perjantai 18. joulukuuta 2009

Jäätävää

Kööpenhaminassa on puhuttu paljon ilmastonmuutoksesta, muttei tietenkään tehty mitään, millä olisi vaikutusta asiaan, ellei lasketa sitä kuinka paljon lentokonepetrolia on palanut korkean tason vieraiden lennättelyyn pitkin maailmaa.

Tanskalainen ympäristötutkija Björn Lomborg onkin sanonut, että Kööpenhaminan ilmastokokouksen päätyminen epäonnistumiseen voi olla paradoksaalisesti hyvä asia, koska se ehkä pakottaa viimein omaksumaan toisen lähestymistavan lähtökohtaisesti nurinkurisen nykylähestymistavan tilalle. Nykykatsannossa ilmasto on sotkettu kaikkeen mahdolliseen ja paljon puhetta syntyy niin kutsutuista kansainvälisistä sopimuksista, joita minkään valtion ei sitten tarvitse noudattaa. Paitsi ehkä Suomen, koska Suomi aina kiltisti noudattaa mitä tahansa. Samaan aikaan kehitysmaille syydetään miljardeja, jotta niiden ei tarvitsisi kantaa ympäristöstään huolta.

Helsingissä ilmaston lämpenemistä ei ainakaan ole huomannut. Olen joutunut nukkumaan öitäni talvitakki päällä ja seuraavaksi varmaan sormet putoilevat kuoliossa käsistä. Lumimyrskyt ovat riehuneet pitkin Eurooppaa Pariisista Ankaraan, lentokentät ovat olleet suljettuina ja karjalaiva upposi myrskyssä Libanonin rannikolle. Saa nähdä tuleeko joulun pakomatkasuunnitelmistani tätä menoa mitään.

Ei kommentteja: