Koura

Viimeiset päivät ovat olleet kaikkea muuta kuin rentouttavia, vaikka olen putsannut työpöytäni ja lopettanut toimistolla Damaskoksessa, tuhat asiaa on yhä kesken. Muuttofirma ei tullut sovittuna päivänä paikalle ja kävi ilmi, että olivat odottaneet jotain paperia ja sekoittaneet päivän ja tulisivatkin seuraavalla viikolla. Se nyt vain ei käy koska seuraavalla viikolla minun pitäisi olla jo matkalla Suomeen. Niinpä piti vaihtaa kalliimpaan muuttofirmaan, joka tuli vasta iltapäivällä ja jatkoi seuraavaan päivään tavaroideni pakkaamista. Kolmen vuoden Lähi-idässä asumisen muistot katosivat muuttolaatikoihin - ja osa poltettaviksi. Se oli 20.-21.8.08, mutta nyt tavarani ovat edelleen muuttolaatikoissa odottamassa joitain papereita Syyrian viranomaisilta, joita työnantajani ei tietenkään ole muistanut hoitaa, vaikka olen asiasta soittanut joka päivä uudelleen. Itse olen Libanonissa ja pelkään joutuvani vielä perumaan Suomen-matkani, koska kukaan ei tee mitään. Ainoa tapa saada täkäläinen ottamaan aikaraja tai kiire vakavasti on raivostua täysin. 

Koska autonikin on pakattu pitkää merimatkaa varten, jouduin tulemaan Libanoniin taksilla. Syyrialainen taksikuski oli hankala koko matkan ajan, joka sitäpaitsi oli törkeästi ylihintainen. Rajalla oli kaksi kyproksenkreikkalaista turistia, jotka eivät olleet päässeetkään Syyriaan, joten joutuivat palaamaan Beirutiin, ja silkasta humanismista annoin heidän jakaa taksini. Taksikuski kantaa tästä varmaan vieläkin kaunaa, sillä kyproslaiset - jotka eivät kulttuurisesti paljon poikkea arabeista - heittäytyivät heti hankaliksi ja vaateliaiksi. Piti saada kahvia ja piti päästä johonkin tiettyyn paikkaan. Ei mitään rajaa toisten ihmisten kärsivällisyyden koettelussa ja epäkiitollisuudessa. Keski-ikäisen pariskunnan mies kaiken huipuksi ryhtyi vielä tinkimään siitä, mikä olisi heidän osuutensa maksamastani taksista. Kun lopulta oltiin matkalla Fanariin, taksikuski alkoi nalkuttaa joka kulmassa, ettei hän voinut ajaa täällä, koska oli syyrialainen. 

Taksikuskit Syyriassa ja Libanonissa eivät koskaan tiedä osoitteita. Asiakkaan täytyy olla autoilija ja tietää itse, kuinka kohteeseen ajetaan. Mutta vaikka asiakas tietäisi tarkalleen ja osaisi vielä riittävästi arabiaa hokeakseen "oikealle, vasemmalle, suoraan...", taksikuski ei silti usko asiakkaan tietävän, koska tämähän on ulkomaalainen, joten hän ajaakin väärin, ja kun ollaan väärässä paikassa, syy on tietysti asiakkaan, koska miksi pitää haluta sinne. 

Beirutissa en kovin kauaa ehtinyt perjantai-iltaa viettää, lukuun ottamatta pientä ateriointia, olutta ja vesipiippua Hamra Caféssa, koska ystäväni serkku oli järjestänyt valtavan illanvieton Pohjois-Libanonin Kourassa, Octagon-ravintolassa. Koura on oliivitarhojen peittämää kukkulaista maastoa rannikon ja Libanonvuorten välissä, Libanonin ortodoksikristittyjen ydinaluetta, joka jää Tripolin, Bybloksen ja Bsharrén väliin. Niin monet kerrat olen ollut vieraana Beshmezzinissä ja Amiounissa, istunut tutuksi tulleella parvekkeella, jossa leuto tuuli lievittää loppukesän painostavan kosteaa kuumuutta ja laulukaskaat raakkuvat puissa. Kourassa illanvietto tarkoittaa yleensä valtavaa määrää syömistä - tabbulea, fattushia, mezzejä, kebbejä, raakaa lihaa ja niin edelleen - ja sen kanssa olutta, viiniä, arrakkia ja viskiä, mieluiten sekaisin. Ihmiset riehaantuvat tanssimaan dabkeä ja ajelevat humalassa autoillaan niin kovaa kuin kyläteillä lähtee. 

Muuten olisi ollut hauska ilta, mutta Lähi-idässä yhä pahemmaksi käyvä kansantauti on musiikin volyymin säätäminen vähitellen illan mittaan yhä kovemmalle, kunnes se tekee samoissa tiloissa olemisen ulkomaalaisille mahdottomaksi, yksinkertaisesti koska fyysinen kipu on niin kova ja volyymi aiheuttaa varmasti pysyviä korvavaurioita. Kaiken huipuksi illan tähtiesiintyjäksi tuli syyrialainen alawiitti Ali Dik, jonka musiikki - aina liian kovalla - on saastuttanut Damaskoksenkin ja suututtanut syntyperäiset damaskolaiset, joiden mielestä Ba'athin vallankaappauksen jälkeen pääkaupunkiin Latakian ja Tartuksen alueelta tulvinut alawiittiväestö on muuttanut Damaskoksen kulttuurisesti suureksi kyläksi. Edes Libanonissa en siis enää voinut välttyä Ali Dikiltä.