Kesä-Suomessa

Kuten monena muunakin vuonna, tänäkin vuonna pidän kesälomani kahdessa erässä, ensin touko-kesäkuussa ja toisen elokuussa. Suomalaisten suosituimpana lomakuuna heinäkuussa lomailen harvoin, koska jonkun on oltava pyörittämässä toimistoja silloin kun useimmat työtoverit haluavat lomailla. Lintuharrastajana kesän alku ja loppu ovat minulle kuitenkin mielenkiintoisempia aikoja kuin sydänkesän pesimäkausi, jolloin linnut ovat hiljaisia ja huomaamattomia.

Tulin viime viikonloppuna Dohan kautta lentäen Suomeen ja havaitsin, että takatalven lumet olivat jo sangen hyvin sulaneet. Lauantai- ja sunnuntai-iltoina ehdin grillata saksanhirveä, nautaa ja sikaa sekä juoda useampia italialaisia sekä ainakin yhtä ranskalaista, yhtä saksalaista ja yhtä argentiinalaista punaviiniä. Tutustuin myös perusteellisesti, joskus hermojen kannalta liiankin perusteellisesti, puolisoni pieneen pommerilaiskoiraan, joka on vasta pentu ja siksi kaikessa hellyyttävyydessäänkin aika rasittava sinne tänne sinkoileva pomppuheppu. Se antoi itse itselleen nimensä Sukkar, joka on sokeri arabiaksi, koska pienenä, kun sillä ei ollut vielä nimeä, se reagoi puolisoni pyyntöön saada sokeria kahviinsa ryntäämällä paikalle ja ilmoittautumalla. No, uusi perheenjäsen on nyt joka tapauksessa todellisuutta ja seuraa kuin remora kaikkialle, mihin menemme.

Olen päässyt myös nauttimaan muutamista muista eteläsuomalaisista kesäkaupungeista. Maanantaina minulla oli työtapaaminen Turussa, joten käytin tilaisuutta myös hengaillakseni nostalgisesti eräässä elämäni ajan kotikaupungeista. Turku oli kotikaupunkini vain parin vuoden ajan, mutta se oli mieluinen kaupunki, josta jäi hyviä muistoja. Kaupunki, jolla on sielu, vaikka joskus kulmikas sellainen. Ostin kassillisen kirjoja, joita Suomessa on hiljattain ilmestynyt, ja joita tulen lukemaan Pakistanissa. Kävin torikahveilla ja söin lohileivän. 

Sitten ajoin Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan, koska siellä oli edellispäivänä pyörinyt ruusukottarainen. Muitakin lintuharrastajia oli maisemissa etsimässä samaa lintua, mutta kukaan ei enää sinä päivänä ollut sitä nähnyt. Oli ilmeisesti jossain muualla, koska kuitenkin sata turkulaista kuvaajaa oli jo postaillut siitä nettiin. Ei Ruissalon retkeily sittenkään turhaksi jäänyt. Löysin lammesta liejukanan ja satoja äänekkäästi öyhöttäviä vihersammakoita. Lehdoissa lauloivat jo useat myöhäissaapujat, kuten lehtokertut, mustapääkertut, kultarinnat, satakielet ja ensimmäinen punavarpunenkin. Ei voida väheksyä myöskään sitä, että pääsin Suomen kamaralla, vaikkakin saaressa, vankkojen ja vanhojen tammien katveeseen. Tammissa virtaa maan elämän virtaus, mutta täydellistyy vasta kun ovat vähintään satojen vuosien ikäisiä. Kävin myös etsimässä Krottilanlahden lintutornia, mutta sinne pääsy oli estetty yksityistie- ja pääsy kielletty -kyltein. Niinpä menin Kuuvaan ja kävelin sieltä Kuuvannokan kärkeen etelään. Mitään erikoisia lintuja ei ollut, mutta kaunista luontoa ja maisemia kyllä.

Seuraavana päivänä kävin puolisoni kanssa Porvoossa ja Loviisassa. Söimme lohikeittoa Porvoon vanhassakaupungissa ja Sukkar riehui pitkin joenpartaita. Loviisanlahden pohjukassa lauloivat pajusirkku ja pensaskerttu.

Öröllä on ollut susi. Valkohäntäpeurojen on nähty jättävän saaren uimalla sankoin joukoin. Jostain syystä susi oli heti niin suuri ongelma, että laumoittain metsästäjiä on sitä sieltä jahdannut - ilmeisesti sillä naurettavalla verukkeella, että se ontuu ja pitäisi siksi lopettaa. Kaikki tietävät, miksi oikeasti ihmiset eivät lepää, ennen kuin se on kuollut. Surullista.

Tänään teimme retken Herttoniemeen, jossa söimme turkkilais-italialaisessa ravintolassa ja kävimme aallonmurtajalla. Lahdella oli tukkakoskeloita ja tiirat hyökkivät kimppuumme, kun keskustelimme eräästä merkillisestä aikapoimuilmiöstä. Kävimme myös Sukkarin kanssa Roihuvuoren kirsikkapuistossa. Kirsikkapuut olivat jo pudottaneet kukkansa ja maa oli niistä punainen, mutta kentän alapäässä seisova komea jalopuu huokui jalouttaan. Vuoren huipulla kävi myös ilmi, miksi se on roihuinen, kun aurinko laski ja sen liekit leimusivat taivaalla.

Suomessa ei voi kuitenkaan koko lomaa viettää. Se on yksinkertaisesti liian kallista. On siis pakko pian lähteä tien päälle ja kohti edullisempia Euroopan maita. Onneksi Sukkar on suomalaisilla testiekskursioilla osoittanut olevansa hyvä matkakoira - ihmeen kiltisti autossa ja vieraissa ympäristöissä. Eniten harmia se aiheuttaakin näemmä tutussa ympäristössä kotona, jossa se pitkästyy noin kymmenessä sekunnissa, jos kukaan ei leiki sen kanssa, ja alkaa luoda ympärilleen kaaosta, niin että entropia sopisi sen nimeksi vähintään yhtä hyvin kuin sokeri.