On paistanut. On satanut. Pihojemme puskemat koivut ovat kasvaneet sellaista vauhtia, että naapuri taas halusi niitä poistettavan. Jouduin siis raskain sydämin murhaamaan parisenkymmentä puuntainta, joista suurin osa koivuja, mutta joukossa muutama pihlaja ja paju. Jätin kuitenkin sekä etu- että takapihalle koivuista suurimmat, jotta ne saisivat olla rauhassa ja kasvaa puiksi saakka. En myöskään kajonnut tulipunaisia ruusuja kukkiviin ruusupensaisiin, joiden lajia en tunne - paitsi että kurtturuusuja ne eivät ole.
Olin vasta päässyt valittelemasta sitä syksyn ensituntua, joka tuntuu väräjävän ilmassa, ja sen myötä laululintujen vaikenemista, vaikka eivät ne toki kaikki ole vaienneet. Mustarastaat ovat äänessä entiseen malliin ja niistähän aika suuri osa helsinkiläisen lähiömetsän linnunlaulusta lähteekin. Tänään oli myös hämmästyttävä päivä Kivikon lätäköllä, sillä siellä oli vakiosinisorsien lisäksi peräti kolme epätavallista vierasta kerralla: siipiään levittelevä merimetso, mudassa kipittävä liro sekä vaivihkaa sorsien takana uiva tavinaaras. Viimeksi mainittu saattaa olla sama, jonka olen nähnyt joko lätäkössä tai sinne johtavan Mellunpuron varrella jo useaan otteeseen, jopa talvella. Merimetso ja liro sen sijaan olivat kokonaan uusia lajeja koiralenkkilistalle, joka käsittää jo 97 lintulajia. On aika hyvät mahdollisuudet päästä yli sadan syysmuuton aikana.
Viime viikot minut piti kiireisenä muuan korkean tason aasialainen kaupparetkikunta ja sen myötä Säätytalolla järjestetyt tilaisuudet. Ulkomaankauppamme kun ei pysähdy silloinkaan, kun suurin osa suomalaisista on kesälomillaan. Ja hyvä niin. Maamme talous on kaikkea muuta kuin parhaalla mahdollisella tolallaan.
Tuosta vierailusta kuitenkin seurasi myös yksi luontoretki lisää, kun kävi ilmi, että intialainen kollegani harrastaa luontovalokuvausta. Hän vaikuttui, kun pystyin tunnistamaan kaikki selkärankaiset ja suurimman osan selkärangattomistakin hänen Suomessa ottamistaan kuvista - ja kaikki linnut ja nisäkkäät myös Intiassa otetuista. Niinpä vein hänet viikonlopun koittaessa tutustumisretkelle Viikkiin, jossa kuljimme pitkän lenkin peltojen, metsien ja Vanhankaupunginlahden rantaruovikoiden halki. Lintuelämä ei heinäkuun puolivälin jälkeen ollut vilkkaimmillaan, mutta olipa siellä silti mm. näyttävä kurkipari ja melko paljon kahlaajamuuttoa - liroja, valkovikloja, suokukkoja, töyhtöhyyppiä... taas lisää liroja.
Kasvitieteellinen osaamiseni on kasvanut yhtä kohisten kuin pihan koivut. Olen tunnistanut koiralenkin varsilta jo miltei 200 kasvilajia. Tuntuu oudolta, että jotkin yleisimmistä lähiöluonnon kasveista ovat sellaisia, etten ollut koskaan moisia nimiä kuullutkaan. Esimerkiksi sarjakeltano, jota tuntuu kasvavan aivan joka paikassa. Koskaan kuullutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti