torstai 17. kesäkuuta 2021

Uusintavierailuja

Kesäkuun alun viikonloppujen linturetkeni suuntautuivat jo aiemmilta käynneiltä tuttuihin kohteisiin, Flanderin Blankaartiin ja Vallonian Marais d'Harchiesiin. Alkukesänvihreä värimaailma oli molemmissa tyystin erilainen kuin maalis- ja huhtikuisilla käynneillä, mutta oli lintumaailmakin muuttunut. Monet hanhet ja vesilinnut ovat lentäneet pohjoisille pesimäseuduilleen. Jäljellä olivat paikalliset pesimälajit, joita niitäkin varsin paljon.

Tilalle oli tullut runsaasti loppukeväällä saapuvia laululintuja, kuten ruoko-, ryti- ja luhtakerttusia sekä pensassirkkalintuja. Blankaartissa olivat pesimäpuuhissa myös kapusta- ja silkkihaikarat, pitkäjalat ja mustapyrstökuirit. Luontopolun etäisimmästä päästä, tekoaltaan luota, löysin myös maatilalla toimivan kahvilan, joka oli avannut ovensa ja terassinsa. 

Harchiesissa oli useampi tusina lehmähaikaraa soidinpuvuissa. Aiemmilla käynneilläni niitä ei ole näkynyt ja laji olikin uusi Belgian-listalleni. Peukaloiset ja silkkikerttuset räjähtelivät laulamaan tiheiköissä. Avovesissä kellui runsain määrin juhlapukuisia mustakaula- ja silkkiuikkuja, puna- ja tukkasotkia.

Lähtiessäni palaamaan illalla Bernissartista, päätin mennä syömään ravintolaan nimeltä Le Médiéval läheisessä Hautragen kylässä. Sen nimi kun tuntui viittaavan paikkaan, josta saisi lihaa. Saihan sieltä. Harmi, ettei punaisen angusnaudan kylkiäisiksi voinut ottaa viiniä, kun oli autolla liikkeellä.

Säät ovat olleet kuumat ja aurinkoiset. Viikonloppuisin siitä on voinut nauttia, mutta viikolla se on kotitoimistossa istuessa hiostavan ahdistavaa, minulla kun ei ole varsinaista ilmastointia asunnossani. Onneksi kaupungissa ei ole hyttysiä, joten ikkunoita voi pitää auki pimeään saakka.

Ei kommentteja: