Georgia

Vaikka Lähi-idässä riittää kiireitä, ajatukset karkaavat yhä Georgiaan, eikä asiaa auta se, että georgialaiset tuttavat ja Georgiaan lähteneet toimittajatutut lähettävät paikan päältä kuvauksia. Venäjä on viikon verran väittänyt, ettei miehitä Georgiaa, mutta tästä huolimatta venäläisjoukot ryöstelevät kaupunkeja ja tappavat edelleen ympäri Georgiaa. Ainakin kolmannes maasta on Venäjän miehityksen alla. Venäläiset tuhoavat Georgian armeijan, poliisin, mutta myös siviilihallinnon rakennuksia, Amerikasta, Euroopasta ja Turkista saatuja autoja, veneitä ja varusteita varastetaan ja viedään kuorma-autolasteittain Venäjälle, poikkeustilaa käytetään hyväksi tiettyjen ihmisten eliminointeihin jne. Venäjän ulkoministeri Lavrov torjui Turkin pääministeri Erdoğanin rauhanesityksen tylysti toteamalla, että "nyt on aika unohtaa puheet Georgian alueellisesta koskemattomuudesta". Samaan aikaan länsimaissa yhä uskotellaan, että kyllä Venäjän aikomus on vetäytyä jo tänään... vai oliko se eilen? Jotkut salaperäiset aseryhmät ne vain siellä ryöstelevät. 

Venäläiset ovat lähteneet Georgiaan keskiaikaiselle tulen ja miekan ryöstöretkelle. Tähän on Venäjän Kaukasian-politiikassa useamman sadan vuoden perinteet. Samaan aikaan Venäjän propaganda on niin tolkuttoman valheellista, että jopa vannoutuneen venäläismielisillä länsitoimittajilla on vaikeuksia muotoilla sitä parhain päin. Ikävä kyllä ääneen päästetään silti edelleen venäläismedioita seuraavia länsimaisia "tutkijoita" ja muita asiantuntijoina esiintyviä, joilla ei näytä olevan harmainta aavistusta koko alueesta tai jotka tieten tahtoen ryhtyvät Moskovan äänitorviksi. Voi vain kuvitella, millainen maailmanlaajuinen hysteria olisi seurannut, jos Yhdysvallat olisi tehnyt jotain samankaltaista. 

Moni tuttavani osoittaa moraalista epärehellisyyttään reagoimalla kahvilakeskusteluissa Georgian miehitykseen viittaamalla joko Palestiinaan tai Irakiin. Mutta mitä tekemistä Israelin harjoittamilla vääryyksillä palestiinalaisia vastaan on sen kanssa, onko Venäjällä oikeus kohdella kaukasialaisia samalla tavoin? Eikä Yhdysvaltain invaasio Irakiin sekään ole verrattavissa Venäjän hyökkäykseen Georgiaan, sillä Yhdysvallat kumosi vallasta Irakissa julman ja omassa maassaan vihatun diktaattorin, kun taas Venäjä pyrkii kumoamaan demokraattisen ja ainakin kaksissa rehellisissä vaaleissa vahvistetun hallituksen, joka ei ole missään vaiheessa kaasuttanut tai kansanmurhannut omia kansalaisiaan sen kummemmin kuin hyökännyt mihinkään naapurimaahansakaan. 

Ja entä Kosovo sitten? Euroopan kahvilakeskusteluissa vedotaan siihen yhtä innokkaasti kuin Lähi-idässä kaiken selittävään Palestiinaan. Hetkinen, miten se menikään? Eurooppa oli kyvytön pysäyttämään Serbian kansallissosialistisen diktatuurin aloittamia sotia Kroatiassa, Bosniassa ja Kosovossa, joten Yhdysvallat tuli lopulta vetkuttelun jälkeen apuun. Ilmapommitukset Serbiaa vastaan eivät olleet serbien kansanmurha, vaan estivät serbejä toteuttamasta albaanien kansanmurhan Kosovossa, koska serbien aikeet olivat tulleet selviksi sekä siellä että Bosniassa. Kosovo on itsenäistynyt, vaikka Venäjä ja Serbia edelleenkin tappelevat vastaan. Myönteisenä lisäseurauksena on ollut, että Serbia on itsekin askel askeleelta demokratisoitunut ja lähentynyt muuhun Eurooppaan, viimeisimpinä askeleina uudistusmielisen blokin vaalivoitto ja Radovan Karadžićin pidätys. 

Georgia ei ole Serbia eikä Etelä-Ossetia ole Kosovo. Georgian tapauksessa Venäjä on Serbian roolissa ja eteläossetialaiset militiat verrattavissa Mitrovican pohjoispuolisiin äärikansallisiin serbiryhmiin. Abhasian separatistihallituksen venäläismielinen ulkoministeri Sergei Šamba esitti asian kuvaavasti selittäessään, miksi Kosovon itsenäisyydestä pitäisi seurata Abhasian itsenäisyys: hänen mukaansa abhaasit ansaitsevat itsenäisyyden paremmin kuin kosovolaiset, koska he eivät koskaan halunneet itsenäisyyttä vaan ainoastaan estää Neuvostoliiton hajoamisen, ja että georgialaiset olivat separatisteja, eivät abhaasit. Kuitenkin Venäjän miehitys Abhasiassa ajoi maanpakolaisiksi muuhun Georgiaan suuren osan maakunnan väestöstä, mukaan lukien lukuisia etnisiä abhaaseja, joita tapasin Tbilisin pakolaiskeskittymissä. Etnisiä puhdistuksia tekivät siis Abhasian ja Etelä-Ossetian venäläismieliset separatistihallinnot. 

Toki Georgiastakin löytyy äärikansallisia aineksia, jotka varsinkin viime tapahtumien jälkeen voisivat käydä osseetti- ja abhaasisiviilien kimppuun. Tämän estämiseksi näille alueille ei kuitenkaan tarvita Venäjän miehitystä - onhan jokainen voinut nähdä, kuinka venäläisjoukot käyttäytyvät siviilejä kohtaan - vaan kansainvälisiä puolueettomia rauhanturvaajia. Tai sitten Venäjän on suoraan tunnustettava Abhasia ja Etelä-Ossetia itsenäisiksi valtioiksi, jolloin näillä valtioilla on oikeus hankkia muitakin kansainvälisiä kontakteja kuin Venäjä. Abhasialla on itsenäisyyteen paljon enemmän edellytyksiä kuin 30'000 asukkaan Etelä-Ossetialla, joka ei ole juuri muuta kuin tsaarinaikana Georgian penetroimiseksi Kaukasusvuorten yli etelään siirrettyä venäläismielistä osseettiasutusta, jota tsaarinvalta käytti aikanaan palkkasoturijoukkoinaan. Mutta on selvää, että Venäjä ei halua tunnustaa itsenäisiä valtioita Kaukasukselle, koska vuoriketjun pohjoispuolella odottaa rivi kaukasialaisia kansoja - paljon lukuisampia kuin osseetit - jotka palavat halusta karistaa Venäjän siirtomaavallan ies harteiltaan: tšetšeenit, avaarit, tšerkessit, balkaarit ja niin edelleen. 

Yksi parhaista Venäjän invaasion tuominneista puheenvuoroista tuli venäläisiltä humanisteilta, johdossaan Jelena Bonner, Andrei Saharovin leski, joka totesi, että tämä viimeistään vie Venäjältä moraalisen oikeuden esiintyä nimikkeellä "rauhanturvaaja". Vielä on Venäjälläkin siis suoraselkäisyyttä ja sankaruutta.