tiistai 22. heinäkuuta 2008

Damaskos / Beirut

Asunnossani on iltaisin pimeää, koska torstaina varttia ennen vieraiden saapumista puolet asunnon sähkölaitteista ja -pistokkeista lakkasi toimimasta, ja vieläpä erittäin valikoivasti: keittiön valot, mikroaaltouuni ja vedenkeitin, kirjasto, olohuoneiden ja ruokasalin valot, keskimmäisen olohuoneen ilmastointi, makuuhuoneiden pistorasiat ja parvekkeen lyhdyt, mutta samaan aikaan eteisten valot, liesi, televisio, stereot ja osa pistorasioista ympäri asuntoa toimi, mahdollistaen pikaisen improvisoinnin ja tilapäislamppujen asettelun strategisiin kohtiin. Ilmeisesti bileiden valmistelun aikana oli liikaa, että samaan aikaan olivat päällä kaikki valot, ilmastointilaitteet ja keittiössä tehtiin ruokaa.

Maailmalla on meneillään vaihteeksi suuri Syyrian liehittely. Poliittiset murhat, terrorismin tukeminen ja salaperäiset ydinaseohjelmat ovat yhtäkkiä unohtuneet, kun Syyria käykin neuvotteluja Israelin kanssa - hurraa. Libanonissa kuitenkin uskotaan, että mikä tahansa diili Israelin ja Syyrian välillä on aina Libanonin turmioksi, kun taas Yhdysvaltain ja Iranin välinen liennytys voisi auttaa maata selviytymään.

Syyrian ja Libanonin presidentit sopivat Pariisissa, että ehkä joskus maiden välille saataisiin diplomaattisuhteet ja rajankäynti, mutta onhan näitä lupauksia ennenkin nähty. Syyrian ulkoministerin vierailua Beirutiin tervehtivät mielenosoittajat, jotka vaativat Syyrian vankiloissa ilman oikeudenkäyntiä olevien satojen libanonilaisten siviilien palauttamista. Armeija, joka on jättänyt puuttumatta Hizbullahin, Amalin, SSNP:n ja Ba'athin militioiden riehumiseen laillista hallitusta ja siviiliväestöä vastaan toukokuun alusta lähtien, päätti, että aseettomien mielenosoittajien kohdalla kantti kestäisi ja hajotti mielenosoituksen voimatoimin. Kansainväliset tiedotusvälineet ovat kuitenkin olleet kiinnostuneita lähinnä neljän militantin palauttamisesta Israelista. Hizbullah on tietysti ottanut kaiken kunnian itselleen vankien vaihtamisesta kahden israelilaissotilaan ruumiisiin ja vannonut tämän osoittavan, että aseellinen taistelu kannattaa. Sama viesti on viime aikoina välittynyt kaikesta muustakin alueella, eikä opetus ole varmasti jäänyt oppimatta ääriryhmiltä ja radikaaleilta hallituksilta.

Israelin tiedustelupalvelun päällikkö on jo ennustanut uutta yhteenottoa Hizbullahin ja Israelin välille täksi kesäksi. Ain al-Hilwan palestiinalaisleirissä islamistit ja palestiinalaishallinto ovat jatkaneet yhteenottoja toisiaan vastaan - sielläkin taistellaan siitä, kumpi leiri jatkossa kontrolloi Libanonin palestiinalaisia.

Ei kommentteja: