Viimeksi kuluneita keväisiä viikkoja ovat hallinneet retkemme kaupungin lähiseuduille. Kumpikaan ei ole ollut kovin ihmisläheisellä tuulella, joten olemme etsiytyneet monta kertaa kaukaisemmille rannoille ja metsäpoluille. Niitä olemme löytäneet sekä Kirkkonummen että Sipoon suunnista. Kirkkonummen Eestinkylästä löysimme uuden suosikkipaikan, maatilaravintola Firefishin, joka tekee seutukunnan parhaita hampurilaisia ja kaikenlaista muutakin, kuten muikkuja muusilla ja makkaraperunoita. Siellä on myös kahvila ja paikallistuotteita myyvä kauppa.
Porkkalanniemen rantakallioiden ulkopuolella lahdissa ja salmissa huhuili satoja haahkoja, ja melkein yhtä sankoin joukoin oli isokoskeloita. Merikotka liiteli ylitsemme. Puolisoni näki näyn kynttilän sytyttämisestä kirkkoon, jonka tunnistimme kuvista Espoon tuomiokirkoksi. Niinpä kävimme palatessamme siellä ja löysimme oikean portin, joen, näkymän ja kirkon, mutta kirkko oli kokonaan kiinni ja on sitä remontin vuoksi koko vuoden ja seuraavankin. Herra ties mistä syystä.
Niinpä suuntasimme pettyneinä kynttilöinemme seuraavaan potentiaaliseen kohteeseen, Vanhankaupungin eli Helsingen kirkolle, mutta siellä saimme havaita, ettei koko kirkkoa ollut enää olemassa. Oli vain paikka, jossa se oli muinoin seisonut. Monta päivää myöhemmin kävi ilmi, että nähty kakkoskirkko ei ollutkaan se, vaan Ruttopuiston vanha kirkko, mutta siitä joskus toiste. Kynttilän sytytimme seuraavana päivänä Myllypuron kirkossa, vaikka se olikin moderni. Mutta sisältä löytyi sentään elämänpuu.
Kävimme Firefishissä myöhemminkin. Ja Café Porkkalan takana sijaitsevan lammen laiturissa, jossa puolisoni kastoi jalkansa veteen ja Sukkar-koiramme lojui seesteisessä auringossa.
Lännen suunnassa kävimme Porvoon Ruskiksella, Stensbölen kartanon mailla, Ekuddenin polulla ja Sammalvikenin tornilla. Oli kurkia, joutsenia, hanhia ja hyyppiä. Siellä oli myös mukava Matin kioski ja pinseria, joka teki maukkaita hampurilaisia. Ruskiksella näin kevään ensimmäiset kalatiirat. Heti seuraavana päivänä niitä löytyi Laajalahdeltakin, vaikka olivatkin yhä vähemmistönä räyskiin nähden.
Aina ei tarvitse ajaa niin kauas, vaan kävimme pitkillä kävelyillä koirinemme myös läheisemmissä paikoissa, kuten Viikissä, jossa silloin näyttävimpänä luonnontapahtumana oli isokuovien suurmuutto. Ja Finnoossa, josta löytyivät mustakurkku-uikku ja kasapäin nokikanoja. Laajalahdella kävin puolisotta ja koiratta pariinkin otteeseen. Siellä oli näyttäviä parvia uiveloita ja lisäksi kaikkia huhtikuun tavanomaisempia sorsalintuja. Silkkiuikkuja oli jo kymmenittäin. Ruovikossa mylvi kiimainen luhtakana. Kahlaajiakin oli saapunut jo enemmän; runsaiden punajalkaviklojen, taivaanvuohten, meriharakoiden, tyllien ja töyhtöhyyppien lisäksi tulivat kevään ensimmäiset valkoviklo ja punakuiri.
Lammassaaressa kävimme jälleen auringonlaskua katsomassa. Iki-ihanien valkoposkihanhien satapäisiä parvia lensi yöpymispaikoilleen. Kurjet töräyttelivät. Vanhankaupunginlahden merimetsoyhdyskunta sluibaili viileinä ja siipiään fleksaten valkeiksi paskotuissa puissaan. Ja tälläkin polulla otimme hampurilaiset, tällä kertaa Damaskos-kioskilta.
Torneilla ja pitkospuilla olen havainnut muutosta sukupuolijakaumassa. Naisia on nykyään paljon enemmän kiikarit kaulassa ja putkiakin kannossa kuin takavuosina. Nuoriakin tuntuisi olevan suhteessa enemmän kuin ennen. Tämä on toki ilahduttavaa, kertoo lintu- ja luontoharrastuksen laajenemisesta, jolloin myös harrastuksen tyyli muuttuu, kun asialla eivät ole vain luontaista metsästäjä-keräilijä-viettiään seuraavat miehet, vaan myös elämyspainotteisemmat naiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti