Pakistanista palattuani ehdin olla vain yhden illan ja yön kesäisessä Kiovassa. Seuraavana päivänä, pervomaijana eli vapunpäivänä, lähdin maastoautollani itäeurooppalaiselle odysseialle kohti pohjoisessa siintävää isänmaata, ja kahta viikkoa myöhemmin takaisin. Otsikon "se" on siis Suomi - synnyinmaa, jossa edellisestä käynnistä olikin vierähtänyt jo kokonainen vuosi.
Mukaani lähti kansainvälinen retkikunta - yksi suomalainen, kaksi ukrainalaista sekä kolme kuukautta vierashuoneessa asunut georgialainen. Viittä enempää ei autoon olisikaan mahtunut, tai ainakin mukavuus olisi rajusti kärsinyt. Yksi pakaasi per henki, jotta matkan varrella tehtäville ostoksillekin jäisi tilaa, ja kassillinen musiikkia matkan ratoksi. Niillä mentiin ja katsottiin, mihin se riitti.
Riittihän se. Takarajana Suomeen ennättämiselle oli lauantai seitsemäs toukokuuta, joten meillä oli viikko aikaa käyttää Euroopan halki ajamiseen. Seurueemme kummatkin suomalaiset olivat jo entuudestaan maailmanmatkaajia, mutta ukrainalaiset olivat kumpikin käyneet vain pari kertaa aiemmin Ukrainan ulkopuolella ja georgialaiselle Ukraina oli toistaiseksi ainoa ulkomaa, jota hän oli nähnyt. Suomi on Kiovasta käsin saavutettavissa kahdessa päivässä, mutta emme suinkaan valinneet menomatkalla suorinta reittiä.
Lähdimme matkaan alkuiltapäivästä, heti kun retkikunnan ukrainalaisjäsenet olivat saavuttaneet Kiovan - he palasivat yöjunalla Ala-Dneprin Nikopolin lähellä pidetyistä ystävättären häistä. Ensimmäinen pysähdyksemme, jos huoltoasemia ei lasketa, oli Vinnytsjassa.
Kuten olen aiempienkin vierailujeni yhteydessä kuvannut, kesäinen Vinnytsja (ven. Vinnitsa, pl. Winnica) on sangen viehättävä keskiukrainalainen kaupunki, joka muodostaa historiallisen Podolian alueen keskuksen. Sen halki virtaa Etelä-Bug, jonka mutkassa, Petro Porošenkon omaisuuden perustana toimineiden Rošenin suklaatehtaiden edustalla, sijaitsee nykyisin tunnettu soiva suihkulähde. Menimme eräälle keskustan kellotorniaukion terasseista syömään päivän lounaan.
Vinnytsjan jälkeen tiemme kulki kohti Mohyliv-Podilskin rajakaupunkia, jossa tarkoituksemme oli ylittää raja Moldovaan. Rajalla vierähti aiottua pidempi aika, kun kävi ilmi, että georgialaisemme oli laskenut väärin ne 90 vuorokautta, jotka hänellä oli oikeus oleskella Ukrainassa ilman viisumia - myönnettäköön, että Ukrainan viranomaisten kotisivuilla asiasta olleet tiedot olivat ristiriitaisia, eikä kukaan kyennyt kysellessämme selvittämään asian tarkkaa laitaa. Paperinpyörittelyllä ja melko inhimillisellä sakolla asiasta kuitenkin selvittiin ja matka saattoi jatkua. Georgialaisen poikaparan kohdalla siihen tosin tuli alakuloinen alavire, kun hän tiesi aikansa Ukrainassa umpeutuneen ja joutuisi palaamaan Suomesta tai Baltiasta lentäen takaisin Georgiaan, jossa hänen edellisen elämänsä ongelmat odottivat häntä.
Rajalla tuhlautuneen ajan vuoksi oli jo pimeää, kun ylitimme Družba-sillan Moldovan puolelle ja meillä oli pimeässä Otacin rajakylässä vaikeuksia löytää oikealle tielle. Edinețin kautta löytyi kuitenkin valtatie kohti Bălțiä (ven. Belts), joka ei ollut alun perin ollut sen illan tavoitteemme, mutta päätimme kuitenkin jäädä sinne majataloon yöksi.
Bălți on nykyisen Moldovan laillisen hallituksen valvonnassa olevan alueen toiseksi suurin kaupunki (Tiraspolin ja Benderin ollessa Venäjän miehittämiä eli Venäjän marionettina toimivan Transnistrian separatistientiteetin hallussa). Sitä ei olisi aamukävelyllämme pankkiautomaateille uskonut, sillä varsin autiolta vaikuttanut Bălți oli kuin tuulahdus neuvostoajoista. Toukokuun toinen oli tänä vuonna ortodoksinen pääsiäinen, mikä Ukrainan puolella näkyi monenlaisena juhlintana, mutta Bălțissä kuljeskeli vain aniharvoja eläviä sieluja. Lukuun ottamatta pikkukaupan terassia, jossa pääosin venäjää örisseet sedät olivat jo varhain aloittaneet vodka- ja olutaamiaisensa. Löydettyämme keskustasta pankkiautomaatin ja palatessamme vähän myöhemmin saman kaupan ohi majatalollemme oli setien volyymi vain kasvanut.
Kuten jo edelliskesän Moldovan läpi ajeluni yhteydessä huomautin, amerikkalainen Millennium-säätiö on rahoittanut Moldovan pohjois-etelä-suuntaisten valtateiden täydellisen kunnostuksen, minkä vuoksi matkanteko oli toisena matkapäivänämme varsin rattoisaa. Osa seurueesta oli halunnut käydä Moldovan pääkaupungissa Chișinăussa (ven. Kišinjov), joten ajoimme Bălțistä sinne. Pysähdyimme ennen Chișinăuta metsävelihenkiseen (Doi Haiduci) metsäravintolaan sen päivän lounaalle, minkä jälkeen ajoimme suoraan Chișinăun keskustaan. Parlamentin edustalla oli mielenosoitustelttoja muistuttamassa Moldovan yhä jatkuvasta poliittisesta epävakaudesta. Seurueemme ukrainalaiset olivat tuohtuneita kaupungin venäläisen väestönosan edustajien myyntikojuihin esille laittamasta putinistisesta propagandasta.
Chișinăusta ajoimme Unghenin kautta Romanian rajalle, jossa ylitimme Prutin ja samalla rajan EU:n ja NATO:n alueelle. Saavutimme Länsi-Moldovan pääkaupungin Iașin jo ennen illan pimenemistä ja päätimme jäädä sinne yöksi. Meille jäikin kokonainen ilta aikaa katsella Iașin historiallista keskustaa, palatsia, kirkkoja ja ravintoloita. Tunnelma oli varsin toisenlainen kuin rajan toisella puolella Itä-Moldovassa oli ollut - merkittävä vaikutus oli jo ollut Romanian länsi-integraatiolla, vaikka Länsi-Moldova onkin perinteisesti ollut Romanian köyhempää osaa. Päätimme iltamme kunnon pizzalle ja oluelle.
Kolmantena matkapäivänämme matkamme jatkuisi Iașista Etelä-Bukovinan ja Pohjois-Karpaattien halki kohti Transilvaniaa.
Mukaani lähti kansainvälinen retkikunta - yksi suomalainen, kaksi ukrainalaista sekä kolme kuukautta vierashuoneessa asunut georgialainen. Viittä enempää ei autoon olisikaan mahtunut, tai ainakin mukavuus olisi rajusti kärsinyt. Yksi pakaasi per henki, jotta matkan varrella tehtäville ostoksillekin jäisi tilaa, ja kassillinen musiikkia matkan ratoksi. Niillä mentiin ja katsottiin, mihin se riitti.
Riittihän se. Takarajana Suomeen ennättämiselle oli lauantai seitsemäs toukokuuta, joten meillä oli viikko aikaa käyttää Euroopan halki ajamiseen. Seurueemme kummatkin suomalaiset olivat jo entuudestaan maailmanmatkaajia, mutta ukrainalaiset olivat kumpikin käyneet vain pari kertaa aiemmin Ukrainan ulkopuolella ja georgialaiselle Ukraina oli toistaiseksi ainoa ulkomaa, jota hän oli nähnyt. Suomi on Kiovasta käsin saavutettavissa kahdessa päivässä, mutta emme suinkaan valinneet menomatkalla suorinta reittiä.
Lähdimme matkaan alkuiltapäivästä, heti kun retkikunnan ukrainalaisjäsenet olivat saavuttaneet Kiovan - he palasivat yöjunalla Ala-Dneprin Nikopolin lähellä pidetyistä ystävättären häistä. Ensimmäinen pysähdyksemme, jos huoltoasemia ei lasketa, oli Vinnytsjassa.
Kuten olen aiempienkin vierailujeni yhteydessä kuvannut, kesäinen Vinnytsja (ven. Vinnitsa, pl. Winnica) on sangen viehättävä keskiukrainalainen kaupunki, joka muodostaa historiallisen Podolian alueen keskuksen. Sen halki virtaa Etelä-Bug, jonka mutkassa, Petro Porošenkon omaisuuden perustana toimineiden Rošenin suklaatehtaiden edustalla, sijaitsee nykyisin tunnettu soiva suihkulähde. Menimme eräälle keskustan kellotorniaukion terasseista syömään päivän lounaan.
Vinnytsjan jälkeen tiemme kulki kohti Mohyliv-Podilskin rajakaupunkia, jossa tarkoituksemme oli ylittää raja Moldovaan. Rajalla vierähti aiottua pidempi aika, kun kävi ilmi, että georgialaisemme oli laskenut väärin ne 90 vuorokautta, jotka hänellä oli oikeus oleskella Ukrainassa ilman viisumia - myönnettäköön, että Ukrainan viranomaisten kotisivuilla asiasta olleet tiedot olivat ristiriitaisia, eikä kukaan kyennyt kysellessämme selvittämään asian tarkkaa laitaa. Paperinpyörittelyllä ja melko inhimillisellä sakolla asiasta kuitenkin selvittiin ja matka saattoi jatkua. Georgialaisen poikaparan kohdalla siihen tosin tuli alakuloinen alavire, kun hän tiesi aikansa Ukrainassa umpeutuneen ja joutuisi palaamaan Suomesta tai Baltiasta lentäen takaisin Georgiaan, jossa hänen edellisen elämänsä ongelmat odottivat häntä.
Rajalla tuhlautuneen ajan vuoksi oli jo pimeää, kun ylitimme Družba-sillan Moldovan puolelle ja meillä oli pimeässä Otacin rajakylässä vaikeuksia löytää oikealle tielle. Edinețin kautta löytyi kuitenkin valtatie kohti Bălțiä (ven. Belts), joka ei ollut alun perin ollut sen illan tavoitteemme, mutta päätimme kuitenkin jäädä sinne majataloon yöksi.
Bălți on nykyisen Moldovan laillisen hallituksen valvonnassa olevan alueen toiseksi suurin kaupunki (Tiraspolin ja Benderin ollessa Venäjän miehittämiä eli Venäjän marionettina toimivan Transnistrian separatistientiteetin hallussa). Sitä ei olisi aamukävelyllämme pankkiautomaateille uskonut, sillä varsin autiolta vaikuttanut Bălți oli kuin tuulahdus neuvostoajoista. Toukokuun toinen oli tänä vuonna ortodoksinen pääsiäinen, mikä Ukrainan puolella näkyi monenlaisena juhlintana, mutta Bălțissä kuljeskeli vain aniharvoja eläviä sieluja. Lukuun ottamatta pikkukaupan terassia, jossa pääosin venäjää örisseet sedät olivat jo varhain aloittaneet vodka- ja olutaamiaisensa. Löydettyämme keskustasta pankkiautomaatin ja palatessamme vähän myöhemmin saman kaupan ohi majatalollemme oli setien volyymi vain kasvanut.
Kuten jo edelliskesän Moldovan läpi ajeluni yhteydessä huomautin, amerikkalainen Millennium-säätiö on rahoittanut Moldovan pohjois-etelä-suuntaisten valtateiden täydellisen kunnostuksen, minkä vuoksi matkanteko oli toisena matkapäivänämme varsin rattoisaa. Osa seurueesta oli halunnut käydä Moldovan pääkaupungissa Chișinăussa (ven. Kišinjov), joten ajoimme Bălțistä sinne. Pysähdyimme ennen Chișinăuta metsävelihenkiseen (Doi Haiduci) metsäravintolaan sen päivän lounaalle, minkä jälkeen ajoimme suoraan Chișinăun keskustaan. Parlamentin edustalla oli mielenosoitustelttoja muistuttamassa Moldovan yhä jatkuvasta poliittisesta epävakaudesta. Seurueemme ukrainalaiset olivat tuohtuneita kaupungin venäläisen väestönosan edustajien myyntikojuihin esille laittamasta putinistisesta propagandasta.
Chișinăusta ajoimme Unghenin kautta Romanian rajalle, jossa ylitimme Prutin ja samalla rajan EU:n ja NATO:n alueelle. Saavutimme Länsi-Moldovan pääkaupungin Iașin jo ennen illan pimenemistä ja päätimme jäädä sinne yöksi. Meille jäikin kokonainen ilta aikaa katsella Iașin historiallista keskustaa, palatsia, kirkkoja ja ravintoloita. Tunnelma oli varsin toisenlainen kuin rajan toisella puolella Itä-Moldovassa oli ollut - merkittävä vaikutus oli jo ollut Romanian länsi-integraatiolla, vaikka Länsi-Moldova onkin perinteisesti ollut Romanian köyhempää osaa. Päätimme iltamme kunnon pizzalle ja oluelle.
Kolmantena matkapäivänämme matkamme jatkuisi Iașista Etelä-Bukovinan ja Pohjois-Karpaattien halki kohti Transilvaniaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti