torstai 28. elokuuta 2008

Helsinki

Ei uskoisi, että elokuu on virallisesti kesäkuukausi. Yksi ilta ja aamupäivä Helsingissä, ja jo nyt olo on masentava. Siitä lähtien, kun eilen laskeuduin lentokentälle, on satanut taukoamatta. Kaikki on harmaata, koleaa, hämärää ja sateista. Kengät kastuvat läpimäriksi eikä minulla tietenkään ole mukana talvivaatteita, kun odotin, että elokuussa täällä vielä olisi joten kuten kesä. Hintojen nousu Helsingin seudulla näyttää olevan prosessi, jolla ei ole mitään kattoa. Eihän täällä ole varaa edes ottaa kahvia! 

Uudenmaankadun Bar 9 oli myönteinen kokemus - erinomaista ruokaa eikä yhtä törkeän ylihinnoiteltua kuin suurimmassa osassa Helsinkiä. Muistan siellä joskus aiemminkin syöneeni, mutta kolmen vuoden jälkeen on aika kokea uudelleen kaikki Suomen paikat. Sen verran muistikuvat ovat päässeet heikentymään.

Ei kommentteja: