Taloudesta ja turvallisuudesta

Google tarjoilee aina muistoja menneiltä vuosilta tähän aikaan, ja se tuntuu haikealta, koska huomaan, että aina ennen olen joulun ja uudenvuoden aikaan matkustanut jossain - yleensä Suomea huomattavasti lämpimämmissä paikoissa. Tänä vuonna olen köyhempi kuin koskaan sitten opiskeluaikojeni. Vaikka bruttotuloni ovat vuosien varrella näennäisesti nousseet nousemistaan, ostovoimani on ollut jyrkässä laskussa jo vuosikymmenen verran. 

Pahin lasku on tapahtunut viimeisten kolmen vuoden aikana, ja syynä ovat Suomen inflaatio ja taloyhtiöiden vastikkeet. Asunto-omistamisen piti olla hyvä sijoitus tulevaan, mutta aivan toisin kävi. Kumpikin taloyhtiö ryhtyi vimmaisesti remontoimaan ja vastikkeisiin menee nyt paljon enemmän kuin mihin olisi varaa. Mikä pahinta, asunnot eivät myöskään mene Helsingissä enää kaupaksi, joten niitä ei voi edes myydä ja muuttaa vuokralle, mikä muuten olisi nykytilanteessa taloudellisesti järkevämpi vaihtoehto.

Tänä vuonna joudumme miettimään sitä, onko meillä varaa parempilaatuiseen murukahviin vai ostammeko aina huonointa. Sellainen taas kasvattaa väistämättä aviollista tyytymättömyyttä, kun en keskiluokkaisesta työstäni huolimatta pysty kantamaan leipää pöytään, tai ainakaan leikkeleitä sen päälle.

Suomen talous ei ole kasvanut 18 vuoteen. On näemmä samantekevää, onko vallassa vasemmisto- vai oikeistohallitus, kun kumpikaan ei kykene todellisiin rakennemuutoksiin, verojen madaltamiseen tai suomalaisten kilpailukyvyn parantamiseen. Vienti ei vedä, koska Suomi hinnoittelee itsensä ulos. Kotimaista kysyntää taas ei ole, koska suomalaisilla ei ole varaa kuluttaa. Niinpä suomalaiset yritykset eivät kasva eikä uusia työpaikkoja synny. Arvonlisävero tappaa vähätkin lähipalvelut - jotka asiakaskunnan pienuuden vuoksi muutenkin ovat koko ajan veitsenterällä. Kuluttajat pahentavat kysyntävajetta tilaamalla halpatavaraa Kiinasta, mutta eihän se heidän vikansa ole, ettei kotimaisesta kaupasta ostettuun tavaraan ole enää varaa.

Vasemmiston ollessa vallassa rahaa tuhlattiin surutta velaksi. Mutta nyt, kun oikeistohallitus on ollut vallassa jo jonkin aikaa, mitään oleellista muutosta ei ole saatu aikaan. Jotain on tehty ja näperrelty, mutta leikkaukset tehdään yhä sieltä, mistä voidaan eikä sieltä, mistä pitäisi. Veroja sen kuin kasvatetaan, julkinen tuhlaus jatkuu. Kela syytää rahaa niin koti- kuin ulkomaisille eläteille eikä Suomessa edelleenkään kannata tehdä pienituloisia töitä, koska tuilla elämisellä saa merkittävästi korkeamman elintason ja oikeudet - ilman vastuuta. 

Kansalaisten eriarvoistuminen jatkuu, vaikkakaan ei aina sillä tavoin kuin lisää tukia parkuva vasemmisto uskottelee. Kansa jakautuu maksajiin ja saajiin, ja jossain vaiheessa maksajien mitta väistämättä täyttyy. Ei välttämättä niinkään rikkaiden, jotka pystyvät siirtämään omaisuutensa verottajan ulottumattomiin - ja nostelemaan lukemattomia tukia. Mutta keskiluokan kurjistuminen alaluokkaiseen elämään huonommalla elämänlaadulla kuin mitä Kelan asiakkaat saavat heidän kustannuksellaan ei varmasti lupaa yhteiskuntavakaudelle hyvää jatkossa.

Sama koskee jossain määrin koko Eurooppaa, mutta Suomi on erityisen syvällä lamassa, koska muualla kyse on suhdanteista, Suomessa perusrakenteista ja illuusioista, joiden varaan ylikallis hyvinvointivaltio on luotu. Suomi on jo nyt ostovoimassa Euroopan keskiarvon alapuolella ja jää jälkeen useista entisen Itä-Euroopan talouskasvumaista. Parhaiten koulutetut muuttavat maasta, koska Suomessa on selvästi huonommat palkat kuin Länsi-Euroopassa, Amerikassa ja Persianlahdella - mutta kuitenkin kalliimpaa ja siksi myös selvästi matalampi elämänlaatu.

Suomi markkinoi itseään Euroopan korkeimmilla sosiaalituilla, mutta sillä strategialla saadaan vain lisää maksettavia elättejä - ei lisää maksajia. Moni varmaan tullessaan aikoo töitä tekemään ja yrittämään, mutta aikeet karisevat vuosien kertyessä, kun edes työhaastatteluihin ei työvoimapulamaassa pääse, ja kun toisaalta tukien varassa saa mittavasti paremman elintason kuin ottamalla vastaan jonkin niistä suomalaisten hyljeksimistä ns. paskaduuneista, joita ulkomailta tulleille on tarjolla, olipa korkeakoulututkinto tai ei edes amispohjaa.

*   *   *

Tällaisissa tunnelmissa Suomi joka tapauksessa aloittaa uuden vuotensa 2026. Minkä lisäksi itätaivaalla häilyy myös erittäin konkreettinen sodanuhka. Se, että presidentti uudenvuoden puheessaan sanoi kolmesti, ettei suomalaisilla ole hätää, tarkoittaa, että tilanne on kriittinen ja hätä on käsillä. Kokoonsa nähden Suomi on toki Euroopassa parhaiten varustautuneiden joukossa, mutta tähän on pakko tehdä kaksi reunamerkintää. 

Ensinnäkin, koolla on väliä. Suomi ja Baltia ovat auttamattoman pieniä, eikä täällä ole ukkoja heittää eurooppalaisen suursodan lihamyllyyn. Vertailun vuoksi kannattaa miettiä, kuinka huonosti Suomi on saanut väestönsä mobilisoitua edes mukaviin siviilitöihin.

Toiseksi, se, että Suomi on parhaiten varustettujen Euroopan maiden joukossa, on osa mantereen laajuista ongelmaa, sillä Suomi on kuitenkin samalla Euroopan pienimpien ja nyttemmin myös köyhempien valtioiden joukossa.

Ukraina sen sijaan on iso maa, jossa oli ennen sotaa 40 miljoonaa ihmistä ja varsin mittava sotilaallinen kapasiteetti. Näiden asioiden ansiosta se on kyennyt taistelemaan koko Euroopan puolesta Venäjää vastaan, mutta ei nykytilannetta voi ikuisuuksiin jatkua. Venäjän sotakoneisto ei takuulla lakkaa pyörimästä, mikäli se saa haluamansa Ukrainassa, joka on tällä hetkellä suurin este Venäjän tiellä koko Euroopan hegemoniaan. Seuraavat esteet ovat Puola, Suomi ja Romania.

Venäjä on sotavalta - se on sodassa omalla mukavuusalueellaan, sillä se on tottunut ihmiselämiä uhraavaan sotatalouteen ja massapropagandaan, totalitaariseen tietoisuuteen, jossa valheet ovat totta, mikäli ne palvelevat imperiumin laajentamista ja vallan vertikaalia. Tämä konsepti on osoittautunut Venäjän valtion rakentamisen kannalta vuosisatojen ajan voitolliseksi. Vastustajat on tuhottu. Niinpä on vastuutonta haihattelua kuvitella, että konsepti muuttuisi, mikäli sille luovutetaan jälleen uusi voitto. Venäjä voi muuttua vain tappion kautta.

Maailma on molotovilais-ribbentropilaisessa tilassa, moninapaisen etupiiripolitiikan vahvistuessa. Olisin hämmästynyt, jos Putinin ja Trumpin hallintojen välillä ei olisi tehty salaista lisäpöytäkirjaa etupiirijaosta, sillä niin johdonmukaisesti Trumpin hallinto Venäjää myötäilee ja puolestaan suuntaa aggression Eurooppaa, Kanadaa ja Latinalaista Amerikkaa vastaan. Eivätköhän Grönlanti ja Venezuelakin ole Venäjän Trumpille syöttämiä valloitustavoitteita sitä vastaan, että Venäjä saa laajentua Euroopan kustannuksella länteen.

Tässä maailmassa pärjätäkseen Euroopan on joko ryhdyttävä yhdeksi suurvaltanavoista ja puolustettava etupiiriään sen mukaisesti - tai tultava jaetuksi ja alistetuksi aggressiivisempien valtojen etupiireiksi.