Hiljaiseloa

Hiljaiselo sopii kaltaiselleni mitättömyydelle, varsinkin syksyllä ja köyhänä. Kummankin turvataloni taloyhtiöt ovat äityneet remontoimaan kaikkea mahdollista, mikä tuottaa tähtitieteellisiä vastikkeita. Tileistä näkyy myös jatkuva ostoskorin kallistuminen, joka ei johdu siitä, että söisimme aiempaa paremmin, päinvastoin. Veroprosentti kohoaa vuoden loppua kohti, kaikenlaiset asiat tuppaavat hajoamaan ja koirakin pitää ruokkia. Kirjojeni tuotto riittää yhteen koiranruokapurkkiin kuussa. Jos siis on ollut hyvä myynti.

Onneksi harrastukseni ovat pääosin ilmaisia. Kävin taas Viikissä ja Laajalahdella. Viimeksi jo kommentoin lintutornien kansainvälisyyttä ja sama trendi jatkuu. Maarin tornissa tapasin kashmirilaisen, joka sanoi puhuvansa urdua, joten jotenkin oletin hänen olevan Pakistanin puolelta ja ehdin jo kertoilla Pakistanin lintupaikoista, kun kävikin ilmi, että mies oli Intian-puoleisesta Kashmirista. Tietysti, siellähän kashmiri on kotikielenä, mutta osavaltion virallisena kielenä on urdu ja sitten pitäisi vielä opiskella englantia ja hindiä.

Eipä Helsingin seudun parhaiden lintutornien kansainvälisyys kovin kumma ole, kun niiden lähellä sijaitsevat Otaniemen ja Viikin kampukset ja Otaniemestä kashmirilainenkin oli torniin tullut. Lisäksi nykyään kaikenmaalaiset lintuharrastajat tekevät samaa kuin minäkin - käydessään turisti- tai työmatkalla jossain, katsovat vapaahetkinään eBirdistä, mitä hyviä lintupaikkoja on lähietäisyydellä. Ja saarten ja lahtien mosaiikkiin rakennetussa Helsingissähän niitä riittää.

Laajalahdella oli sellaisia nykyisin banaaleja lajeja kuin jalohaikaroita ja luhtakanoja. Sorsia, hanhia ja merimetsoja yhä pyörii.

Esplanadin puistoon oli ilmaantunut lapinpöllö, mutta kun siitä luettuani seuraavana aamuna menin sinne toiveikkaasti, pöllöä ei enää ollut. Ei ollut myöskään sitä satojen valokuvaajien sumaa, joka puistoon ryntäsi silloin, kun pöllö oli paikalla. Oli vain yksi nuorimies, joka näki kiikarini ja kysyi, onko pöllöä näkynyt - ei näytä olevan enää täällä, sanoin. Oletettava sijainti olisi Keskuspuiston alueilla vai liekö jatkanut saarille.

Päätin kiertää Töölönlahden. Eihän sitä koskaan tiennyt. Siellä näkyi paljon haapanoita ja tukkasotkia, joku silkkiuikkukin vielä, ja ruovikon laitaa nyki liejukana - sekin nykyään jalohaikaran tavoin banaali laji Etelä-Suomessa. Ennen olivat kovin harvinaisia, paitsi Finnoossa. Töölönlahden maisemat olivat kauniit: ruskan värejä, vanhoja lehtipuita. Join kahvit taiteilijakahvilan terassilla.

Lähimetsän pihlajat ovat tyhjiä, marjat syöty. Niinpä myös räkättiparvet hajaantuvat ja katoavat jonnekin muualle. Mustarastaita jää aina talveksikin. Tänään koiranulkoilutusreitillä tuli vastaan ilahduttava pyrstötiaisparvi sekä myös vihervarpusia.