Keski-Amerikasta palaamiseni jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon, suuressa maailmassa ja pienessä elämässäni. Mitä maailmaan tulee, joudun korjaamaan ennustuksiani vielä aiempaa pessimistisemmiksi lähivuosien suhteen, johtuen lähinnä poliittisen johtajuuden katastrofaalisesta tilasta läntisissä suurvalloissa. Objektiivisilla tekijöillä mitattuna Länsi olisi toki paljon vahvempi kuin vihollisensa, mutta vaikutusvallassa on se jännä piirre, että sillä on väliä vain jos sitä käyttää. Länsi ei käytä. Sen viholliset käyttävät sitäkin enemmän.
Vielä viime vuonna ajattelin, ettei Yhdysvallat voisi ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen saada Obamaa vahingollisempaa johtajaa, mutta tätä näkemystä minun on valitettavasti korjattava. Kaikki kunnon miehet on tämänhetkisten tietojen valossa pelattu auttamattomasti ulos presidenttipelistä. Sekä Trump että Sanders olisivat Vapaan Maailman säilymisen kannalta niin tuhoisia johtajia, että ihmisten on ilmeisen vaikeaa edes hahmottaa sitä. Pelkään pahoin, että Lännen kansa tulee vielä kokemaan sen suurella itkulla ja hammastenkiristyksellä, kaivaten ja anellen takaisin kaikkea sitä, mitä heillä vielä vähän aikaa sitten oli, ja mikä pian on mennyttä. On vastenmielistä joutua kannattamaan läntisen suurvallan johtajaksi ryvettynyttä ja korruptoitunutta poliittista peluria Clintonia, mutta Trumpiin ja Sandersiin verrattuna hän sentään tulee järjestelmän sisältä ja eliitin jäsenenä tietää suunnilleen, mistä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on kyse. Clintonin kohdalla ongelmana on se, että hänen väärinkäytöksensä altistavat hänet valtaan päästessäänkin alusta saakka propagandalle ja kiristykselle.
Mutta ei tässä kaikki. Merkit osoittavat tällä hetkellä siihen suuntaan, että Putin voittaa ensi vuonna vaalit sekä Saksassa että Ranskassa. Mikäli Euroopan suurvallat joutuvat yksi toisensa jälkeen uusfasistien valtaan ja Iso-Britannia vielä lisäksi astuu isolationismin tielle kansanäänestyksessä, alkaa olla pian yhdentekevää, mitä ratkaisuja Suomi tai Viro - Ukrainasta puhumattakaan - tekevät. Ruotsi saattaa hyvinkin onnistua pelastamaan itsensä, vaikka Suomen jo valitettavan itseaiheutetulta vaikuttava menetys tulee tekemään siitä rintamamaan ja vaikeuttamaan Ruotsin asemaa monin tavoin.
Venäjä ei ole vetäytynyt eikä vetäytymässä Syyriasta, vaikka näin on meille monesta tuutista väitetty. Päinvastoin, Venäjä on luonut pysyvän sotilaallisen läsnäolon Levantissa ja ottanut haltuunsa laajoja strategisia maa- ja merialueita, taaten siten paitsi Assadin ja Iranin islamistiregiimin, myös Da'ishin hallitsemien alueiden koskemattomuuden. Venäjä kykenee nyt kieltämään Mustanmeren, Levantin ja itäisen Välimeren alueet sekä länsimailta että niiltä alueellisilta valtioilta, jotka olisivat voineet sotilaallisesti puuttua tilanteeseen. Alueiden lisäksi Venäjä on saanut haltuunsa miljoonien asekuntoisten nuortenmiesten reservin sekä tärkeimmät taisteluorganisaatiot ja turvallisuusrakenteet näiden mobilisointiin.
Erittäin aggressiivinen hybridisota Turkkia vastaan jatkuu. Venäjä pyrkii murentamaan Turkin suvereenisuuden ja Nato-turvatakeet käyttämällä terroristiryhmiä sijaissotijoinaan ja luomaan näille koskemattomuuden ilmoittamalla avoimesti tuestaan, johon myös läntiset strategiset hölmöt on sitoutettu. Venäjän lyhyen tähtäimen tavoitteena on ollut Turkin pakottaminen vetämään intressinsä lähialueilta omien ydinalueidensa suojelemiseksi. Tässä Venäjä on onnistunut - Turkki on pakotettu vetäytymään Azerbaidžanin ja Georgian suojeluksesta, Mustanmeren merivalvonnasta sekä maltillisten ja länsiystävällisten voimien suojelemisesta Pohjois-Irakissa ja Luoteis-Syyriassa. Samalla Venäjä on uhannut Istanbulia ja Ankaraa kaikella, taktisia ydinaseita myöten. Hevosenpäät on toimitettu myös Riadiin, Abu Dhabiin ja Dohaan, jotka muutenkin lienevät menettäneet uskonsa vielä vähän aikaa sitten aluetta sotilaallisesti taanneisiin Yhdysvaltoihin.
Pidemmän tähtäimen tavoitteena Venäjällä on eristää Turkki Lännestä ja tukea autoritääristä, länsivihamielistä tendenssiä sen poliittisessa eliitissä. Tähän Venäjä käyttää samoja menetelmiä kuin hybridisodassaan Eurooppaa vastaan: vastakkaisia puolia edustavien ääriryhmien tukemista ja pelaamista toisiaan vastaan, samalla kun vakautta edustavien valtiovaltojen suvereenisuus murennetaan ja luodaan rankaisemattomuuden kulttuuri Venäjän terroristisille ja rikollisille suojateille. Kuten aiemmin Ukrainan kohdalla, Venäjän tarkoituksena on kiistää Turkin oikeus maanpuolustukseen, voimaannuttaa aseellisia terroristi- ja rikollisryhmiä toimimaan rankaisematta sekä delegitimoida Turkin maanpuolustus ja sisäinen järjestyksenpito Länteen suunnatulla propagandalla. Lähikuukausina tulemme kuulemaan Venäjän läntisiltä vaikuttaja-agenteilta (ml. heidän suomalaiset resonaattorinsa) voimistuvia vaatimuksia, että Turkin tulisi neuvotella omaan suvereenisuuteensa liittyvistä elintärkeistä turvallisuuseduista suoraan PKK:n kanssa. Venäläisiä erikoisjoukkoja operoi nyt kaikissa Turkin ympärysvalloissa, samaan aikaan kun Obama viestittää Venäjälle vihreää valoa sekä Levantin että Ukrainan suhteen.
Suomen tulisi seurata kehitystä erityisen tarkasti, koska kaikki tämä on edessä myös Suomen kohdalla. Vastarintakyky on tosin sen verran heikko, että suomalaiset eivät ehkä joudu huomaamaan suvereniteettinsa menetystä ja johtajiensa muuttumista vieraan vallan vasalleiksi ennen kuin on liian myöhäistä. Baltit kohtaavat samoja toimenpiteitä kuin Suomi, mutta heillä on sentään Naton turvatakeet, poliittisen eliitin vahva länsisitoumus ja kansan tietoisuutta lisäävä neuvostokokemuksen rokotus suojanaan. Suomen pässiä viedään sen sijaan päästä (eliitistä) vetäen, kansan seuratessa määkiessä perässä.
Venäjän aluelaajennuksiin kuuluu olennaisena osana omaisuuden uusjako. Niinpä suomalaiset voivat varautua merkittäviin muutoksiin yritysten ja varallisuuden hallintasuhteissa. Myös Ukrainan alueiden haltuunotto oli maailman tämän hetken voimakkaimmalle järjestäytyneen rikollisuuden organisaatiolle taloudellisesti mitä tuottoisin operaatio osittain juuri sen vuoksi, miten valtavia omaisuuksia siirrettiin vähällä vaivalla Venäjän salaisten palvelujen kontrollissa oleville järjestäytyneen rikollisuuden liigoille.
Vaikka menetelmät eivät ole identtisiä, ne tuovat mieleen natsi-Saksan aluelaajennukset, joiden olennaisena osana oli valloitettujen maiden ryöstö pakkodevalvoinnin avulla. Valtakunnanmarkkojen haltijoista tuli kertaheitolla miljonäärejä ja valloitusalueiden väestöstä ryysyläisiä. Mafialta tutut menetelmät ovat myös erittäin toimivia, kun halutaan varmistaa kunkin yhteiskunnan vastenmielisimpien mutta tietyssä mielessä tehokkaimpien elementtien lojaalisuus uusille harvainvaltiaille. Siinä sivussa väkivaltakoneiston palvelijat, hyödylliset hölmöt ja hurraava herrarahvas saavat hetkellisesti kokea katteetonta ylemmyyttä niitä kohtaan, joille propaganda osoittaa uhrien ja häviäjien osan.
Ei kyse ole sen kummemmasta kuin mafian, katujengien tai koulukiusaajien toimintaperiaatteista. Ihmiset ovat helpoimmin manipuloitavissa vetoamalla heidän alhaisimpiin tunteisiinsa. Sallimalla järjenkäytön poiskytkemisen. Niin natsien, kommunistien kuin putinistien ja heitä tietäen tai tietämättään palvelevien eurooppalaisten ja amerikkalaisten uusfasistien menestys perustuu samoihin resepteihin. Niihin nähden jihadistit saattavat - ainakin omiensa silmissä - näyttää hyveellisiltä ritareilta, vaikka ehkä mustilta sellaisilta. Ulkopuolelta katsottuna on selvää, että he ovat samanlaisia alhaisia roistoja. Käyttäväthän he kaiken huipuksi täsmälleen samoja menetelmiä - rikollisten hyödyntämisestä jalkatyövoimana aina pankkien ja korruptiokultakaivosten haltuunottoon.
Herättää minussa pahaenteistä kutinaa, että suomalainen pankkini on kuluneiden puolen vuoden aikana alkanut vaatia selvityksiä yksityisasioistani, kuten ulkomailla asumiseni perusteista, varallisuuteni alkuperistä, lähitulevaisuuden suunnitelmistani varallisuuden investoimisessa sekä syistä, miksi olen tehnyt monia pieniä siirtoja yksityisille eri puolilla maailmaa. Ei myöskään herätä suurta luottamusta Suomeen päin, että minulta udellaan, olenko itse tai joku omaiseni poliittisesti vaikutusvaltaisessa asemassa jossakin kotimaassani. Pääomia hallinnoivat piirit saavat usein vihiä tuloillaan olevasta ennen suurinta osaa poliittisesta saati muusta valtiollisesta koneistosta. Epäilemättä joillekin on tiedossa johtokuntapaikkoja pankeissa, kaasuyhtiöissä ja tulevan turvallisuusinfrastruktuurin alihankkijoissa.
Mutta ehkä tämä kaikki on yhä vain pahinta skenaariota pikemminkin kuin toteutuvaa. Kansainvälistä politiikkaa tänä päivänä seuratessa vain tuntuu siltä, että optimismi kannattaa puolittaa ja kyynisyys tuplata, mikäli haluaa ymmärtää mitä Euroopassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Amerikassa on tällä hetkellä tekeillä. Hajanaisemmat tietoni Itä-Aasiasta ja Latinalaisesta Amerikasta eivät lupaa paljoa parempaa. Onneksi Sveitsi, Ruotsi ja Norja todennäköisesti selviävät huomattavasti muita kauemmin ja suhtautuvat yhä myönteisesti ja ei-fasistisesti maahanmuuttajiin, ainakin lainkuuliaisiin ja työ- ja investointihaluisiin sellaisiin.
Parempaa kannattaa paitsi toivoa, myös omien käytettävissä olevien resurssien kautta tavoitella. Jokaisella on ainakin vähän vaikutusvaltaa, ja kyky tehdä jotain. Mutta pahimpaan kannattaa alkaa varautua.
Siirrytään sitten yleisestä yksityiseen ja samalla raadollisesta subliimiin. Luonani on käynyt näin aikaiseksi kevääksi - ja maaliskuun lopun takatalveksi - poikkeuksellisen vilkas virta vierailijoita. Olen kestinnyt vieraita niin Suomesta, Baltiasta, Keski-Euroopasta kuin kaukaisemmistakin maailmankolkista. On ollut tutkijaa, toimittajaa ja bloggaria, pari dokumentaristia ja ohjaajaa, IT-osaajaa ja kirjailijaa. Maksa on käynyt omaa jihadiaan useampien kutsujen järjestäjän kehossa. Toivon, että vierailijoita tulee vielä enemmän kesällä - varsinkin kun Ukraina on yhä olemassa ja vieläpä Euroopan edullisin maa matkailla ja oleilla.
Kävin suomalaisen vieraan ja vierashuoneessani asuvan gruusin kanssa Petšerska Lavrassa, joka on ortodoksien pyhin paikka Kiovan Rusissa. Olen käynyt Petšerin luolaluostarissa jo monta kertaa aiemminkin, mutta yleensä aina jonkun ukrainalaisporukan kutsumana ja jossain tilaisuudessa. Niinpä oli tervetullutta viettää siellä kerrankin aivan yksityinen päivä, pällistellen ortodoksista uskonelämää oikeassa elementissään. Tuon vierailun aikaan luonani asuva georgialainen koki tilapäistä ateistista kautta. Minullakin oli sellainen samanikäisenä, joten ymmärrän häntä, ja muutenkin se edustanee tilapäistä vaihetta ja liittyy joihinkin bändeihin. Kuitenkin hän koki hengellisiä ajatuksia alhaalla luolastossa, jossa ukrainalaiset huojuivat, itkivät ja puhuivat kielillä kuolleiden munkkien kalmojen äärellä. Palatessamme maan pinnalle valoon hän oli kokenut siellä kuolleiden puutarhassa vaeltaessaan rauhaa.
Ukrainalaiset sanovat olevansa maailman ortodoksisin maa. Väite perustuu kaiketi siihen, että Ukrainassa on lukumääräisesti eniten ortodoksisia seurakuntia kaikista maailman maista. Vaikka Venäjällä on kolme kertaa enemmän väkeä kuin Ukrainassa, näistä muutama kymmentä prosenttia edustaa muita uskontoja kuin kristinuskoa ja lisäksi kommunismiin elimellisesti liittynyt ateismi tuntuu tehneen neuvostoaikana suuremman vaikutuksen Venäjällä kuin Ukrainassa, jossa ateisteiksi tunnustautuvat lähinnä metallirokkarit ja jokunen kommunisti. Ukrainalaiset ovat kiistattomasti uskonnollista väkeä, ja nimenomaan ortodoksikristillistä sellaista. Jopa länsiukrainalaiset uniaatit, jotka Puolan ja Itävalta-Unkarin historiallisesta vaikutuksesta tunnustavat paavin, ovat teologisesti hyvin lähellä ortodokseja. En ole kuitenkaan aivan varma ukrainalaisesta väitteestä, sillä prosentuaalisesti katsoen olettaisin joissain pienemmissä ortodoksimaissa, kuten Kreikassa, Georgiassa ja Armeniassa, olevan täydellisemmän ortodoksienemmistön, ja lukumääräisesti taas ortodokseja lienee Ukrainaa suurempia määriä paitsi Venäjällä myös Etiopiassa.
Petšerska Lavrasta jatkoimme toista maailmansotaa eli neuvostoretoriikan suurta isänmaallista sotaa muistavalle Rodina Matille, tuttavallisemmin "Rautatisseille", jossa valtavan, sosialistisen teräksisen naispatsaan jalkain juuressa sijaitsevat betonibunkkereissaan sekä vanha (neuvostoaikainen) että uusi sotamuseo. Uuden mielenkiintoista antia ovat Donbasissa taistelleiden ja kaatuneiden Ukrainan puolustajien aineistot. Ne osoittavat, kuinka monenlaisilla ihmiskohtaloilla on Euroopan ideologisen jakolinjan konkreettisille tappokentille loppujen lopuksi lähdetty.
Ukrainalaiselta puolelta löytyy tietysti lukuisia nuoria ukrainalaisia miehiä ja naisia, jotka ovat olleet täyttämässä isänmaallista velvollisuuttaan. Heidän lisäkseen rintamalla on kaatunut monia vanhempia, jo perheellisiä miehiä ja naisia, jälkimmäisiä varsinkin lääkintätehtävissä mutta myös aktiivisissa taistelutoimissa. Erityisen mielenkiintoisia olivat kuitenkin Donbasin rintamalla kaatuneiden ulkomaisten vapaaehtoisten tavarat, jotka kertovat toisenlaisista ihmiskohtaloista: On valkovenäläisiä itsenäisyysmielisiä, jotka jo vuosia sitten pakenivat Lukašenkon diktatuurista vapaampaan Ukrainaan. On venäläisiä antiputinisteja, jotka taistelevat Ukrainassa paremman Venäjän puolesta. On vapaaehtoisia Georgiasta, ja Ukrainaan alun perin pakolaisina tulleita tšetšeenejä. On ukrainalaisen diasporan jälkeläisiä Puolasta ja Pohjois-Amerikasta.
Näyttelyssä oli myös vihollisen kaatuneilta saatua tavaraa: Donetskin ja Luhanskin "kansantasavaltoja" varten painettua propagandaa ja lippuja, monenlaista länsimaita halventavaa materiaalia, kuten Yhdysvaltain Irakin sotaan liittyneitä propagandapelikortteja jäljittelevät pelikortit "Amerikan kätyreistä". Suomalaisetkin putinistit ovat olleet mukana laatimassa ja levittämässä tätä absurdilla tavalla natsi-Saksasta muistuttavaa aineistoa, mikä on ikävässä mielessä sangen pysäyttävä tieto, etenkin kun näiden ihmisten propagandasivuilla ja taisteluvärssyissä luvataan tuoda taistelu myös Suomeen.
Olimme syömässä ukrainalaiskansallisessa ravintolassa Lavran luona. Seuraavina iltoina Mala Žytomyrskan erinomaisissa ravintoloissa eri kokoonpanoilla. Keskustelin kotikaukaasini kanssa siitä, mitä Muse-yhtyeen laulun Thoughts of a Dying Atheist sanat todella merkitsevät, ja ettei yhtyeen lauluntekijän ateismi ehkä ole aivan kirkossa kuulutettu asia. Kappale on muodostunut ajankohtaiseksi, koska olen kuullut tätä vieraani suosikiksi noussutta kappaletta viime kuukausina taajaan. Se liittyy ajatuksellisesti elokuussa Yorkshiren ja Irlannin nummilla mieleeni palautuneeseen ja syyskuusta saakka kirjalliseen muotoon kirjoittamaani romaanikäsikirjoitukseen. Ainakin yhteen sen taustatekijöistä ja päähenkilöistä.
Päivänä muutamana oli georgialainen katsonut Discovery Channeliltä sarjan tähtitiedettä ja avaruustutkimusta käsitteleviä dokumentteja ja ilmoitti minulle illalla, että nyt hän tiesi, mitä tahtoisi tehdä isona: hän haluaisi töihin NASA:an. En halua missään nimessä lannistaa hänen kunnianhimoaan, mutta totesin silti, että hänen pitäisi ehkä ensin harkita keskeytyneen lukion suorittamista loppuun. Vieraani tietää hämmästyttävän määrän triviaa muusikkojen ja näyttelijöiden elämästä, mutta ne eivät ole välttämättä tähtitiedettä siinä merkityksessä, jossa NASA sitä tekee.
Viime viikonloppuna käynnistyi Kiovan muotiviikko ja kotikaukasialaiseni tunsi kaksi sille osallistuvista georgialaisista muotisuunnittelijoista. Hän hankki tapahtumaan vapaaliput myös minulle sekä tieteellisesti ja esteettisesti suuntautuneelle ukrainalaiselle ystävättärelleni, joten sukelsimme yhdeksi illaksi muotimaailman kimaltelevan pinnan alle. Kehotin georgialaista orientoitumaan tällaisiin tapahtumiin siten, että hänen kontaktinsa eivät vain käyttäisi häntä palkattomana apupoikana, vaan hyödyntäminen olisi molemminpuolista ja johtaisi lopulta työpaikkaan tai harjoitteluun. Joka tapauksessa muotiviikon avajaisista päädyimme erään puolalaisen kutsuille, josta muistutuksena isäntämme illan mittaan heiluttelema käsiase löytyi seuraavana aamuna minun hallustani. Ei välttämättä olisi huono ajatus opettaa georgialaista ampumaan. Kuka tietää, tulevina vuosina voi olla hyvä jos jossain selustassa on ampumataitoinen kaukaasi. Puolalaiselle tosin palautan replikansa, jahka ehdin.
Muuan azerbaidžanitar, jonka vasta syksyllä tapasin Bakussa, ilmaantui pankkiiri-isänsä kanssa niin ikään Kiovaan ja heti nevruzin juhlallisuuksien jälkeen tapasimme viinin ja ruoan merkeissä. Sain täydennystä jo huvenneisiin Savalan-varastoihini. Hän oli jälleen oma hurmaavan ja ärsyttävän elitistinen itsensä, luennoiden siitä kuinka kavalia armenialaiset ovat ja kuinka demokratia ei sovi muslimeille, paitsi tietenkin azereille, jotka ovat joka suhteessa erilaisia. Erdoğan tuhoaa Turkin ja arabit ovat kykenemättömiä järjestäytyneeseen yhteiskuntaan. Kun Länsi on pettänyt Azerbaidžanin ja Turkin, onko ihme, että Putin vetoaa määrätietoisuudella ja voimalla?
On häiritsevää, miten selvästi monista ihmisistä paistaa se korruptoiva vaikutus, joka vallalla on. Usea aiemmin kohtalaisen täyspäisenä pitämäni ihminen on alkanut reivata näkemyksiään ennakoimaan Putinin johtamaa Eurooppaa, jossa fasismi on uusi normaali. Samat ihmiset oireilevat myös äkillisen ymmärtäväisesti Trumpin manipuloivaan propagandaan ja valehteluun perustuvaa kampanjaa kohtaan, yrittäen väkisin löytää siitä häikäisevää neroutta, jota olisi syytä myötäillä. Palmunlehtiä heitellään ties minkälaisten alastomien keisareiden, paidattomien gangsteritsaarien ja rääväsuisten šarlataanien jalkoihin. Aasit ratsastavat väärillä profeetoilla. O tempora o mores!
Lopulta koittaa läntisen pääsiäisen aika, jonka kunniaksi olen ottanut neljä päivää vapaata - pitkästäperjantaista maanantaihin. Ukrainalaiset ja useimmat muut ortodoksit viettävät pääsiäistä vasta vapun aikaan.
Vielä viime vuonna ajattelin, ettei Yhdysvallat voisi ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen saada Obamaa vahingollisempaa johtajaa, mutta tätä näkemystä minun on valitettavasti korjattava. Kaikki kunnon miehet on tämänhetkisten tietojen valossa pelattu auttamattomasti ulos presidenttipelistä. Sekä Trump että Sanders olisivat Vapaan Maailman säilymisen kannalta niin tuhoisia johtajia, että ihmisten on ilmeisen vaikeaa edes hahmottaa sitä. Pelkään pahoin, että Lännen kansa tulee vielä kokemaan sen suurella itkulla ja hammastenkiristyksellä, kaivaten ja anellen takaisin kaikkea sitä, mitä heillä vielä vähän aikaa sitten oli, ja mikä pian on mennyttä. On vastenmielistä joutua kannattamaan läntisen suurvallan johtajaksi ryvettynyttä ja korruptoitunutta poliittista peluria Clintonia, mutta Trumpiin ja Sandersiin verrattuna hän sentään tulee järjestelmän sisältä ja eliitin jäsenenä tietää suunnilleen, mistä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on kyse. Clintonin kohdalla ongelmana on se, että hänen väärinkäytöksensä altistavat hänet valtaan päästessäänkin alusta saakka propagandalle ja kiristykselle.
Mutta ei tässä kaikki. Merkit osoittavat tällä hetkellä siihen suuntaan, että Putin voittaa ensi vuonna vaalit sekä Saksassa että Ranskassa. Mikäli Euroopan suurvallat joutuvat yksi toisensa jälkeen uusfasistien valtaan ja Iso-Britannia vielä lisäksi astuu isolationismin tielle kansanäänestyksessä, alkaa olla pian yhdentekevää, mitä ratkaisuja Suomi tai Viro - Ukrainasta puhumattakaan - tekevät. Ruotsi saattaa hyvinkin onnistua pelastamaan itsensä, vaikka Suomen jo valitettavan itseaiheutetulta vaikuttava menetys tulee tekemään siitä rintamamaan ja vaikeuttamaan Ruotsin asemaa monin tavoin.
Venäjä ei ole vetäytynyt eikä vetäytymässä Syyriasta, vaikka näin on meille monesta tuutista väitetty. Päinvastoin, Venäjä on luonut pysyvän sotilaallisen läsnäolon Levantissa ja ottanut haltuunsa laajoja strategisia maa- ja merialueita, taaten siten paitsi Assadin ja Iranin islamistiregiimin, myös Da'ishin hallitsemien alueiden koskemattomuuden. Venäjä kykenee nyt kieltämään Mustanmeren, Levantin ja itäisen Välimeren alueet sekä länsimailta että niiltä alueellisilta valtioilta, jotka olisivat voineet sotilaallisesti puuttua tilanteeseen. Alueiden lisäksi Venäjä on saanut haltuunsa miljoonien asekuntoisten nuortenmiesten reservin sekä tärkeimmät taisteluorganisaatiot ja turvallisuusrakenteet näiden mobilisointiin.
Erittäin aggressiivinen hybridisota Turkkia vastaan jatkuu. Venäjä pyrkii murentamaan Turkin suvereenisuuden ja Nato-turvatakeet käyttämällä terroristiryhmiä sijaissotijoinaan ja luomaan näille koskemattomuuden ilmoittamalla avoimesti tuestaan, johon myös läntiset strategiset hölmöt on sitoutettu. Venäjän lyhyen tähtäimen tavoitteena on ollut Turkin pakottaminen vetämään intressinsä lähialueilta omien ydinalueidensa suojelemiseksi. Tässä Venäjä on onnistunut - Turkki on pakotettu vetäytymään Azerbaidžanin ja Georgian suojeluksesta, Mustanmeren merivalvonnasta sekä maltillisten ja länsiystävällisten voimien suojelemisesta Pohjois-Irakissa ja Luoteis-Syyriassa. Samalla Venäjä on uhannut Istanbulia ja Ankaraa kaikella, taktisia ydinaseita myöten. Hevosenpäät on toimitettu myös Riadiin, Abu Dhabiin ja Dohaan, jotka muutenkin lienevät menettäneet uskonsa vielä vähän aikaa sitten aluetta sotilaallisesti taanneisiin Yhdysvaltoihin.
Pidemmän tähtäimen tavoitteena Venäjällä on eristää Turkki Lännestä ja tukea autoritääristä, länsivihamielistä tendenssiä sen poliittisessa eliitissä. Tähän Venäjä käyttää samoja menetelmiä kuin hybridisodassaan Eurooppaa vastaan: vastakkaisia puolia edustavien ääriryhmien tukemista ja pelaamista toisiaan vastaan, samalla kun vakautta edustavien valtiovaltojen suvereenisuus murennetaan ja luodaan rankaisemattomuuden kulttuuri Venäjän terroristisille ja rikollisille suojateille. Kuten aiemmin Ukrainan kohdalla, Venäjän tarkoituksena on kiistää Turkin oikeus maanpuolustukseen, voimaannuttaa aseellisia terroristi- ja rikollisryhmiä toimimaan rankaisematta sekä delegitimoida Turkin maanpuolustus ja sisäinen järjestyksenpito Länteen suunnatulla propagandalla. Lähikuukausina tulemme kuulemaan Venäjän läntisiltä vaikuttaja-agenteilta (ml. heidän suomalaiset resonaattorinsa) voimistuvia vaatimuksia, että Turkin tulisi neuvotella omaan suvereenisuuteensa liittyvistä elintärkeistä turvallisuuseduista suoraan PKK:n kanssa. Venäläisiä erikoisjoukkoja operoi nyt kaikissa Turkin ympärysvalloissa, samaan aikaan kun Obama viestittää Venäjälle vihreää valoa sekä Levantin että Ukrainan suhteen.
Suomen tulisi seurata kehitystä erityisen tarkasti, koska kaikki tämä on edessä myös Suomen kohdalla. Vastarintakyky on tosin sen verran heikko, että suomalaiset eivät ehkä joudu huomaamaan suvereniteettinsa menetystä ja johtajiensa muuttumista vieraan vallan vasalleiksi ennen kuin on liian myöhäistä. Baltit kohtaavat samoja toimenpiteitä kuin Suomi, mutta heillä on sentään Naton turvatakeet, poliittisen eliitin vahva länsisitoumus ja kansan tietoisuutta lisäävä neuvostokokemuksen rokotus suojanaan. Suomen pässiä viedään sen sijaan päästä (eliitistä) vetäen, kansan seuratessa määkiessä perässä.
Venäjän aluelaajennuksiin kuuluu olennaisena osana omaisuuden uusjako. Niinpä suomalaiset voivat varautua merkittäviin muutoksiin yritysten ja varallisuuden hallintasuhteissa. Myös Ukrainan alueiden haltuunotto oli maailman tämän hetken voimakkaimmalle järjestäytyneen rikollisuuden organisaatiolle taloudellisesti mitä tuottoisin operaatio osittain juuri sen vuoksi, miten valtavia omaisuuksia siirrettiin vähällä vaivalla Venäjän salaisten palvelujen kontrollissa oleville järjestäytyneen rikollisuuden liigoille.
Vaikka menetelmät eivät ole identtisiä, ne tuovat mieleen natsi-Saksan aluelaajennukset, joiden olennaisena osana oli valloitettujen maiden ryöstö pakkodevalvoinnin avulla. Valtakunnanmarkkojen haltijoista tuli kertaheitolla miljonäärejä ja valloitusalueiden väestöstä ryysyläisiä. Mafialta tutut menetelmät ovat myös erittäin toimivia, kun halutaan varmistaa kunkin yhteiskunnan vastenmielisimpien mutta tietyssä mielessä tehokkaimpien elementtien lojaalisuus uusille harvainvaltiaille. Siinä sivussa väkivaltakoneiston palvelijat, hyödylliset hölmöt ja hurraava herrarahvas saavat hetkellisesti kokea katteetonta ylemmyyttä niitä kohtaan, joille propaganda osoittaa uhrien ja häviäjien osan.
Ei kyse ole sen kummemmasta kuin mafian, katujengien tai koulukiusaajien toimintaperiaatteista. Ihmiset ovat helpoimmin manipuloitavissa vetoamalla heidän alhaisimpiin tunteisiinsa. Sallimalla järjenkäytön poiskytkemisen. Niin natsien, kommunistien kuin putinistien ja heitä tietäen tai tietämättään palvelevien eurooppalaisten ja amerikkalaisten uusfasistien menestys perustuu samoihin resepteihin. Niihin nähden jihadistit saattavat - ainakin omiensa silmissä - näyttää hyveellisiltä ritareilta, vaikka ehkä mustilta sellaisilta. Ulkopuolelta katsottuna on selvää, että he ovat samanlaisia alhaisia roistoja. Käyttäväthän he kaiken huipuksi täsmälleen samoja menetelmiä - rikollisten hyödyntämisestä jalkatyövoimana aina pankkien ja korruptiokultakaivosten haltuunottoon.
Herättää minussa pahaenteistä kutinaa, että suomalainen pankkini on kuluneiden puolen vuoden aikana alkanut vaatia selvityksiä yksityisasioistani, kuten ulkomailla asumiseni perusteista, varallisuuteni alkuperistä, lähitulevaisuuden suunnitelmistani varallisuuden investoimisessa sekä syistä, miksi olen tehnyt monia pieniä siirtoja yksityisille eri puolilla maailmaa. Ei myöskään herätä suurta luottamusta Suomeen päin, että minulta udellaan, olenko itse tai joku omaiseni poliittisesti vaikutusvaltaisessa asemassa jossakin kotimaassani. Pääomia hallinnoivat piirit saavat usein vihiä tuloillaan olevasta ennen suurinta osaa poliittisesta saati muusta valtiollisesta koneistosta. Epäilemättä joillekin on tiedossa johtokuntapaikkoja pankeissa, kaasuyhtiöissä ja tulevan turvallisuusinfrastruktuurin alihankkijoissa.
Mutta ehkä tämä kaikki on yhä vain pahinta skenaariota pikemminkin kuin toteutuvaa. Kansainvälistä politiikkaa tänä päivänä seuratessa vain tuntuu siltä, että optimismi kannattaa puolittaa ja kyynisyys tuplata, mikäli haluaa ymmärtää mitä Euroopassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Amerikassa on tällä hetkellä tekeillä. Hajanaisemmat tietoni Itä-Aasiasta ja Latinalaisesta Amerikasta eivät lupaa paljoa parempaa. Onneksi Sveitsi, Ruotsi ja Norja todennäköisesti selviävät huomattavasti muita kauemmin ja suhtautuvat yhä myönteisesti ja ei-fasistisesti maahanmuuttajiin, ainakin lainkuuliaisiin ja työ- ja investointihaluisiin sellaisiin.
Parempaa kannattaa paitsi toivoa, myös omien käytettävissä olevien resurssien kautta tavoitella. Jokaisella on ainakin vähän vaikutusvaltaa, ja kyky tehdä jotain. Mutta pahimpaan kannattaa alkaa varautua.
* * *
Siirrytään sitten yleisestä yksityiseen ja samalla raadollisesta subliimiin. Luonani on käynyt näin aikaiseksi kevääksi - ja maaliskuun lopun takatalveksi - poikkeuksellisen vilkas virta vierailijoita. Olen kestinnyt vieraita niin Suomesta, Baltiasta, Keski-Euroopasta kuin kaukaisemmistakin maailmankolkista. On ollut tutkijaa, toimittajaa ja bloggaria, pari dokumentaristia ja ohjaajaa, IT-osaajaa ja kirjailijaa. Maksa on käynyt omaa jihadiaan useampien kutsujen järjestäjän kehossa. Toivon, että vierailijoita tulee vielä enemmän kesällä - varsinkin kun Ukraina on yhä olemassa ja vieläpä Euroopan edullisin maa matkailla ja oleilla.
Kävin suomalaisen vieraan ja vierashuoneessani asuvan gruusin kanssa Petšerska Lavrassa, joka on ortodoksien pyhin paikka Kiovan Rusissa. Olen käynyt Petšerin luolaluostarissa jo monta kertaa aiemminkin, mutta yleensä aina jonkun ukrainalaisporukan kutsumana ja jossain tilaisuudessa. Niinpä oli tervetullutta viettää siellä kerrankin aivan yksityinen päivä, pällistellen ortodoksista uskonelämää oikeassa elementissään. Tuon vierailun aikaan luonani asuva georgialainen koki tilapäistä ateistista kautta. Minullakin oli sellainen samanikäisenä, joten ymmärrän häntä, ja muutenkin se edustanee tilapäistä vaihetta ja liittyy joihinkin bändeihin. Kuitenkin hän koki hengellisiä ajatuksia alhaalla luolastossa, jossa ukrainalaiset huojuivat, itkivät ja puhuivat kielillä kuolleiden munkkien kalmojen äärellä. Palatessamme maan pinnalle valoon hän oli kokenut siellä kuolleiden puutarhassa vaeltaessaan rauhaa.
Ukrainalaiset sanovat olevansa maailman ortodoksisin maa. Väite perustuu kaiketi siihen, että Ukrainassa on lukumääräisesti eniten ortodoksisia seurakuntia kaikista maailman maista. Vaikka Venäjällä on kolme kertaa enemmän väkeä kuin Ukrainassa, näistä muutama kymmentä prosenttia edustaa muita uskontoja kuin kristinuskoa ja lisäksi kommunismiin elimellisesti liittynyt ateismi tuntuu tehneen neuvostoaikana suuremman vaikutuksen Venäjällä kuin Ukrainassa, jossa ateisteiksi tunnustautuvat lähinnä metallirokkarit ja jokunen kommunisti. Ukrainalaiset ovat kiistattomasti uskonnollista väkeä, ja nimenomaan ortodoksikristillistä sellaista. Jopa länsiukrainalaiset uniaatit, jotka Puolan ja Itävalta-Unkarin historiallisesta vaikutuksesta tunnustavat paavin, ovat teologisesti hyvin lähellä ortodokseja. En ole kuitenkaan aivan varma ukrainalaisesta väitteestä, sillä prosentuaalisesti katsoen olettaisin joissain pienemmissä ortodoksimaissa, kuten Kreikassa, Georgiassa ja Armeniassa, olevan täydellisemmän ortodoksienemmistön, ja lukumääräisesti taas ortodokseja lienee Ukrainaa suurempia määriä paitsi Venäjällä myös Etiopiassa.
Petšerska Lavrasta jatkoimme toista maailmansotaa eli neuvostoretoriikan suurta isänmaallista sotaa muistavalle Rodina Matille, tuttavallisemmin "Rautatisseille", jossa valtavan, sosialistisen teräksisen naispatsaan jalkain juuressa sijaitsevat betonibunkkereissaan sekä vanha (neuvostoaikainen) että uusi sotamuseo. Uuden mielenkiintoista antia ovat Donbasissa taistelleiden ja kaatuneiden Ukrainan puolustajien aineistot. Ne osoittavat, kuinka monenlaisilla ihmiskohtaloilla on Euroopan ideologisen jakolinjan konkreettisille tappokentille loppujen lopuksi lähdetty.
Ukrainalaiselta puolelta löytyy tietysti lukuisia nuoria ukrainalaisia miehiä ja naisia, jotka ovat olleet täyttämässä isänmaallista velvollisuuttaan. Heidän lisäkseen rintamalla on kaatunut monia vanhempia, jo perheellisiä miehiä ja naisia, jälkimmäisiä varsinkin lääkintätehtävissä mutta myös aktiivisissa taistelutoimissa. Erityisen mielenkiintoisia olivat kuitenkin Donbasin rintamalla kaatuneiden ulkomaisten vapaaehtoisten tavarat, jotka kertovat toisenlaisista ihmiskohtaloista: On valkovenäläisiä itsenäisyysmielisiä, jotka jo vuosia sitten pakenivat Lukašenkon diktatuurista vapaampaan Ukrainaan. On venäläisiä antiputinisteja, jotka taistelevat Ukrainassa paremman Venäjän puolesta. On vapaaehtoisia Georgiasta, ja Ukrainaan alun perin pakolaisina tulleita tšetšeenejä. On ukrainalaisen diasporan jälkeläisiä Puolasta ja Pohjois-Amerikasta.
Näyttelyssä oli myös vihollisen kaatuneilta saatua tavaraa: Donetskin ja Luhanskin "kansantasavaltoja" varten painettua propagandaa ja lippuja, monenlaista länsimaita halventavaa materiaalia, kuten Yhdysvaltain Irakin sotaan liittyneitä propagandapelikortteja jäljittelevät pelikortit "Amerikan kätyreistä". Suomalaisetkin putinistit ovat olleet mukana laatimassa ja levittämässä tätä absurdilla tavalla natsi-Saksasta muistuttavaa aineistoa, mikä on ikävässä mielessä sangen pysäyttävä tieto, etenkin kun näiden ihmisten propagandasivuilla ja taisteluvärssyissä luvataan tuoda taistelu myös Suomeen.
Olimme syömässä ukrainalaiskansallisessa ravintolassa Lavran luona. Seuraavina iltoina Mala Žytomyrskan erinomaisissa ravintoloissa eri kokoonpanoilla. Keskustelin kotikaukaasini kanssa siitä, mitä Muse-yhtyeen laulun Thoughts of a Dying Atheist sanat todella merkitsevät, ja ettei yhtyeen lauluntekijän ateismi ehkä ole aivan kirkossa kuulutettu asia. Kappale on muodostunut ajankohtaiseksi, koska olen kuullut tätä vieraani suosikiksi noussutta kappaletta viime kuukausina taajaan. Se liittyy ajatuksellisesti elokuussa Yorkshiren ja Irlannin nummilla mieleeni palautuneeseen ja syyskuusta saakka kirjalliseen muotoon kirjoittamaani romaanikäsikirjoitukseen. Ainakin yhteen sen taustatekijöistä ja päähenkilöistä.
Päivänä muutamana oli georgialainen katsonut Discovery Channeliltä sarjan tähtitiedettä ja avaruustutkimusta käsitteleviä dokumentteja ja ilmoitti minulle illalla, että nyt hän tiesi, mitä tahtoisi tehdä isona: hän haluaisi töihin NASA:an. En halua missään nimessä lannistaa hänen kunnianhimoaan, mutta totesin silti, että hänen pitäisi ehkä ensin harkita keskeytyneen lukion suorittamista loppuun. Vieraani tietää hämmästyttävän määrän triviaa muusikkojen ja näyttelijöiden elämästä, mutta ne eivät ole välttämättä tähtitiedettä siinä merkityksessä, jossa NASA sitä tekee.
Viime viikonloppuna käynnistyi Kiovan muotiviikko ja kotikaukasialaiseni tunsi kaksi sille osallistuvista georgialaisista muotisuunnittelijoista. Hän hankki tapahtumaan vapaaliput myös minulle sekä tieteellisesti ja esteettisesti suuntautuneelle ukrainalaiselle ystävättärelleni, joten sukelsimme yhdeksi illaksi muotimaailman kimaltelevan pinnan alle. Kehotin georgialaista orientoitumaan tällaisiin tapahtumiin siten, että hänen kontaktinsa eivät vain käyttäisi häntä palkattomana apupoikana, vaan hyödyntäminen olisi molemminpuolista ja johtaisi lopulta työpaikkaan tai harjoitteluun. Joka tapauksessa muotiviikon avajaisista päädyimme erään puolalaisen kutsuille, josta muistutuksena isäntämme illan mittaan heiluttelema käsiase löytyi seuraavana aamuna minun hallustani. Ei välttämättä olisi huono ajatus opettaa georgialaista ampumaan. Kuka tietää, tulevina vuosina voi olla hyvä jos jossain selustassa on ampumataitoinen kaukaasi. Puolalaiselle tosin palautan replikansa, jahka ehdin.
Muuan azerbaidžanitar, jonka vasta syksyllä tapasin Bakussa, ilmaantui pankkiiri-isänsä kanssa niin ikään Kiovaan ja heti nevruzin juhlallisuuksien jälkeen tapasimme viinin ja ruoan merkeissä. Sain täydennystä jo huvenneisiin Savalan-varastoihini. Hän oli jälleen oma hurmaavan ja ärsyttävän elitistinen itsensä, luennoiden siitä kuinka kavalia armenialaiset ovat ja kuinka demokratia ei sovi muslimeille, paitsi tietenkin azereille, jotka ovat joka suhteessa erilaisia. Erdoğan tuhoaa Turkin ja arabit ovat kykenemättömiä järjestäytyneeseen yhteiskuntaan. Kun Länsi on pettänyt Azerbaidžanin ja Turkin, onko ihme, että Putin vetoaa määrätietoisuudella ja voimalla?
On häiritsevää, miten selvästi monista ihmisistä paistaa se korruptoiva vaikutus, joka vallalla on. Usea aiemmin kohtalaisen täyspäisenä pitämäni ihminen on alkanut reivata näkemyksiään ennakoimaan Putinin johtamaa Eurooppaa, jossa fasismi on uusi normaali. Samat ihmiset oireilevat myös äkillisen ymmärtäväisesti Trumpin manipuloivaan propagandaan ja valehteluun perustuvaa kampanjaa kohtaan, yrittäen väkisin löytää siitä häikäisevää neroutta, jota olisi syytä myötäillä. Palmunlehtiä heitellään ties minkälaisten alastomien keisareiden, paidattomien gangsteritsaarien ja rääväsuisten šarlataanien jalkoihin. Aasit ratsastavat väärillä profeetoilla. O tempora o mores!
Lopulta koittaa läntisen pääsiäisen aika, jonka kunniaksi olen ottanut neljä päivää vapaata - pitkästäperjantaista maanantaihin. Ukrainalaiset ja useimmat muut ortodoksit viettävät pääsiäistä vasta vapun aikaan.
4 kommenttia:
Hyviä havaintoja. Mutta onko Kreml loputtomasti niin "suvereeni" ja varakas, että se tosiaan pystyy viemään naapurimaitaan kuin litran mittaan.
Totalitaristiset järjestelmät ovat lasinhauraita eivätkä anna juurikaan varoitusta ennen romahdustaan. Putininkin vallan vertikaali saattaa pirstaloitua yhdessä yössä ennen kuin me huomaamme ensimmäistäkään säröä fasadissa.
Ilmassa on ollut jo jonkin aikaa hiljaisia signaaleja siitä että jotain on tapahtumassa Venäjällä. Talouden ongelmat ovat jo purreet kipeästi Putinin kannattajajoukon ytimeen eli pikkubyrokraatteihin ja neuvostonostalgiaan sairastuneisiin ikäihmisiin. Kiihkoisänmaallisuudesta alkaa patterit hiipua ja yritysjohtajat alkavat olla epätoivoisia maksukyvyttömyyden häämöttäessä.
Venäjä romahtaa kuten se on tehnyt lukuisia kertoja talouden sakkaamiseen. Paljon mainostetut reservirahastot alkavat olla tyhjät ja Herra yksin tietää kuinka paljon Venäjän alueilla ja oligarkien suuryrityksillä on länsivelkoja joita ne eivät pysty maksamaan.
Putin rakentaa kovaa vauhtia omaa kuolemattomuuttaan, paikkaansa historiankirjoissa tavalla jolla oman tuhonsa ennusmerkit nähneet diktaattorit ovat aina tehneet: Pyrkimällä vetämään mukaansa kuiluun mahdollisimman suuren osan maailmaa.
Ei Euroopan kriisi Putinia pelasta, tapahtuipa Euroopassa ja USA:ssa miltei mitä hyvänsä. Jos Eurooppa ajautuu kaaokseen, se ei auta Venäjää yhtään, päinvastoin nopeuttaa Venäjän romahdusta.
Jos nyt spekuloidaan sillä että Euroopan Unioni hajoaa ja Saksassa ja Ranskassa valtaan nousevat fasistit (hyvin epätodennäköinen skenaario mutta mietitään tätä kumminkin) niin Putin saa lyhyen aikavälin voiton voidessaan näyttää Venäläisille että demokratia tarkoittaa kaaosta. Pitkällä aikavälillä pilkka osuu kuitenkin omaan nilkkaan koska Venäjä ei pysty nostamaan talouttaan omin voimin eivätkä itseensä käpertyneet omiin ongelmiinsa keskittyvät maat (USA, Kiina, Eurooppa) ole kiinnostuneet minkäänlaisesta yhteistyöstä Venäjän kanssa.
BRICS mailla on kaikilla vakavia taloudellisia ongelmia eikä niillä ole oikein mitään yhteisiä intressejä, ei ainakaan sellaisia jotka synnyttäisivät Kremlin propagandistien hehkuttaman Venäjä-johtoisen lännen vastaisen liittouman.
Se, että esimerkiksi omaa rahtikulttiaan luovan ja sillä vallanhimoaan tyydyttämään pyrkivän Paavo Väyrysen puoluehanke näyttää hyytyneen lähtökuoppiinsa on hyvä merkki. Donald Trumpin todellinen kannatus lienee jossain 30% tienoolla, jos sitäkään. Hillary Clinton tullee kirjaamaan itsensä USA:n ensimmäiseksi naispresidentiksi mikäli saa innostettua Donald Trumpin vastustajat äänestämään DT:n presidenttiyttä vastaan. Trump taas pääsee valkoiseen taloon vain jos amerikkalaisten enemmistö päättää jättää äänestämisen väliin.
Toisaalta USA:nkaan presidentin henkilökohtaisilla tavotteilla ja mielipiteillä ei ole oikeastaan mitään painoarvoa ellei hänellä ole tukenaan senaatin ja edustajainhuoneen enemmistö. Plus tietysti toimeenpanevien virkamiesten tuki.
Elämme totta vie jännittäviä aikoja.
Venäjällä ja varsinkin sen johtajilla on perinteisiin kuulunut, että laskut maksatetaan muilla. Haluaisin myös nähdä sen länsimaisen yhtiön tai edes hallituksen, joka ajatteli saavansa takaisin Venäjän maksamatta jättämät velat.
Kieltämättä näin rationaalisesti suuntautuneesta ja valistuksen ajan ihanteisiin suuntautuneesta ihmisestä tuntuu tämä nykyinen kehitys toivottomalta.
Toisaalta luulen, etten ole ainoa, joka maassamme tai Euroopassa haluaa pitää länsimaisuden, oikeusvaltion, demokratian ja vapauden puolta. Täytyy vain miettiä, mitä konkreettisia toimia ns. tavallinen ihminen voi tehdä näiden edistämiseksi.
Lähetä kommentti