Palattuamme automatkalta Euroopan halki on säitä pidellyt, väliin sateista, väliin aurinkoista. Kurkimäen ja Kivikon koiralenkki - välillä varioituna Kontulan kelkkapuiston alueella - on niin kukkeana erilaisista niittykasveista, että päätin asentaa iNaturalistin ja korjata sen luonnontuntemuksessani olevan ison aukon, että vaikken olekaan kasvien suhteen aivan täysi ummikko, lajintuntemukseni on kasvikunnan puolella ollut sangen hataraa.
Tuon sovelluksen kanssa alkoikin lyyti kirjoittaa. Jo sata kasvilajia aivan lähipoluilta, ja monien suomenkielisiä nimiä en olisi tuntenut ilman sovellusta. Nyt tiedän esimerkiksi, että kansanomaisesti koiranputkina pitämäni valkokukkaiset kasvustot kaikkialla ovatkin vuohenputkea, joiden lisäksi valkeina lainehtivat myös päivänkakkarain, peltosaunioiden ja mesiangervojen rykelmät. Keltaisina hohtavat yöttömässä illassa puolestaan rönsy- ja niittyleinikit, keltamot, ketokeltot, linnunkaalit ja ranta-alpit. Ja punaisina liekehtivät maitohorsma, metsäapila, puna-ailakki ja oranssivoikeltano.
Nyt kun kasvilajisto tulee tunnistetuksi lajilleen, huomaa myös sen, että itähelsinkiläinen lähiöluonto on sekoitus luonnonvaraisia kotimaisia kasveja ja ihmisten puutarhoista ja viljelmiltä villiintyneitä vieraslajeja. Jälkimmäiset eivät ole sentään enemmistössä, mutta yllättävän paljon niitä on metsäpoluillakin. Mikäs luontoa pidättelisi, kun siemenet leviävät lintujen, eläinten, tuulen ja milloin minkä mukana.
Lintumaailmassa monen lajin laulu on vähitellen tyrehtynyt, kuten juhannuksen jälkeen yleensä käy. Eletään maastopoikasten kaikkialta kantautuvien sirahdusten, ohuiden tsii-äänten ja kerjuupiipitysten aikaa. Yhä laulavat kuitenkin mustarastaat, pajulinnut, peipot ja leppälinnut, siellä täällä herne- ja pensaskerttu ja kultarintakin vielä. Tervapääskyt kiitävät taivaalla ja sateisina päivinä kalalokit keräilevät maan pinnalle pakotettuja kastematoja.
Kivikossa tuli koiralenkillä vastaan myös kyy. Käärmeiden olemassaolo alueellamme sai puolisoni hermoilemaan kovasti koiramme puolesta ja parina päivänä hän ei edes uskaltanut enää lähettää koiraa minun kanssani maastoon. Onneksi tilanne on palautunut, kun kyyhavainto jäi toistaiseksi ainoaksi vakioreitillä.
Lammassaaren pitkospuilla lauloivat yhä punavarpuset, pajusirkut, ruoko-, ryti- ja luhtakerttuset. Pornaistenniemen torniin ja piilokojulle kuului hyvin ruokosirkkalintu. Se oli minun nuoruudessani suurharvinaisuus Suomessa, mutta nykyisin siitä on tullut Etelä-Suomen kosteikoilla helpommin löytyvä laji kuin lehdoissa piileksivä viitasirkkalintu sirkkeleineen.
Ramsinniemellä karjahteli kiimainen kauris ja valkoposkihanhet olivat kerääntyneet kaikki yhteen poukamaan. Silkkiuikkuja ja isokoskeloita seilasi lahdella.
* * *
Hallituksen päätös sallia valkoposkihanhen ja merimetson metsästys kaikkina aikoina kaikkialla johtanee näiden hienojen lajien romahdukseen Suomessa, sillä suomalaiset ovat luontovihassaan kyltymätön ja kiihkoisa rotu, joka ei tunne välimuotoja kielletyn ja totaalisen välillä ja voi onnistua hävittämään näiden lajien paikalliset kannat yhdessä kesässä - ja merkittävän osan valkoposkihanhen koko maailmankannasta.
