Vuosipäiväksi Venetoon II

Wienissä majoituksemme oli Liesingissä ja vietettiin pyhän ruumiin pyhää eli Corpus Christiä. Keskustaan pääsimme lähijunalla. Wienin vanhankaupungin kauneudesta, yksityiskohtien ja symbolien runsaudesta ei voi olla vaikuttumatta, mutta hinnat ahdistivat Puolan ja Tšekin edullisen hyvän elämän jälkeen. Tapaninkirkkoon oli liian pitkät jonot, mutta Pietarinkirkkoon pääsi helposti. Turisteja kärräävien hevosten virtsa piinasi eräitä muutoin niin viehättävistä vanhankaupungin kahviloista - niiden pitäisi vetää hevostelijat oikeuteen elinkeinonharjoittamisensa tuhoamisesta.

Seuraavana päivänä suuntasimme Wienistä pitkälle matkalle lounaaseen koko Itävallan halki. Käytimme ainoastaan maksuttomia teitä - mutkittelevia, idyllisiä reittejä halki jokilaaksojen ja vuorenharjanteiden, Ensin halki Steiermarkin, jota oli suurin osa reitistämme, ja lopulta Kärntenin läpi. Matkalle mahtui lehtimetsiä, kuusta ja lehtikuusta kasvavia rinteitä, viljeltyjä laaksoja, kyliä ja pikkukaupunkeja, keskiaikaisia linnoja, kirkkoja eri tyyleillä mutta kaikki katolisia, luontopolkuja, koskia ja lehmäin laitumia.

Pysähdyimme Thennebergissä leipomokahvilaan, joka oli tihkusateessakin erittäin ystävällinen ja myi meille myös ensiluokkaista hunajaa. Puolisoni palasi vielä lähtiessämme ostamaan ison törpön samaa. Kuten tiedämme, oikea yrttikasviniityiltä voimansa saanut vuoristolaishunaja on mitä maagisin substanssi. Faaraoiden Egyptissäkin hautoihin haudattu hunaja on säilynyt virheettömänä vuosituhannen. Ei ihme, että siihen ja lehtikultaan kääriytyneinä Kännön Mehiläistien hahmot lentelevät ajan ja ulottuvuuksien halki.

Mustapääkerttu lukeutuu varmasti Euroopan yleisimpiin lintuihin, sillä vaikka Suomessa se keskittyy varsin paljon etelään, sen levinneisyys kattaa koko mantereen ja tämänvuotisellakin Euroopan-matkalla se laulaa luritteli jotakuinkin jok'ikisellä sellaisella pysähdyksellä, jossa oli edes jokin vanhempi lehtipuu jossain näköpiirissä. Vain mustarastas ja talitiainen pystyvät samaan suoritukseen - ja Suomenlahden eteläpuolella ehkä tiltaltti.

Ajoimme myös Kännön Käsistä tutun Neulengbachin ohitse sinne kääntymättä - eihän tuo paikka loppujen lopuksi esiintynyt kovin edukseen myöskään Egon Schielen traagisessa elämässä. Saavuimme jossain vaiheessa Frankenfelsin linnalle ja panimme siellä pystyyn pienen tauon. Sukkar kirmasi vuoripuroon ja me käyskentelimme vesiputouksen tykönä. Koskessa säntäilivät virtavästäräkit sinne ja tänne, peukaloinen ja punarinta lauloivat - ja tietysti ne tavanomaiset mustarastas ja mustapääkerttu.

Kävimme luontopoluilla Gesäusen kansallispuistossa ja Nixhöhlessä. Admontissa löytyi koskesta myös rantasipi. Kuusitiaisia oli äänessä kaikkialla, siellä täällä myös viitatiaisia. Neumarktin läpi ajettiin ja käytiin kahvilla. Feldkirchenin ja Villachin välillä pysähdyttiin Ossiachinjärven rannoille. Siellä kuului etelänsatakieltä, keltahemppoa. Joka kylässä mustaleppälintu rahisi jossain katoilla.

Kärntenin laaksoista mutkittelimme lopulta rajan yli Italian puolelle, jossa ensimmäinen vastaantuleva pikkukaupunki on Tarvisio. Oli tultu Friulin Alpeille, jossa pääkielenä on hieman retoromaaniin vivahtava friuli ja alueellispatriotismi näytti olevan voimissaan, sillä Friulin lippuja näkyi kylissä enemmän kuin Italian ja luonnonsuojelualueillakin opasteet olivat friuliksi, saksaksi ja englanniksi ennen italiaa. Vuoristolaiset nyt ovat hieman sellaisia kaikkialla maailmassa. Majoituksemme oli jylhää jokivartta pitkin eteenpäin Pontebbassa, jossa majoituimme aikoinaan ilmeisen vauraaseen mutta sittemmin hieman kulahtaneeseen palatsiin. Vuoristonäköalan toki saimme kattoikkunasta ja kylillä oli vielä muutama ravintola auki, oltiinhan Italiassa, jossa ruoka ja viini otetaan vakavasti.

Seuraavana aamuna Trasaghisin tulvaniityillä ja ruderaattipensaikoissa näin lulluttelevia kangaskiuruja ja aneemisia säkeitään veivaavia pensassirkkuja. Pikkutyllikin siellä kipitti. Jonkin matkaa jylhiä rinteitä ja vuoristometsiä eteenpäin ja saavuimme kristallisen pikku järven, Lago di Corninon rantamille. Sieltä löytyi kansallispuisto, luontotalo ja viitisenkymmentä hanhikorppikotkaa kaartelemassa jyrkänteiden liepeillä. Seuranaan niillä oli joukoittain korppeja ja hiirihaukka. Järven ympäriltä löytyi myös viitatiaisia, pähkinänakkeleita ja muuta.

Corninon kylässä olisi ollut muutama vuoripurojen kalaa tarjoava ravintola, mutta puolisoni oli varjossa minua odotellessaan jo löytänyt meille lounaspaikan alarinteistä San Pietron kylästä, Ragognan linnan alapuolisesta ravintolasta. Siellä oli hyvää ruokaa edullisesti ja perin ystävällinen vastaanotto. Ravintola oli serpentiinitien päässä ja tyhjä tullessamme, täysi lähtiessämme. Mustaleppälintu raksutti ja pyrstötiaiset sirahtelivat puissa.

Iltapäivällä ajoimme Pordenonen ja Trevison suuntaan, Veneton alangoille ja lopulta Venetsian laguuneille. Majoituksemme oli pienessä Porto Levanten kylässä laguunien ja aallonmurtajain maailmassa, josta löytyi tuntien iltakävelyllä 66 lintulajia. Laguuneilla kahlaili satoja flamingoja, kymmeniä silkkihaikaroita, siellä täällä harmaa- ja ruskohaikaroita, pronssi- ja pyhäiibiksiä sekä paljon avosettejä, pitkäjalkoja ja meriharakoita. Kyhmyjoutsenten lisäksi laguuneilla lipui pari mustajoutsenia. Lokkeja ja tiiroja oli ilmassa paljon hyönteisjahdissa, tavanomaisten etelänharmaa- ja naurulokkien lisäksi paljon kaitanokkalokkeja ja jonkin verran mustanmerenlokkeja. Ja runsaiden pikkutiirojen lisäksi siellä täällä kala-, riutta- ja hietatiiraa. Sorsalinnuista mielenkiintoisimpana laguuneilta löytyi harvinaiseksi käynyttä punasotkaa. Etelänsatakielet lauloivat yössä, silkkikerttusia ja heinäkerttuja oli kaikkialla.

Porto Levantesta risteilimme kiireettä Pojoen suistoalueen kosteikkoja ja maatalousalueita pitkin kylästä kylään ja lopulta pääkohteeseemme Fenil del Turcon kylään Adrian ja Rovigon pikkukaupunkien välillä. Vietimme siellä aikaa myös kesäkuussa 2024 ja majoituimme nytkin tarkoituksella samaan paikkaan, Ruusujen hoviin Villa Millefioriin, joka on kukkeiden puutarhain ympäröimä kartano peltojen keskellä. Suomalaisen kansanperinteen mukaan joka hääpäivällä on oma nimensä, ja neljättä hääpäivää on nimitetty "kukkahäiksi", joten sen viettäminen "tuhansien kukkien" Ruusuhovissa sopi kuvioihin oikein hyvin. Myös Sukkar-koiramme piti kirmaamisesta peltojen halki kulkevia polkuja autioissa kesäöissä, äänitaustana etelänsatakielten ja mustarastasten konsertti.

Fenil del Turcosta tuli matkamme etäisin piste tällä kertaa, jos ei kaupoissa käyntiä Rovigossa lasketa. Sieltä lähdimme matkaamaan huoletonta vauhtiamme takaisin Suomeen, sillä puolisoni oli jäänyt kaipaamaan lisää aikaa Tšekissä ja Prahan sisällyttämistä myös tämän matkan ohjelmaan.

Niinpä suuntasimme jälleen kohti pohjoista ja rakkauden kaupunkiin Veronaan, joka on ollut yksi säännöllisistä pysähdyspaikoistamme Italiaan ulottuneilla matkoilla. Löysimme tiemme jälleen kerran Piazza dell'Erben torille ja kuten muutama vuosi sitten, puolisomme osti itselleen jälleen veronalaisen olkihatun. Kuten ennenkin, Veronan vanhassakaupungissa lenteli kalliopääskyjä ja mukaan tarttui kaikenlaista pientä mukaan viemisiksi.

Valpolicellan viinitarhain kautta matka jatkui pohjoista kohti Roveretoon, jossa teimme ison ostosrupeaman ruokia, oliiviöljyjä ja viinejä. Sitten jatkoimme Trentoon ja Bolzanoon, josta päätimme jatkaa tällä kertaa harvemmin ajettua keskimmäistä reittiä Sarentinon kautta Sterzingiin ja Pennesin solan kautta Brennersolaan. Sarentinon vuoristolaaksossa lauloi vuoriuunilintu ja koskessa löivät leikkiä virtavästäräkit. Pennesin ylityksellä sataa tihrutti, mutta ehdimme silti käyskennellä rhododendronia kasvavilla alppiniityillä ja kuusimetsien rinteillä. 

Yövyimme upouudessa alppihotellissa Ladurnsin kylässä, jossa on jonkinlainen talviurheilukeskus, ja aamulla menimme katsomaan Brennerin kylässä Italian ja Itävallan rajalla olevaa ostoskeskusta. Itävallan puolella Brennersolaa oli sinä päivänä sateista ja jatkoimme Innsbruckin kautta Saksan rajalle, kävimme Geroldin ja Krünin alueella luonnonsuojelualueella ja jatkoimme sitten Garmischiin, jossa söimme lounasta erään vanhan ystäväni kanssa. Tuon potsdamilaisen kanssa olen alkujaan tavannut muinaisina aikoina, jolloin olin opiskelija ja hän oli Kaukasiasta kovasti kiinnostunut nuori opiskelijapoika. Nyt hän on erokriisin läpikäynyt, ashramissa itseään etsinyt ja Intiaan hurahtanut psykoterapeutti, joka suunnittelee muuttavansa Baijerin vaurailta vuorilta takaisin kotiseudulleen Potsdamiin, kun tyttöystävä lähti toisen naisen matkaan ja itse hän puolestaan pariutui joogaopettajattarensa kanssa. Hauska ja hilpeä lounas silti sateisessa Garmischissa.

Ehdimme vielä ajaa Baijerin halki ensin Müncheniin, jossa puolisoni halusi jälleen käydä eräässä pikkukaupassa ja löysikin etsimänsä. Mutta emme jääneet Müncheniin vaan jatkoimme Deggendorfiin ja Bayerischer Waldin metsäteitä Eisensteiniin ja Böömin puolelle. Böömissäkin oli pitkien taipaleiden verran tunnelmiltaan perin grimmiläisiä metsiä, joissa kuljeskeli punahilkkoja, noitia ja ihmissusia, ja joissa usva kerääntyi sulkahattuisten metsästäjien asuttamien mökkien vainioille.

Pääsimme silti hyvin valoisan aikaan majoituspaikkaamme Jindřichovicen linnaan eli Heinrichsgrüniin, jossa zámek eli paikallinen linna oli kokonaan meidän, koska muita vieraita ei näemmä linnassa sinä iltana ollut. Tämä sopi meille mainiosti, olihan silloin yö, jona tähtitaivas sykki ja Jupiter ja Venus asettuivat konjuktioon, muodostaen taivaa suuren silmän. Linnan puistomailla oli useampia idyllisiä lampia, joita asuttivat muun muassa heinätavit, nokikanat ja silkkiuikut. Kattohaikara kalisutti nokkaansa erään ulkorakennuksen katolla.

Seuraavana päivänä ajoimme Prahaan ja matkan varrelta on mainittava Vranovicen kylän leipomokahvila, joka oli mitä ystävällisin paikka ja kakut ensiluokkaisia. Siellä ei ollut saapuessamme asiakkaita, kun taas lähtiessämme tungosta oli niin, ettei kääntyä mahtunut. Tämänkin paikan takaa löytyy idyllinen lampi, jossa kellui mm. tukkasotkia ja lehdossa lauloi kultarinta.

Prahassa otimme iisisti, vaikka löysimmekin monta kiehtovaa asiaa, söimme Mustan tähden alkemiasta inspiroituneessa ravintolassa, kuljimme Kaarlensillan yli ja toista siltaa takaisin. Illalla jatkoimme Prahasta ja pohjoiseen, kävimme lastaamassa autoon tšekkiläisiä oluita ja ruokia ja menimme yöksi majataloon Ždáriin, jossa kävin koiran kanssa yöllä peltojen laitoja seurailevilla poluilla.

Seuraavana aamupäivänä Liberecissä (Reichenbergissä) oli sateista. Opiskeluajoiltani muistissani säilynyt olutkellari Salamandr ei ollut enää olemassa. Söimme turkkilaisen ravintolan terassilla. 

Puolaan päästessämme sateinen sää jatkui ja olimme paljolti jo paluumatkan tunnelmissa, koska jokaisella matkalla on aikansa ja paikkansa. Zgorzelecissa ja Wrocławissa kävimme ostoksilla, joista olimme sopineet jo menomatkalla, koska Puolan hinnat ovat ainakin Varsovan ulkopuolella usein viisi tai jopa kymmenen kertaa halvempia kuin Suomessa, ja saatoimme siten säästää tekemällä mahdollisimman paljon tulevan ajan ostoksia Puolassa. Autoon lastattiin mm. kaksi grilliä ja kaksi ilmastointilaitetta, joiden kaikkien hinnat olivat kymmenesosa siitä, mitä samat tuotteet Suomessa maksavat. Jos ruoka säilyisi paremmin, siitä olisi saanut isoja säästöjä kuukausiksi eteenpäin.

Łódźin takamailla hankkiuduimme yöksi hotelliin, joka oli tuppukylässä Natolinin ja Moskwan kylien liepeillä. Siellä oli kasapäin käytävillä yötä myöten kirmaavia lapsilaumoja, ilmeisesti jokin kesäleiri, ja humalaisia aikuisia, mutta paikan alakerran ravintola oli kunnollinen ja puolalaiseen tapaan erittäin edullinen.

Varsovan ulkopuolella ja Suwałkissa teimme vielä viimeiset ostokset ja ylitimme sitten rajan Liettuaan. Kalvarijan lähellä Sangrūdan kylän alueella yövyimme vanhassa myllärin talossa, jota pitävä nainen mitä ilmeisimmin on maauskon harjoittaja. Yöllä ei kannata välttämättä eksyä talon alimman kerroksen porsliininukeilla ja olkinaisilla täytettyihin huoneisiin. Talossa saattaa myös muutama henki kuljeskella. Me kuitenkin nukuimme hyvin ja leppoisasti, paikka oli tunnelmallinen ja näkymä ikkunasta pihalammille ja huvimajalle. Jalohaikara kahlaili lammella ja pari kyhmyjoutsenta asusti siellä. Korpit kiertelivät päärakennusta ja niityllä jolkotteli kettu. 

Viimeinen matkapäivä oli sateinen, kun ajoimme tällä kertaa normireittiä Via Balticaa pitkin, pysähtyen ostoksille Bauskassa ja kahville Häädemeestessä. Tallinnassa havaitsimme suureksi iloksemme, että puolalainen HalfPrice oli avannut ensimmäisen myymälänsä vain päivää aiemmin myös sinne. Lafkan liikeidea on myydä aitoja merkkituotteita ja laatukamaa, mutta edellisiltä vuosilta - kaikki puoleen hintaan.

Sateiseen Helsinkiin purkauduttiin laivasta keskiyön jälkeen. Seuraavakin päivä oli sateinen. Koira riemuitsi pääsystä tutuille kävelyreiteilleen, joissa lukemattomat kukat nyt kukkivat ja rastaiden maastopoikaset pörähtelevät sinne tänne. Puolalaisesta lemmikkikaupasta ostettu punkkipanta on toiminut todella hyvin - aiemmin Sukkar oli suoranainen punkkimagneetti, mutta pannan hankkimisen jälkeen ei ole löytynyt yhden yhtä punkkia.

Juhannuksena grillasimme viisi euroa maksaneella uudella grillillämme kasslereita, joimme italialaisia viinejä ja tšekkiläisiä oluita. Tervapääskyt kiiruvat yöttömällä taivaalla.