. Ei koskaan tullut ydinsotaa Neuvostoliittoa vastaan. Mutta oli silti olemassa tietoisuus siitä, että kyseessä oli sota - kylmä sota - ja että Vapaata maailmaa piti puolustaa. Oli selvä vastavoima Neuvostoliiton herruuspyrkimyksille."
Tähän amerikkalainen:
"Venäjä ottaa lisää valtaa, mutta entä sitten? Venäläiset ihmiset menettävät mahdollisuutensa. Loppupeleissä Venäjä ei tule tässä voittamaan, vaan Kiina. Duterte näkee sen.
Kiinalaisten tarvitsee vain katsella, kuinka Yhdysvallat, Eurooppa ja Venäjä rappeutuvat. Siperian roudan sulaessa asumaton Itä-Venäjä tulee täyttymään kiinalaisesta tulvasta. Se voi tapahtua jo meidän elinaikanamme.
Yhdysvallat ei ole romahtanut, mutta sen ylläpitämä kansainvälinen järjestelmä on. Siitä riippumatta, kuka valitaan presidentiksi, 'Länsi' ja Amerikan herruus ovat ohi. Turvallisuusneuvostolta kesti liian kauan ryhtyä uudistamaan itseään. Se oli vastaus 1800-luvun ongelmiin ja olisi vaatinut vakavaa uudistamista viimeiset 25 vuotta.
Kiinalaiset ryhtyvät rakentamaan globaaleja instituutioita ja niistä tulee vastauksia nykymaailman ongelmiin - mutta ne luodaan kiinalaisella painotuksella.
Ironia on siinä, että 1800- ja 1900-lukujen Amerikka oli todella kaunis unelma, jota kukaan ei enää pysty luomaan uudelleen. Se oli unelma modernisaatiosta, ihanteista, turvallisuudesta, vapaudesta ja mahdollisuuksista kaikille. Tätä unelmaa toki piinasivat rasismi ja maahanmuuttopolitiikat, mutta se oli silti yhdistävä. Kuka tahansa maailmassa saattoi unelmoida tulevansa amerikkalaiseksi ja muuttavansa Amerikkaan unelmiaan toteuttamaan - ja se todella saattoi käydä toteen.
Niin ei ole asianlaita Kiinan kohdalla. Kiinan herruus tulee olemaan mahtavaa kiinalaisille, mutta se on etnis-kansallinen voitto. Muilla on hyvin vähäiset mahdollisuudet osallistua tuohon voittoon. Se ei ole voitto ihmiskunnalle."
Ja oma loppukommentaarini:
"En sanonutkaan, että Yhdysvallat romahtaa. Yhdysvallat on uppoamassa, sen sijaan Länsi kokonaisuutena on romahtamassa. Yhdysvallat osoitti ensin haluttomuutensa ja lopulta myös kyvyttömyytensä kantaa kansainvälistä järjestystä harteillaan, ja tämän seurauksena Venäjä on nyt ottanut pelisääntöjen sanelijan paikan. Sen kaltaiset johtajat kuin Duterte ja Erdoğan ovat tämän tunnistaneet. Kiina sen sijaan on kärsivällinen ja odottaa. Se ei tule tulvittamaan Siperiaa, sillä sekä Venäjä että Kiina kunnioittavat aggressiivista voimaa ja tulevat siksi tulvittamaan minkä tahansa muun alueen maailmasta ennemmin kuin kääntyvät toisiaan vastaan.
Toisen maailmansodan alkuasetelmat toistuvat, mutta pelaajat ovat vaihtuneet. Sen, mitä Saksa teki 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, sen toistaa nyt Venäjä, kun taas Japanin valintoja tuona aikakautena toistaa nyt Kiina. Niinpä Kiina kääntyy Tyynellemerelle, ei suinkaan Siperiaan. Ja Kiina haastaa paljon ennemmin heikkona pidetyt Yhdysvallat kuin vahvana pidetyn Venäjän.
Venäjä on jo saavuttanut hämmästyttävän lyhyessä ajassa hegemonian Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa, vieläpä Obaman aktiivisella avustuksella. Turkin kaappauksen jälkeen myös Israel ja Saudi-Arabia tulevat navigoitumaan Venäjän suuntaan - eikä ihme, onhan Obaman hallinto koko ajan vieraannuttanut näitä entisiä Yhdysvaltain liittolaisia ja suosinut järjestelmällisesti Yhdysvaltain vihollisia, joita se ei ole kääntänyt piiruakaan myötämielisemmiksi. Ne, jotka vastustavat Venäjän hegemoniaa, demonisoidaan ja tuhotaan. Venäjän proksit voittavat vaalit Saksassa ja Ranskassa vuonna 2017. Iso-Britannia kääntyy isolationismiin.
Ei ole toista länsivaltaa, joka voisi astua Yhdysvaltain tilalle. Niinpä kun Yhdysvallat ei enää halua johtaa, Länsi kuolee. Toki länsimaat säilyvät vielä pitkään länsimaisina (toisin kuin rajamaat); tiensä päähän tulee vain se kaunis poliittis-kulttuurinen kokonaisuus, joka Läntenä tunnettiin. Ei-länsimaiset suurvallat tulevat ottamaan Yhdysvaltain paikan.
Maailma kääntyy autoritarismiin, mikä tarkoittaa myös sitä, että edessä on yhä enemmän tuhoisia totalitäärisiä ylilyöntejä."
4 kommenttia:
Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän toiminnassa ja ajattelussa on selvä kontinuiteetti, mutta näetkö samanlaista operatiivista ja ideologista jatkuvuutta Kylmän sodan ajan Yhdysvaltain ja nyky-Yhdysvaltain toiminnassa?
Minä olen havitsevani samanlaista, en tietysti niin voimakasta, myös siellä suunnalla. En nyt perusta väitöstäni Eli Laken, Michael Weissin, John Schindlerin, Kyle W. Ortonin ja Chrales Listerin kaltaisten neokonservatiivisten “analyytikkojen”, “asiantuntijoiden” ja “toimittajien” näkemyksiin, vaan mieleeni tulee -Mitrohinin arkistoakin enemmän faktoja ja todellisia tapahtumia sisällään pitävä- Tim Weinerin palkittu CIA -kirja ja nykytilanne. Yhdysvallat ja länsi eivät ole vieläkään oppineet tarpeeksi virheistään ja parantaneet suoritustaan. Tämä taasen on satanut Venäjän laariin.
Erityisesti minua, kuten varmasti sinuakin, ihmetyttää se, että siinä missä olemme olleet eristämisen ja sanktoiden "asein" tiukkoja Moskovan ja Teheraninkin suuntaan, olemme samanaikaisesti harjoittaneet ”chamberlaista” myöntyväisyyspolitiikkaa Saudi-Arabian, Qatarin ja Turkin suuntaan. Erityisesti saudien toimintaa on alusta alkaen sanellut wahhabi-salafismi, jonka leviäminen ”rauhanomaisesti” moskeijoiden, imaamien koulutuksen ja siirtotyöläisten kautta muihin arabimaihin kuin nyt Isiksen ja Al-qaidan kautta lähes kaikkialle Lähi-Itään ja Eurooppaankin on ollut äärimmäisen kohtalokasta maltillisille sunnimuslimeille, siioille kuin muidenkin uskontojen edustajille. Tämäkin on taasen satanut Teheranin vanhan koulun uskonoppineiden ja Moskovan laariin. Näetkö Lännen vihdoin korjaavan omaa linjaansa Saudi-Arabian suuntaan? Voidaanko sellaista reaalisesti odottaa ja jos ei, miksi ei?
TA
"Kiina sen sijaan on kärsivällinen ja odottaa. Se ei tule tulvittamaan Siperiaa, sillä sekä Venäjä että Kiina kunnioittavat aggressiivista voimaa ja tulevat siksi tulvittamaan minkä tahansa muun alueen maailmasta ennemmin kuin kääntyvät toisiaan vastaan."
Tästä on esitetty toisenlaisiakin näkemyksiä. Venäjän kauko-itä on muuttumassa etnisesti entistä Kiinalaisemmaksi. Kehitys on kuitenkin vähittäistä, eikä mitään tulvapiikkiä liene odotettavissa. Linkittämässäni jutussa esitetään, että Siperian väestön enemmistö voisi olla etnisiä kiinalaisia joskus 20-30 vuoden kuluttua.
Jännitteitä Siperian kiinalaistuminen kuitenkin aiheuttaa. Venäjällä tuskin on kuitenkaan varaa ryhtyä ärhentelemään Kiinalle, etenkin, kun se yrittää kovasti saada Kiinan mukaan lännen vastaiseen "liittoumaan". ("Koira koiran tuntee" -argumenttisi pitänee myös kutinsa. Ainakin niin kauan, kun länsi on kummankin autokratian päävastustaja.)
http://abcnews.go.com/International/story?id=82969&page=1
Muuten olen bloggarin ja tämän amerikkalaisen ystävän kanssa pitkälti samoilla linjoilla. Elämme - ikävä kyllä - koko länsimaisen sivilisaation vaaran vuosia. Jos länsi herää todellisuuteen pian, vaara voidaan kyllä torjua. Mutta mitä kauemmin lännen itsepetos ja denialismi jatkuu, sitä vaikeammaksi uhkan torjuminen käy. Jossain vaiheessa ohitetaan piste, josta ei ole paluuta. Jos näin käy, se ei ole vain lännen, vaan kaikkien maapallon asukkaiden tappio.
//EMK
Nohnoh, myönnettäköön. Tuli noitten miesten ja poikain kohdalla liian montaa lainausmerkkiä. Kyllähän Weissilla ja Kylella on joskus -harvemmin kylläkin- ihan tasapainoisia artikkeleita ja kommentteja. Siellä Kylen nykyisessä ja Weissin entisessä ajatuspuljussa on muuten eräs suomalainenkin vierailevana tähtenä.
Oikeastaan tulin vain sanomaan tai kehaisemaan siitä, että Hannah Arendtin tuontanto on näemmä sijullekin tuttua. Ajankohtainen nainen ja ajatelija. Soisin häntä luettavan Suomessa enemmän. Siis muitakin hänen kirjojaan (ja esseitään ja artikkeleitaan) kuin Totalitarismin synty, The Human Condition ja Eichman in Jerusalem.
TA
Kysymys on suhteellisen helppo. Näin muinaishistoriasa kiinnostuneena en välitä viimeisten vuosikymmenien kehityksestä.
1. Vapaat talonpojat. Maaorjuu lakkautettiin käytännössä mustan surjan jälkeen Länsi-Euroopassa tosin poikkeuksia ja harmaata vyöhykettä löytyy. En ala argumentoimaan noista harmaista alueista koska tieto niistä on saatavilla helposti. Se että I-Unkarissa vapaus tuli vasta Napoleonin myötä kertoo paljon, mutta se että vapaus tuli Ryssään vain puolittain muutamaksi kymmeneksi vuodeksi A II:n aikana kertoo enemmän.
Sivistyneemmät voi tarkisaa mitä tämä maaorjuus merkitsi esim. Alankomaiden eri alueilla taloushistoriassa.
2. Kanoninen laki. Vanha Eurooppalainen laki joka kielsi moniavioisuuden. Ergo. Sukudynastiat heikkeni, mikä pitkällä tähtäimellä hyväksi.
3. Vapaus. Nähtävillä ympäri Eurooppa. Ludwig xiv oli yllättävän rajattu vallankäytössään kuten Euroopan monarkit yleensä. Uusia veroja ja lakeja oli vaikea saada ilman säätyjen hyväksyntää.
Se mitä vapaus tarkoitaa länsimaille, on parhaiten nähtävissä Zürichin keskustassa olevalla Lindenhof-aukiolla. Aikaan keskiajalla paikalla oli jonkin jonninjoutavan aatelisen linnoitus, mutta siitä lähtien vapaa Zurich ja myös vapaa valaliitto todistaa, että parempi on pitää satoja vuosia vanha alistuksen linnake matalana jälkipolville.
Lähetä kommentti