Valkoposkihanhi ja merimetso ovat täysin suomalaisen, vuosia jatkuneen propagandakampanjan ja misinformaation uhreja. Niitä kohtaan lietsottu viha on rummutettu huippuunsa toimittajien ja poliitikkojen jokakesäisellä kiihotuksella, eikä perustu mihinkään muuhun kuin siihen, että Suomesta kerran liikametsästyksellä hävitetyt lajit, jotka viimein ovat palanneet, ovat jääneet nykyaikuisten sukupolvelle tuntemattomiksi.
Muualla Euroopassa kumpikaan laji ei aiheuta tällaisia patologisia vihantunteita kuin Suomessa. Pitkin Keski- ja Länsi-Eurooppaa valkoposkihanhea on päinvastoin istutettu puistolinnuksi vesistöihin, siitä kun pidetään.
Suomessa sekä valkoposkihanhi että merimetso ovat paluumuuttajia, jotka syötiin loppuun keskiajan jälkeen ja vetäytyivät siksi arktisille reuna-alueilleen, mutta ovat silmittömän vainon ja munankeruun loputtua pikku hiljaa palanneet normaaleiksi lajeiksi myös lauhkeille vyöhykkeille.
Valkoposkihanhi syö lyhyttä tuoretta ruohoa, ja ironisesti sen ovat tuoneet kaupunkilinnuksi juuri ihmisten harrastamat leikatut nurmet. Ne muistuttavat valkoposkihanhien näkökulmasta tuoretta tundraa. Laji myös kestää pienempiä sorsalintuja paremmin minkkien ja supikoirien saalistuspainetta, vaikkakin merikotka ja kettu - molemmat runsastuneita kaupunkialueilla - ovat alkaneet hyödyntää valkoposkihanhea merkittävänä saalislajina.
Suomalaiset inhoavat valkoposkihanhien jätöksiä, vaikka ne koostuvat silkasta ruohosta, ja vaikka vastaavista tuotteista maksetaan maltaita lannoitteina. Kananpaskaa kyllä sitten kylvetään nurmet ja puutarhat täyteen ilman että se häiritsee ketään.
Merimetso syö luontaisesti niin kutsuttuja roskakaloja, Suomen sisävesillä varsinkin särkikaloja, ja siirtää näin nielemänsä fosfaatit ja muut ravinteet pesimäluodoilleen. Yhdyskunnat tappavat kerrallaan joitain pesimäpuita, mutta muuttavat ennen pitkää muualle, minkä jälkeen niiden entinen pesimäluoto toipuu ennennäkemättömäksi kukkamereksi. Merimetso siis auttaa vesistöjen liikarehevöitymiseen hyvin merkittävästi siirtämällä pikkukalojen sisältämiä ravinteita karuille luodoille.
Keskiaikaiset kronikat kertovat Suomen järvillä yhdyskuntina eläneistä "mustista pelikaaneista", joilla on tarkoitettu juuri merimetsoja. Yhdyskuntalintuna laji oli kuitenkin haavoittuvainen, sillä koko populaation munat voitiin kerätä yhdellä ainoalla venekunnalla, joka rantautui niiden pesimäsaareen.
Edessä tulee todennäköisesti olemaan kasapäin ympäristörikoksia ja kaikkien hanhilajien kantojen romahdus, joka säteilee pitkälle Suomen rajojen ulkopuolelle. Epäilemättä myös kuikat ja kaakkurit ammutaan vastedes merimetsoina.
* * *
Kolumbiassa oli presidentinvaalit ja vasemmistopopulisti Gustavo Petro sai seuraajakseen oikeistopopulisti Abelardo de la Espriellan, joka on Trumpin aatetovereita. Samaten oikeistopopulismi jyräsi Perussa, jossa vaalit voitti taannoisen diktaattorin tytär Keiko Fujimori.
Venezuelaa puolestaan ravisteli erityisen tuhoisa maanjäristys, joka sai rannikon kaupungit luksuskaupunginosia myöten sortumaan mereen. Tuhansia on kuollut. Aiemmin Kolumbiaan paenneet ystäväni palaamaan kotimaahansa vapaaehtoisina. Siellä ovat he raivanneet raunioista kuolleita ja loukkuun jääneitä, kärränneet vettä ja ruokaa tuhoalueille ja sadatelleet maata yhä Maduron sieppauksen jälkeen johtavan vasemmistopopulistisen diktatuurin posketonta korruptiota, joka ystäväni mukaan on vain entisestään pahentunut, kun siltä poistuivat Yhdysvaltain asettamat pidäkkeet.
Ranskaa ja muuta Länsi- ja Etelä-Eurooppaa koettelee ennätyshelleaalto. Pariisissa on julistettu äärimmäisestä hätätilasta kertovia rajoitteita alkoholin saatavuudelle. Britanniassa puolestaan pääministeri Starmer erosi. Hän oli jo kuudes paikkansa etuajassa jättänyt pääministeri kymmenen vuoden sisään. Tuulinen paikka. Ei sitten tullut Brexitistä kaiken kattavaa pelastusta, kuten Farage ja Johnson lupailivat. Ehkä kaikki paha ei sitten ollutkaan Brysselin byrokraattien ja puolalaisten putkimiesten syytä.
Iranin sodassa saatiin aikaan Yhdysvalloille kaikin puolin tappiollinen tulitauko, jonka jälkeen sotatoimet ovat sittemmin jatkuneet. Öljyn hinta ehti jo laskea, kun Hormuzinsalmen liikenne vähäksi aikaa palautui. Suomessa tämä ei toki näy.
Jalkapallosta kiivaillaan taas. Jääkiekon maailmanmestaruus, jonka Suomi voitti, meni meiltä sivu suun, koska olimme silloin matkoilla.
* * *
Kevyenä kesälukemisena luin Tuire Malmstedtin dekkarit Lasitarhan ja Lumihaudan, joita joku - en muista enää kuka - oli kovasti suositellut. Ne olivat ihan meneviä, varsinkin jälkimmäinen, jossa päästiin Lapin ja saamelaisperinteiden mystiikkaan. Jyväskylään sijoittunut Lasitarha jäi miljööltään varsin persoonattomaksi, Keski-Suomea olisi voinut tuoda samalla tapaa esiin kuin Inaria kylineen Lumihaudassa. Pienenä asiavirheenä jäi mieleen, että järven pintaa kimittäen kiitävä lintu ei kyllä ole kiuru, vaan kuvaus sopisi paljon paremmin vaikkapa rantasipiin.
Malmstedtin molemmissa kirjoissa oli tavanomaisen dekkarijuonen lisäksi yliluonnollisia elementtejä, jotka lähentävät niitä hieman kauhugenreen - muttei niin paljon, että ne kampeaisivat kirjoja pois hyvin perinteisestä poliisiproseduraalidekkarista. Muita yhteisiä tekijöitä kirjoissa olivat lastenmurhat ja piiloon jääneet sukulaisuussuhteet, jotka palaavat kummittelemaan.
Kirjoitin jokin aika sitten Meelis Friedenthalin romaanista Mesilased, jota en onnistunut löytämään Virosta, koska se oli kaikkialta loppuun myyty. Onnistuin kuitenkin saamaan sen englanniksi ulkomailta nimellä The Willow King, joten luen sitä nyt englanniksi, vaikka sivu sivulta harmittelen hieman, koska se pitäisi lukea viroksi tai edes suomeksi, jotta 1600-luvun Tarton miljöö pääsisi paremmin oikeuksiinsa.
Kevyttä kesälukemista edustaa myös Pekka Virkin Suomalaisen kommunismin ruumiinavaus, joka on työn alla tuoreesta tietokirjallisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti