Tammikuu on ollut talvista. Lunta on tupruttanut taivaalta ja maisemasta on tullut talvinen taikametsä, pehmeämuotoisia kinoksia ja paakkuja oksilla. Hämärissä lömppii kaikkialla rusakoita. Lintuhavainnot ovat vaatimattomia, mutta muistuttavat luontokappaleiden sitkeydestä: tiaisia, tulkkuja ja tikkoja, mustarastaatkin yhä sinnittelevät talvilintuina. Yksi hippiäinenkin näyttäytyi - varsinainen ihme tuonkin viisigrammaisen Suomen pienimmän linnun selviytyminen näissä ankarissa oloissa. Silloin tällöin kuusten ja mäntyjen latvuksiin tulee äänekkäitä käpylintujen parvia. Silloin tällöin näen kanahaukan, joka häälyy harmaana haamuna metsän halki edestämme.
Erikoisin löytöni tässä kuussa on ollut tavinaaras, joka värjötteli kolmen sinisorsan kanssa Kivikon halki virtaavassa Mellunpurossa. Pitkin kaupunkia talvehtii sorsia sulissa ja suurin osa niistä on tietysti sinisorsia, mutta joukossa on aina siellä täällä muita sorsalajeja. Luulinkin jo Kivikossa talvehtineen sorsajoukon uutenavuotena lähteneen lätkimään, kun lätäkkönsä jäätyi, mutta myöhemmin löysin pääjoukon yhä sinnittelemästä purossa, jossa näemmä säilyy sulapaikkoja läpi talven.
Sukkar-koiramme rakastaa lunta eikä ole moksiskaan pakkasesta, tuuhea turkki kun suojaa. Puolisoni kutsuu sitä sokeriksi ja Zuccherinoksi aina, kun koira on hellyttävä, mutta jos se tekee pahojaan, puolisoni kutsuu sitä nimityksellä yä kälb eli koiraksi. Kotikieliä on meillä neljä ja koira tuntuu ymmärtävän niitä kaikkia. Joskus kielet sekoittuvat iloisesti muodostaen uusia käsitteitä, kuten puolisoni minusta silloin tällöin käyttämä nimi rakasino.
Maailma on tullut monella tapaa hulluksi ja fasismi sen kuin kiihtyy Amerikan jäljitellessä Venäjää ja Trumpin halutessa epätoivoisesti olla pidäkkeetön kolmannen maailman diktaattori. Perhe-elämäämme piinaa köyhyys, kun palkkani hupenee veroihin ja vastikkeisiin. Yritämme silti pitää kiinni elämänlaadun rippeistä, kuten lihan grillaamisesta ja viinien tilaamisesta suoraan ranskalaiselta viinitilalta - mytologiateemaisia luomuviinejä tuottavalta ja suomalaisen omistamalta La Robinalta. Puolisostani paljastuu onneksi koko ajan uusia kykyjä, kuten herkullisten kakkujen taikominen hetkessä aineksista, joita ostamme eräästä elämän pelastuksesta, nimittäin Puhoksen turkkilaisesta Beno-marketista. Siellä hinnat ovat välimerellisiä ja kaikkea saa.
Luen Heikki Kännön Käsiä ja heti tuon Kännön viidennen tiiliskiven aloitettuani alkoivat tietysti kirjaan liittyvät synkronisiteetit tulla vastaan elämässäni. Esimerkiksi yhden päähenkilön nimi hyppäsi heti silmille myös tapauksessa, jossa Venäjä karkotti Moskovasta Britannian asiainhoitajan Danae Dholakian - hyvin kummallisen masinoidun mielenosoituksen myötä, jossa venäläiset kantoivat bisarreja London soods death -kylttejä.
Muutkin muinaisen Hellaan myyttiset hahmot virnistelevät elontieni mutkista, niin kuin vähäisempien jumalten luontoon kuuluu. Hehän ovat käytökseltään usein ilkikurisia ja koppavia kuolevaisia kohtaan. Kaikkivaltiaan katse on onneksi paljon vakaampi ja vakavampi. Jossain on suuri suunnitelma, mutta yksi ihmiselämä sinne tai tänne on riittämätön yksikkö hahmottumaan tuota suunnitelmaa vasten.
Vaikka eipä silti, joskus alastomat apinatkin tekevät isoja asioita. Ihmistä ei pidä aliarvioida, ei hyvässä eikä pahassa.
Muuan ukrainalaisista ystävistäni soitti minulle uutenavuotena pitkän puhelun rintamalta. Kaiken keskellä hän on lukenut Titaanien aika -romaanitrilogiaani ja ehtinyt jo siihen vaiheeseen Elysionissa, jossa Roland valistaa Mikaelia siitä, mitä nimi Billy Troyandi merkitsee. Minulle tuo nimi ilmestyi aikoinaan unessa, ja kun selvisi, että se tarkoittaa ukrainaksi valkeita ruusuja, ja koska sen niminen kristillistaustainen vastarintajärjestö toimi aikoinaan maan alla Saksassa natseja vastaan, pitihän se saada mukaan romaanin tarinaan. Toivottavasti näen vielä jonain päivänä tämänkin ystäväni elossa ja sodasta siviiliin kotiutuneena.
Margaritan saarelta kotoisin oleva venezuelalainen ystäväni otti myös yhteyttä. Kun tapasin hänet aikoinaan Bogotássa, jossa pelasimme šakkia, hän oli vielä köyhä ja myi hengenpitimikseen vihanneksia peläten koko ajan, että Kolumbia karkottaisi hänet. Nyttemmin hän on kuitenkin saanut hyvän työpaikan lentoyhtiöltä ja pääsee koko ajan matkustamaan Rooman, Napolin ja Bogotán väliä. Hän on myös ostanut itselleen Kolumbiasta omistusasunnon, nousten siten keskiluokkaan. Sen jälkeen, kun aikoinaan pelasimme, hän onnistui myös saavuttamaan šakissa 2000 elopisteen haamurajan, mutta pian mestariluokkaan siirryttyään hän menetti mielenkiintonsa peliin, koska elämä on pelejä mielenkiintoisempi harrastus.
Margaritalainen kuuluu niihin onnekkaisiin, joille Eurooppa ei enää ole saavuttamaton satumainen unelma. Pian hän kirjoittaa itselleen kokonaan uuden identiteetin ja elämän ja kulkee Euroopan kaduilla kuin italialainen tai espanjalainen, jollaiseksi häntä jo moni luulee. Hän lakkaa olemasta epätervetullut mamu, jollaista kukaan ei halua töihin eikä olemassa olevaksi.
Kaikki eivät ole olleet yhtä onnekkaita, mutta tuntemani venezuelalaiset ovat sittenkin sitkeää väkeä. Cúcutassa asuva ystäväni, joka oli pitkään vakavasti sairas ja uskoi jo kuolevansa, on kuin ihmeen kautta parantunut ja perusti pienen hampurilaiskahvilan. Meksikoon paennut taas myy nykyisin liittymiä. Venezuelalaiset eivät ruikuta, vaan tekevät jotain hengenpitimikseen. He ansaitsisivat paljon parempaa kuin Chávezin, Maduron, Rodríguezin ja Trumpin. Se, että María Machado joutui lahjoittamaan ansaitsemansa Nobel-mitalin sitä kadehtineelle oranssille abominaatiolle, kertoo jotain hyvin raadollista sekopäisestä ajastamme.
* * *
Lukiessani Anni Kytömäen Mirabilista kiinnostuin suomalaissiirtokunnista eksoottisissa paikoissa. Ja kuinka ollakaan, törmäsin Heikki Kännön Mehiläistiessä toiseen utopiasiirtokunnan perustajaan, August Nordenskiöldiin. Kännö listasi hänet monen profeetan, esoteerikon ja taiteilijaneron joukkoon henkilöksi, jolla oli runsaasti "vihreää substanssia", toisin sanoen yliluonnollisina pidettyjä kykyjä. Muistan varhaisessa teini-iässä käyneeni muutaman vuoden kotipaikkanani olleen Mäntsälän lähinähtävyydessä Alikartanossa (Frugårdissa), jota Nordenskiöldin suku pitkään asutti, ja jo silloin koin siellä kummallista mielenkiintoa eräisiin suvun jäsenistä, ei vähiten tietysti tutkimusmatkailijaan.
August Nordenskiöld (1754-92) oli tunnetumman tutkimusmatkailijan Adolf Erik Nordenskiöldin eksentrinen isosetä. Hän toimi uransa huipulla Suomen vuoritoimen johtajana, mutta tuli tunnetummaksi alkemistina ja ruotsalaisen mystikon, filosofin, teologin ja tiedemiehen Emanuel Swedenborgin seuraajana. Yhdessä eräiden muiden swedenborgilaisten kanssa August oli perustamassa utooppis-kristillistä Uuden-Jerusalemin siirtokuntaa Sierra Leoneen. Mukana oli niin suomalaisia, ruotsalaisia kuin englantilaisiakin, joita yhdistivät Swedenborgin valveutuneet ajatukset. Hanke meni pääosin puilleen, Nordenskiöld ryöstettiin ja kuoli kuumetautiin, mutta oma osansa tälläkin omituisella hankkeella oli Freetownin siirtokunnan ja siten myöhemmin Sierra Leonen pääkaupungin synnyssä.
Aiemmin mainostamastani Teuvo Peltoniemen kirjasta Kohti parempaa maailmaa - Suomalaisten ihannesiirtokunnat 1700-luvulta nykypäivään (Otava 1985) löytyy tietoa tästäkin tarua ihmeellisemmästä tositarinasta.
"Ihanneyhteisöajatuksia esiintyi swedenborgilaisten keskuudessa laajemminkin. Vuonna 1779 aatteen kannattajat kokoontuivat Norrköpingiin suunnittelemaan 'vapaan siirtolan perustamista Afrikkaan'. Muitakin maanosia harkittuaan he katsoivat, että vain Afrikan länsirannikolla oli tarjolla alueita, joihin mikään valtio ei ollut kohdistanut vaatimuksia."
Myöhemmin Nordenskiöld lähti Lontooseen hankkimaan lisätietoja alkemiasta, joka oli hänen elinikäinen harrastuksensa - jota kuningas Kustaa III sponsoroi. Onnistuiko hän viisastenkiven löytämisessä tai Atlantiksen salaisuuksien avaamisessa ei käy ilmi Peltoniemen kirjasta, jonka fokus on siirtokunnissa eikä esoteriassa.
"Norrköpingin kokouksen taustahahmo oli Carl Wadström, Swedenborgin seuraaja vuorikollegiossa ja myös hänen innokas uskonveljensä. Wadström tuli myöhemmin tunnetuksi orjuuden vastustajana.
Ruotsin kuninkaan [Kustaa III:n] kustantamana Carl Wadström teki vuonna 1787 tutkimusmatkan Afrikan länsirannikolle. Vaikka matkan perusteluissa kaikui filantrooppisia näkökohtia, Wadströmin mukaan 'totuus oli, että kuningas rakasti kultaa, arvon matkakumppanini luonnontieteitä ja minä siirtolaisuutta'. Muutenkin Wadström antoi kohteliaasti ymmärtää, että Afrikan tulevaisuuden pitäisi olla muiden kuin itsevaltiaiden monarkkien käsissä."
Wadström ja kumppanit päätyivät lopulta nykyisin Sierra Leonena tunnetulle rannikolle, jonne perustettiin ruotsalais-englantilainen siirtokunta.
"Wadström oli jo oleskellut Englannissa pitemmän aikaa, kun August Nordenskiöld vuonna 1789 saapui Lontooseen laajentamaan tietojaan alkemiasta sekä pohtimaan swedenborgilaisuuden syvempää sisältöä. Ihanneyhteiskunta-ajatus oli molempien tavoitteissa ja nyt hanketta ryhdyttiin toteuttamaan.
August Nordenskiöld esitti, että siirtolaan otettaisiin swedenborgilaisia uskonveljiä. Orjuuden vastustajana Wadström taas korosti hankkeen humanitääristä puolta, jonka mukaan siirtolassa mustat saisivat asua vapaina ilman sortoa. Päätettiin, että siirtokunnan tarkoitus ei olisi 'alhaisessa mielessä hallita afrikkalaisia, häiritä heidän rauhaansa, ryöstää tai orjuuttaa, vaan sivilisoida ja vähitellen johtaa heidät kristinuskon pariin, ja opettaa viljelemään omaa maataan sen sijaan, että he nyt orjina raatavat vieraassa ilmanalassa'."
Nordenskiöld oli Uuden-Jerusalemin siirtokunnan yhteiskuntasuunnittelija, sillä hän kehitteli hallintomuodon ja teoreettiset mallit edistyksellisen ihanneyhteiskunnan luomiseksi. Hän vastusti sekä voitontavoittelua että tyranniaa, hahmotteli jonkinlaista sosialismia ja edustuksellista demokratiaa. Tosin kuten utopioissa usein, käytäntö tuntui usein tulevan teoreettisten ihanteiden tielle:
"Uudessa-Jerusalemissa vallitsisi täydellinen uskonnonvapaus. Harmonian ylläpitämiseksi johdon pitäisi muodostua saman uskon kannattajista. Tässä tulisi kysymykseen kristinusko, mutta koska se oli jakautunut keskenään riiteleviin osiin, pitäisi valita se kristinuskon muoto, joka olisi 'yksinkertaisin, yleismaailmallisin, moraalisin, yhdellä sanalla se, joka täydellisimmin vastaa Herran huulien esittämää oppia: ylivertainen Uuden-Jerusalemin kirkon oppi'."
Nordenskiöld ja luonnontieteilijä Adam Afzelius lähtivät Bristolista Sierra Leoneen vuonna 1792. Wadström jäi tuolloin Manchesteriin. Vaikka Nordenskiöld sairasteli vakavasti jo ennen matkaan lähtöä, hän ei antanut sen estää, kun unelma paremmasta maailmasta kutsui.
"Perille Freetowniin saavuttiin helmikuussa 1792. Mukana oli laivan miehistöluettelon mukaan yhtiön työntekijöiden lisäksi 10 siirtolaista, 16 sotilasta sekä 30 naista ja lasta."
"Sierra Leonen jokien halkomaa läntistä alankoa reunustaa hiekkainen tai mangrovevesaa kasvava laguunirannikko. Sisämaassa on korkeita vuoristoja. Alangolla ja ylängön reunalla on sademetsää, ylängöt ovat savanneja. Freetown on perustettu niemelle, josta kaartuu laaja lahdenpoukama. Sisämaassa on jokia, joita myöten saattoi liikennöidä.
Elokuun lopussa 1972 Nordenskiöld ystäviensä vastustuksesta huolimatta lähti matkalle sisämaahan. Retkikuntaan kuului Nordenskiöldin lisäksi valkoinen palvelija Clarkson ja vapautettu neekeriorja London. Molemmat olivat muuttaneet Sierra Leoneen Nova Scotiasta.
Mukana oli kauppatavaraa, jotta kauppayhtiön etu tuli otettua huomioon. Elintarvikkeita Nordenkiöld aikoi hankkia tavaroita vaihtamalla. Yhtiön kannalta retken päätarkoitus oli kullan ja muiden hyödyllisten malmien etsiminen, mutta Nordenskiöldillä väikkyi mielessä ihanneyhteiskunnalle sopivan paikan löytäminen. Matkaa tehtiin vesiteitse. Aluksi noustiin maihin Robannan saarella, jossa asui alueen neekerikuningas Naimbanna. Täällä Nordenskiöld joutui odottelemaan sään paranemista. Kun hän kuuli Freetowniin tulleen laivan Euroopasta, hän palasi sinne toivoen saavansa mukaan parempaa kauppatavaraa. Osan lastistaan hän jätti säilytettäväksi kuninkaan hoviin.
Kohta Nordenskiöld lähti uudestaan matkaan. Nyt määränpäänä oli Scarciesjoen alue ja aluksi Port Lokon kylä joen suussa. Sierra Leonesta sinne oli matkaa hiukan toistasataa kilometriä. Poiketessaan Robannaan hakemaan sinne jättämiään kauppatavaroita Nordenskiöld havaitsi kuninkaan hoviväen omineen tavarat. Varsinkin alkoholijuomat oli nautittu viimeiseen tippaan.
Nordenkiöldillä oli mukanaan myytävää tavaraa 200-300 punnan edestä. Matkaa tehtiin pienellä yksimastoisella veneellä, jota kuljetti valkoinen orjakauppias. Tälle oli luvattu työstä hyvä korvaus. Maihin noustiin 12 mailia Port Lokosta ylävirtaan. Tavarat purettiin rannalle, mutta pian valtaosa niistä oli varastettu. Nordenskiöld sai taas kuumekohtauksia. Kun hän vielä joutui muutaman alkuasukkaan pahoinpitelemäksi, hän oli valmis palaamaan eurooppalaisasutuksen pariin. Kuningas Naimbanna auttoi antamalla Nordenskiöldin käyttöön pienen veneen, koska orjakauppias oli jo purjehtinut tiehensä."
Tuon jälkeen Nordenskiöld ei enää koskaan lähtenyt Freetownista matkoille, sillä hän kuoli kuumetautiinsa saman vuoden joulukuun alussa. Moni muukin siirtokuntalaisista heitti henkensä trooppisiin tauteihin. Lopulta Uudesta-Jerusalemista ei jäänytkään jäljelle juuri muuta kuin muisto, joka sulautui paheksumiaan orjakauppaa ja riistoa harjoittavaan perinteisempään siirtomaameininkiin. Pari vuotta myöhemmin Englannin ja Ranskan välisessä sodassa ranskalainen sotalaiva sytytti Freetownin palamaan ja hävitti silloisen siirtokunnan.
Freetown rakennettiin myöhemmin uudelleen, muttei enää swedenborgilaisten ylevien unelmien mukaan. Sittemmin Sierra Leone ja sen naapurimaaksi yhtä ylevin orjuudenvastaisin tavoittein luotu Liberia tarpoivat vuosisadasta toiseen kaikkea muuta kuin harmonian ja kristillisen ihmisrakkauden hengessä. Nykylukija muistaneekin nämä maat lähinnä kroonisista sisällissodista, huumehöyryisistä teinisotureista ja viidakkoveitsillä silvotuista raajoista.
Sierra Leonessa en ole vielä koskaan käynyt, mutta Liberiassa olen käynyt vuonna 2012 ja kirjoittanut siitä myös tähän blogiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti