Sieppoja, apinoita ja Iqbal

Sunnuntaina kerkesin jälleen taivaltamaan Margallakukkulain kansallispuiston nelospolkua, jota myös Dhok Jivanin kierrokseksi nimitetään. Näin siellä jo toisena viikkona peräkkäin kashmirinsieppokertun - hyvin vihreän ja silmärenkaisen uunilinnun, joka on alueellinen endeemi ja paljon yleisemmän ja keltaisemman himalajansieppokertun sukulainen.

Näin myös läpimuuttavia sieppoja: ruskosiepon ja pikkusiepon. Islamabadissa esiintyy läpimuutolla ja jonkin verran talvehtivana sekä pikkusieppoa että idänpikkusieppoa, mutta olen huomannut, että pikkusiepot ovat yleensä metsän puolella ja idänpikkusiepot järven puolella avoimemmassa maastossa. Ruskosieppo on läpimuuttajana harvinaisempi kuin samantapainen siperiansieppo, mutta kutsuääni on näillä lajeilla varsin erilainen, ruskosiepolla metallisen kimeä versio harmaasiepon suomalaisille tutusta kutsuäänestä. Harmaasieppokin esiintyy täällä läpimuuttavana, mutta on vielä edellisiä kahta harvinaisempi.

Reitin usein lintuisin paikka on muuan lähde ja virransuvanto, jossa on ympäri vuoden vettä, ja joka vetää siksi aina puoleensa aaltoina juomaan ja kylpemään saapuvia lintuja. Joskus käy huono tuuri, mikäli paikallista nuorisoa on tunkenut pitkäksi aikaa hengaamaan samaan paikkaan, eikä heistä pääse millään eroon, että linnut uskaltautuisivat takaisin. Muuan tuttavani täällä, lintumies ja valokuvaaja, joka on eläkkeellä oleva majuri, tapaa käristä ja tiuskia nuorille, että häipykää täältä. Minä en sellaista viitsi tehdä, koska yhtä laillahan retkeilevällä nuorisolla on oikeus nauttia luontopolun parhaista paikoista ja viettää niissä vaikka tunteja jos siltä tuntuu. Mikä minä olen heitä häätämään. Tällä kertaa ongelmia tuotti kuitenkin aivan toinen kädellislaji, sillä lähde ympäristöineen oli sinne saapuessani täysin makakien valtaama. Ne tuottavat jos mahdollista vielä enemmän meteliä kuin luontoon vääntäytyneet kaupunkilaisnuoret, ja vaikutus lintuihin on siten sama.

Niinpä vaelsin yhä ylemmäs rinteille - sillä pian tuon paikan jälkeen polku alkaa kohota jyrkästi Margallan harjanteille. Lintuja on toki sielläkin, mutta niitä on paljon vaikeampi nähdä.

*   *   *

Tänään vietetään Pakistanissa ylimääräistä kansallista pyhäpäivää, Allama Iqbal -päivää, jolla kunnioitetaan suuren runoilijan, lakimiehen ja Pakistanin perustamista innoittaneen poliittisen ajattelijan Muhammad Iqbalin syntymäpäivää. Iqbal oli etninen kashmirilainen, syntyisin Punjabin Sialkotista. Hän vaikutti elämänsä aikana Lahoressa, Cambridgessä, Heidelbergissä, Münchenissä ja taas Lahoressa. Hän oli suuresti lukenut niin intialaisen, islamilaisen, arabialaisen, persialaisen, englantilaisen kuin saksalaisenkin kulttuuriperimän alueilla. Kashmirilaisesta taustastaan huolimatta hän käytti lähinnä punjabia ja urdua ja tuli kuuluisaksi persiankielisestä runoudestaan. Henkisyydessään hän ammensi suuresti mm. Rumilta ja Goetheltä. Poliittisesti hän toimi sekä koko Intian itsenäisyysliikkeessä että myöhemmin Punjabin muslimiliitossa, ennen kuin hänestä tuli Jinnan Pakistan-idean kannattaja.

Nykyisin tiedämme, että brittiläinen Intia hajosi hindujen ja muslimien välisten tappelusten seurauksena Intiaan, Pakistaniin ja Bangladeshiin ja voidaan vain hypoteettisesti fantasioida sillä, miltä Etelä-Aasia näyttäisi mikäli koko tuo valtava alue olisi säilynyt yhtenä valtiona, Intiana, tai toisaalta, miltä se näyttäisi, jos se olisikin kolmen ison valtion sijaan jakautunut etnisiä jakolinjoja pitkin moneen paljon pienempään - siis suunnilleen niin, että kukin Intian ja Pakistanin nykyisistä osavaltioista olisikin itsenäinen valtio. Väestöpohjaajan niissä olisi riittänyt aivan kilpailukykyisesti Euroopan valtioihin verrattuna. Ja ehkä jonain päivänä tuosta ajasta tulevaisuuteen nämä valtiot olisivat sitten Euroopan valtioiden tavoin muodostaneet yhtenäisemmän valtioliiton. Suuri ikuisuuskonflikti Intian ja Pakistanin välillä olisi ehkä voitu välttää - mutta vastikkeeksi olisi epäilemättä saatu paljon pieniä konflikteja valtiokokonaisuuksien lopullisista rajoista ja niiden sisään jäävistä etnisistä ryhmistä ja uskonnollisista jakolinjoista.

Kharian, Neelan Bhoto, Taxila

Lokakuun viimeisenä viikonloppuna tein kahden täkäläisen lintuharrastajattaren kanssa Volvo-maasturillani retken Khyber-Pakhtunkhwan puolelle. Emme tosin menneet kovin kauas Pakistanin paštujen kotiosavaltioon, sillä osavaltioraja menee heti Margallakukkulain pohjoisharjanteella, niin että Pir Sohawan kylän jälkeen tulevassa dinosauruspuistossa tuo raja ylittyy. Tie jatkuu sieltä kohti Sangadan kylää, josta sitä voisi jatkaa syvemmälle Khyber-Pakhtunkhwaan tai sitten kääntyä oikealle Kharianiin ja Neelan Bhotoon vievälle tielle, kuten me teimme.

Kävin samoilla paikoilla talvisemmissa olosuhteissa tammikuussa, jolloin kirjoitin niistä tämän postauksen. Sekä Kharianin tammilehto että Neelan Bhoton suufilainen pyhäkkö olivat myös tähän aikaan vuodesta maagisia ja ihmeen kauniita paikkoja. Jotenkin lokakuun lopun valo-olosuhteet ja aamu-usva loivat erikseen satumaisen tunnelman. 

Kharianin ylemmällä harjulla kasvaa mäntymetsää, joka sekin on komeaa - ja joukossa vielä mielikuvituksellisia kalliolohkareita. Siellä liikuskeli himalajanloistoharakoiden parvia ja pikkunaurulit huutelivat taajaan. Pensassilkkikerttusia ja viirupriinioita lauleskeli aluskasvillisuudessa. Vielä suurempi taianomaisuus vallitsee kuitenkin alas laaksoon viettävässä rinteessä, jossa on Kharianin pyhä tammilehto. Vanhat ikivihreät tammet ovat kasvaneet koukeroisiin epäsäännöllisiin muotoihin, luoden ihmeellisen taivaalta lankeavan valon täplittämän enttimetsän. Siellä käyskennellessä voi odottaa koska tahansa jonkun haltian tai tontun astuvan esiin muhkuraisten tammenrunkojen takaa. Kyseinen metsä on viimeisiä jäänteitä muinoin kaikkialle Margallain laaksoihin levittäytyneestä habitaatista - ja säilynyt ilmeisesti juurikin siksi, että väestö pitää juuri tätä lehtoa pyhänä. Siellä on pyhimyshautoja ja pyhiä tammia, jotka lienevät monisatavuotisia.

Kirjoitin jo Belgiassa asuessani siitä, miten ihmeellinen puu tammi on. Heti kun vanhoja tammia on läsnä pyökkimetsässä tai vaikka avoimessa maatalousmaisemassa, ne lisäävät luonnon monimuotoisuutta moninkertaiseksi: lintulajeja näkee heti paljon enemmän ja tämä tietysti heijastaa arkisilmälle näkymättömämpää hyönteis- ja pienkasvimaailman monimuotoisuutta. Ei ihme, että indoeurooppalaiset kulttuurit kelteistä ja germaaneista slaavien ja iraanisten arokansojen kautta Pakistaniin ja Pohjois-Intiaan ovat pitäneet tammea pyhänä puuna ja elämän antajana. Indoeurooppalaisiahan on tästä itään vielä Bengaliin saakka, mutten ole varma, onko niin kaukana trooppisilla seuduilla enää tammia - pitäisi joskus käydä Länsi-Bengalin ja Bangladeshin vuoristo-osissa katsomassa. Muinaisessa Suomessakin tammimyytit tunnettiin lämpimämmiltä kausilta, jolloin tammi oli laajemmalle levinnyt eteläisessä Suomessa. Ja tietysti tammimytologia voitiin kantaa mukana silloin kun suomalaisten esi-isät levisivät Baltiasta Itämeren pohjoisrannoille.

Löysimme Kharianin tammilehdosta ja vielä nimenomaan pyhäkön luota sangen mielenkiintoisen lintulajin, nimittäin viitasiepon. Tämä keltainen, harmaapäinen pikkulintu, jolla on voimakkaita ääniä, elää Pakistanissa levinneisyytensä äärimmäisessä länsiääressä. Keski-Aasiassa tai Iranissa sitä ei ole koskaan tavattu. Sen sijaan trooppisessa Aasiassa se on yleinen Indonesiaan saakka. Tammien ja lehdon muiden puiden lehvästöistä löytyi myös parvittain aasianrillejä, tulirintatimaleita, kashmirinuunilintuja, himalajansieppokerttuja, töyhtö- ja punanokkabulbuleita ja kaikenlaista muuta. Harmaatalitiaisten lisäksi oli tamariskipyrstötiaisia.

Söimme perinteisen piknikkimme niityllä sen joen varrella, joka virtaa Kharianin ja Neelan Bhoton kautta yhtyen pohjoisempana Dhund Haroon ja virraten sitten pitkän kiertävän matkan Khyber-Pakhtunkhwan halki Attockin seudulle, jossa yhtyy lopulta Indukseen. Joella oli asemissa tyypillisiä täkäläisiä virtalintuja, jotka yleensä laskeutuvat Himalajalta lokakuun kuluessa laaksoihin: joki- ja virtaleppälintuja, virtavästäräkkejä, kuningaskalastajia. Vuoripurojen valtiaslintua, aasiankeisarikalastajaa, ei kuitenkaan tällä kertaa näkynyt niittyosuudella sen enempää kuin Neelan Bhoton pyhäkölläkään.

Syksyisissä väreissä ja valossa Neelan Bhoto oli kirkkaine virtoineen ja lähteineen sekä pyhine mahseer-kaloineen yhtä satumainen paikka kuin tammikuusta muistin. Tammikuussa minulle sattui siellä kummallinen asia: kun olin joen varressa lähellä Bari Imamin mietiskelyviikunaa, näin polkua pitkin kulkevan erikoisen kulkueen, johon kuului vanhempia ihmisiä, lapsia ja kotieläimiä. Erikoista oli se, että kaikki olivat pukeutuneet hyvin perinteisesti, suorastaan historiallisesti. He tervehtivät minua niin ikään oudolla tavalla, nostamalla kädet ylös ja heiluttelemalla niitä, hymyillen samalla autuaasti. Oletin silloin, että nämä ihmiset olivat jonkinlaisia pyhiinvaeltajia. Kummallista oli kuitenkin, että toverini eivät nähneet heitä lainkaan, vaikka minusta seurue oli minut ohitettuaan vaeltanut siihen suuntaan, jossa tovereideni piti olla.

Tällä kertaa moista seuruetta ei tullut vastaani, mutta he palautuivat mieleeni, kun muistelin kolumbialaisen ystäväni Neelan Bhoton kuvissani näkemiä haltioita ja džinnejä. Tällä kertaa vastaani tuli sen sijaan teetä tarjoavia paikallisia, punjabilainen perhe sunnuntairetkellä sekä kaksi nuortamiestä, jotka halusivat tietää, mitä tuntemuksia tämä paikka minussa herätti. 

Virran varsilla oli asemissa pari näyttävää virtaleppälintua ja smyrnankalastaja. Metsän puolella liikuskeli pikkuparvina himalajannärhiä sekä kaikkia kolmea harakkalajia - huppu- ja naamioviidakkoharakoita sekä himalajanloistoharakoita. Oli myös pari kuningasseppää ja yleisempiä turkoosiseppiä. Aarnipuissa moskeijan luona oli mielenkiintoisia tiais- ja uunilintuparvia, joissa oli mukana yleisempien lajien lisäksi pakistanintiaisia (täpläsiipitiaisia) samoin kuin tiaisparviin usein liittyviä raitapyrstökiipijöitä. Yksi nakkelikin näkyi aiemmin, muttemme saaneet lajia varmistettua. Iltapäivällä harjanteita pitkin alkoi lipua petolintuja - tällä kertaa arohiirihaukkaa ja valkosilmähaukkaa.

*   *   *

Lokakuun lopussa kävin myös Dastaangoin taiteilijafarmilla ja galleriassa, jossa oli suomalais-tunisialaisen taiteilijattaren Dora Dalilan näyttely. Hän maalaa kirkkain värein naisia, nykyisin näemmä varsinkin raskaana olevia. Lehmäkin oli päässyt maalauksiin.

Luonani kävi Punjabin osavaltion Gujranwalan kaupungista kristittyjen porukka, joka kertoi suomalaisten lähetyssaarnaajien olleen vielä 90-luvulla aktiivisia seudulla, rakentaen ja ylläpitäen kouluja ja lähettäen opettajia sekä tietysti saarnamiehiä. Sittemmin kaikki olivat jotenkin kadonneet, mihin lie siirtäneet toimintansa, Afrikkaanko. Gujranwalan kristitty yhteisö ikävöi vanhoja Suomi-yhteyksiään.

Marraskuun puolella tänään kävin työtovereiden kanssa Taxilassa, joka sijaitsee Islamabadista katsoen juuri ja juuri Punjabin puolella, hyvin lähellä myös Khyber-Pakhtunkhwan rajaa. Taxila on arkeologisesti erittäin merkittävä muinaiskaupunkikompleksi, jonka kulttuuriaineisto keskittyy erityisesti buddhalaiseen myöhäisantiikkiin. Taxilasta erityisen mielenkiintoisen tekee se, että paikka oli tuolloisen silkkitien varressa ja toimi euraasialaisten sivilisaatioiden sekoittumispaikkana: hellenistinen ja mitralainen vaikutus yhdistyivät täällä intialaisten kulttuurien hindulaiseen ja buddhalaiseen vaikutukseen, mihin päälle tulivat vielä keskiaasialaiset arokansat - ensin indoiraaniset ja sittemmin turkkilais-mongolilaiset.

Arkeologisia kohteita on Taxilan alueella parikymmentä, mukaan lukien muutama buddhalainen luostarikohde sekä Sirkapin kaupungin rauniot, joista aikoinaan kirjoitin tajuntaa laajentaneesta kokemuksesta nähdä siellä niin hakaristi, kaksipäinen kotka kuin kaksitoista tähteä kehässä - kaikki myöhemmin indoeurooppalaisen maailman länsiosissa monenlaista mainetta niittäneitä symboleja, jotka siis kuitenkin alun perin ovat peräisin Induksen jokilaaksosta. Niin kuin aika moni muukin asia.

Löysin tällä kertaa kaikenlaista muutakin mukavaa. Esimerkiksi Hanuman näytti seikkailevan myös buddhalaisten kohokuvien alaviitteissä - apinajumalahan legendan mukaan aikoinaan vei buddhalaisuuden Intiasta Kiinaan. Löysin myös terrakottakummituksen - vai möröksikö sitä pitäisi kutsua, koska muumihahmolta se aika paljon näytti.

Museolla pakistanilainen opas sivuutti kokonaan selityksistään ne vitriinit, joissa oli viininlaskijoita, orgioita, tanssityttöjä, tanssipoikia, viiniruukkuja, rypäleterttujen ja viljantähkien kanssa leikkiviä amoriineja, isorintaisia veenuksia ja orjattarien ruoskintakohtaus. Tämä huvitti minua jossain määrin, mutta hän lienee tottunut tekemään kierroksia lähinnä kotimaisille ryhmille, joita moiset indohellenistisen kulttuurin ilmentymät olisivat voineet järkyttää. Onneksi eivät ole niitä sentään museon vitriineistä sensuroineet. Sääli, että seudulla, josta indoeurooppalainen maatalouskulttuuri perinteineen ja perinnejuomineen on alun perin lähtöisin, kielletään nykyään niin olennainen osa tuon kulttuurin perintöä, nimittäin vuodenkiertoa siivittävä ilojuoma. Pakistanissa juhlitaan aina kutakin sesonkihedelmää - nyt on granaattiomenan sesonki - mutta kyllähän tuosta touhusta ihan selvästi puuttuu tietty, siihen melkein elimellisesti kuulunut elementti. Mutta minkäs teet, kun aavikkouskonto on ajoittaisissa puritanismin puuskissaan suhtautunut viiniin niin ynseästi - huolimatta siitä, että pakistanilaiset yli kaiken rakastavat Rumin ja Khayyamin kaltaisia runoilijoita, jotka runoilivat sangen paljon myös viinistä.

Dharmarajikan stupalla oli läsnä paljon palmuoravia, jotka säksyttelivät metsiköissä ja suurissa viikunapuissa. Sirkapissa taas oli puissa runsaasti uunilintuja ja taivaalla pääskymuuttoa - haara-, ruoste- ja intianpääskyjä. Liitohaukka kävi lekuttelemassa. Pensaissa pyöri idänhopeanokkia ja erikoisempana havaintona näin myös pikkuparven aasianvihervarpusia, jotka lienevät laskeutuneet vuorilta.

Talharin laaksossa

Vuoden aikana olen käynyt useampia kertoja Margallakukkuloiden takana Talharin laaksossa, jossa virtaa samanniminen joki ja sijaitsee samanniminen kylä. Samaa nimeä kantaa myös viimeinen harjanne ennen laaksoon laskeutumista. Kylän halki virtaava pieni joki on Islamabadin liittovaltiopiirikunnan ja Khyber-Pakhtunkhwan osavaltion välinen raja, vaikka ei sitä mitenkään ole merkitty maastoon eikä tuo hallinnollinen raja tunnu kyläläisten elämään vaikuttavan.

Talharin harjanteen metsäiset rinteet ovat hyvää lintumaastoa, minkä vuoksi siellä säännöllisesti vierailemmekin. Retkiseuranani olivat jälleen lähtöä täältä tekevä hollannitar ja punjabilainen valokuvaajatar. Vakiokumppaneistamme ranskalainen ja amerikkalainen ovat poissa maasta tällä hetkellä, joten olemme viime aikoina retkeilleet kahden ja kolmen hengen kokoonpanoilla. Mutta mikäs siinä, se on ihan riittävä seurue luontoretkille.

Sunnuntaiaamupäivä oli kolea, sumuinen ja ajoittain sateinen. Se latisti lintuelämää vähän vaisuksi. Harjun ylemmissä osissa, joissa on tavallisesti hyvin edustava aamukonsertti, oli jotenkin hiljaista. Kyllähän bulbulit ja rillit ääntelivät ja vetivät mukaansa muita lajeja, mutteivät yhtä vilkkaasti kuin ennen. Pikkunaurulit olivat sen sijaan paljon äänessä huudellen sekä rinteillä että laaksossa. Mäntyä kasvavan harjunharjan polun tyvestä ehätimme kuljeskelemasta kukkopuolisen teräsfasaanin. Uunilinturintamalla valtalajina on yhä ympärivuotinen himalajansieppokerttu, mutta kashmirinuunilintuja on alkanut saapua - eikä enää kulu viikkoa paria kauempaa ennen kuin niitä on joka paikassa - ja lisäksi seudulle oli näemmä tipahtanut iso tiltaltti-invaasio.

Näimme harjulla kolme eri tikkalajia: paikallisen vihertikan eli suomuvatsatikan, paikallisen käpytikan eli liekkiniskatikan sekä paikallisen pikkutikan eli aasianpikkutikan. Kaikki kolme ovatkin Talharin harjanteella vakiolajistoa. Päivä oli hyvä, sillä illemmalla näin kotipihassani vielä kaksi tikkalajia lisää - kummatkin puutarhassani säännöllisesti vierailevat lajit eli intiantulitöyhdön ja helmiselkätikan. Niiden voisi ajatella vastaavan palokärkeä ja tammitikkaa, jos jatketaan ajatusleikkinä eurooppalaisiin tikkalajeihin vertaamista. Vaikka eihän tulitöyhtö koossa pärjää palokärjelle.

Talharin lähteellä, jota ympäröi pieni mutta yleensä hyvin lintuisa tammilehto, oli tällä kertaa kummallisen hiljaista. Vain jokunen tiainen ja uunilintu. 

Alhaalla virran varrella oli jo saapuneina monia täällä talvehtivia Himalajan vuoripurojen lajeja, kuten virta- ja jokileppälintuja ja virtavästäräkkejä. Paikalla olivat myös täällä ympärivuotinen vakiolaji ruskosuokana sekä metsäviklo ja silkkihaikara. Smyrnankalastaja ja kuningaskalastaja kalastelivat joella, mutta paikan tähtilajia aasiankeisarikalastajaa ei näkynyt.

Teimme pitkän kävelylenkin Khyber-Pakhtunkhwan puolelle, puoliavoimille Margallaa kuivemmille rinteille, joissa laiduntaa paljon vuohia. Eivät ne kuitenkaan kovin karuja ole nekään, ja lajisto tuntui olevan kovasti samaa kuin Margallan puolella. Tosin sirkkuparvia oli paljon: vuori- ja mustakurkkusirkkua, joiden vaatimattomampia naaraspukuja pääsi parvia tiiraillessa hyvin harjoittelemaan. Täälläkin huutelivat pikkunaurulit ja siellä täällä komea sinijokirastas ylitti polun.

Harjua pitkin lipui kaksi isoa kotkaa, jotka näyttivät tekevän ilmassa parisuhdeleikkejä, joten ajattelimme hetken niiden olevan täällä aiemmin havaitsemamme pariskunta intiankiljukotkia. Valokuvista vahvistui kuitenkin myöhemmin, että olivat muuttavia arokotkia, joka onkin täällä yleisin isoista kotkalajeista.

Talharin kylän moskeijassa oli meneillään koko sunnuntaiaamupäivän jatkunut uskonnollinen meno, joka tarkoitti korvia raastavaa, megafonilla vahvistettua ohjelman pakkokuuntelua koko laaksolle. Ensin oli tuntikausia lasten laulua ja koraaninlausuntaa, sitten samaa mörein miesäänin, mikä oli vieläkin tuskallisempaa kuunnella. Seurueemme musliminainenkin totesi, että vaikka hyvin toteutettuna koraaninluku ja urdunkielinen runous ovat kauniita kuulla, tässä oli nyt otettu ohjenuoraksi volyymi laadun kustannuksella. Emme onnistuneet identifioimaan paikallisen juhlan tarkempaa aihetta, mutta kylän talot näyttivät liputtavan sitä vihreillä lipuilla, joissa oli kukkasten ja minareettien kuvia. Pakistanissa erilaisia suufilaisia suuntauksia on pilvin pimein, joten eri laaksosta olevat eivät välttämättä tunnista toisessa laaksossa vietettyjä juhlia.

Yksityisauton omistaminen parantaa yleistä elämänlaatua tuomalla elämään vapautta ja spontaanisuutta. Käväisin esimerkiksi kukkuloilta palatessani ja ystäväni kotiin heitettyäni kahvilla E-7:n suositussa leipomokahvilassa - matkalla kadun kansoittaneita makakeja väistellen - ja otin kotiinkin mukaan kunnon leipiä, joita sieltä saa.

Takhat Pari ja Usmanin lampi

Islamabadin kaupungin eteläpuolella on sitä huomattavasti suurempi kaupunki, Rawalpindi eli tuttavallisemmin Pindi, joka kuuluu hallinnollisesti Punjabin osavaltioon ja tunnetaan Pakistanin sotilasvallan keskuksena. "Pindin pojat" on yksi monista kiertoilmauksista, joilla viitataan myös järjestelmänä, syvävaltiona tai tiedätte-kyllä-keinä mainittuun instituutioon eli armeijaan.

Pindin eteläpuolella on kuitenkin vielä kummallinen mutka maaseutua, joka jostain syystä - ilmeisesti grynderien aikoinaan lobbaamasta - kuuluu hallinnollisesti Islamabadin liittovaltiopiirikuntaan. Aikomuksena on epäilemättä ollut varata tuo alue pääkaupungin mahdollisiin tulevaisuuden laajennuksiin. Sellaiset ovatkin jo alkaneet ympäröidä kyseistä aluetta eri suunnilta: sen pohjoisosiin on alkanut kehkeytyä DHA:n eli puolustushallinnon asutusviraston uusia, armeijan palveluksessa olevien perheille tai armeijasta eläköityneille tarkoitettuja parempia kaupunginosia. Sen länsipuolelle, Rawalpindin puolelle, on puolestaan rakennettu yksityisen miljardöörin ympäri Pakistania toistamalla kaavalla parempiosaisten kaupunki, Bahria Town. Alueen keskelle on kuitenkin jäänyt historiallinen pikkukaupunki, Rawat, jossa sijaitsee myös Rawatin linna - 1500-luvulta peräisin oleva keskiaikainen kivilinna, joka aikoinaan palveli tukikohtana erään mogulikeisareita vastaankin taistelleen paštudynastian kuninkaalle nimeltä Sher Shah Suri.

Rawatin länsipuolelle jäävät Takhat Parin ja Sahoran kylät ja näiden ympärillä leviää peltojen, laitumien ja lehtotilkkujen täplittämä rikkonainen maaseutumaisema maataloineen ja pikkukylineen. Maisemallisesti ja luonnontieteellisesti tämä alue poikkeaa kaikista muista hallinnollisesti Islamabadiin kuuluvista, sillä se on oikeastaan jo Punjabin viljavia tasankoja. Tästä syystä sieltä myös löytää hieman erilaisen linnuston ja eläimistön kuin Islamabadista, jota hallitsevat läheiset Margallakukkulat sekä kaupungin huviloiden rehevät puutarhat.

Tuossa maalaismaisemassa istuvat rinta rinnan rauha ja draama. Yhtäältä peltomaisema ikivanhoine kiviaitoineen ja perinteisesti pukeutuneine kyläläisineen, jossa muutaman vesipuhvelin laiska ohilöntystely näyttää muodostavan aktiivisimman tapahtuman. Toisaalta kuitenkin paljon äkillisiä rotkoja, sortuneita entisiä maanteitä, tulvalietteen joskus takavuosina tasaiseksi lanaamia ja nyt laitumina toimivia heinäaroja, jotka kaikki todistavat siitä, että aika ajoin virtaavien vetten valtava voima moukaroi tätä muutoin uneliasta maisemaa tyystin uusiksi. Sitä ei hevin uskoisi, kun katselee, kuinka vaatimattoman oloisia alueen halki virtaavat joet Soan ja Ling normaaliaikoina ovat. Monin paikoin paljastunut ja paahteinen maaperä on väriltään vaalean ruosteenruskeaa.

Syyskuun lopulla paikallinen lintuharrastaja nimeltä Usman raportoi retkeltään tähän maisemaan yllättävän lintulistan, jossa vilisi Punjabin avomaiden lajeja, kuten erilaisia kiuruja ja aavikkopääskyjä. Paikaksi hän oli merkinnyt vain "muuan lampi". Lajisto oli sellaista, jota Islamabadissa ei juuri näe - ja erityisesti yksi laji, intianvarpuskiuru, oli uusi koko Islamabadin lajilistalle. Kuitenkin Usman oli nähnyt niitä lampensa ympäristössä useita. Niinpä kun tapasin parin muun lintuharrastajan kanssa toissaviikonloppuna Rawalpindin golfklubilla, päätimme minä ja Pindissä asuva valokuvaajatar vielä tapaamisen jälkeen rientää Usmanin merkitsemien koordinaattien varassa katsomaan, mitä tuolla alueella oikein oli.

Varsin vaivatta löysimme huonokuntoisia pikkuteitä pitkin paikkaan, jonne Usmanin koordinaatit johdattivat. Se osoittautui pieneksi kyläksi - tai oikeammin kolmen-neljän maalaistalon ryppääksi. Ilmeisesti se oli paikka, johon Usman oli päättänyt retkensä lähettäessään lajilistansa järjestelmään. Kyläläiset tervehtivät hämmästyksellä eurooppalaista miestä ja modernisti pukeutunutta pakistanilaista naista, jollaisia kumpiakaan ei varmaan kovin usein tuonne eksy, vaikka niinkin lähellä kahta suurkaupunkia ollaan. Paikalliset kuvittelivat meidän tulleen eräässä talossa pidettäviin häihin - miksipä muutenkaan muukalaiset kylään tupsahtaisivat. Valokuvaajatar selitti kuitenkin kärsivällisesti paikalliskielillä tarua ihmeellisemmän totuuden tulomme tarkoitusperistä ja kyläläiset jättivätkin meidät sitten rauhaan peltojensa laitoja ja akaasiametsiköitä koluamaan. Pyysivät tosin saada alituisesti kinutut selfiet vierailustamme muistoiksi.

Lintuja löytyi kasapäin - Usmanin lampea sen sijaan ei. Näkemämme linnusto oli rikasta ja koostui paljolti tutuista maatalousmaiseman lajeista. Löytyi šikrakin ja peräti kolme brahmanpöllöä. Epäilimme kuitenkin olevamme väärässä paikassa ja kun vastaan tuli kasa kylän poikia, kyselimme heiltä, mistä lähistöltä löytyisi lampi tai kenties järvi. Pojat osoittelivat innokkaasti loogiseen suuntaan eli alaspäin läheiseen rotkoon. Sinne ei kuitenkaan noin vain ylempänä olevilta viljelmiltä menty, mutta pojat olivat valmiita näyttämään tietä, mistä sinne pääsisi. Seurasimme heitä takaisin autoillemme ja hetken he vielä kirmasivat hyppelehtien perässämme kun ajoimme neuvomaansa suuntaan. Se vei meidät dramaattiselle alas viettävälle kärrypolulle, joka lopulta toi meidät tulvatasangolle, ja kas, edessämme kimmelsi pieni järvi - tai suuri lampi. Olimme jo ristineet sen Usmanin lammeksi, jollaisena se vastedes tunnettiin, vaikka epäilemättä sillä on paikallisten perimätiedossa jokin virallisempikin nimi.

Heti ulos astuttuamme näimme ja kuulimme kaikkialla ympärillä intianvarpuskiuruja, jotka esittivät laululentojaan. Töyhtökiuruja kipitti heinäaron laidassa. Louhikkotasku hyppeli kivikasan päällä. Lammen rannoilla hyöri naamio- ja mustavästäräkkejä, metsävikloja, rantasipejä ja kenttähyyppiä. Kymmenittäin erilajisia pääskyjä viisti maata ja vettä hyönteisjahdissa: haara-, ruoste- ja intianpääskyjä, pikkutörmäpääskyjä, lopulta myös aavikkopääskyjä. Kaiken kukkuraksi lammen rantaryteikössä luoksepääsemättömän seinämän alla, jossa lehto suojeli rantaa, mekasti äänestä tunnistettu kiinanhuitti.

Vietimme aikaa Usmanin lammella verenpunaiseen auringonlaskuun saakka, varpuskiurujen erikoisten soidinvihellysten kantautuessa kaikkialla ympäriltä.

Kun kerran olimme löytäneet Usmanin lammen ja voineet omin silmin vahvistaa hänen havaintojensa olleen oikeita, palasimme samaan paikkaan myös viime viikonloppuna, tällä kertaa jo aamusta ja mukanamme Islamabadin lintuharrastajayhteisön kantava voima, pakistanilaisen kanssa naimisissa oleva iäkkäämmänpuoleinen hollannitar. Tämän pettymykseksi saimme kuitenkin todeta, että esiintymiseltään nomadisen intianvarpuskiurun soidinlentueet olivat kadonneet - vain yhden kyseistä lajia edustavan kiurun paikalta kohtasimme.

Kiurujen kaikkoaminen kuluneen viikon aikana ei meitä kuitenkaan paljon masentanut, sillä löysimme monia muita lintuja yllin kyllin. Lammella huuteli edelleen kiinanhuitti. Liejukanat ja yksi tavi polskivat sen rannoilla. Kolme eri kuningaskalastajaa näyttäytyi: smyrnankalastaja, kirjokalastaja ja Euroopassakin esiintyvä tavallinen kuningaskalastaja. Läheiseltä lehtokukkulalta löysimme runsaasti sekä paikallisia että muutolla olleita hysyjä, mukaan lukien pariskunnat metsäkäpinkäisiä ja intiantaskuja. Metsäkäpinkäinen on vinha laji ja oli uusi Islamabadin listalleni, joskaan ei maa- tai elislistalle. Sen vihellyskin tuli nyt opeteltua. Tavanomaisten mekastavien timaleiden ja bulbuleiden joukosta löytyi perin myöhäinen harmaakäki - liekö myöhäisin Islamabadissa havaittu? Lehdon takaa löytyi rotkojyrkänteiltä aavikkopääskyjen yhdyskunta, jonka näemmä jakoivat pikkutörmäpääskyjen kanssa.

Petolintujakin näkyi. Tavanomaisten haarahaukkojen lisäksi ruskosuohaukka, arohiirihaukka ja varpushaukka - kaikki tämän syksyn ensimmäisiä. Tiltaltteja oli liikkeellä paljon, joukossa myös pari kivikkouunilintua, lehdon puissa kashmirinuunilintua, himalajansieppokerttua ja hernekerttua. 

Myös merkittävä nisäkäshavainto tehtiin - nuubiankissa! Se näytti minun silmiini enemmän eurooppalaiselta metsäkissalta kuin Afrikassa näkemiltäni siroilta savannikissoilta, sillä oli selvästi kotikissoja suurempi, mutta aasialaiset populaatiot näytetään nykyisin lukevan samaan lajiin afrikkalaisten nuubiankissojen kanssa ja eri lajiin kuin eurooppalainen metsäkissa. Piikkisika näyttää olevan noilla seuduin yleinen, sillä sen piikkejä löytyi sieltä täältä maastosta. Myös kultašakaali on alueella yleinen ja sen nauravaa ulvahtelua alkoi kuulua auringonlaskun aikaan.

Sunnuntaina illemmalla kävin myös katsastamassa Lake View Parkin oikealle huvipuiston taa kääntyvän tien, joka johtaa puistoa vastapäätä olevalle niemenkärjelle. Se on kalastajien suosima paikka, mutta säästyy muuten puistossa vellovilta viikonlopunviettäjien massoilta. Muuttoaikoina tuon tien koluaminen aamulla tai illalla on yleensä lintumielessä tuottavaa. Nyt löytyivät esimerkiksi syksyn ensimmäiset sepelkyyhkyt, satojen ruovikossa yöpyvien intianmainojen mekkaloivia parvia joukossaan jonkin verran bramiinikottaraisia, harmaasiipikottaraisia ja syksyn ensimmäiset tavalliset kottaraiset. Safiirimehiläissyöjät, joita vielä kuun alussa oli ollut täällä massoina, olivat sen sijaan kadonneet johonkin etelään.

Maanantaina tulikin sitten syksy, jonka linnut olivat aavistaneet oikein. Ensin ryöppy rankkasateita, sitten kylmä, joka ei sen jälkeen ole hellittänyt. Syyskuussa piti vielä käyttää ilmastointia tukahduttavan kuumuuden vuoksi - nyt sai kaivaa kaapeista esiin vällyt ja huovat, että tarkenee nukkua.

Erään puutarhan vuodenkierto

Lokakuun alussa tuli täyteen kokonainen vuosi nykyisessä asunnossani Islamabadin vauraalla huvila-alueella, jossa on runsaasti puutarhoja. Tälläkin talolla on puutarhat sekä etu- että takapuolella ja kummallakin puolen myös terassi, josta on mukava tarkkailla puutarhan elämää. Etupuolen terassilta näkee kaupungin puutarhojen ja kattojen yli Margallakukkuloille saakka, kun taas takapuoli rajoittuu suoraan suureen puistoon.

Ebirdin kätevän kännykkäsovelluksen ansiosta minulla on nyt dataa kokonaisen vuoden ajalta lintujen esiintymisestä tässä yhdessä paikassa. Sitä on mielenkiintoista analysoida, varsinkin kun eBird generoi käyttäjille monenlaisia listoja, graafeja ja mallinnuksia näiden syöttämien havaintojen pohjalta. Näen lintujen esiintymisen viikottaisina palkkeina, jotka muodostavat koko vuoden kattavan diagrammin. Siitä näkee helposti, mitkä lajit ovat ympärivuotisia paikkalintuja, mitkä taas kesävieraita tai talvivieraita, mitkä ovat läpimuuttajia tiettyihin aikoihin, ja mitkä taas pelkkiä satunnaisia vierailijoita pihassa tai sen yli lentävinä.

Täällä vietetyn vuoden aikana pihapinnoja on kertynyt 69 lajia. Se on kaupunkipuutarhaksi ihan hyvin, vaikka saman määrän saisi Islamabadin alueelta tietysti helposti täyteen vaikka yhdessä päivässä, jos vierailisi sekä Rawaljärvellä että Margallakukkuloilla. Järven rannoilla retkeillessä tulee keväisin ja syksyisin helposti 50 lajia täyteen parin tunnin retkeltä, kukkuloilla lajeja on yleensä havaittavissa pienempi määrä, koska sieltä puuttuvat lukuisat palearktiset kahlaajat ja vesilinnut, jotka järvellä kasvattavat kokonaislajimäärää. Metsälinnut ovat tunnetusti piilottelevampia, joten niiden eteen pitää aina tehdä vähän enemmän työtä kuin ranta- ja vesilintujen.

Islamabadin puutarhalinnusto on kuitenkin varsin rikas. Siinä korostuu intialainen lajisto, kun taas Margallakukkuloiden luonnonmetsissä dominoivat Himalajan alarinteiden lajit. Jälkimmäisiä kuitenkin vierailee säännöllisesti myös pohjoisten kaupunginosien puutarhoissa ja ne monipuolistavat kaupunkilinnustoa. Lisäksi muuttoaikoina ja talvella Islamabadissa näkee Siperiasta ja Keski-Aasiasta saapuvia muuttolintuja.

Käyn tässä linturyhmittäin läpi sen, mitä vuodenkierto kotipihani linnustosta paljastaa:

Kanalinnut: Ainoa listalle tullut laji on mustafrankoliini ja sekin vain kerran, heinäkuussa. Molemmat paikalliset frankoliinilajit, musta- ja harmaafrankoliini, esiintyvät silloin tällöin Islamabadin puistoissa, etenkin isommissa, joissa on usein savannimaista heinikkoa ja pensaikkoa osissa aluetta.

Haikarat: Tropiikissa ja subtropiikissa monenlaiset haikarat ovat hyvin yleisiä ja niitä näkee kosteikkojen lisäksi aika ajoin myös laitumilla ja nurmikoilla. Ei olekaan erityisen yllättävää, että kaksi lajia on onnistunut vuoden aikana pääsemään pihapinnalistalle: lehmähaikara pitkin vuotta ylilentävänä ja intianriisihaikara vain kerran, mutta tuon kerran se olikin paikallisena pihapuussa.

Rantakanat: Kaupunkipuutarhassa ei odottaisi näkevänsä tai kuulevansa lainkaan rantakanoja, mutta yksi laji onnistui huhtikuun lopulla pääsemään pihapinnalistalle - nimittäin ojasuokana, joka on Islamabadissa yleinen varsinaisten kosteikkojen lisäksi myös kaupungin läpi hitaasti valuvissa puroissa ja ojissa, jollaisia menee myös puistojen läpi.

Kahlaajat: Kenttähyyppä on Pakistanissa erittäin yleinen kaikenlaisilla avomailla - pelloista ja rantaniityistä laitumille ja krikettikentille. Niinpä ei ole yllättävää, että se esiintyy yleisesti myös kaupungin puistojen nurmikoilla. Se huutelee usein myös öisin. Pihassani tai siitä käsin se on esiintynyt säännöllisesti keväästä syksyyn. Talvella laji oli tältä tontilta kateissa, vaikka onkin täällä paikkalintu.

Kyyhkyt: Kokonaista kuusi kyyhkylajia on vuoden aikana esiintynyt pihassani. Kolme näistä on hyvin yleisiä ja ympärivuotisia kaupunkipuutarhojen tyyppilajeja, runsausjärjestyksessä turkinkyyhky, palmukyyhky ja aasianturturikyyhky. Nämä kolme käyvät myös säännöllisesti ruokintakipollani, ensimmäiset kaksi päivittäin ja kolmas vähän harvemmin. Neljänneksi yleisin laji on pulu, ihmisen seuralainen ympäri maailman. Se on pihassani jossain määrin epäsäännöllinen - talvella ne vierailivat ruokinnalla lähes päivittäin, mutta kesän aikana niitä on näkynyt vain ylilentävinä. Viimeiset kaksi kyyhkylajia ovat läpimuuttajia, jotka ovat kumpikin näyttäytyneet vain kerran: idänturturikyyhky syksyllä ja sepelkyyhky keväällä. Näiden pesimäalueet sijaitsevat Pakistanin vuoristoalueilla ja vielä pohjoisempana Keski-Aasiassa.

Käet: Ainoa käkilaji pihassani on ollut variskäki, joka oli kevään ja kesän ajan erittäin kuuluva. Sen kuueu-huudot kaikuivat parhaimmillaan yötä päivää. Ne saapuivat huhtikuussa ja katosivat elokuussa. Margallakukkuloilla niitä kuuli vielä syyskuussakin, mutta pihassani metelöineistä ei enää silloin näkynyt tai kuulunut jälkeäkään. Ensi keväänä ne saapunevat jälleen.

Kiitäjät: Yleinen paikallinen laji on pikkukiitäjä, joiden pallomaiset parvet visertävät taivaalla varsinkin illansuussa. Ne ilmaantuivat helmi-maaliskuussa ja katosivat lokakuun loppupuoliskolla. Marraskuusta tammikuuhun niistä ei tullut piha-alueelta lainkaan havaintoja. Toinen pihastani käsin nähty laji on ollut tervapääsky, joita näkyi joitakin läpimuuttavina heinäkuun lopulla.

Päiväpetolinnut: Petolintujen ryhmässä yksi laji on tietysti aivan omassa luokassaan, nimittäin haarahaukka, joka on havaittu joka ikisen kerran, kun olen postittanut pihalintulistan sovellukseen - usein vieläpä yksilömäärien ollessa (varsinkin iltaisin) 50-70 yksilön luokkaa. Haarahaukka on Etelä-Aasiassa kaikkialla läsnä oleva haaskalintu ja puhtaanapitäjä, joita tavallisesti näkee taivaalla useita, milloin tahansa kääntää katseensa sinne. Ne ovat myös haukoiksi varsin äänekkäitä, kiljahtelevat yhtenään. Istuvat myös usein paikallisina pihapuissa odottelemassa naapuruston ruoantähteitä. Muut kolme pihastani käsin havaitsemaani haukkaa ovat kaikki olleet yli- tai ohilentäviä: arovarpushaukka vieraili vuoden aikana kahdesti, nuolihaukka kolmesti ja muuttohaukka kerran.

Pöllöt: Islamabadin yleisin pöllö on brahmanpöllö - Euroopassakin esiintyvän minervanpöllön eteläaasialainen vastine. Se näyttäytyi vuoden aikana kerran pihan muurilla ja äänteli toisen kerran.

Säihkylinnut: Islamabadissa ei ole puutetta värikkäistä lintulajeista ja niinpä Suomessa kovin harvinaiset säihkylinnut (kuningaskalastajat, mehiläissyöjät, sininärhet, harjalinnut) ovat varsin yleisiä ja niitä näkee myös kaupunkialueella. Pihassani useimmin vieraillut laji on ollut harjalintu, tuo lintujen suufi ja Fariduddin Attarin Lintujen matkan sankari. Huhti-toukokuiden aikana pihapiirissä viihtyi useamman viikon ajan huutelemassa myös smyrnankalastaja, joka on Islamabadin neljästä säännöllisestä kuningaskalastajalajista vähiten veteen sidottu. Lisäksi olen terasseiltani käsin nähnyt läpimuuttavina kolmea eri mehiläissyöjälajia: pikkumehiläissyöjä ja safiirimehiläissyöjä ovat yleisiä pesimälajeja Islamabadissa, tavallisen mehiläissyöjän olen nähnyt vain kerran, sillä se on läpimuuttaja Keski-Aasiasta. Mehiläissyöjät ovat pääsääntöisesti kesävieraita, mutta pikkumehiläissyöjä viipyilee vielä ainakin lokakuun ajan.

Sepät: Islamabadin kolmesta seppälajista kaksi on yleisiä ja ympärivuotisia puutarhassani: kilkkuseppä ja turkoosiseppä. Useimpien aasialaisten seppien perusväri on vihreä, minkä lisäksi niillä on yleensä värikkäitä naamakuvioita kirkkaan punaisin ja sinisin maskein. Nimensä nämä linnut ovat saaneet monotonisen kilkuttavista äänistään. Kilkkusepän tuk-tuk-tuk... ja turkoosisepän tururu, tururu, tururu... muuttuvatkin siinä määrin taustaääniksi, että niihin lakkaa kiinnittämästä huomiota, vähän kuin moskeijoiden rukouskutsuihin.

Tikat: Islamabadin kahdeksasta tikkalajista kaksi on mukana pihapinnalistallani ja kumpikin on pihapuissa säännöllinen, tosin komea intiantulitöyhtö on paljon yleisempi - lähes päivittäinen - kun taas helmiselkätikka vierailee noin kerran kuussa, yleensä yksin mutta joskus kaksin. Intiantulitöyhtöjä on parhaimmillaan ollut kolmekin yhtä aikaa takaterassin kulman kääpää pukkaavassa kuolleessa puussa.

Papukaijat: Islamabadissa esiintyy neljä lajia papukaijoja, mutta kolme niistä vierailee vain varsin harvoin kaupungin puutarhoissa. Neljäs sen sijaan on kaikkialla läsnä oleva ja yleinen kauluskaija - sama laji, joiden läsnäoloon totuin myös Brysselissä. Täällä se on toki luonnonvaraista alkuperäislajistoa.

Minivetit: Minivetit ovat trooppisessa ja subtrooppisessa Aasiassa esiintyviä usein punaisen ja keltaisen loistavia pikkulintuja, jotka useimmiten liikkuvat parvissa. Islamabadissa kaksi lajia on säännöllisiä ja näistä toinen, liekkiminivetti, yllätti vierailemalla pikkuparvena puutarhassa ja jatkamalla sitten saman tien lentomatkaansa kohti Margallakukkuloita - varsinaista elinaluettaan.

Kuhankeittäjät: Eurooppalaisen kuhankeittäjän hyvin samannäköinen eteläaasialainen vastine, intiankuhankeittäjä, on Islamabadissa yleinen kesälintu. Pihassani se näyttäytyi säännöllisesti huhtikuusta heinäkuuhun ja katosi sitten.

Viuhkot: Trooppisessa Aasiassa ja Oseaniassa esiintyvä linturyhmä, joka on saanut nimensä pitkän pyrstön alituisesta viuhkomisesta. Pakistanissa on kaksi lajia, joista toinen, harmaavatsaviuhko, on yleinen tyyppilaji Margallakukkuloilla, joilta käsin se varsinkin talvisin vierailee usein myös kaupungin puutarhoissa. Yllätyksekseni näin kerran pihassani myös toisen lajin, valko-otsaviuhkon, joka on Islamabadissa hyvin harvinainen, mutta sen sijaan säännöllinen ja yleinen laji Punjabissa ja Sindissä.

Drongot: Kiiltävänmustat, elegantit ja haarapyrstöiset drongot ovat aasialainen ja afrikkalainen linturyhmä, hyvin reviiritietoisia ja aggressiivisia keskikokoisia hyönteissyöjiä. Islamabadissa esiintyy kaksi lajia, mutta vain mustadrongo on säännöllinen kaupungin puutarhoissa ja monenlaisilla avomailla - toinen laji esiintyy Margallakukkuloilla metsissä. Mustadrongo on muuttolintu, joka näyttää saapuneen pihapiiriin maaliskuussa ja viipyneen lokakuuhun saakka. Myös sen jälkikasvu saalisteli pihassani, joten ne ovat pesineet jossain hyvin lähellä.

Lepinkäiset: Islamabadin lepinkäisistä yleisin ja kaikkialla läsnä oleva ruosteperälepinkäinen on täällä ympärivuotinen laji. Myös pihassani se on ollut läsnä suurimman osan vuotta, mutta aina silloin tällöin viikon pari kateissa, joten se ilmeisesti liikkuu saaliin perässä paikasta toiseen.

Varislinnut: Pihapiirin ja koko Islamabadin todennäköisesti runsain lintulaji on täkäläinen jokapaikanlintu, intianvaris, joka raakkuu ja rääkyy päivät pääksytyksen kaikkialla. Se toimittaa samanlaista puhtaanapitolaitoksen virkaa kuin haarahaukkakin, mutta vielä holistisemmin. Olenkin kertoillut tässä blogissa niiden minulle jättämistä pienistä "lahjoista", kuten luista ja värikkäistä muovinkappaleista, joita ne kanniskelevat ovieni ja ikkunoideni alle. Myös Margallakukkuloiden kolmesta harakkalajista kaksi - huppuviidakkoharakka ja naamioviidakkoharakka - ovat kumpikin vuoden aikana vierailleet pihassani, ensin mainittu useaan kertaan ja jälkimmäinen kerran.

Pääskyt: Islamabadissa tavataan varsin suurta määrää pääskylajeja, joista neljä on vuoden mittaan näyttäytynyt pihassani, kaikki läpimuuttavina. Eniten havaintoja on kertynyt haarapääskystä, jota on mennyt yksin tai kaksin tontin ylitse lähes vuoden ympäri. Toiseksi eniten havaintoja on kertynyt ruostepääskystä, joita on näyttäytynyt toukokuusta elokuuhun. Lisäksi pihapinnoiksi ovat päässeet kalliopääsky kerran syksyllä ja intianpääsky kerran keväällä.

Bulbulit: Bulbulit ovat Aasiassa ja Afrikassa hyvin yleisiä laululintuja, joita on Islamabadissakin neljä säännöllistä lajia. Yksi näistä on punaperäbulbuli, joka on yksi kaupungin puutarhojen samoin kuin alempana sijaitsevien avoimien maiden valtalajeja. Minunkin pihassani se on havaittu jok'ikinen kerta, kun olen pihalintulistan ladannut sovellukseen, ja on siis yksi Islamabadin puutarhojen yleisimmistä lajeista. Toinen pihabulbulini on ollut epäsäännöllisesti yleensä parittain tai pikkuparvissa vieraileva töyhtöbulbuli, joka on Margallakukkuloiden yleisin lintulaji, mutta ei kovin yleinen kaupungissa.

Tiaiset: Islamabadin yleisin tiainen ja ainoa, joka esiintyy säännöllisesti kaupunkialueella, on harmaatalitiainen. Se on eurooppalaisen talitintin täkäläinen vastine, jolta puuttuu keltainen väri. Pihassani se on ollut ympärivuotinen, joskin kuumimpana kesäaikana se näyttäytyi selvästi harvemmin.

Kertut: Yleisin pihapiirissäni esiintyvä kerttu on ympärivuotinen paikkalintu, pieni ja pystypyrstöinen mutta iskevä-ääninen pitkäpyrstöräätäli. Nimensä se on saanut siitä, että se rakentaa pesänsä kutomalla heinänsäikeen avulla lehdistä yhteen siistin kupin, jonka sisään pesii. Islamabadin ympäristön ruderaattimailla hyvin yleinen mutta itse kaupungissa varsin harvinainen rusopriinia on näyttäytynyt piha-alueellani kahdesti. Suomestakin tuttu laulutaituri viitakerttunen on Islamabadissa yleinen läpimuuttaja tiettyyn aikaan huhti-toukokuussa, ja tuona aikana se näyttäytyi monena viikkona myös minun puutarhassani. Harvinaisempi mutta yhtä kaikki säännöllinen läpimuuttava kerttulaji, aavikkokultarinta, näyttäytyi pihassa kerran. Niin ikään läpimuuttava laji, hernekerttu, vieraili keväällä kahdesti.

Uunilinnut: Vaikka uunilinnutkin lasketaan useimmiten kerttuihin, laitan ne tähän omaksi kappaleekseen, koska Islamabadissa uunilintulajeja on niin suuri määrä - suurin osa niistä läpimuuttavia tai talvehtivia. Ylivoimaisesti yleisin laji on Islamabadissa talvilintuna esiintyvä kashmirinuunilintu, jonka kutsuääni kaikuu lokakuun lopusta maaliskuuhun joka puolelta ja yksittäisiä viipyilijöitä aina toukokuulle saakka. Kesällä tämä laji on kokonaan kadoksissa. Toiseksi yleisin uunilintulaji pihassani on ollut idänuunilintu, joka on Islamabadissa melko yleinen läpimuuttaja ja myös talvehtija. Niin ikään talvehtijana täällä esiintyvä tiltaltti on vieraillut pihassani keväällä. Viimeisenä uunilintulajina pihassani on käväissyt myös Margallakukkuloiden ympärivuotinen paikkalintu, himalajansieppokerttu (joka nykyisin luetaan uunilintujen joukkoon).

Rillit: Rillit ovat ulkoisesti kerttuja muistuttavia trooppisen Aasian, Afrikan ja Oseanian pikkulintuja, joista suurimmalla osalla on ryhmälle luonteenomainen silmälasikuvio silmien ympärillä. Islamabadissa esiintyy vain yksi laji, aasianrilli, mutta se on sitäkin yleisempi, yksi Margallakukkuloiden valtalajeista. Se vierailee säännöllisesti myös puutarhoissa ja näyttää olleen esiintymiseltään ympärivuotinen.

Timalit: Tämä niin ikään Aasialle ja Afrikalle ominainen ja hyvin monimuotoinen linturyhmä on Islamabadissa edustettu varsin monella lajilla, mutta suurin osa timalilajeista pysyy visusti metsien puolella. Yleisimmin puutarhoissa mellastaa parvittain liikkuva metsätimali, hyvin sosiaalinen ja melkein rastaan kokoinen harmaa lintu, jolla on ryhmälleen luonteenomainen klaaniperustainen sosiaalinen järjestelmä. Myös sen hieman pienempi ja sirompi sukulaislaji, pensastimali, on säännöllisesti vieraillut pihassani, mutta koska se pitää kuivemmista maastoista kuin metsätimali, se on puutarhoissa selvästi harvinaisempi.

Taskut: Linturyhmä, joka Suomessa käsittää mm. punarinnan, leppälinnun ja kivitaskun, on pihassani edustautunut kolmen lajin voimin. Kaksi näistä on ollut ympärivuotisia ja yleisiä: mustavalkea laulutaituri harakkatasku sekä mitäänsanomattomamman näköinen ja kuuloinen ruskea pihatasku. Sekä harakkatasku että pihatasku ovat myös pesineet pihapiirissä. Kolmas laji, sinirinta, on läpimuuttaja, joka hankkiutui pihapinnalistalle ikävällä tavalla: yksi yksilö oli lentänyt ikkunaa päin vuosi sitten ja heitti henkensä terassilleni. Onneksi se on jäänyt ainoaksi linnuksi, joka koko vuoden aikana kuoli ikkunatörmäykseen.

Kottaraiset: Kottaraisia ja samaan ryhmään lukeutuvia mainoja on Islamabadissa seitsemän säännöllistä ja pari satunnaista lajia. Näistä kokonaista viisi on hankkiutunut myös pihapinnalistalleni. Ylivoimaisesti yleisin on pihamaina, aasialainen jokapaikanlintu, joka on intianvariksen vakavimmin otettava kilpailija kaupungin runsaimman lintulajin tittelistä. Se kilpailee intianvariksen kanssa myös äänisaasteen tuottamisesta, sillä se on tavattoman äänekäs eikä erityisen miellyttävä-ääninen paitsi luritellessaan runsaasti matkintoja sisältävää lauluaan tositarkoituksella. Muina aikoina se lähinnä rääkyy ja riekkuu. Toiseksi yleisin pihassani esiintyvä laji on elegantti bramiinikottarainen, joka sekin on ollut ympärivuotinen. Sekä pihamaina että bramiinikottarainen tuottivat myös poikueita pihapiirissä. Kolme muuta lajia on vieraillut pihassa epäsäännöllisesti, mutta kukin silti useaan kertaan: intianmaina, viidakkomaina sekä kyläkottarainen.

Medestäjät: Medestäjät ovat metallinhohtoisia, mettä imeviä pikkulintuja, jotka kansoittavat lähinnä Vanhan maailman tropiikkia. Maallikot sekoittavat ne usein kolibreihin, joita ne eivät kuitenkaan ole - kolibreja on ainoastaan Amerikoissa. Medestäjät eivät myöskään pörrää kukkien edessä kolibrien tavoin vaan tavoittavat kukkansa kerttumaisesti puikkelehtien ja tasapainoillen. Islamabadissa on kaksi säännöllisesti esiintyvää medestäjälajia, mutta toinen niistä on harvinainen. Yleinen laji, purppuramedestäjä, oli sen sijaan hyvin yleinen ja jokapäiväinen myös minun pihassani maaliskuun alusta syyskuun puoliväliin. Se on kesävieras, jota ei talvella täällä näe, vaikka kukkakasveja on kyllä kukassa ympäri vuoden.

Västäräkit: Useita lajeja västäräkkejä esiintyy Islamabadissa yleisinä talvilintuina, mutta ne pysyvät pääosin vesistöjen lähellä. Lisäksi on yksi ympärivuotinen paikkalintu, mutta sekään ei ole näyttäytynyt tontillani. Niinpä tämä ryhmä on päässyt pihapinnoihin vain tavallisen västäräkin keskiaasialaisen alalajin kahdella ylilennolla.

Siemensyöjälinnut: Siemeniä syöviä kekonokkaisia varpuslintuja on Islamabadissa moniakin lajeja, mutta kumma kyllä niistä vain tavallinen Suomessakin esiintyvä varpunen on yleinen puutarhoissa. Varpuset ovat pihassani ympäri vuoden, joka päivä, ja niitä on sellainen 20-30 parin esiintymä tällä ja naapuritonteilla. Toinen siemensyöjälintu ja ainoa pihassani näyttäytynyt peippolintu on niin ikään Suomesta tuttu laji, nimittäin punavarpunen, joka on Islamabadissa hyvin runsas läpimuuttaja keväällä ja harvinaisempi syksyllä. Kesällä ja talvella ne ovat kateissa.

Ensi vuonna samoihin aikoihin voin tarkistaa eBirdin generoimista tuotteista, onko toinen vuoteni tässä asunnossa oleva linnustollisesti samanlainen kuin ensimmäinen, vai muuttuuko lajisto tai edes osa sitä vuodesta toiseen.

Täytynee mainita muutama sana myös muista eläimistä kuin linnuista. Villeistä nisäkkäistä pihassani esiintyvät keväästä syksyyn suuret hedelmälepakot eli lenkot sekä sekalainen joukko pienempiä lepakoita, joita en valitettavasti osaa tunnistaa lajilleen. Šakaalien en ole vielä kertaakaan nähnyt käyvän pihassa, mutta sen sijaan ne antavat kuulua itsestään lähes joka yö samaan aikaan - käydessään koluamassa läheisen puiston ilmeisesti päivän aikana siellä piknikkejään viettäneiden perheiden maastoon jättämistä tähteistä. Islamabadin puutarhoissa esiintyy yleisesti myös erästä oravalajia, pakistaninpalmuoravaa, mutta omassa pihassani en ole sitä vielä nähnyt.

Tästä muutama kortteli pohjoiseen Margallakukkuloita kohti vierailee puutarhoissa melko yleisesti myös reesusmakakeja ja villisikoja, mutta omalle kotikadulleni saakka etelään ne eivät näemmä juurikaan uskaltaudu.

Gekkoja näkyy sekä terasseilla että sisällä huoneistossani säännöllisesti. Silloin kun jokin pihalampuista palaa, ilmaantuu gekko nopeasti siihen väijylle hyönteisiä pyytämään. Muita matelijoita ei tontilla ole näkynyt.

Timaleita ja tikkoja

Ihmiset pelkäävät suotta "väärällä puolella ajamista" eli suomalaisten tapauksessa ajamista niissä maissa, joissa seurataan vasemmanpuoleista liikennekäytäntöä. Euroopassa sellaisia maita ovat Iso-Britannia, Irlanti ja Kypros. Aasiassa tällaisia maita on kuitenkin paljon enemmän: Intia ja Pakistan, Japani, Thaimaa, Malesia, Indonesia. Niin ikään Australia ja Uusi-Seelanti sekä kasa Itä- ja Etelä-Afrikan maita ajavat vasemmalla puolella. Useimmissa näistä maista olen matkaillut, vuokrannut autoja ja ajanut ongelmitta niin kaupungeissa kuin maaseuduilla. Yleensä ympäröivä liikenne ohjaa automaattisesti ajamaan oikein. Haasteellisinta oli Australiassa, koska siellä on Suomen tapaan valtavan pitkiä etäisyyksiä ja tyhjiä teitä, joilla ei kukaan tule vastaan pitkään aikaan. Silloin ehtii unohtaa, missä on ja miten siellä ajetaan.

Nyt kun käytössäni on täälläkin yksityisauto, käytin sitä heti viikonloppuna - ensin huoltoasemareissuilla, sitten jo ajaen Pir Sohawan tietä Margallakukkuloiden alemmille rinteille ja nelospolun lähtöpaikkaan.

Nelospolku on yksi Margallan kosteimmista luontopoluista ja siksi siellä myös vallitsee erityisen sademetsämäinen tunnelma, vaikka Margallan viidakot eivät olekaan varsinaista sademetsää vaan eteläaasialaista monsuunimetsää - avoimemmilla alueilla metsä- ja pensassavannia. Myös tiheää, tosiviidakkoista metsää kuitenkin riittää.

Olen monta kertaa aiemminkin kertonut trooppisten metsien erityispiirteestä eli lintujen suurista sekaparvista, joita myös lintuarmeijoiksi tai lintuaalloiksi kutsutaan. Ne koostuvat tyypillisesti monista eri lajeista, sillä sekaparvina liikkuessaan erilajiset linnut hyötyvät toistensa ominaisuuksista esim. varoittamisten suhteen, mutteivät kuitenkaan kilpaile täsmälleen samoista ravintolähteistä, kuten olisi asianlaita, jos liikkuisivat yksilajisissa parvissa. Lintujen keskittyessä sekaparviin, trooppisissa metsissä kulkee usein pitkiä matkoja näkemättä ainuttakaan lintua, mutta sitten yhtäkkiä eri lintulajeja on yhtäaikaisesti kaikkialla ympärillä.

Margallakukkuloilla on kolme yleistä ydinlajia, joiden ympärille suuri osa lintuarmeijoista muodostuu. Kullakin on erityispiirteensä.

Pienimmät lintulajit keskittyvät yleensä aasianrillin (Zosterops palpebrosus) ympärille. Rilliparviin liittyy tyypillisesti paljon uunilintuja ja tiaisia, silloin tällöin monenlaisia muitakin pikkulintuja.

Keskikokoiset varpuslinnut keskittyvät puolestaan toisen valtalajin, töyhtöbulbulin (Pycnonotus leucogenys) muodostamiin parviin. Näin parviin liittyy myös hieman isompia lajeja, kuten drongoja ja tikkoja. Toisaalta myös pienempiä kuten sieppoja.

Kolmas merkittävä parvien muodostaja on metsätimali (Turdoides striatus), joka edellisistä kahdesta poiketen viihtyy lähinnä omiensa parissa, yksilajisissa ja vieläpä verisukulaisuuteen perustuvissa klaani- tai perhekuntapohjaisissa parvissa. Tämän lajin sosiaalinen yhteisörakenne on ilmeisesti siinä määrin kehittynyt, että se on varsinainen laumaeläin eikä siksi "tarvitse" sekaparvien tarjoamia etuja. Timaleilla työnjako toimii oman lajin sisällä - parvissa on yksilöitä eri rooleissa kuten vartijoina, tähystäjinä, etsijöinä ja karikkeen tonkijoina.

Näiden kolmen lisäksi luontopoluilta löytyy kaikenlaista muuta, vähemmän runsasta. Tällä kertaa liikkeellä oli muutamia viidakkoharakoiden pikkuparvia - sekä huppu- että naamioviidakkoharakkaa, jotka kumpikin kuuluvat Margallakukkuloiden peruslajistoon. On siellä kolmaskin, vielä näyttävämpi harakkalaji, himalajanloistoharakka, joka sekään ei ole mitenkään harvinainen.

Löysin myös uuden pyhän puun, jonne johti pieni kapea sivupolku. Tälläkin kertaa kyse oli ikivanhasta viikunapuusta, josta lankesi maahan ilmajuurten labyrintti. Puulle päästyäni minua tuli katsomaan utelias huppuviidakkoharakka, joka narskui pari kertaa ja vetäytyi sitten takaisin latvukseen. En seurannut sitä, vaikka olisihan se voinut johdattaa džinnien kadonneelle aarteelle tai sammaloituneelle hautakivelle, jolla istuu vierasta odottamassa vuosisata sitten kuollut pyhimys. Monsuunimetsissä tapahtuu monenlaisia ihmeellisiä asioita, varsinkin jos varislintuja on lähettyvillä.

Puron maljamaisella lähteellä, jossa apinat toisinaan käyvät riehumassa, ei nyt ollut nisäkäslaumoja, ja niinpä juomassa ja kylpemässä käyvien lintujen liikenne olikin vilkasta. Huomion kiinnittivät heti lukuisat talitintillisesti ääntelevät harmaatalitiaiset ja pyrstöjään viuhtovat viehkeät harmaavatsaviuhkot. Pieni odottelu tuotti kuitenkin vielä parempia tuloksia, kun paikalle ilmaantui pari sinikurkkusieppoja ja sitten ensin nuori oranssirastas, pian kokonainen pikkuparvi aikuisia oranssirastaita.

Ylemmässä osassa puronvartta manifestoin kaksi juomaan tullutta teräsfasaania. Tuntui, että ne olivat siellä ja olivatkin. Löysin myös syksyn ensimmäiset sinijokirastaat viheltelemästä puron eri osista - sekä syksyn ensimmäisen tulirintatimalin. Näitä kumpaakin lajia saapuu loka-marraskuiden mittaan vuorilta paljon lisää elähdyttämään Margallakukkulain linnustoa, samalla kun puolestaan kesälajit kuten medestäjät, kuhankeittäjät ja paratiisimonarkit katoavat vähin äänin.

Muuta mainittavaa löytyi pariskunta aasiankirjotikkoja. Tämä tikkalaji näyttää olevan vakituinen nelospolulla - joskus myös viitospolulla. Se on yksi Islamabadin kahdeksasta vakituisesta tikkalajista, joista suurin osa on löydettävissä juuri Margallakukkuloilta. Kaksi lajia viihtyy myös kaupungin puutarhoissa - niistä yleisempi, intiantulitöyhtö, omassakin puutarhassani lähes päivittäin, ja harvinaisempi, helmiselkätikka, noin kuukauden välein. Margallakukkuloilla aasiankirjotikka löytyy yleensä alemmista ja kosteammista metsistä, liekkiniskatikka ja suomuvatsatikka ylempää. Aasianpikkutikka on yleensä löytynyt Talharin harjulta, minikokoinen täplävatsatikkanen sekä ylhäältä että alhaalta.

Sirkuista Sindbadiin

On kuin olisi tullut vähän vähemmän kuuma, vaikka tätä lieneekin vielä liian aikaista sanoa. Jotain aavistuksen verran syksyistä ilmassa kuitenkin on. Medestäjät ovat kadonneet - viimeisen taisin nähdä toissa perjantaina. Drongot ja nokitaskut eivät ole vielä lähteneet. Sen sijaan maisemiin on alkanut ilmestyä jonkin verran syysmuuttajia: sepeltaskuja, pääskyjä, idänuunilintuja, toissa viikonloppuna karakoruminuunilintu.

Käydessäni viimeksi Rawaljärven itäpohjukassa, vesi oli yhä niin korkealla, etteivät kahlaajat ja sorsalinnut siitä pidä. Haikaroita oli toki paljon. Mehiläissyöjiä oli edelleen paljon taivaalla, mutta niiden käytös viittasi jo muuttoon. Kaksi yleisintä lajia täällä ovat pikkumehiläissyöjä ja safiirimehiläissyöjä. Joitakin viikkoja sitten löysin Lake View Parkin mehiläissyöjien yöpymispuusta satojen safiirimehiläissyöjien joukosta myös eurooppalaiseksi kutsutun tavallisen mehiläissyöjän, joka täällä on harvalukuinen läpimuuttaja Keski-Aasiasta samoin kuin vihermehiläissyöjäkin. Epätavallisimmat lajit, jotka viime käynnilläni järven itäpohjukkaan löysin, olivat niin ikään kumpikin läpimuuttajia: ruskopääsirkku ja aasianräystäspääsky.

Minulla kävi pari ulkomaista lintuharrastajaa vieraina - ensin kanadalainen ja pian hänen jälkeensä irlantilainen. Vein ensin mainitun järven itäpohjukkaan sekä Margallakukkuloiden viitos- ja nelospoluille. Irlantilaisen kanssa kävimme Kinara-puistossa ja hän kävi omin päin viitospolulla.

Viime viikonloppuna löysin viitospolulta myös metallisesti lonksuttavia pitkäpyrstökehrääjiä, joita oli samanaikaisesti äänessä ja näkyvillä vähintään kolme, todennäköisemmin viisi. Olin yllättynyt, koska kehrääjät esittävät lauluääntään yleensä vain pesimäaikaan ja sen edellä, eivät muuttoaikoina. Ehkä pitkäpyrstökehrääjällä on Margallakukkuloiden laaksoissa kaksi pesimäkautta. Harvinaisuus, jollaisena lajia on joskus pidetty täällä, se ei selvästikään ole.

*   *   *

Pakistanissa jatkuu talouskriisi ja maata hallitsee väliaikainen toimitushallitus vaalien sen kuin lykkäytyessä. Turvallisuuden alallakaan ei mene kaikki putkeen. Taliban tunkeutui takaviikkoina Afganistanista Pakistanin puolelle Khyber-Pakhtunkhwan osavaltion Chitraliin, jonka laaksoissa myös alueen viimeiset pakanat, luonnonuskontoa harjoittavat kalassit elävät. Pakistanin armeija työnsi kuitenkin Talibanin pian takaisin sinne, mistä olivat tulleet ja rankaisi afgaaneja sulkemalla Torkhamin raja-aseman viikoksi. Afganistanin vienti, tuonti, salakuljetus ja siten myös Talibanin komentajien tulot ovat riippuvaisia Pakistanin-vastaisista rajanylityspaikoista, joista Torkham on tärkein.

Vaaleista tuskin tulee helpotusta mihinkään, koska kansa on taipuvaista äänestämään ketä tahansa, joka lupaa isoimmat tukiaiset velaksi, jotta ruoan ja polttoaineiden hinnat saataisiin laskemaan. Siksipä maassa nyt onkin toimitushallitus, jonka niskoille ikävien ja epäsuosittujen mutta välttämättömien talousuudistusten tekeminen on sälytetty.

Maan kolmoiskriisi ei kuitenkaan näy kovin paljon arjessa - paitsi ajoittaisissa sähkölaskujen vastaisissa mielenosoituksissa, jotka tosin näyttävät ulospäin samanlaisilta kuin mitkä tahansa mielenosoitukset, ja niitähän tässä maassa riittää. Lapset kirmaavat katuja ja pelaavat krikettiä lähipuistoissa. Kotini ja markazin välisillä kaduilla samat partasedät myyvät hedelmiä joka kerran ohi kulkiessani. Hedelmät vain vaihtuvat sesongin mukaan. Mangosesonki taisi jo mennä.

*   *   *

Euroopasta palattuani olen elänyt hiljaiseloa säästääkseni rahaa. Torjunut ystävien sydäntäsärkeviä vuodatuksia rahapulastaan, työttömyydestään, yhä uusista terveys- ja liikenneonnettomuuskriiseistä. Pelannut satoja tai tuhansia otteluita šakkia tunisialaisten, meksikolaisten, marokkolaisten ja kolumbialaisten ystävien kanssa. Kaikenlaisten muidenkin, keitä kulloinkin linjoilla. Juonut kahvia ja kuunnellut espanjalaista progressiivirokkia. Lukenut kaikenlaista, mitä Suomen-matkoilla kirjastostani käteen sattui - Häkämiestä, Kännöä, Sandman-Liliusta, Allinghamia.

Oman sektorini markazin isosta kirjakaupasta - Saeedin kirjapankista - löysin todellisen helmen: Musharraf Ali Farooqin tarukokoelman The Merman and the Book of Power, joka koostuu aineistosta samoja Sindin ja Punjabin taruja, jotka ovat löytäneet tiensä tärkeimpiiin Eurooppaankin saakka kulkeutuneisiin tarinakokoelmiin, kuten Tuhannen ja yhden yön tarinat sekä Kalila ja Dimna. Eurooppaan ne ovat yleensä tulleet arabien kautta, mutta hämmästyttävän moni taruista on alun perin lähtöisin Intian suurista jokilaaksoista, erityisesti nykyisen Pakistanin Sindistä, joka oli antiikin ja keskiajan Etelä-Aasiassa merenkävijöiden ja merikaupan solmukohta. Ei ole sattumaa, että myös Tuhannen ja yhden yön tarinoiden merenkulkijasankari on nimeltään Sindbad (sindiläinen). 

Sindin itänaapurista Gujaratista on myös peräisin suuri määrä tarustoa ja taikuutta koskevaa aineistoa, joka on kulkeutunut Eurooppaan arabien lisäksi myös tuolta alueelta kotoisin olevien mustalaisten mukana. Muistelisin, että muuan Euroopassa vuosisatojen ajan ihmetelty Voynichin keskiaikainen mysteerikäsikirjoitus, jota kukaan ei pitkään aikaan kyennyt selittämään, on paljastunut sittemmin Sindin mustalaisten kielellä kirjoitetuksi. Olisihan se pitänyt arvata siitä, että se sisältää lukemattomia kuvista tunnistettavissa olevia eteläaasialaisia yrttikasveja, joilla uskottiin olevan maagisia ominaisuuksia - sun muuta ammattiin kuuluvaa.

Sain lopulta rekisterikilvet eräältä pois lähtevältä hollantilaiselta ostamaani autoon. Nyt minulla on maasturi sekä Euroopassa että Aasiassa. Harmi vain, että ne ovat käytännöllisyyden kannalta päinvastaisissa paikoissa - Toyotan maasturi Suomessa ja Volvon maasturi Pakistanissa. Käytetyn auton ostaminen tuli joka tapauksessa halvemmaksi ja helpommaksi kuin auton rahtaaminen laivoitse tänne.