Istanbulista palattuani ehdin olla vain pari päivää Suomessa, kun jo koitti seuraava työmatka, tällä kertaa Brysseliin, jossa vietin viikolla kolme päivää. Edulliset lennot oli loppuunmyyty ja jäljellä vain törkeän kalliita, joten lensin sekä mennen että tullen SAS:illa Kööpenhaminan kautta. Toimihan tuokin yhteys. Majapaikkana oli vaatimaton huoneisto Etterbeekissä, ei kovin kaukana paikasta, jossa asuin kaksi vuotta 2020-2022.
Bryssel herätti minussa yllättävän paljon nostalgisia tunteita noilta kahdelta vuodelta, ehkä siksi, etten ollut käynyt kaupungissa sen jälkeen kun muutin sieltä pois. Kahteen vuoteen mahtui paljon ja ne olivat muutenkin perin epätavallisia. Ensin elettiin pandemia-aikaa, kamppailtiin matkustusrajoitusten ja rokotusten saatavuuden kanssa. Sitten Taliban valtasi Afganistanin ja Venäjä käynnisti täysimittaisen hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan, ja ihmiset unohtivat pandemian. Nyt näyttäisi jo uusi pandemia tekevän tuloaan.
Brysselin vuodet muuttivat elämäni tyystin myös siksi, että tuona aikana tuleva puolisoni tuli elämääni. Tunsin hänet jo pari vuotta ennen, mutta etäisemmin. Pandemiaa oli osaltaan kiittäminen siitä, että moni alkuperäinen suunnitelma muuttui ja kaikki hänen yliopistokurssinsa muuttuivat etänä tehtäviksi, joten hän saattoi yhtä hyvin hengailla luonani Brysselissä, ja niin tuosta kaupungista tuli ensimmäinen varsinaisesti yhteinen paikkamme.
Yhteisten paikkojen määrä lisääntyi sitten eksponentiaalisesti, koska ottaen huomioon, että elettiin pandemiavuosia, matkustelimme pitkin poikin Eurooppaa hämmästyttävän taajaan. Se johtui tietysti siitä, että Bryssel sijaitsee niin suotuisassa paikassa automatkailun kannalta, ja aina välillä piti ajaa myös Suomen ja Belgian väliä eikä matkaseura ollut haitaksi.
Entisille kotikulmille oli rakennettu jälleen uutta ja modernia, mutta Padovan pyhän Antoniuksen kirkko ja tyhjillään oleva entinen sotilassairaalan kappeli olivat yhä paikoillaan. Moni vanha vakioravintolakin oli ennallaan. Kävin illallistamassa vanhan suomalaisystäväni kanssa entisten kotikulmien suosikkipaikassa Vesuviossa. Entisellä työpaikallani kävin sekä tiistaina että torstaina, ja keskiviikko siinä välissä kului kokonaan matkan varsinaisena syynä olleessa konferenssissa. Illalla ehdin kuitenkin irlantilaispubiin Kiovassa olleiden ja Brysseliin päätyneiden seuran iltamissa.
Siellä täällä oli tyhjiä tunteja, joiden aikana kävin istumassa ja lukemassa puistojen penkeillä ja kahvilla yksityisystävien kanssa Jourdanilla. Brysseliin olivat jo tulleet tervapääskytkin, vaikka ilmat olivat kahtena kolmesta päivästä sateisia. Tiltaltit, punarinnat, peukaloiset ja rautiaiset lauloivat Cinquantenairen puistossa. Leopoldinpuistossa oli poikueittain niilinhanhia ja pyrstötiaiset hilluivat puissa. Lyseon pojat istuivat rivissä veteen kaartuvalla kaatuneella jalopuulla kuin jonkin trooppisen lammen iibikset. Rue Froissartilla söin tiramisun Tintille, Marsupilamille ynnä muille omistetussa sarjakuvakahvilassa ja Chaussée de Wavrella vierailin pienkustantajia myyvässä kulttuurikirjakaupassa Librairie Maelströmissä.
Leopoldinpuistossa luin loppuun mielenkiintoisen suomalaisromaanin, Lauri Mäkisen esikoisen Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset, joka kertoo suomalaisista lähetyssaarnaajista Ambomaalla - silloisessa Saksan ja sittemmin Britannian Lounais-Afrikassa, nykyisessä Namibiassa - 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Hyvin kiinnostava sekä miljöön että kontekstin kautta, vaikka romaani sitten keskittyikin varsin paljon ihmissuhteisiin. Mitään pyhimyksiä eivät tämänkään kirjan uskovaiset lopulta olleet, joskaan eivät mitenkään kunnottomiakaan. Myös ambojen kulttuurin kuvaus oli kiitettävän selväpäistä - välttäen sekä kauhistelun että kaunistelun.
Palattuani Helsinkiin kävimme puolisoni ja koiran kanssa jälleen Porkkalanniemellä, jonne meitä vetivät Eestinkylän Firefishin hampurilaiset, mutta Firefish sulkeekin lauantaisin kovin aikaisin, joten päädyimme Café Porkkalan asiakkaiksi. Lammen rannassa oli taas isokoskeloita ja rantasipi. Tällä kertaa yritimme Lähteelän polkuja ja Sundsin maastoa. Lahdilla oli haahkoja, kevään ensimmäinen näkemäni pilkkasiipi, kala- ja lapintiiroja ja haarapääskykin viiletti ohitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti