torstai 28. helmikuuta 2013

Asioiden suhteista

Aloitetaanpa Helsingistä, jossa olin tiistaiaamupäivään saakka. Tosin useamman päivän päähän ulottuvien tapahtumien muistaminen alkaa näin vanhoilla päivillä jo tuottaa vaikeuksia. Vanhat päivät on toki kuvaannollinen metafora, joka viittaa siihen, että olen viime kuukausina vanhentunut henkisesti vuosilla.

Maanantaina söin lounaaksi lohta - sen muistan. Ja suuren osan iltaa vietin Kaislassa, ensin yhden, sitten toisen, kolmannen ja neljännen ystävän kanssa. Vierailuni Suomeen oli vain viikon mittainen ja siitäkin ajasta vain illat ja viikonloppu vapaata, joten saan olla iloinen siitäkin vähästä, mitä kunkin tärkeän ystävän tai kontaktin kanssa sain viettää.

Tiistaina lensin Istanbuliin. Kone oli tupaten täysi ja tapasin siellä tuttuja matkalla kuka minnekin, jatkamassa Istanbulista samana tai seuraavana päivänä Antalyaan, Tbilisiin, Tel Aviviin... Turkish Airlines on nykyään kätevin ja laadukkain yhteys Suomesta laajalle alueelle, joka ulottuu itäiseltä Välimereltä Kaukasiaan, Lähi-itään, Itä-Afrikkaan ja Keski-Aasiaan. Istanbul on toki myös itsessään tärkeä nousevana alueellisena keskuksena, parinkymmenen miljoonan ihmisen mikrokosmoksena. En ole yllättynyt siitä, että Istanbulin-koneissa näkyy yhä enemmän suomalaisia kauppamiehiä.

Istanbulissa kävin lounaalla Babel Caféssa, jonne jouduin ruuhkien ja yhteistyöhaluttoman taksikuskin vuoksi matkustamaan monimutkaisesti Beyazitista sporalla Tophaneen ja sieltä taksilla saksalaiselle sairaalalle. Vanhankaupungin puolella olevilla hotelleilla on taipumus imagosyistä ilmoittaa osoitteensa Sultanahmetiin, mutta taksikuskin mielestä oli kohtuutonta, että kun paikka oli lähempänä Beyazitia, osoitteeksi ilmoitettiin Sultanahmet. Asia meni jotenkin yli hänen hermojensa. Toiset viimeaikaiset taksikuskini olivat paljon mukavampia. Sitäpaitsi puheliailta taksikuskeilta kuulee kaikenlaista kiinnostavaa elämänmenosta.

Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalta keskustaan ottamani taksin kuljettaja kertoili pitkästi seikkailuistaan ympäri Venäjää, Kiinaa ja Mongoliaa. Hänen pietarilaissyntyinen vaimonsa toimii ulkomaankaupan alalla. Paluumatkalla Helsingistä lentokentälle taksikuski puolestaan fanitti kovasti Turkkia ja kertoi eläköityneen isänsä muuttaneen pysyvästi Alanyan seudulle Turkin rannikolle. Ilmasto ja sosiaalinen ilmapiiri ovat kaikkialla parempia kuin Suomessa, kuljettaja manasi, mutta Turkissa erityisesti. Cihangiristä ottamani taksi Atatürk-kentälle puhui saksaa ja oli asunut neljätoista vuotta Stuttgartissa. Edellisen Istanbulin-matkani kuski Cihangiristä kentälle oli puolestaan kotoisin Mardinin läheltä kristitystä kylästä ja puhui arabiaa. Stuttgartilainen ihmetteli kentälle käännyttäessä, ovatko kaikki suomalaiset yhtä hiljaisia kuin minä. Kun tietäisikin! Mutta minä nyt satuin vain olemaan väsynyt ja valmiiksi vittuuntunut palaamisestani toimistoon.

Tiistai-iltana söin illallista yhdessä Nevizaden kalaravintoloista. Mustekalaa, kalmaria ja katkarapuja eri muodoissa, juomaksi Bazbuğin valkoviiniä ja rakia. Illallistin kolmen suomalaisen ja yhden libanonilaisen kanssa. Eilen illalla saapuessani Kabuliin olin rättiväsynyt sekä henkisesti että fyysisesti. Palohälytin piipitti asunnossani patterin loppumista, viemäri löyhkäsi mutta lämpötila oli sentään plussan puolella. Koko Kabul on lumen peitossa, vaikka kevään lähestyminen näkyykin pidempänä päivänä ja sen aikana auringon paisteena.

Tänään bongasin Ulkopolitistin mainiosta blogista Britti-imperiumia käsittelevän kirjoituksen, josta kolahti erityisesti seuraava kohta (korjasin pari kirjoitusvirhettä):
John Darwinin teoksen luettuaan ymmärtää miksi niin moni lukee historiallisia narratiiveja – toisin kuin IR-teorioita – vapaa-ajallaan. Kertomalla tutun tarinan erilaisesta näkökulmasta historioitsija voi parhaassa tapauksessa auttaa lukijaansa kyseenalaistamaan nykyhetken itsestäänselvyyksiä; kuten tässä tapauksessa sen, että maailma koostuu ja on koostunut valtioista. Kuten esimerkiksi kurdit, tiibetiläiset ja tšetšeenit hyvin tietävät.
Toivoisin tosiaan, että useammat ihmiset - varsinkin koulutetut ja akateemiset - vaivautuisivat lukemaan enemmän tosiasioista eli historiasta, eivätkä tuhlaisi kaikkea aikaansa epämääräisiin mutuiluihin, kuten IR-teorioihin ja henkilöstöresurssien johtamisen oppaisiin.

Maailman ymmärtäminen nimittäin vääjäämättä laajentaa ymmärtäjiensä tajuntaa oman emotionaalisen olon ulkopuolelle, auttaen myös käsittelemään tuota ulkomaailmaa paljon paremmin kuin mielen ollessa pelkästään omien hyllyvien ja aaltoilevien tunnetilojen ohjaama denialismin ja projektioiden leikkikenttä. Maailman ymmärtäminen myös auttaa asettamaan itsestäänselvyyksinä pidettyjä asioita oikeisiin mitta- ja muihin suhteisiinsa, kenties jopa ymmärtämään omaksuttujen kategorioiden ulkopuolelle jääviä ilmiöitä.

Ei kommentteja: