Hiljattaisessa amerikkalaisessa tutkimuksessa tultiin siihen tulokseen, että Suomi on maailman paras maa. Tutkimus lienee monilta osin vääristynyt palvelemaan amerikkalaisia sisäpoliittisia tarpeita. En epäile, etteikö Suomi sijoittuisi johonkin 20 maan kärkeen muiden Pohjoismaiden joukkoon, mutta omalla asteikollani voitto menee kyllä Sveitsiin. Elintasossa ollaan selvästi Suomesta edellä, samoin yhteiskunnallisissa palveluissa, puhumattakaan taloudellisesta vapaudesta. Palkat ovat huomattavasti parempia kuin Suomessa, hinnat vain suunnilleen samaa luokkaa.
Sveitsi on todennäköisesti maailman demokraattisin maa, sillä demokratia ulottuu kaikille tasoille. Kantoneilla on omat lainsäädäntönsä ja demokraattiset elimensä. Keskushallitus on heikko verrattuna vahvaan paikallishallintoon. Sveitsi on vuoristomaa. Kansa on vuosisadat puolustanut vapauttaan kynsin, hampain, kirvein ja pyssyin. Niinpä Sveitsi onkin ainoa Euroopan maa, jolla on yhtä pitkä yhtäjaksoinen rauhan aika takanaan - ja todennäköisesti edessäänkin, koska Sveitsi on onnistunut ympäröimään itsensä kaikilta ilmansuunnilta maailman merkittävimmillä rauhanliitoilla, Euroopan unionilla ja Natolla, tarvitsematta itse liittyä niihin.
Sveitsissä yhdistyvät parhaat puolet konservatiivisesta ja liberaalista kulttuurista ja politiikasta, lainkuuliaisuus yhdistyy monimuotoisuuteen ja monikulttuurisuuteen, vapaus yhdistyy vahvaan oikeusvaltioon. Sveitsissä on neljä virallista kieltä, useita uskonnollisia ryhmiä, ja se on neljän historiallisen suurvallan ympäröimä. Saksa, Ranska, Itävalta ja Italia eivät aina olleet sellaisia demokraattisia pehmoja kuin nykyään, vaan yrittivät aktiivisesti liittää Sveitsin alueita omiin imperiumeihinsa. Sveitsiläiset pistivät hanttiin vietävästi ja hyvin kävi.
Sveitsi on oiva esimerkki siitä, kuinka puolueettomuuspolitiikka ja asevarustelu eivät kumpikaan voi tuoda valtiolle turvallisuutta yksinään, mutta yhdessä ne ovat varsin tehokas lääke. Yksinään kumpikin niistä olisi itse asiassa vain vahingollinen. Joka sveitsiläisellä on kotona ase. Kertausharjoituksissa käydään taajaan.
Kaikki toimii. Esimerkiksi Sveitsin joukkoliikenne: sadalla frangilla saa Halbtax-kortin ja sen jälkeen 50 frangilla päivälipun, jolla voi käyttää vapaasti kaikkia junia, busseja, laivoja ja ratikoita koko maassa. Lumivyöryt voivat joskus talvisin aiheuttaa viiden minuutin häiriöitä liikenneyhteyksiin, mutta muutoin jokainen Sveitsin kolkka on jokaisesta Sveitsin kolkasta käsin saavutettavissa päivän sisällä. Asuitpa siis missä tahansa vuoristomökissä, pääset vuorokauden sisällä mihin tahansa muualle Sveitsiin joukkoliikenneyhteyksiä käyttäen.
Genevessä oli koko viime viikon ajan vuoropäivin kesä ja syksy. Välillä aurinko paistoi, ihmiset joivat kaljaa terasseilla ja kulkivat kaupungilla teepaidoissa ja shortseissa. Välillä taas satoi ja oli koleaa. Perjantaina, kun konferenssirupeamani oli ohi, ostin päivälipun ja lähdin sillä itää kohti. Pysähdyin ensin Lausannessa, koska se oli suurin sveitsiläinen kaupunki, jossa en vielä ollut viettänyt junanvaihtoa pidempää aikaa elämässäni.
Kävelin kaupungin läpi alas aina järvenrantaan saakka ja suureksi mielipahakseni totesin, että akku oli loppu kamerastani ja laturi kotona Suomessa. Niinpä tästä edespäin en saanut kuvia Sveitsin-matkaltani ja ne lukijani, joilla on pääsy valokuva-arkistoon, joutuvat pettymään, että viikonlopun elämää suuremmat maisemat jäivät verkkokalvojeni kautta vain päänsisäisiin muistikuviini.
Lausannesta matkustin Freiburgiin ja Berniin, sitten illaksi Zürichiin, jossa pidimme pienimuotoiset raclette-kestit valkoviinin kera. Paikalla lisäkseni suomalainen pariskunta sekä Etiopian-aikainen amerikkalainen ystävätär. Samalla katseltiin hollantilaisten tuttujen raportteja sveitsiläisiltä suojelualueilta, miettien parasta lauantain päiväretkikohdetta. Sääennusteiden perusteella valinta kallistui Keski-Euroopan vanhimpaan kansallispuistoon, joka on nimeltään "Sveitsin kansallispuisto" (Parc Naziunal Svizzer), maan kaakkoisosissa, Graubündenin kantonissa. Vaihtoehtoinen kohde olisi ollut samassa kantonissa lännempänä sijaitseva Vals, mutta siellä oli lauantaina sateisempaa.
Kummatkin alueet ovat sitä vyöhykettä Sveitsissä, jossa puhutaan retoromaanin kieltä. Kyseessä on nykykielistä lähimpänä latinaa oleva romaaninen kieli, ääntämykseltään ja ortografialtaan usein hyvin lähellä romaniaa. Otimme Zürichistä junan kohti Churia, mutta jäimme pois jo Landquartissa, josta otimme jatkoyhteyden Sagliainsiin. Sieltä jatkoimme Zernezin kylään, josta otimme postiauton vuorille, kansallispuiston alueelle. Kansallispuistossa jättäydyimme postiautosta pysäkille P8, jota suositeltiin linnustollisesti mielenkiintoisimmaksi. Kyseinen pysäkki sijaitsee Stabelchodin ja Margunetin vuorten maastossa.
Heti astuessamme ulos meidät ympäröi mitä suurenmoisin linnunlaulun paljous. Maastoa hallitsi havumetsä, jonka vallitsevia lajeja olivat rinteen suunnasta ja kosteudesta riippuen mänty, kuusi tai lehtikuusi. Kaukaa katsoen toiset rinteet olivat tummanvihreitä, koska ne olivat mänty- ja kuusimetsien peitossa, kun taas toiset rinteet olivat kullankeltaisia, sillä senvärisiksi olivat lehtikuuset tässä vaiheessa jo muuttuneet. Laaksonpohjilla oli jonkin verran myös lehtipuustoa, lähinnä koivua ja leppää.
Yleisin lintulaji oli pikkukäpylintu. Niitä oli satapäisinä parvina liikkeellä, ja lauloivatkin valtoimenaan. Toiseksi yleisin lintulaji tuntui olevan kuusitiainen. Myös töyhtötiaisia ja yksittäisiä hömö- ja talitiaisia havaittiin. Kansallispuiston tyyppilaji, pähkinähakki, oli yleinen ja utelias. Saavuttaessa alppiniityille opaskirjamme lupasi, että vuorikirvinen olisi yleisin lintulaji, mutta näin ei suinkaan ollut - kirviset olivat selvästi jo lähteneet etelään. Myöskään alueen tyyppinisäkäs, alppimurmeli, ei näyttäytynyt, vaikka murmelien koloja oli kaikkialla. Ehkä ne olivat jo talviunilla.
Sen sijaan näimme sadoittain alppinaakkoja, jotka myös kärkkyivät metrin päässä aina kun pysähdyimme, josko meiltä putoaisia eväiden rippeitä. Vastakkaisilla rinteillä näkyi gemssejä. Alhaalla metsävyöhykkeellä neljä kohteliasta sveitsiläisnuorta (kaikkihan he ovat kohteliaita, Sveitsi kun on sivistysmaa) löysi ryhmän saksanhirviä aivan polun varrelta ja niitä pääsi muutaman metrin päähän. Myöhemmin illalla saimme Il Fuornin hotellin luona ihailla kahta suurta saksanhirviurosta aivan läheltä ja kuunnella niiden kiimaisia örinöitä, joita kantautui metsästä.
Stabelchodin ja Margunetin alpiinisilla vyöhykkeillä oli paitsi gemssejä ja alppinaakkoja, myös peippolintujen parvia, etenkin puurajalla, jossa sitruunahempot ja ruskourpiaiset liikkuivat suurina parvina matalissa vuorimännyissä ja kurujen kuusipusikoissa. Yksinäinen kulorastas oli kaiketi viimeinen; muuten rastaat olivat ilmeisesti jo muuttaneet. Yllämme parveili alppinaakkojen ja korppien lisäksi kaksi maakotkaa ja lopulta myös partakorppikotka, jota tänne oli tultu etsimään.
Tapasimme ryhmän sveitsiläisnuoria, jotka olivat nähneet alppivuohia, mutta me emme tällä kertaa onnistuneet niitä näkemään. Myös kanalinnut jäivät näkemättä: metsissä elää täällä pyitä, teeriä ja metsoja, paljakalla puolestaan kiirunoita ja kivikkopyitä. Pohjoiset kanalinnut ovat Keski-Euroopassa eksoottisia otuksia. Metso, teeri, pyy ja kiiruna ovat täällä jääkautisia reliktejä. Samoin palokärki ja pohjantikka. Me näimme vaelluksellamme vain käpytikan ja vihertikan.
Il Fuornissa söimme erittäin juustoisen aterian runsaan oluen ja rivellan kera ja lähdimme sitten pimeyden langettua pohjoista kohti Zürichiin. Zürichissä oli ilmeisesti jokin partypäivä, koska vähän ennen kaupunkia juna täyttyi humalaisista teineistä, mutta koska oltiin Sveitsissä, hekin käyttäytyivät mitä kohteliaimmin ja sivistyneimmin. Myös ne, jotka olivat hazaroita ja uiguureja. Muistin muuan aiemman Sveitsin-matkani, jolloin kävimme Wilhelm Tellin (linkki) kotikaupungissa Altdorfissa ja ylitimme alpit Klausenpassin kohdalta.
Sain luettua loppuun Eric Tammen kirjan Mannerheimin matkasta Keski-Aasiaan ja Kiinaan, ja suosittelen kirjaa kaikille lukijoille. Mielestäni kyseessä on yksi mielenkiintoisimmista hiljattain julkaistuista helppolukuisista Kiina-kirjoista. Mannerheimista kirja tuo esiin aika vähän täysin uutta, mutta se tuo esiin Suomessa sivuosaan jätettyjä ulottuvuuksia Mannerheimin urasta tiedustelumiehenä ja valkoisen Venäjän puolustajana polsu-uhkaa vastaan. Kiinan yhteiskunnan, politiikan, rajamaiden kolonisaation ja ympäristön tilan analyyseissä kirja on terävä ja erinomainen; on hämmästyttävää, kuinka paljon paralleeleja löytyy 1900-luvun alun Qing-dynastian ja nykytilanteen väliltä.
Sunnuntaina perehdyin Zürichin kaupunkiin. Kävimme vanhassakaupungissa ja kummassakin Limmatin molemmin puolin sijaitsevista tuomiokirkoista, Grossmünsterissä ja Fraumünsterissä. Söimme juustopiirakkaa ja kuumia kastanjoita. Otimme laivan Züriseelle ja menimme sillä yhteen lähimmistä satamista. Kävimme myös Züribergillä, palaten sieltä Oerlikoniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti