sunnuntai 10. elokuuta 2008

Damaskos / Beirut

Elokuu on ollut tähän asti todella hektistä ja alan olla loppuunpalanut. Kaikki viittaa siihen suuntaan, että kiireet tästä vain pahenevat. Sähkötkin räjähtivät taas vaihteeksi sekä kotona että töissä. 

Libanonin luisuessa yhä tiukemmin Hizbullahin otteeseen oli jo odotettavissakin, että Georgia olisi seuraava šakkilaudan osa, jossa offensiivi käynnistyy. Jolleivät johtavat länsivallat aktivoidu ja ota aloitetta käsiinsä, Georgian murruttua Ukraina on seuraava. Sen jälkeen alkavatkin provokaatiot todennäköisesti Baltian ja Itämeren suunnassa. 

Tartuksessa ammuttiin korkea-arvoinen syyrialainen tiedustelukenraali, alawiitti ja presidentin lähipiiriä. Presidentti oli tuolloin Iranissa, kylässä tärkeimmän liittolaisensa luona. Tiedustelukenraalin murhasta liikkuu jo koko liuta erilaisia huhuja, joista voidaan erottaa ainakin neljä pääversiota: se tavallinen epäilty eli Israel, regiimin sisäinen valtataistelu tai liikaa tietävän todistajan eliminointi, Hizbullahin kosto vuodosta, joka johti komentajansa eliminointiin Damaskoksessa helmikuussa, ja Syyriaa ja Irania vastustavan sunnisalaliiton operaatio. 

Samalla jatkuu palestiinalaisten sisällissota kulissien takana - salamurhina, yhteenottoina ja vangitsemisina, Gazassa, Länsirannalla ja Libanonin leireillä. Ei Lähi-idän alue tänä kesänä ole ainakaan rauhallisempaan suuntaan menossa.

Ei kommentteja: