Jo edellisinä viikkoina olen nähnyt somesta Suomen, New Yorkin ja monen muun maailmankolkan peittyvän lumimassojen alle. Nyt lunta tupruttaa taivaan täydeltä Kiovaankin, niin että vuosisadan verikuu ei näy taivaan peittävien pilvi- ja pyrymassojen takaa. Tiedämme kuitenkin, että siellä se möllöttää. Katselee verenpunaisena, kuinka valkoisen rodun pohjoinen maailma peittyy kuolemanvalkeaan vaippaan.
Kylmän sodan ollessa vielä käynnissä 80-luvulla, ilmestyi Amerikassa elokuva nimeltä Red Dawn, jossa koulupojat joutuvat puolustamaan Amerikkaansa ja länsimaista elämäänsä maan miehittäviä neuvostojohtoisia vihollisjoukkoja vastaan. Elokuvaa on sittemmin tavattu halveksia alarmistisena ja neuvostovastaisena propagandana, vaikka siinä itse asiassa käytetään enemmän sanoja ja tunteita kuvaamaan miehittäjää vastaan taistelevien, yksin jätettyjen partisaanien koti-ikävää, ahdistusta ja uskon horjumista. Kuinka uskoa toivottomalta tuntuvaan asiaan, kun omat sukulaisetkin taivuttavat selkärankansa ja asettuvat vihollisen palvelukseen, kuka mistäkin syystä, mutta useimmiten siksi, että se on helpompaa.
Keskiviikkona, kun varhain ennen herätyskelloa heräsin aamun apeaan valonkajoon ja Trumpin voittoon Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, ja kun kuljin tuon tapahtuman myötä tuhoon tuomitun Kiovan katuja, haluttomana päätyä toimistolleni arjen askareisiin, minusta tuntui samalta kuin Punaisen aamunkoiton vuorille paenneista koulupojista.
Muutama päivä myöhemmin kaikki muutkin elokuvan elementeistä ovat käyneet toteen. Olen nähnyt, kuinka selkärangattomat ovat ryhmittyneet muuttamaan mielipiteitään, kirjoittamaan denialismia ja toiveajattelua huokuvia, älyllisesti epärehellisiä vakuutteluja siitä, ettei mikään ole muuttunut, että kyllä se Trump varmaan nyt muuttaa mielipiteitään, ja että eihän hänen konspiratiivisilla suhteillaan Venäjään, jonka propaganda- ja tiedustelukoneisto nosti hänet presidentiksi, voi olla mitään vaikutusta hänen tulevaan ulkopolitiikkaansa, koska amerikkalainen järjestelmä kyllä pitää puolensa.
Trumpin vaalivoitosta on syytetty kaikkia muita paitsi niitä, jotka häntä äänestivät. Hänen voittonsa on kuulemma liberaalien ja vasemmiston vika, nämä kun ovat olleet ylimielisiä ja eläneet kuplassa. Se on vakiintuneen poliittisen järjestelmän vika, nämä kun ovat eliittiä ja rikkaita - toisin kuin ilmeisesti Trump. On syytetty muslimeja ja meksikolaisia - mitäs ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin.
Selitykset eivät ole historiassa mitään uutta. Kun Breivik joukkomurhasi norjalaisnuoria Utöyan saarella, Trumpin aatetoverit selittivät meille veriteon olevan mokuttajien ja suvaitsevaiston syytä. Hitlerin valtaannousukin oli epäilemättä juutalaisten syytä - mitä muutakaan saksalaiset olisivat voineet?
Kremlissä on nosteltu šamppanjamaljoja ja ympäri maailmaa venäläismieliset ja muut fasistit ovat riehuneet vahingoniloaan, uhonneet, että nyt päästään tuhoamaan ja leirittämään vastustajat. Andorrassa rikosvastuuta pakoileva suomalaispropagandisti on jo ilmoittanut laatineensa henkilörekistereitä Trumpin vastustajista Suomessa. Useampi Venäjän propagandatorvi julisti Venäjän voittaneen Yhdysvaltain presidentinvaalit - vieläpä Krimin miehityksestä tutun iskulauseen parafraasilla "Amerikka on meidän!" - eivätkä Kremlin virallisetkaan edustajat ole enää kiistäneet ratkaisevaa vaikutustaan vaalien manipuloimiseksi. Kremlillä näyttää päinvastoin olleen suuri tarve muistuttaa Trumpia siitä, kuka hänet nosti valtaan.
Itse en ollut vaalituloksesta yllättynyt. Ikävää, että jälleen kerran osoittautui, että Maailma ja paikat oli ennakoinut tapahtumat oikein. Tiukka kamppailu vaaleissa silti käytiin, eivätkä paljon parjatut mielipidemittaukset kovin väärässä olleet, sillä Clinton sai vaaleissa enemmän ääniä kuin Trump. Vaalipiirijako vain suosii republikaaneja, minkä lisäksi kaikki vaa'ankielitapaukset kääntyivät vaaliyön mittaan merkillisesti Trumpin hyväksi.
Jos olisi käynyt toisin päin, vaalitulos olisi ilman muuta riitautettu ja uusintaäänestyksiin jouduttu monessa osavaltiossa. Kun kävi näin päin, en usko, että mitään tutkitaan. Obama ja Clinton ovat viime vuosina osoittaneet kouriintuntuvasti sen, missä määrin heillä on kykyä kontrolloida mitään edes omalla kotikentällään.
Paitsi että Trump sai vähemmän ääniä kuin Clinton, hän sai myös miljoona ääntä vähemmän kuin edelliset, Obamalle hävinneet republikaaniehdokkaat, McCain ja Romney. Neljäkymmentäneljä prosenttia yhdysvaltalaisista äänioikeutetuista ei äänestänyt lainkaan. Trump nousee siis läntisen maailman johtavan suurvallan hallitsijaksi runsaan kahdenkymmenen prosentin äänillä. Mutta tämä on tietysti vaalitekniikkaa ja asia, josta on turha purnata jälkikäteen, sen jälkeen kun asioita ei alun perin hoidettu kunnolla.
Luvut kertovat olennaisesti sen, että Trump ei noussut valtaan oman ilmiömäisen suosionsa ansiosta, vaan Clintonin ilmiömäisen epäonnistumisen. Edellisvaaleihin nähden molemmat puolueet nimittäin saivat uurnille merkittävästi vähemmän äänestäjiä. Demokraattien tulisi siis katsoa peiliin. Mutta vielä enemmän peiliinkatsomisen paikka on republikaaneilla, jotka antoivat vieraan valtion tukeman huijarin kaapata oman kunniakkaan puolueensa - ja samalla Yhdysvaltain korkeimman vallan.
Yksi näissä vaaleissa selväksi käynyt asia on se, että Venäjä on tänä päivänä voimakkain mielipidevaikuttaja myös Yhdysvalloissa. Tälle blogille tämäkään asia ei tule yllätyksenä, sillä olen tästä asiasta yrittänyt varoitella kuuroille korville jo vuosien ajan. Venäjän propagandaa ja sitä monistavia lukemattomia läntisen äärioikeiston äänitorvia ei edelleenkään haasteta eikä paljasteta länsimaisen valtavirtamedian toimesta. Niihin, jotka varoittavat, että miljoonat länsimaalaiset muodostavat maailmankuvansa tuon propagandakoneiston vaikutuksesta, suhtaudutaan järkensä menettäneinä alarmisteina. Ilmeisesti koska vallan kabineteissa ja valtamedian toimituksissa ei juurikaan seurata sitä, mistä - ja kenen narratiivien vaikutuksessa - kansa mielipiteitään muodostaa.
Toinen näissä vaaleissa selväksi tullut asia on niin kutsuttu postfaktuaalinen maailma. Kuten putinismi, trumpismi on käytännössä kultti. Se perustuu identiteettiin ja tunnetiloihin - järki ja tosiasiat eivät vakuuta tunteella mielipiteensä muodostavaa väkimassaa, jota johdatetaan tehokkaalla ehdollistavalla propagandalla. Muu media tyytyy vahvistamaan tuota propagandaa "neutraalilla" toistolla, reaktiivisuudella ja loputtoman uuden näkyvyyden tarjoamisella, eikä vastusta sitä aloitteellisesti.
Kaikkialta on varsinkin vaalituloksen selvittyä tulvinut fasismia ymmärtävää tai päähän silittelevää, liberaaleja syyllistävää propagandaa. Se on kummallista, koska koko kampanjan ajan media keskittyi ilmatilan antamiseen Trumpille ja kannattajilleen. Trumpetöörit kehystettiin ja yhä kehystetään "kansaksi", normaalit ja järkevät ihmiset taas "ylimieliseksi eliitiksi". Näennäisesti liberaali media jatkaa edelleen trumpistisen propagandan monistamista ja denialismia. Yksi harvoja terveellä järjellä kirjoitettuja kolumneja oli tämä Tabatha Southeyn kirjoitus kanadalaisessa The Globe and Mailissa.
En puutu tällä kertaa Trumpin törkeisiin käytöstapoihin tai hänen karkean vihamielisiin puheisiinsa naisista, muslimeista, latinoista, mustista, opiskelijoista, seksuaalivähemmistöistä ja milloin mistäkin kansanryhmästä. Suurin osa Trump-kritiikistä on jo nyt keskittynyt näihin teemoihin. Suurin osa on täysin aiheellista, vaikka Trump näyttääkin näitä mielipiteitään muuttelevan kulloisenkin yleisönsä ja tilanteensa mukaan.
Keskityn sen sijaan niihin teemoihin, joita valtamedia ei mielestäni ole käsitellyt lainkaan niiden ansaitsemalla vakavuudella. Koska blogikirjoitus ei voi olla romaanin pituinen, otan käsittelyyn kolme mielestäni kaikkein vakavinta vaaraa Trumpin suhteen. Ne liittyvät kukin toisiinsa - tavoilla, joita on käsitelty tässä blogissa monta kertaa aiemmin ja pidemmin. Ensimmäinen vaara liittyy siihen tosiasiaan, että Trump on suoraan Venäjän turvallisuus- ja propagandakoneiston vaikutuksen alainen. Toinen vaara koskee hänen henkilöprofiiliaan ja ominaisuuksiaan tulevana suurvaltajohtajana. Kolmas vaara liittyy hänen kannattajiensa motiiveihin. Lopuksi käsittelen hieman suuremmalla siveltimellä sitä, mitä tämä merkitsee Läntenä tunnetulle poliittiselle entiteetille.
Suurin yksittäinen ongelma Trumpin kohdalla on hänen voimakas sidoksensa Venäjään. Yhden suurvallan tuleva johtaja on tukeutunut toiseen suurvaltaan päästäkseen valtaan, ja valtaan päästyään tulee siksi mitä todennäköisimmin tukeutumaan Venäjään edelleen pysyäkseen vallassa. Tilanne ei ole historiallisesti mitenkään uusi - lukematon määrä erilaisten kolmannen maailman maiden autoritäärisiä johtajia on päässyt valtaan ja pysynyt vallassa vieraisiin suurvaltoihin tukeutumalla. Ennenkuulumatonta nykytilanteessa on lähinnä se, että banaanitasavallan asemassa on nyt Yhdysvallat ja langoista vetelee objektiivisilla kriteereillä mitaten paljon heikompi valtio, Venäjä.
Koko Trumpin kampanjan ajan hänen vaaliteemansa ja propagandansa toistivat peilin tavoin Venäjän propagandaa ja sitä monistavaa läntisen "vaihtoehto-oikeiston" (alt-right) salaliittomouhotusta. Ulkopolitiikassa Trump myötäili kaikessa oleellisessa Venäjän propagandan tarjoilemaa maailmankuvaa. Hän tarjoili Venäjälle Itä-Eurooppaa ja Baltiaa, toisti Venäjän propagandavalheita Syyriasta ja Libyasta sekä kyseenalaisti Naton. Sisäpolitiikassa hän korosti niin ikään Venäjän propagandan mieliteemoja, kuten maahanmuuttaja- ja vähemmistövastaisuutta, autoritarismia, demokratian halveksuntaa ja antiliberalismia. Trumpin ja Putinin kannattajien propaganda oli siis sisällöltään olennaisesti samaa. Tämä todistaa jos ei muuta niin vahvan aatetoveruuden.
Yhteydet eivät kuitenkaan jääneet aatetoveruuden tasolle. Trumpin propaganda myös muutti kantojaan aina kun Venäjän propaganda teki niin, ja käytti täsmälleen samoja taktiikkoja. Se perustui lähinnä kielteiseen viestintään - vihanlietsontaan, länsimaisen järjestelmän legitimiteetin kiistämiseen, avoimeen rasismiin, homofobiaan, šovinismiin ja muihin uusfasismille tyypillisiin trooppeihin. Kuten Venäjän propaganda, myös Trumpin propaganda muuttuu ja vaihtuu sen mukaan, mikä milloinkin on tarkoituksenmukaista. Tärkeitä ovat tunnetilat, eivät tosiasiat tai johdonmukaisuus.
Venäjä on avoimesti käyttänyt tätä menetelmää propagandassaan, joka on saavuttanut maailmanlaajuisen mielipidevaikuttajan aseman kaikilla mantereilla. Putinin propagandistin Dmitri Kiseljovin sanoin "mikään ei ole totta ja kaikki on sallittua". Samaa menetelmää ovat käyttäneet menestyksellisesti Venäjän liittolaiset länsimaissa, mukaan lukien Trumpin kampanja, joka useiden julkaistujenkin tietojen mukaan koordinoi propagandaansa suoraan Kremlin kanssa.
Merkittävä osa Trumpin kampanjasta nojasi sekä sisällöllisesti että operatiivisesti suoraan Venäjän maailmanlaajuiseen propagandakoneistoon. Kampanjaa tuettiin poikkeuksellisen röyhkeillä informaatio-operaatioilla, kuten Clintonin sähköpostiviestien toistuvalla (ja osin väärennetyllä) vuotamisella, kyberhyökkäyksillä ja trolliverkostojen valjastuksella vihaviestintään. Niin ikään Trumpin kampanjaa tuettiin amerikkalaiseen järjestelmään solutettujen vaikuttaja-agenttien vuodoilla, ulostuloilla ja mediaoperaatioilla.
Vähintään neljä Trumpin ydintiimin jäsenistä - he olivat sen keskeisiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan muotoilijoita - paljastui kampanjan aikana Venäjän vaikuttaja-agenteiksi, jotka ovat jo aiemmissa vaiheissa uraansa palvelleet Venäjä-lobbyssä samoin kuin Venäjän konspiratiivisissa operaatioissa mm. Ukrainassa, Balkanilla ja Lähi-idässä.
Muutamat sinänsä arvostamistani ystävistä naureskelivat minulle kampanjan aikana, että eihän ole mitenkään mahdollista, että näin ilmiselvästi Venäjän asiamiehenä toimiva mies saisi amerikkalaisten äänet. Oma arvioni - joka sittemmin osoittautui oikeaksi - oli, että Venäjä-yhteyksillä ei ole mitään kielteistä vaikutusta Trumpin kannattajakuntaan, joka pitää niitä joko hyvänä asiana tai on niiden suhteen välinpitämätön. Ne, jotka Trumpin läheisistä Venäjä-yhteyksistä kauhistuvat, eivät olisi häntä äänestäneet muutenkaan.
Trumpin oli siis suoranaisesti kannattavaa pelata Venäjä-kortilla avoimesti, sillä hän ei menettänyt sen vuoksi ainoatakaan ääntä, mutta sen sijaan sai tuekseen maailman vaikutusvaltaisimman propaganda- ja tiedustelukoneiston. Ja erittäin vakavasti otetun pelotteluvoiman, jonka tunnemme Euroopassakin ihmisten fyysisestä pelottelemisesta ja murhaamisesta.
Tästä siirrymme toiseen asiaan eli Trumpin psykologiseen profiiliin. Jos Trump on jotain tehnyt selväksi kampanjansa aikana niin se on hänen perin venäläinen tapansa hahmottaa sekä bisnestä että politiikkaa. Molemmat ovat hänelle nollasummapeliä, jossa tärkeintä on voittaa - keinoja kaihtamatta. Hänellä ei ole minkäänlaista kunnioitusta tosiasioita kohtaan, mutta ei myöskään lakeja ja maansa poliittista järjestelmää, jonka legitimiteetin hän moneen kertaan kampanjansa aikana kyseenalaisti.
Toinen asia, jonka Trump on tehnyt selväksi kampanjansa aikana, on se, että hän uskoo mieluummin venäläistä propagandaa ja Alex Jonesin kaltaisia venäläispropagandaa levittäviä salaliittoteoreetikkoja kuin Yhdysvaltain omien tiedusteluviranomaisten raportteja - saati tutkijoita ja asiantuntijoita.
Trump ei kunnioita muuta kuin voimaa. Itse asiassa hän inkarnoi ennen kaikkea juuri epäkunnioitusta. Täysin kunniattoman huijarin valinta Valkoiseen taloon on hänen kannattajiltaan epäkunnioituksen osoitus järjestelmää kohtaan. Lähihistorian suurin kollektiivinen fuck you, kuten muuan toimittaja asiaa hiljattain luonnehti.
Trump ei milloinkaan tule myöntämään tehneensä mitään väärää tai olleensa väärässä. Tässä suhteessa hänen lähtökohtansa on täysin sama kuin Venäjän johtajilla: mitään ei koskaan tule myöntää, ellei ole voittanut, ja puolustautuminen tapahtuu hyökkäämällä ja eskaloimalla. Trump ei tule presidenttinä kunnioittamaan Yhdyvaltain lakeja eikä järjestelmän pelisääntöjä yhtään sen enempää kuin liikemiehenä. Miksi ihmeessä hän niin tekisi - asemassa, jossa hänen on entistä epätodennäköisempää joutua oikeudelliseen edesvastuuseen?
On kuitenkin asia, johon hän ei kykene kontrollia harjoittamaan, ja jota hän sen vuoksi kunnioittaa, ja se on hänen riippuvuutensa Venäjästä. Niinpä ennustan, että Trump ei tule kaihtamaan Venäjän erikoispalvelusten käyttämistä kotimaisten vastustajiensa vainoamiseen, olipa kyse poliittisista vastustajista, liike-elämän siirtämisestä suosikkien hallintaan tai viranomaisorganisaatioiden vastarinnasta, jollaista noussee erityisesti Trumpin käynnistäessä turvallisuusviranomaisten politisoimisen ja kompromettoinnin Venäjän hyväksi.
On selvää, että Trump tulee tehtailemaan watergatejä tavalla, jollaista ei ole Yhdysvaltain historiassa nähty. Silti ennustan, että hänen saamisensa niistä tilille tulee olemaan paljon vaikeampaa kuin Nixonin kohdalla, jolla ei ollut taustatukenaan vierasta suurvaltaa tiedustelupalveluineen, ja jolla kaikesta huolimatta oli kunnollisuutta ja isänmaallisuutta myöntyä eroonsa. Trump ei tule näin toimimaan, eikä tule milloinkaan luovuttamaan vapaaehtoisesti.
Skandaaleilla ei ole vaikutusta Trumpiin, sillä hän kiistää tosiasiat. Mikäli hänet vedetään oikeuteen, hän kiistää tuomioistuimen laillisuuden. Tulitukea tulee maailmanlaajuiselta propagandakoneistolta, ja tarvittaessa muunkinlaisia operaatioita. Siviilirohkeutta saattaa Trumpin vastustajilta Amerikasta hyvinkin löytyä, mutta mistä näille löytyisi konkreettisiin operaatioihin kykenevä selkänoja?
Kolmas huolestuttava asia liittyy Trumpin nauttiman kannatuksen perimmäisiin syihin. Niitä on etsitty talouden tilasta ja valkoisen roskaväen syrjäytymisestä, mutta nämä selitykset ontuvat, sillä Trumpin kannattajakunnassa on paljon myös ylempien yhteiskuntaluokkien edustajia. Itse olen viime aikoina törmännyt lukuisiin Trumpia kannattaviin tai ymmärtäviin ihmisiin, jotka mielellään korostavat korkeaa koulutustaan, varallisuuttaan tai yläluokkaisuuttaan, vaikka heidän tietonsa ja ymmärryksensä maailmanpolitiikasta ovatkin MV-tasoa. Ja siinä varsinainen ongelma piileekin. Tänä päivänä suurin jakolinja ei kulje perinteisissä poliittisissa luokka-asetelmissa vaan siinä, mistä ihmiset hankkivat "tietonsa".
Mielipidemittausten valossa näyttää selvältä, että tärkeimmät syyt Trumpin kannatukselle ovat paljon raadollisempia kuin sosiologien jalot globaalitaloudellisen uhriutumisen selitysyritykset. Trumpin kannattajakunnan arvomaailma on rasistista, ksenofobista ja misogyynistä, ja siksi he hurraavat Trumpin rasistisille, ksenofobisille ja misogyynisille puheille.
Trumpin kannattajakunnan arvomaailmassa pahin mahdollinen asia on länsimainen liberaali. Kaikki, mitä liberaali sanoo tai tekee, muuttuu automaattisesti myrkyksi - se on pakottamista, poliittista korrektiutta, rasistisen sananvapauden loukkaamista ja ties mitä. Ei vaadi kuin lyhyen vierailun jollain yhteiskunnallisella keskustelufoorumilla tai lehtien kommenttipalstoilla sen näkemiseksi, etteivät trumpistit niinkään ole huolissaan terästeollisuuden tilasta, vaan neekereistä, muslimeista ja silloin tällöin vanhoista kunnon juutalaismyyteistäkin. He hekumoivat liberaalien yliopistotyttöjen raiskaamisella ja meksikolaisten kuohimisella. Kuulostaako tutulta? Samaa tuubaa on suomalainen skene syytänyt vähintään viimeiset kymmenen vuotta.
Trumpia kannattavien piirien retoriikassa hallitsevina tunteina ovat viha, kosto ja vahingonilo. Siitä saa osansa jokainen, joka arvostelee julkisesti Putinia tai Trumpia. Veikkaan, että tämän blogikirjoituksen julkaisemisen jälkeen pääsen taas paljon tavallista ahkerammin painelemaan poistonappia ja tallettamaan tappouhkauksia niille varattuun kansioon.
Trumpetöörien riehuminen poliittisesta korrektiudesta olisi hivenen uskottavampaa, jos eivät he itse olisi maailman kaikkein herkkähipiäisintä väkeä. En ole koskaan nähnyt klassisen liberaalin vajoavan samaan prinsessamaisuuteen saati tappouhkailuun, joka äärioikeiston kohdalla näyttää olevan pikemminkin normireaktio kuin poikkeus. Suoraan sanottuna harvemmin näen vastaavaa edes tulipunaisilta vihervasureilta tai telaketjufeministeiltä, vaikka miljoona meemiä tietäisi toisin.
Heikki Aittokoski siteerasi Helsingin Sanomissa Saksan varaliittokansleria Sigmar Gabrielia, jonka mukaan Trump on nyt "uuden autoritäärisen ja sovinistisen internationaalin keulahahmo". Aittokosken muutoin ansiokkaassa esseessä on ongelmana sen eläminen länsikuplassa samoin kuin kauan sitten vanhentuneessa oletuksessa oikeisto-vasemmisto-jaosta. Jälkimmäinen näkyy esimerkiksi siinä, että Aittokoski vertaa Trumpia poliittisesti täysin päinvastaisiin, länsimielisiin amerikkalaispresidentteihin Reaganiin ja Bushiin.
Aittokoski näkee vihollisiaan liehitelleen ja liittolaisiaan vieraannuttaneen Obaman wilsonilaisena, mikä vaikuttaa täysin nurinkuriselta. Wilsonhan kannatti kansojen itsemääräämisoikeutta ja humanitäärisiä interventioita eli vertautui ennemminkin Bushiin tai tämän edeltäjään Bill Clintoniin kuin vastustajiensa imperiumeille etupiirejä myöntävään Obamaan.
Aittokoski ja monet muutkin länsikommentaattorit jättävät huomiotta sen, ettei autoritäärisen ja sovinistisen internationaalin johtaja suinkaan ole Trump vaan Putin. Länsimaiden äärioikeistot hyppivät Venäjän propagandan tahtiin. Yhdysvaltain jälkeen Venäjä nostanee valtaan venäläismielisiä uusfasisteja Bulgariassa, Moldovassa, Itävallassa, Alankomaissa, Ranskassa ja Saksassa. Puola ja Unkari ovat jo autoritääristen kansalliskonservatiivien hallussa. Puhumattakaan muun maailman entisistä länsisuuntautuneista maista, joissa on viimeisen vuoden aikana kaapattu valta Erdoğanin käsiin, katkottu länsisuhteita ja murhattu ihmisiä Duterten toimesta sekä nostettu sisällissodan kavaltajakenraali, ikäloppu Aoun, presidentiksi.
Länsi on suurimmassa vaarassa sitten George Kennanin sähkeen - ja vaarallisinta tilanteessa on se, ettei Lännessä ole tällä hetkellä vallassa sellaista maailmansodan kokenutta sukupolvea kuin aikoinaan, kun Kennan kirjoitti sähkeensä. Uskon, että vastaavia sähkeitä on jo pitkään kirjoitettu Lännen pääkaupunkeihin, mutta ne on siellä haudattu syvälle mappeihin samalla kun on kuiskuteltu ilkeyksiä niiden kirjoittajien tasapainoisuudesta ja vastuullisuudesta. Kaikista näistä sähkeistä huolimatta jokainen uusi Georgia, Ukraina, Syyria ja Trump tulee muka aina yllätyksenä, jota kukaan ei olisi osannut aavistaa. Varoittelijoita ei edelleenkään haluta kuunnella.
Aittokoski kertoo kolumnissaan, kuinka Ranskan uusfasistien johtaja Marine Le Pen haukkui oman maansa Washingtonin-suurlähettilään Gérard Araud'n, joka oli Trumpin voiton ratkettua twiitannut maailman romahtamisesta. Le Penin mukaan kyseessä ei ollut maailmanloppu vaan yhden maailman loppu.
En ole juuri mistään Le Penin kanssa samaa mieltä, mutta tästä asiasta olen. Trumpin voitto ei tietenkään ollut maailmanloppu. Sen sijaan se oli loppu Lännelle sellaisena, jona me olemme sen pitkään tunteneet. Länsi olisi kaikin mokomin kestänyt Kreikan, Unkarin, Puolan ja Suomen joutumisen äärioikeiston valtaan - tai vaikka näiden liittämisen Euraasian unioniin. Mutta se, että lopullinen petos läntistä sivilisaatiota vastaan tulee nimenomaan englanninkielisiltä kansoilta Atlantin molemmin puolin - ensin Brexitin ja sitten Trumpin muodossa - se on Lännen olemassaololle kohtalokasta.
Länsi ei voi enää olla sitä, mitä se oli. Jotain uutta ja uhkaavaa on tuleva, ja epäilemättä jossain vaiheessa koittaa päivä, jolloin Länsi rakennetaan uudelleen. Valitettavasti ennen sitä edessä on pimeyden aika, joka on sekä pelottava että aidosti hengenvaarallinen. Todennäköisesti miljoonia tulee kuolemaan sen vuoksi, mutta heistä suurin osa Syyrian ja Ukrainan kaltaisissa paikoissa, joista ydinlännen pääkaupungeissa ei niin paljon piitata. Venäjä tulee kuitenkin tunkeutumaan syvälle Eurooppaan, vähintään Balkanille ja Itämerelle - muu riippuu läntisten yhteiskuntien vastustuskyvystä omien autoritääristen hallitustensa ollessa vallassa.
Fasistien marssi valtavirtaan on saanut Yhdysvaltain presidentinvaaleista ratkaisevan voiton. Voittokulku tuskin pysähtyy tähän. Bulgaria ja Moldova osoittivat tämän jo tänään valitsemalla venäläismieliset autoritääriset presidentit. Seuraavina vuorossa ovat Itävalta ja Alankomaat, sitten Ranska ja Saksa.
Ihmiset kavahtavat yhä kutsumasta fasismia oikealla nimellään. Tämä johtuu lähinnä siitä mytologisesta asennoitumisesta, jonka Länsi on omaksunut fasistista osamenneisyyttään kohtaan toisen maailmansodan jälkeen. Kolmannen valtakunnan tuhouduttua tuli Lännen itseymmärryksen kannalta välttämättömäksi eristää fasistinen pahuus itsestä - se oli Saksan ja ehkä Italian syytä, ja niiden kukistuttua fasismi oli muuttunut myyttiseksi demoniseksi pahaksi, joka ei koskaan enää nousisi historian haudoista.
Todellisuus oli varsin toisenlainen. Fasismi oli alun pitäenkin ennen kaikkea banaali aate, joka runnoi itsensä valtaan kansanomaisella ja räävittömällä vihapuheella, salaliittoteorioiden levittämisellä ja sittemmin Saksan turvallisuuspalvelujen myötämielisellä avustuksella. Pahimmillaan Ranskassa oli fasisteilla enemmän jäseniä väkilukuun suhteutettuina kuin Saksassa konsanaan, vaikka sodan jälkeen ranskalaiset - samoin kuin puolalaiset ja monet muutkin - muistelivat vain urheaa vastarintaliikettään.
Hitler ja natsi-ideologia eivät olleet geneettisiä poikkeamia. Niitä kannatti se sama "tavallinen kansa", joka nyt vihaisina kannattaa Brexitiä, Trumpia ja ammentaa maailmanpoliittisen tietonsa Venäjän propagandatuuteista. Ilman sivistynyttä oikeusvaltiota monine rajoitteineen kansa on aina valmis sumeilemattomaan vihaan ja väkivaltaan, etenkin jos näiden kohteena on joku muu. Tuon muun kuvitellaan aina olevan jotenkin itse syyllinen. Ainakaan syyllisyys ei koske vihaista kansaa itseään, vaan niitä muita.
Siinä Euroopassa, jossa Mussolini ja Hitler nousivat valtaan, antisemitismi ja salaliittoteoriat pankkiirien salaliittoja ja liberaaleja selkäänpuukottajia vastaan olivat "kansan äänen" valtavirtaa. Ääni kävi yhä äänekkäämmäksi ja äänekkäämmäksi, kunnes lopulta saksalaiset äänestivät natsit valtaan. Tämän jälkeen natsit tekivät sen, minkä autoritäärit aina tekevät, eli kaappasivat ensin saamallaan vallalla lopun vallan ja tekivät sitten tyhjiksi kaikki mahdollisuudet tehdä korjausliike muutoin kuin suurella verenvuodatuksella.
Ikävä kyllä, näin tulevat Trump ja hänen aatetoverinsakin toimimaan, ja Venäjä tulee heitä siinä avustamaan. Kyseessä on elimellinen osa fasistista ajatus- ja toimintamaailmaa - toiveajattelu on haihattelua. Rahvas on raivossaan sokeaa eikä tiedä mitä tekee nostaessaan valtaan uudet rahvaanomaiset valtiaansa. Historia toistuu. Se tapahtuu taas.
Merkittävä osasyy siihen, miksi historia on toistumassa, on piillyt vastarinnan olemattomuudessa. Länttä ei ole puolustettu. Sitä on vain parjattu ja sitä vastaan on hyökätty samanaikaisesti ulkoa ja sisältä käsin. Surullista kyllä, länsimaiden ihmiset tuntuvat ansainneen sen kauhistuksen, jonka ovat nyt päästäneet valloilleen.
Länsi ei voi säilyttää vakautta ilman toimivaa johtajuutta. Johtajuusvaje on vallinnut jo pitkään - ja nyt johto on siirtynyt vihollisille. Se, että tämä tapahtui lopulta juuri anglosaksisessa maailmassa, vaikka kehitys kyti paljon kauemmin manner-Euroopassa, saattaa johtua juuri vastustuskyvyn puutteesta. Manner-Euroopassa oli sentään olemassa jonkinlainen kulttuurisen muistin kokemus taistelusta sekä fasismia että kommunismia vastaan omalla maaperällä, kun taas anglojen maailmankuvassa tämä oli kaikonnut varsin kauas historian hämärään, ja sielläkin toinen maailmansota ja kylmä sota käytiin pääosin omasta kokemusmaailmasta käsin katsottuna kaukaisissa maailmankolkissa.
Reaganin, Thatcherin ja monen muun länsijohtajan periksiantamattomuus toi lopulta voiton kylmässä sodassa Neuvostoliittoa ja sen imperiumia vastaan. Vuosina 1989-1991 Vapaan maailman voitto huipentui Euroopan rintamalla, kun Berliinin muuri murtui ja maa toisensa jälkeen vapautui kommunismin ikeestä. Lopulta Pahuuden imperiumin ytimessä, Moskovassa, nousi valtaan demokraattinen regiimi, vaikkakin lyhytikäinen. Vuonna 2016 uusi kylmä sota on päättynyt päinvastaiseen tulokseen, Pahuuden imperiumin voittoon: Venäjä on nostanut valtaan autoritäärisen johtajan Vapaan maailman pääkaupungissa Washingtonissa, hajottanut EU:n ja Naton.
Tärkein syy Venäjän voittoon ei lopulta ollut Venäjän mahti, vaan Lännen itsepintainen kieltäymys oikean tilannekuvan muodostamisesta ja itsensä puolustamisesta. Nyt edessä on pimeyden laakson halki vaeltaminen. Fasistien uho on jo ennennäkemätön ympäri Amerikkaa, jossa on pidetty Ku Klux -klaanin voitonmarsseja ja putinistien voitonpuheita. Trumpia vastustavia mielenosoittajia on ammuttu ja satoja pidätetty Oregonin Portlandissa.
Kunniattoman kunnioittaminen Lännen johtajana on mahdotonta, joten Länsi elää nyt ja vastedes vastarintaliikkeenä omalla maallaan. Kuinka kauan, se riippuu länsimaisten yhteiskuntien vastustuskyvystä ja kyvykkyydestä suistaa pois vallasta kerran valtaan noussut vihollisensa. Helppoa se ei tule olemaan, sillä autoritäärit eivät milloinkaan luovu vallasta vapaaehtoisesti.
Ironista kyllä, amerikkalaiset eivät tule kärsimään Trumpin valtaannoususta eniten, sillä Yhdysvaltain järjestelmässä presidentin valtaoikeudet eivät ulotu kokonaisvaltaisesti kansalaisten elämään ympäri liittovaltion osavaltioita - eivät ainakaan ennen kuin järjestelmää on runnottu täysin uuteen uskoon. Sen sijaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella Yhdysvaltain presidentillä on erittäin paljon valtaa - enemmän kuin suurimmalla osalla Euroopan valtionpäämiehistä - ja siten Yhdysvaltain uusi suunta tulee ruhjomaan tunnistamattomiksi ennen kaikkea Lännen rajamaita ja länsisuuntautuneita ei-länsimaita.
Länsimaisen Euroopan perikato ei ehkä ole maailmanloppu ranskalaisille, saksalaisille eikä hollantilaisillekaan. Näissä maissa Euroopasta on tullut itsestäänselvyys, ja sitä kaivataan vasta kun se on menetetty. Sen sijaan itäeurooppalaisille ja mm. suomalaisille kyse on elämän ja kuoleman asiasta. Tavallisen suomalaisen elämälle on erittäin suuri merkitys sillä, onko Suomi osa vahvaa Länttä ja Eurooppaa vai osa Venäjän etupiiriä.
Amerikkalaiselle, britille tai ranskalaiselle ei ole suurta merkitystä, kulkeeko Lännen ja Venäjän etupiiriraja Pohjanlahdella vai Suomen itärajalla. Sen sijaan sillä on erittäin suuri merkitys jokaiselle tavalliselle suomalaiselle, heidän lastensa ja lastenlastensa tulevaisuudelle.
Kylmän sodan ollessa vielä käynnissä 80-luvulla, ilmestyi Amerikassa elokuva nimeltä Red Dawn, jossa koulupojat joutuvat puolustamaan Amerikkaansa ja länsimaista elämäänsä maan miehittäviä neuvostojohtoisia vihollisjoukkoja vastaan. Elokuvaa on sittemmin tavattu halveksia alarmistisena ja neuvostovastaisena propagandana, vaikka siinä itse asiassa käytetään enemmän sanoja ja tunteita kuvaamaan miehittäjää vastaan taistelevien, yksin jätettyjen partisaanien koti-ikävää, ahdistusta ja uskon horjumista. Kuinka uskoa toivottomalta tuntuvaan asiaan, kun omat sukulaisetkin taivuttavat selkärankansa ja asettuvat vihollisen palvelukseen, kuka mistäkin syystä, mutta useimmiten siksi, että se on helpompaa.
Keskiviikkona, kun varhain ennen herätyskelloa heräsin aamun apeaan valonkajoon ja Trumpin voittoon Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, ja kun kuljin tuon tapahtuman myötä tuhoon tuomitun Kiovan katuja, haluttomana päätyä toimistolleni arjen askareisiin, minusta tuntui samalta kuin Punaisen aamunkoiton vuorille paenneista koulupojista.
Muutama päivä myöhemmin kaikki muutkin elokuvan elementeistä ovat käyneet toteen. Olen nähnyt, kuinka selkärangattomat ovat ryhmittyneet muuttamaan mielipiteitään, kirjoittamaan denialismia ja toiveajattelua huokuvia, älyllisesti epärehellisiä vakuutteluja siitä, ettei mikään ole muuttunut, että kyllä se Trump varmaan nyt muuttaa mielipiteitään, ja että eihän hänen konspiratiivisilla suhteillaan Venäjään, jonka propaganda- ja tiedustelukoneisto nosti hänet presidentiksi, voi olla mitään vaikutusta hänen tulevaan ulkopolitiikkaansa, koska amerikkalainen järjestelmä kyllä pitää puolensa.
* * *
Trumpin vaalivoitosta on syytetty kaikkia muita paitsi niitä, jotka häntä äänestivät. Hänen voittonsa on kuulemma liberaalien ja vasemmiston vika, nämä kun ovat olleet ylimielisiä ja eläneet kuplassa. Se on vakiintuneen poliittisen järjestelmän vika, nämä kun ovat eliittiä ja rikkaita - toisin kuin ilmeisesti Trump. On syytetty muslimeja ja meksikolaisia - mitäs ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin.
Selitykset eivät ole historiassa mitään uutta. Kun Breivik joukkomurhasi norjalaisnuoria Utöyan saarella, Trumpin aatetoverit selittivät meille veriteon olevan mokuttajien ja suvaitsevaiston syytä. Hitlerin valtaannousukin oli epäilemättä juutalaisten syytä - mitä muutakaan saksalaiset olisivat voineet?
Kremlissä on nosteltu šamppanjamaljoja ja ympäri maailmaa venäläismieliset ja muut fasistit ovat riehuneet vahingoniloaan, uhonneet, että nyt päästään tuhoamaan ja leirittämään vastustajat. Andorrassa rikosvastuuta pakoileva suomalaispropagandisti on jo ilmoittanut laatineensa henkilörekistereitä Trumpin vastustajista Suomessa. Useampi Venäjän propagandatorvi julisti Venäjän voittaneen Yhdysvaltain presidentinvaalit - vieläpä Krimin miehityksestä tutun iskulauseen parafraasilla "Amerikka on meidän!" - eivätkä Kremlin virallisetkaan edustajat ole enää kiistäneet ratkaisevaa vaikutustaan vaalien manipuloimiseksi. Kremlillä näyttää päinvastoin olleen suuri tarve muistuttaa Trumpia siitä, kuka hänet nosti valtaan.
Itse en ollut vaalituloksesta yllättynyt. Ikävää, että jälleen kerran osoittautui, että Maailma ja paikat oli ennakoinut tapahtumat oikein. Tiukka kamppailu vaaleissa silti käytiin, eivätkä paljon parjatut mielipidemittaukset kovin väärässä olleet, sillä Clinton sai vaaleissa enemmän ääniä kuin Trump. Vaalipiirijako vain suosii republikaaneja, minkä lisäksi kaikki vaa'ankielitapaukset kääntyivät vaaliyön mittaan merkillisesti Trumpin hyväksi.
Jos olisi käynyt toisin päin, vaalitulos olisi ilman muuta riitautettu ja uusintaäänestyksiin jouduttu monessa osavaltiossa. Kun kävi näin päin, en usko, että mitään tutkitaan. Obama ja Clinton ovat viime vuosina osoittaneet kouriintuntuvasti sen, missä määrin heillä on kykyä kontrolloida mitään edes omalla kotikentällään.
Paitsi että Trump sai vähemmän ääniä kuin Clinton, hän sai myös miljoona ääntä vähemmän kuin edelliset, Obamalle hävinneet republikaaniehdokkaat, McCain ja Romney. Neljäkymmentäneljä prosenttia yhdysvaltalaisista äänioikeutetuista ei äänestänyt lainkaan. Trump nousee siis läntisen maailman johtavan suurvallan hallitsijaksi runsaan kahdenkymmenen prosentin äänillä. Mutta tämä on tietysti vaalitekniikkaa ja asia, josta on turha purnata jälkikäteen, sen jälkeen kun asioita ei alun perin hoidettu kunnolla.
Luvut kertovat olennaisesti sen, että Trump ei noussut valtaan oman ilmiömäisen suosionsa ansiosta, vaan Clintonin ilmiömäisen epäonnistumisen. Edellisvaaleihin nähden molemmat puolueet nimittäin saivat uurnille merkittävästi vähemmän äänestäjiä. Demokraattien tulisi siis katsoa peiliin. Mutta vielä enemmän peiliinkatsomisen paikka on republikaaneilla, jotka antoivat vieraan valtion tukeman huijarin kaapata oman kunniakkaan puolueensa - ja samalla Yhdysvaltain korkeimman vallan.
* * *
Yksi näissä vaaleissa selväksi käynyt asia on se, että Venäjä on tänä päivänä voimakkain mielipidevaikuttaja myös Yhdysvalloissa. Tälle blogille tämäkään asia ei tule yllätyksenä, sillä olen tästä asiasta yrittänyt varoitella kuuroille korville jo vuosien ajan. Venäjän propagandaa ja sitä monistavia lukemattomia läntisen äärioikeiston äänitorvia ei edelleenkään haasteta eikä paljasteta länsimaisen valtavirtamedian toimesta. Niihin, jotka varoittavat, että miljoonat länsimaalaiset muodostavat maailmankuvansa tuon propagandakoneiston vaikutuksesta, suhtaudutaan järkensä menettäneinä alarmisteina. Ilmeisesti koska vallan kabineteissa ja valtamedian toimituksissa ei juurikaan seurata sitä, mistä - ja kenen narratiivien vaikutuksessa - kansa mielipiteitään muodostaa.
Toinen näissä vaaleissa selväksi tullut asia on niin kutsuttu postfaktuaalinen maailma. Kuten putinismi, trumpismi on käytännössä kultti. Se perustuu identiteettiin ja tunnetiloihin - järki ja tosiasiat eivät vakuuta tunteella mielipiteensä muodostavaa väkimassaa, jota johdatetaan tehokkaalla ehdollistavalla propagandalla. Muu media tyytyy vahvistamaan tuota propagandaa "neutraalilla" toistolla, reaktiivisuudella ja loputtoman uuden näkyvyyden tarjoamisella, eikä vastusta sitä aloitteellisesti.
Kaikkialta on varsinkin vaalituloksen selvittyä tulvinut fasismia ymmärtävää tai päähän silittelevää, liberaaleja syyllistävää propagandaa. Se on kummallista, koska koko kampanjan ajan media keskittyi ilmatilan antamiseen Trumpille ja kannattajilleen. Trumpetöörit kehystettiin ja yhä kehystetään "kansaksi", normaalit ja järkevät ihmiset taas "ylimieliseksi eliitiksi". Näennäisesti liberaali media jatkaa edelleen trumpistisen propagandan monistamista ja denialismia. Yksi harvoja terveellä järjellä kirjoitettuja kolumneja oli tämä Tabatha Southeyn kirjoitus kanadalaisessa The Globe and Mailissa.
"Valtamerten verran mustetta on vuodatettu näiden loputtomien vaalien aikana, vaatien, että meidän on 'yritettävä ymmärtää' Donald Trumpin kannattajia. Tarinoista, jotka kertovat matkoista Trumpmaan sydämeen, tuli kampanjan aikana oma genrensä - sellainen, jossa Trumpin kannatuskokouksia käsiteltiin lähinnä kunnioittavaan sävyyn.
Jopa vaalipäivän lähestyessä puhuvat päät kertoivat meille, että tärkeä työ - Trumpin kannattajien huolenaiheiden ottaminen tosissaan - koittaisi jälkeenpäin. Emme saa unohtaa heitä, meille tolkutettiin, tavalla, jolla meitä ei kehotettu pitämään Mitt Romneyn tai Al Goren kannattajia aina sydämissämme.
Epäilen, ettemme tule näkemään kovin paljon samansävyisiä ajatuksia Hillary Clintonin äänestäjistä tällä viikolla, emme tarinoita siitä, kuinka meidän todella täytyy kuunnella Hillarya kannattanutta kansaa, tuntea heidän tuskansa ja varmistua heidän tarpeidensa täyttämisestä ennen seuraavia vaaleja."
En puutu tällä kertaa Trumpin törkeisiin käytöstapoihin tai hänen karkean vihamielisiin puheisiinsa naisista, muslimeista, latinoista, mustista, opiskelijoista, seksuaalivähemmistöistä ja milloin mistäkin kansanryhmästä. Suurin osa Trump-kritiikistä on jo nyt keskittynyt näihin teemoihin. Suurin osa on täysin aiheellista, vaikka Trump näyttääkin näitä mielipiteitään muuttelevan kulloisenkin yleisönsä ja tilanteensa mukaan.
Keskityn sen sijaan niihin teemoihin, joita valtamedia ei mielestäni ole käsitellyt lainkaan niiden ansaitsemalla vakavuudella. Koska blogikirjoitus ei voi olla romaanin pituinen, otan käsittelyyn kolme mielestäni kaikkein vakavinta vaaraa Trumpin suhteen. Ne liittyvät kukin toisiinsa - tavoilla, joita on käsitelty tässä blogissa monta kertaa aiemmin ja pidemmin. Ensimmäinen vaara liittyy siihen tosiasiaan, että Trump on suoraan Venäjän turvallisuus- ja propagandakoneiston vaikutuksen alainen. Toinen vaara koskee hänen henkilöprofiiliaan ja ominaisuuksiaan tulevana suurvaltajohtajana. Kolmas vaara liittyy hänen kannattajiensa motiiveihin. Lopuksi käsittelen hieman suuremmalla siveltimellä sitä, mitä tämä merkitsee Läntenä tunnetulle poliittiselle entiteetille.
* * *
Suurin yksittäinen ongelma Trumpin kohdalla on hänen voimakas sidoksensa Venäjään. Yhden suurvallan tuleva johtaja on tukeutunut toiseen suurvaltaan päästäkseen valtaan, ja valtaan päästyään tulee siksi mitä todennäköisimmin tukeutumaan Venäjään edelleen pysyäkseen vallassa. Tilanne ei ole historiallisesti mitenkään uusi - lukematon määrä erilaisten kolmannen maailman maiden autoritäärisiä johtajia on päässyt valtaan ja pysynyt vallassa vieraisiin suurvaltoihin tukeutumalla. Ennenkuulumatonta nykytilanteessa on lähinnä se, että banaanitasavallan asemassa on nyt Yhdysvallat ja langoista vetelee objektiivisilla kriteereillä mitaten paljon heikompi valtio, Venäjä.
Koko Trumpin kampanjan ajan hänen vaaliteemansa ja propagandansa toistivat peilin tavoin Venäjän propagandaa ja sitä monistavaa läntisen "vaihtoehto-oikeiston" (alt-right) salaliittomouhotusta. Ulkopolitiikassa Trump myötäili kaikessa oleellisessa Venäjän propagandan tarjoilemaa maailmankuvaa. Hän tarjoili Venäjälle Itä-Eurooppaa ja Baltiaa, toisti Venäjän propagandavalheita Syyriasta ja Libyasta sekä kyseenalaisti Naton. Sisäpolitiikassa hän korosti niin ikään Venäjän propagandan mieliteemoja, kuten maahanmuuttaja- ja vähemmistövastaisuutta, autoritarismia, demokratian halveksuntaa ja antiliberalismia. Trumpin ja Putinin kannattajien propaganda oli siis sisällöltään olennaisesti samaa. Tämä todistaa jos ei muuta niin vahvan aatetoveruuden.
Yhteydet eivät kuitenkaan jääneet aatetoveruuden tasolle. Trumpin propaganda myös muutti kantojaan aina kun Venäjän propaganda teki niin, ja käytti täsmälleen samoja taktiikkoja. Se perustui lähinnä kielteiseen viestintään - vihanlietsontaan, länsimaisen järjestelmän legitimiteetin kiistämiseen, avoimeen rasismiin, homofobiaan, šovinismiin ja muihin uusfasismille tyypillisiin trooppeihin. Kuten Venäjän propaganda, myös Trumpin propaganda muuttuu ja vaihtuu sen mukaan, mikä milloinkin on tarkoituksenmukaista. Tärkeitä ovat tunnetilat, eivät tosiasiat tai johdonmukaisuus.
Venäjä on avoimesti käyttänyt tätä menetelmää propagandassaan, joka on saavuttanut maailmanlaajuisen mielipidevaikuttajan aseman kaikilla mantereilla. Putinin propagandistin Dmitri Kiseljovin sanoin "mikään ei ole totta ja kaikki on sallittua". Samaa menetelmää ovat käyttäneet menestyksellisesti Venäjän liittolaiset länsimaissa, mukaan lukien Trumpin kampanja, joka useiden julkaistujenkin tietojen mukaan koordinoi propagandaansa suoraan Kremlin kanssa.
Merkittävä osa Trumpin kampanjasta nojasi sekä sisällöllisesti että operatiivisesti suoraan Venäjän maailmanlaajuiseen propagandakoneistoon. Kampanjaa tuettiin poikkeuksellisen röyhkeillä informaatio-operaatioilla, kuten Clintonin sähköpostiviestien toistuvalla (ja osin väärennetyllä) vuotamisella, kyberhyökkäyksillä ja trolliverkostojen valjastuksella vihaviestintään. Niin ikään Trumpin kampanjaa tuettiin amerikkalaiseen järjestelmään solutettujen vaikuttaja-agenttien vuodoilla, ulostuloilla ja mediaoperaatioilla.
Vähintään neljä Trumpin ydintiimin jäsenistä - he olivat sen keskeisiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan muotoilijoita - paljastui kampanjan aikana Venäjän vaikuttaja-agenteiksi, jotka ovat jo aiemmissa vaiheissa uraansa palvelleet Venäjä-lobbyssä samoin kuin Venäjän konspiratiivisissa operaatioissa mm. Ukrainassa, Balkanilla ja Lähi-idässä.
Muutamat sinänsä arvostamistani ystävistä naureskelivat minulle kampanjan aikana, että eihän ole mitenkään mahdollista, että näin ilmiselvästi Venäjän asiamiehenä toimiva mies saisi amerikkalaisten äänet. Oma arvioni - joka sittemmin osoittautui oikeaksi - oli, että Venäjä-yhteyksillä ei ole mitään kielteistä vaikutusta Trumpin kannattajakuntaan, joka pitää niitä joko hyvänä asiana tai on niiden suhteen välinpitämätön. Ne, jotka Trumpin läheisistä Venäjä-yhteyksistä kauhistuvat, eivät olisi häntä äänestäneet muutenkaan.
Trumpin oli siis suoranaisesti kannattavaa pelata Venäjä-kortilla avoimesti, sillä hän ei menettänyt sen vuoksi ainoatakaan ääntä, mutta sen sijaan sai tuekseen maailman vaikutusvaltaisimman propaganda- ja tiedustelukoneiston. Ja erittäin vakavasti otetun pelotteluvoiman, jonka tunnemme Euroopassakin ihmisten fyysisestä pelottelemisesta ja murhaamisesta.
* * *
Tästä siirrymme toiseen asiaan eli Trumpin psykologiseen profiiliin. Jos Trump on jotain tehnyt selväksi kampanjansa aikana niin se on hänen perin venäläinen tapansa hahmottaa sekä bisnestä että politiikkaa. Molemmat ovat hänelle nollasummapeliä, jossa tärkeintä on voittaa - keinoja kaihtamatta. Hänellä ei ole minkäänlaista kunnioitusta tosiasioita kohtaan, mutta ei myöskään lakeja ja maansa poliittista järjestelmää, jonka legitimiteetin hän moneen kertaan kampanjansa aikana kyseenalaisti.
Toinen asia, jonka Trump on tehnyt selväksi kampanjansa aikana, on se, että hän uskoo mieluummin venäläistä propagandaa ja Alex Jonesin kaltaisia venäläispropagandaa levittäviä salaliittoteoreetikkoja kuin Yhdysvaltain omien tiedusteluviranomaisten raportteja - saati tutkijoita ja asiantuntijoita.
Trump ei kunnioita muuta kuin voimaa. Itse asiassa hän inkarnoi ennen kaikkea juuri epäkunnioitusta. Täysin kunniattoman huijarin valinta Valkoiseen taloon on hänen kannattajiltaan epäkunnioituksen osoitus järjestelmää kohtaan. Lähihistorian suurin kollektiivinen fuck you, kuten muuan toimittaja asiaa hiljattain luonnehti.
Trump ei milloinkaan tule myöntämään tehneensä mitään väärää tai olleensa väärässä. Tässä suhteessa hänen lähtökohtansa on täysin sama kuin Venäjän johtajilla: mitään ei koskaan tule myöntää, ellei ole voittanut, ja puolustautuminen tapahtuu hyökkäämällä ja eskaloimalla. Trump ei tule presidenttinä kunnioittamaan Yhdyvaltain lakeja eikä järjestelmän pelisääntöjä yhtään sen enempää kuin liikemiehenä. Miksi ihmeessä hän niin tekisi - asemassa, jossa hänen on entistä epätodennäköisempää joutua oikeudelliseen edesvastuuseen?
On kuitenkin asia, johon hän ei kykene kontrollia harjoittamaan, ja jota hän sen vuoksi kunnioittaa, ja se on hänen riippuvuutensa Venäjästä. Niinpä ennustan, että Trump ei tule kaihtamaan Venäjän erikoispalvelusten käyttämistä kotimaisten vastustajiensa vainoamiseen, olipa kyse poliittisista vastustajista, liike-elämän siirtämisestä suosikkien hallintaan tai viranomaisorganisaatioiden vastarinnasta, jollaista noussee erityisesti Trumpin käynnistäessä turvallisuusviranomaisten politisoimisen ja kompromettoinnin Venäjän hyväksi.
On selvää, että Trump tulee tehtailemaan watergatejä tavalla, jollaista ei ole Yhdysvaltain historiassa nähty. Silti ennustan, että hänen saamisensa niistä tilille tulee olemaan paljon vaikeampaa kuin Nixonin kohdalla, jolla ei ollut taustatukenaan vierasta suurvaltaa tiedustelupalveluineen, ja jolla kaikesta huolimatta oli kunnollisuutta ja isänmaallisuutta myöntyä eroonsa. Trump ei tule näin toimimaan, eikä tule milloinkaan luovuttamaan vapaaehtoisesti.
Skandaaleilla ei ole vaikutusta Trumpiin, sillä hän kiistää tosiasiat. Mikäli hänet vedetään oikeuteen, hän kiistää tuomioistuimen laillisuuden. Tulitukea tulee maailmanlaajuiselta propagandakoneistolta, ja tarvittaessa muunkinlaisia operaatioita. Siviilirohkeutta saattaa Trumpin vastustajilta Amerikasta hyvinkin löytyä, mutta mistä näille löytyisi konkreettisiin operaatioihin kykenevä selkänoja?
* * *
Kolmas huolestuttava asia liittyy Trumpin nauttiman kannatuksen perimmäisiin syihin. Niitä on etsitty talouden tilasta ja valkoisen roskaväen syrjäytymisestä, mutta nämä selitykset ontuvat, sillä Trumpin kannattajakunnassa on paljon myös ylempien yhteiskuntaluokkien edustajia. Itse olen viime aikoina törmännyt lukuisiin Trumpia kannattaviin tai ymmärtäviin ihmisiin, jotka mielellään korostavat korkeaa koulutustaan, varallisuuttaan tai yläluokkaisuuttaan, vaikka heidän tietonsa ja ymmärryksensä maailmanpolitiikasta ovatkin MV-tasoa. Ja siinä varsinainen ongelma piileekin. Tänä päivänä suurin jakolinja ei kulje perinteisissä poliittisissa luokka-asetelmissa vaan siinä, mistä ihmiset hankkivat "tietonsa".
Mielipidemittausten valossa näyttää selvältä, että tärkeimmät syyt Trumpin kannatukselle ovat paljon raadollisempia kuin sosiologien jalot globaalitaloudellisen uhriutumisen selitysyritykset. Trumpin kannattajakunnan arvomaailma on rasistista, ksenofobista ja misogyynistä, ja siksi he hurraavat Trumpin rasistisille, ksenofobisille ja misogyynisille puheille.
Trumpin kannattajakunnan arvomaailmassa pahin mahdollinen asia on länsimainen liberaali. Kaikki, mitä liberaali sanoo tai tekee, muuttuu automaattisesti myrkyksi - se on pakottamista, poliittista korrektiutta, rasistisen sananvapauden loukkaamista ja ties mitä. Ei vaadi kuin lyhyen vierailun jollain yhteiskunnallisella keskustelufoorumilla tai lehtien kommenttipalstoilla sen näkemiseksi, etteivät trumpistit niinkään ole huolissaan terästeollisuuden tilasta, vaan neekereistä, muslimeista ja silloin tällöin vanhoista kunnon juutalaismyyteistäkin. He hekumoivat liberaalien yliopistotyttöjen raiskaamisella ja meksikolaisten kuohimisella. Kuulostaako tutulta? Samaa tuubaa on suomalainen skene syytänyt vähintään viimeiset kymmenen vuotta.
Trumpia kannattavien piirien retoriikassa hallitsevina tunteina ovat viha, kosto ja vahingonilo. Siitä saa osansa jokainen, joka arvostelee julkisesti Putinia tai Trumpia. Veikkaan, että tämän blogikirjoituksen julkaisemisen jälkeen pääsen taas paljon tavallista ahkerammin painelemaan poistonappia ja tallettamaan tappouhkauksia niille varattuun kansioon.
Trumpetöörien riehuminen poliittisesta korrektiudesta olisi hivenen uskottavampaa, jos eivät he itse olisi maailman kaikkein herkkähipiäisintä väkeä. En ole koskaan nähnyt klassisen liberaalin vajoavan samaan prinsessamaisuuteen saati tappouhkailuun, joka äärioikeiston kohdalla näyttää olevan pikemminkin normireaktio kuin poikkeus. Suoraan sanottuna harvemmin näen vastaavaa edes tulipunaisilta vihervasureilta tai telaketjufeministeiltä, vaikka miljoona meemiä tietäisi toisin.
* * *
Heikki Aittokoski siteerasi Helsingin Sanomissa Saksan varaliittokansleria Sigmar Gabrielia, jonka mukaan Trump on nyt "uuden autoritäärisen ja sovinistisen internationaalin keulahahmo". Aittokosken muutoin ansiokkaassa esseessä on ongelmana sen eläminen länsikuplassa samoin kuin kauan sitten vanhentuneessa oletuksessa oikeisto-vasemmisto-jaosta. Jälkimmäinen näkyy esimerkiksi siinä, että Aittokoski vertaa Trumpia poliittisesti täysin päinvastaisiin, länsimielisiin amerikkalaispresidentteihin Reaganiin ja Bushiin.
Aittokoski näkee vihollisiaan liehitelleen ja liittolaisiaan vieraannuttaneen Obaman wilsonilaisena, mikä vaikuttaa täysin nurinkuriselta. Wilsonhan kannatti kansojen itsemääräämisoikeutta ja humanitäärisiä interventioita eli vertautui ennemminkin Bushiin tai tämän edeltäjään Bill Clintoniin kuin vastustajiensa imperiumeille etupiirejä myöntävään Obamaan.
Aittokoski ja monet muutkin länsikommentaattorit jättävät huomiotta sen, ettei autoritäärisen ja sovinistisen internationaalin johtaja suinkaan ole Trump vaan Putin. Länsimaiden äärioikeistot hyppivät Venäjän propagandan tahtiin. Yhdysvaltain jälkeen Venäjä nostanee valtaan venäläismielisiä uusfasisteja Bulgariassa, Moldovassa, Itävallassa, Alankomaissa, Ranskassa ja Saksassa. Puola ja Unkari ovat jo autoritääristen kansalliskonservatiivien hallussa. Puhumattakaan muun maailman entisistä länsisuuntautuneista maista, joissa on viimeisen vuoden aikana kaapattu valta Erdoğanin käsiin, katkottu länsisuhteita ja murhattu ihmisiä Duterten toimesta sekä nostettu sisällissodan kavaltajakenraali, ikäloppu Aoun, presidentiksi.
Länsi on suurimmassa vaarassa sitten George Kennanin sähkeen - ja vaarallisinta tilanteessa on se, ettei Lännessä ole tällä hetkellä vallassa sellaista maailmansodan kokenutta sukupolvea kuin aikoinaan, kun Kennan kirjoitti sähkeensä. Uskon, että vastaavia sähkeitä on jo pitkään kirjoitettu Lännen pääkaupunkeihin, mutta ne on siellä haudattu syvälle mappeihin samalla kun on kuiskuteltu ilkeyksiä niiden kirjoittajien tasapainoisuudesta ja vastuullisuudesta. Kaikista näistä sähkeistä huolimatta jokainen uusi Georgia, Ukraina, Syyria ja Trump tulee muka aina yllätyksenä, jota kukaan ei olisi osannut aavistaa. Varoittelijoita ei edelleenkään haluta kuunnella.
Aittokoski kertoo kolumnissaan, kuinka Ranskan uusfasistien johtaja Marine Le Pen haukkui oman maansa Washingtonin-suurlähettilään Gérard Araud'n, joka oli Trumpin voiton ratkettua twiitannut maailman romahtamisesta. Le Penin mukaan kyseessä ei ollut maailmanloppu vaan yhden maailman loppu.
En ole juuri mistään Le Penin kanssa samaa mieltä, mutta tästä asiasta olen. Trumpin voitto ei tietenkään ollut maailmanloppu. Sen sijaan se oli loppu Lännelle sellaisena, jona me olemme sen pitkään tunteneet. Länsi olisi kaikin mokomin kestänyt Kreikan, Unkarin, Puolan ja Suomen joutumisen äärioikeiston valtaan - tai vaikka näiden liittämisen Euraasian unioniin. Mutta se, että lopullinen petos läntistä sivilisaatiota vastaan tulee nimenomaan englanninkielisiltä kansoilta Atlantin molemmin puolin - ensin Brexitin ja sitten Trumpin muodossa - se on Lännen olemassaololle kohtalokasta.
Länsi ei voi enää olla sitä, mitä se oli. Jotain uutta ja uhkaavaa on tuleva, ja epäilemättä jossain vaiheessa koittaa päivä, jolloin Länsi rakennetaan uudelleen. Valitettavasti ennen sitä edessä on pimeyden aika, joka on sekä pelottava että aidosti hengenvaarallinen. Todennäköisesti miljoonia tulee kuolemaan sen vuoksi, mutta heistä suurin osa Syyrian ja Ukrainan kaltaisissa paikoissa, joista ydinlännen pääkaupungeissa ei niin paljon piitata. Venäjä tulee kuitenkin tunkeutumaan syvälle Eurooppaan, vähintään Balkanille ja Itämerelle - muu riippuu läntisten yhteiskuntien vastustuskyvystä omien autoritääristen hallitustensa ollessa vallassa.
* * *
Fasistien marssi valtavirtaan on saanut Yhdysvaltain presidentinvaaleista ratkaisevan voiton. Voittokulku tuskin pysähtyy tähän. Bulgaria ja Moldova osoittivat tämän jo tänään valitsemalla venäläismieliset autoritääriset presidentit. Seuraavina vuorossa ovat Itävalta ja Alankomaat, sitten Ranska ja Saksa.
Ihmiset kavahtavat yhä kutsumasta fasismia oikealla nimellään. Tämä johtuu lähinnä siitä mytologisesta asennoitumisesta, jonka Länsi on omaksunut fasistista osamenneisyyttään kohtaan toisen maailmansodan jälkeen. Kolmannen valtakunnan tuhouduttua tuli Lännen itseymmärryksen kannalta välttämättömäksi eristää fasistinen pahuus itsestä - se oli Saksan ja ehkä Italian syytä, ja niiden kukistuttua fasismi oli muuttunut myyttiseksi demoniseksi pahaksi, joka ei koskaan enää nousisi historian haudoista.
Todellisuus oli varsin toisenlainen. Fasismi oli alun pitäenkin ennen kaikkea banaali aate, joka runnoi itsensä valtaan kansanomaisella ja räävittömällä vihapuheella, salaliittoteorioiden levittämisellä ja sittemmin Saksan turvallisuuspalvelujen myötämielisellä avustuksella. Pahimmillaan Ranskassa oli fasisteilla enemmän jäseniä väkilukuun suhteutettuina kuin Saksassa konsanaan, vaikka sodan jälkeen ranskalaiset - samoin kuin puolalaiset ja monet muutkin - muistelivat vain urheaa vastarintaliikettään.
Hitler ja natsi-ideologia eivät olleet geneettisiä poikkeamia. Niitä kannatti se sama "tavallinen kansa", joka nyt vihaisina kannattaa Brexitiä, Trumpia ja ammentaa maailmanpoliittisen tietonsa Venäjän propagandatuuteista. Ilman sivistynyttä oikeusvaltiota monine rajoitteineen kansa on aina valmis sumeilemattomaan vihaan ja väkivaltaan, etenkin jos näiden kohteena on joku muu. Tuon muun kuvitellaan aina olevan jotenkin itse syyllinen. Ainakaan syyllisyys ei koske vihaista kansaa itseään, vaan niitä muita.
Siinä Euroopassa, jossa Mussolini ja Hitler nousivat valtaan, antisemitismi ja salaliittoteoriat pankkiirien salaliittoja ja liberaaleja selkäänpuukottajia vastaan olivat "kansan äänen" valtavirtaa. Ääni kävi yhä äänekkäämmäksi ja äänekkäämmäksi, kunnes lopulta saksalaiset äänestivät natsit valtaan. Tämän jälkeen natsit tekivät sen, minkä autoritäärit aina tekevät, eli kaappasivat ensin saamallaan vallalla lopun vallan ja tekivät sitten tyhjiksi kaikki mahdollisuudet tehdä korjausliike muutoin kuin suurella verenvuodatuksella.
Ikävä kyllä, näin tulevat Trump ja hänen aatetoverinsakin toimimaan, ja Venäjä tulee heitä siinä avustamaan. Kyseessä on elimellinen osa fasistista ajatus- ja toimintamaailmaa - toiveajattelu on haihattelua. Rahvas on raivossaan sokeaa eikä tiedä mitä tekee nostaessaan valtaan uudet rahvaanomaiset valtiaansa. Historia toistuu. Se tapahtuu taas.
* * *
Merkittävä osasyy siihen, miksi historia on toistumassa, on piillyt vastarinnan olemattomuudessa. Länttä ei ole puolustettu. Sitä on vain parjattu ja sitä vastaan on hyökätty samanaikaisesti ulkoa ja sisältä käsin. Surullista kyllä, länsimaiden ihmiset tuntuvat ansainneen sen kauhistuksen, jonka ovat nyt päästäneet valloilleen.
Länsi ei voi säilyttää vakautta ilman toimivaa johtajuutta. Johtajuusvaje on vallinnut jo pitkään - ja nyt johto on siirtynyt vihollisille. Se, että tämä tapahtui lopulta juuri anglosaksisessa maailmassa, vaikka kehitys kyti paljon kauemmin manner-Euroopassa, saattaa johtua juuri vastustuskyvyn puutteesta. Manner-Euroopassa oli sentään olemassa jonkinlainen kulttuurisen muistin kokemus taistelusta sekä fasismia että kommunismia vastaan omalla maaperällä, kun taas anglojen maailmankuvassa tämä oli kaikonnut varsin kauas historian hämärään, ja sielläkin toinen maailmansota ja kylmä sota käytiin pääosin omasta kokemusmaailmasta käsin katsottuna kaukaisissa maailmankolkissa.
Reaganin, Thatcherin ja monen muun länsijohtajan periksiantamattomuus toi lopulta voiton kylmässä sodassa Neuvostoliittoa ja sen imperiumia vastaan. Vuosina 1989-1991 Vapaan maailman voitto huipentui Euroopan rintamalla, kun Berliinin muuri murtui ja maa toisensa jälkeen vapautui kommunismin ikeestä. Lopulta Pahuuden imperiumin ytimessä, Moskovassa, nousi valtaan demokraattinen regiimi, vaikkakin lyhytikäinen. Vuonna 2016 uusi kylmä sota on päättynyt päinvastaiseen tulokseen, Pahuuden imperiumin voittoon: Venäjä on nostanut valtaan autoritäärisen johtajan Vapaan maailman pääkaupungissa Washingtonissa, hajottanut EU:n ja Naton.
Tärkein syy Venäjän voittoon ei lopulta ollut Venäjän mahti, vaan Lännen itsepintainen kieltäymys oikean tilannekuvan muodostamisesta ja itsensä puolustamisesta. Nyt edessä on pimeyden laakson halki vaeltaminen. Fasistien uho on jo ennennäkemätön ympäri Amerikkaa, jossa on pidetty Ku Klux -klaanin voitonmarsseja ja putinistien voitonpuheita. Trumpia vastustavia mielenosoittajia on ammuttu ja satoja pidätetty Oregonin Portlandissa.
Kunniattoman kunnioittaminen Lännen johtajana on mahdotonta, joten Länsi elää nyt ja vastedes vastarintaliikkeenä omalla maallaan. Kuinka kauan, se riippuu länsimaisten yhteiskuntien vastustuskyvystä ja kyvykkyydestä suistaa pois vallasta kerran valtaan noussut vihollisensa. Helppoa se ei tule olemaan, sillä autoritäärit eivät milloinkaan luovu vallasta vapaaehtoisesti.
Ironista kyllä, amerikkalaiset eivät tule kärsimään Trumpin valtaannoususta eniten, sillä Yhdysvaltain järjestelmässä presidentin valtaoikeudet eivät ulotu kokonaisvaltaisesti kansalaisten elämään ympäri liittovaltion osavaltioita - eivät ainakaan ennen kuin järjestelmää on runnottu täysin uuteen uskoon. Sen sijaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella Yhdysvaltain presidentillä on erittäin paljon valtaa - enemmän kuin suurimmalla osalla Euroopan valtionpäämiehistä - ja siten Yhdysvaltain uusi suunta tulee ruhjomaan tunnistamattomiksi ennen kaikkea Lännen rajamaita ja länsisuuntautuneita ei-länsimaita.
Länsimaisen Euroopan perikato ei ehkä ole maailmanloppu ranskalaisille, saksalaisille eikä hollantilaisillekaan. Näissä maissa Euroopasta on tullut itsestäänselvyys, ja sitä kaivataan vasta kun se on menetetty. Sen sijaan itäeurooppalaisille ja mm. suomalaisille kyse on elämän ja kuoleman asiasta. Tavallisen suomalaisen elämälle on erittäin suuri merkitys sillä, onko Suomi osa vahvaa Länttä ja Eurooppaa vai osa Venäjän etupiiriä.
Amerikkalaiselle, britille tai ranskalaiselle ei ole suurta merkitystä, kulkeeko Lännen ja Venäjän etupiiriraja Pohjanlahdella vai Suomen itärajalla. Sen sijaan sillä on erittäin suuri merkitys jokaiselle tavalliselle suomalaiselle, heidän lastensa ja lastenlastensa tulevaisuudelle.
35 kommenttia:
En tiedä sitten mikä on Suomen osa tässä hahmottelemassasi skenaariossa. Varmaankin on hyvä että Pietari on lähellä. Putin tuskin haluaa isompia konflikteja Pietarinlähistölle.
Jos spekuloidaan että Suomen osa olisi joutua Venäjän etupiiriin, niin mikä olisi optimaalisin tapa toimia? Ilmeisesti pitäisi pyrkiä siihen että tänne saataisiin suuriruhtinaskunnan ajan etuudet vaikka suvereenisuudesta jouduttaisiinkin tinkimään.
Tämä oli yksi parhaista lukemistani Trump-analyyseista, mutta olisiko tätä kehitystä voitu välttämättä estää?
Yksi paljon siteeraamasi Millenium-historiikin (Fernandez-Armesto) pointeista oli esimerkiksi se, että kylmän sodan päättyminen oikeastaan heikensi länsimaita - länsimailta katosi vihollinen, johon kaikkea negatiivista voitiin projisoida ja mitä vastaan taistella. Kylmän sodan jälkeisessä maailmassa ollaan eletty tyhjiössä, jossa ei oikein tiedetä, mitä pitäisi kannattaa ja mitä vastustaa. Tietyt piirit toki löysivät esim Huntingtonin teorioista uudeksi vihollisekseen islamilaisen maailman, ja se näkyy nyt hyvin maassa jos toisessa.
Meillä on myös saavuttanut aikuisiän sellainen sukupolvi, joka ei ole elänyt kylmän sodan aikaa eikä välttämättä edes ymmärrä sitä enää. Heille koko maailma on tyhjiö - ei ole ymmärrystä menneisyydestä, nykyisyys on haahuilua suunnasta toiseen eikä tulevaisuuteen ole uskoa. Miksi kukaan välittäisi hirveästi tällaisessa maailmassa siitä, ketä äänestää? Jotain muutosta ihmiset kieltämättä näyttäisivät ikäluokasta riippumatta haluavan, mutta esimerkiksi tässä Clinton-Trump-asetelmassa vaihtoehdot näyttivät siltä, että Clintonin alla nykymeno olisi jatkunut jatkumistaan, samalla kun Trump tarjosi jotain muutosta - ei sillä niin väliä, millaista muutosta, jotain kuitenkin.
Kuten arvelinkin, vihapostia alkoi tulla tavanomaisilta tahoilta. Mutta jäihän tänne sentään asiallisiakin kommentteja, joihin yritän jollain lailla vastata.
"Varmaankin on hyvä että Pietari on lähellä. Putin tuskin haluaa isompia konflikteja Pietarin lähistölle."
Ikävä kyllä Venäjä taitaa nähdä asian täsmälleen toisinpäin: Pietarin sijaintihan oli ennen vanhaan perusteena Suomelle esitettyihin aluevaatimuksiin. Sama peruste kelpaa vaatimuksiin estää Suomen kaikinpuolinen länsi-integraatio ja varmistaa, että Venäjä kontrolloi Suomea.
"Ilmeisesti pitäisi pyrkiä siihen että tänne saataisiin suuriruhtinaskunnan ajan etuudet vaikka suvereenisuudesta jouduttaisiinkin tinkimään."
Suomettuneisto ja vanhan sukupolven geopoliittiset sedät tuntuvat ajattelevan tällä tavalla. Heitä vaivaa aika romanttinen käsitys siitä, kuinka edullinen suuriruhtinaskunnan aika oli Suomelle - verrattuna valtiolliseen itsenäisyyteen tai vaikka Ruotsin provinssina olemiseen. Suomessa muistellaan mielellään keisarin Suomelle antamia lupauksia, vaikka ne myöhemmin petettiinkin ("valapatto tsaari"), ja olihan Suomen autonomia tietysti monessa suhteessa rauhallisempi kuin isonvihan ja pikkuvihan ajat tai kuin moni muu Venäjän imperiumin reuna-alue. Rohkenen kuitenkin epäillä suomalaisten kaipaavan takaisin nykyasemaansa jo hyvin pian Venäjän alusmaaksi palaamisen jälkeen. Vertauskohtiahan on tarjolla: Krim, Donbas, Abhasia, Etelä-Ossetia, Transnistria, Armenia, Valko-Venäjä.
"Yksi paljon siteeraamasi Millenium-historiikin (Fernandez-Armesto) pointeista oli esimerkiksi se, että kylmän sodan päättyminen oikeastaan heikensi länsimaita - länsimailta katosi vihollinen, johon kaikkea negatiivista voitiin projisoida ja mitä vastaan taistella."
Fernández-Armesto kirjoitti kyseisen kirjan vuonna 1995, jolloin Venäjä näyttäytyi vielä varsin toisenlaisena kuin Putinin ja KGB-restauraation jälkeen. Kymmenisen vuotta tuosta hetkestä eteenpäin yhteistä vihollista koetettiin vääntää lähinnä islamilaisesta maailmasta (Huntington jne.), joskin samaan aikaan puhuttiin sekä idässä (Venäjä, Kiina) että Lännessä (mm. Brzezinskin "Suuri šakkipeli") moninapaisuuden noususta.
Viimeistään värivallankumouksia seuranneen "imperiumin vastaiskun" alettua on mielestäni ollut harhaista väittää, että uudessa suurvaltakilpailussa ei olisi kyse ideologisesta vastakkainasettelusta - ei vaikka Lännessä tämä on yritetty aktiivisesti kiistää. Venäjän, Kiinan, Iranin ja eräiden muidenkin näkökulmasta ideologinen vastakkainasettelu Länttä vastaan oli hyvinkin totta edelleen; demokraattiset vallankumoukset nähtiin Lännen masinaatioiksi ja suurimmaksi uhaksi Venäjän ja kumppaneiden "valtioidealle". Autoritääriset, näennäisesti kulttuurikonservatiiviset arvot nostettiin hyveiksi, joiden vastakohdaksi liberaali ja rappiollinen Länsi maalattiin. Tätä ideologista vastakkainasettelua markkinoitiin menestyksellisesti islamisteille ja monien maiden konservatiivipiireille. Rummutus käynnistyi Lännen äärioikeistonkin parissa jo 90-luvun lopulla, vaikka siihen herättiin laajemmin vasta Ukrainan tapahtumien aikoihin, yli 15 vuotta myöhässä.
"Meillä on myös saavuttanut aikuisiän sellainen sukupolvi, joka ei ole elänyt kylmän sodan aikaa eikä välttämättä edes ymmärrä sitä enää."
Tämä on tullut selväksi. Tarpeeksi kaukana Venäjän ekspansiovyöhykkeeltä länteenpäin eurooppalaisten ja amerikkalaisten mielikuvituksessa suurimmat maailmanpolitiikan kysymykset liittyvät muslimien suvaitsemiseen, reptiliaaneihin ja sammakkomeemeihin. Tämä ei kuitenkaan ole jotain, mikä tapahtuu itsestään kuin luonnonvoima, vaan kyseessä ovat suurimmalta osin massapropagandalla tuotetut ilmiöt. Osa tuosta massapropagandasta on periaatteessa itseohjautuvaa, ja riittää että sitä sopivan tunnepohjaisesti lietsotaan ja osoitetaan haluttuihin kohteisiin. Aina kun tämän annetaan jatkua haastamattomana kyllin kauan, on varmaa, että kriittinen massa lopulta ylittyy.
Venäjän valtiokoneisto ei ole ainoa apajilla. Samaa tekevät niin jihadistit kuin lukuisat länsimaiset ääriliikkeet. Venäjän valtiokoneisto ansaitsee kuitenkin erityisen huomion, koska sillä on takanaan suurvaltatason propaganda-, turvallisuus-, tiedustelu- ja väkivaltakoneisto sekä maailmanhistoriallisesti ainutlaatuinen resursointi.
"Rohkenen kuitenkin epäillä suomalaisten kaipaavan takaisin nykyasemaansa jo hyvin pian Venäjän alusmaaksi palaamisen jälkeen."
Varmasti. Ja en yhtään epäile etteikö nykytilanne olisi parempi kuin Venäjän etupiiriin joutuminen. Kysymykseni koskikin sitä, että jos pessimistinen näkemyksesi siitä että joudumme Venäjän etupiiriin toteutuu, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Venäjän etupiirissäkin uskoakseni on mahdollista harjoittaa useaa erilaista politiikkaa. Kekkoslovakia on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin Tsekkoslovakia.
Toivon kuitenkin, että Suomi olisi oppinut jotain Kekkoslovakian ajoista ja onnistuisi välttämään silloisen aktiivisen suomettamisen pahimpia sudenkuoppia. Luottamukseni ei kuitenkaan riitä siihen, että joku Packalén presidenttinä, Väyrynen pääministerinä, Bäckman yleisliittolaiseen malliin uudistetun Valpon johtajana jne. pyrkisivät edes Tšekkoslovakian ihmiskasvoisen sosialismin tasolle.
Suomi lunasti itsenäisyytensä sotimalla ja se on tärkein yksittäinen syy miehityksen välttämiseen. Lisää löytyy Mannerheimin, Paasikiven ja asekätkijöiden politiikasta. Äärioikeistosta suomettumisen runnojaksi takkinsa kääntänyt Kekkonen peri itsenäisen valtakunnan. Olisiko sitä mahtanut olla ja millainen sen demokratiarekordi olisi mahtanut olla mikäli Kekkonen autoritäärisine vaistoineen olisi noussut Stalinin vasallina valtaan jo rauhansopimuksessa?
Väyrysen hallitus ja Dosentin Valpo ei varmaankaan olisi se optimaalinen tapa toimia.
Enemmänkin hain nyt sitä millainen olisi Paasikiven politiikka nykyaikaan sovellettuna?
Hei,
Palautetta kirjoittajalle!
Kiitos taas hyvästä tilannekuavuksestasi siitä mitä on menossa ja mitä seuraa, jollei kehityskulkuja mikään ohjaa pois nykyisiltä raiteilta.
Parasta geopoliittista analyysia mitä olen lukenut - tosin masentavaa kuin mikä. Mutta minkäs sille voi jos asiat ovat masentavalla uralla.
Olen vasta euro-maidanista alkaen seurannut blogiasi, mutta minulle kirjoituksesi on ollut terapeuttista luettavaa - koska ilman sitä olisin omassa piirissäni aika yksin ennusteideni kanssa. Olen nähnyt samat kehitykset jo n. 2005 alkaen - mihin maailma menee, jollei jokin käännä suuntaa. Suuntaa ei ole kääntänyt mikään eikä kukaan, paitsi että USA jätti ruorin miehittämättä 2008 alkaen. Ja nyt tämä puolustuskyvyttömyyden huippu.
Kovin harva on kunnolla nähnyt lähestyvän vaaran ja niistäkin kovin moni valitsee sulkea silmänsä, mikä voisi olla itsellekin viisasta. Ei tarvitsisi kulkea surutyön portaikkoa edestakaisin viikosta toiseen - vaikka sekin on rikkautta, on se kuitenkin aika kuluttavaa. Mutta kun en osaa lakata näkemästä ja katsomasta.
"Enemmänkin hain nyt sitä millainen olisi Paasikiven politiikka nykyaikaan sovellettuna?"
Oliko Paasikivi sitten kaikessa erehtymätön? Hän oli luonteena hankala, usein äkkipikainen, purki päiväkirjoihinsa paljon kaunaa omaa kansaansa kohtaan ja päästi lopulta Kekkosen hyppimään nenille.
Minusta Niinistön ja nykyisen hallituksen politiikka edustaa aika pitkälle paluuta Koiviston aikaan. Niinistö tuntuu suorastaan hakevan Paasikiveä esikuvakseen, jyrähdellen ajoittain jopa kekkoslaiseen suuntaan. En ole lainkaan vakuuttunut, että tilannekuva ja selviytymisstrategia ovat oikein kalibroituja niin kauan kuin valtionjohtomme tuntuu pitävän tärkeimpänä kansallisena turvallisuuskysymyksenään suitsia suomalaisten tutkijoiden, toimittajien ja yksityishenkilöiden kriittistä kirjoittelua Venäjästä - kirjoittelua, joka on täysin aiheellista ja suorastaan välttämätöntä niin kauan kuin toiminnallinen puoli pohjaa harhaiseen maailmankuvaan.
Siinä missä vanhempi poliittinen eliittimme näkee itsensä jossain "idän ja lännen välissä", hallituspiirien nuoremmat sukupolvet tuntuvat pitävän itseään länsimaisina niin itsestäänselvästi, että velvoittavat itsensä samankaltaiseen Venäjä-vähättelyyn ja länsikritiikkiin kuin mihin on varaa jossain Atlantin rannoilla. Jos he siis katsovat johtavansa itsestäänselvästi itsenäistä, länsimaista Suomea, mikseivät he toimi sillä tavoin?
Suomen poliittisen eliitin toiminnassa on sadan vuoden itsenäisyyden jälkeenkin yhä vasallihallinnon piirteitä. Vähän kuin kenraalikuvernöörin kanslia, jonka tehtävänä on varmistaa rajamaan rauhallisuus, jottei tsaarin keskushallinnon tarvitse vaihtaa lääninherroja ja aateli voi pitää erivapautensa. Tällaisessa tilanteessa Suomen kansallisia resursseja ei käytetä suomalaisten suvereniteetin vahvistamiseen vaan suomalaisten hallitsemiseen.
Samaa toteaisin länsimaille yleisestikin. Usein hoetaan sitä, kuinka Eurooppa on paljon rikkaampi ja vahvempi kuin Venäjä. Mutta sillä on vähemmän väliä, kuka resurssit omistaa, kuin sillä, kuka niitä käyttää.
"Because We Live Here."
(Jed/Patrick Swayze)
Red Dawn oli profeetallinen elokuva. Muistan liikuttuneeni kyyneliin elokuvan lopussa kun haavoittunutta Jediä näytellyt Patrick Swayze kantoi sylissään kenties jo kuollutta toveriaan ja veljeään Mattia näytellyttä Charlie Sheenia. Ja sitten; Jedin ja Colonel Ernesto Bellan(Ron O'Neal),joka oli menettänyt uskonsa punaiseen "vallankumoukseen" Amerikassa, katseet kohtaavat siellä junaradan varessa. Colonel Ernesto katsahtaa veljeään sylissä kantavaan Jediin ikäänkuin myöntäen rikollisuutensa ja antaa heidän rauhassa paeta kohtaamaan marttyyrikuolemansa puiston penkille. Ja niin, lumihiutaleet alkavat verhoamaan Jedin ja Mattin hauraita ja hellyttäviä, kaikkensa isänmaalleen antaneita figuureja äidilliseen, valkoiseen, puhtaseen huntuunsa.
Sanoisin myös, että RD on paitsi syvästi patrioottinen elokuva, on se yhtä lailla eräänlainen libertaanisen elämäntavan -kenties viimeinen- autenttinen apologia.
Ja asiaan; HRC:n häviö ja Putinin voitto oli myös kommari Sandersin -joka on luonnollisesti Kremlin myyrä- syytä. Hänen "strategiansa" oli kuin suoraan KGB:n manuaaleista. Olen varman että Bernie-pojun kuin Erdoganin todelliset "identiteetit" pulpahtavat vielä julkisuuteen Mitrohinin arkistojen syvyyksistä.
Wolwerinemaisen vastarinnan merkkejä: Film Director Paul Schrader Calls For “Violence” to Stop Donald Trump ja https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/208368-kaupunkien-kapina-trumpia-vastaan-leviaa-usassa-toteuttaako-presidentti-uhkauksensa?ref=valinnat
Henk.koht olisin sitä mieltä, että sinun kannattaisi julkaista kaikki saamasi vihaposti; paljastaa niiden lähettäjät munaskuitaan ja kaikkia karvojaan myöten. Ei tässä mitkään blogistiset sormen heristelyt ja uhriutumiset enään auta. Puheista on siirryttävä tekoihin, vaikka siinä se turvattu toimeentulo ja kärriääri olisikin mahdollisesti uhattuna.
TA
"Kovin harva on kunnolla nähnyt lähestyvän vaaran ja niistäkin kovin moni valitsee sulkea silmänsä, mikä voisi olla itsellekin viisasta. Ei tarvitsisi kulkea surutyön portaikkoa edestakaisin viikosta toiseen - vaikka sekin on rikkautta, on se kuitenkin aika kuluttavaa. Mutta kun en osaa lakata näkemästä ja katsomasta."
Asian voi nähdä toisinkin. Muistan kuinka minulla oli nuorena kavereita, jotka murehtivat sitä, että historia oli heittänyt heidät fukuyamalaiseen historian loppuun, syvän rauhan ja vakauden aikaan, jossa ei ollut sijaa suuruudelle. Eräskin kadehti isovanhempiamme, jotka olivat saaneet kokea oikean sodan, kun taas me olimme jääneet paitsi jopa kylmästä sodasta. Se oli tietysti lapsellista ja kaikin puolin infantiilia, ja yleensä ihmiset alkavat kummasti arvostaa vakautta siinä vaiheessa, kun heillä on menetettävää eli uraa, perhettä ja varallisuutta (yleensä kertyvät tuossa järjestyksessä).
Merkittävien aikojen elämisen ei silti tarvitse olla pelkästään ahdistuksen ja masennuksen lähde. Ihmiset olivat masentuneita maailmansotien aikaan, ja kuinka masentuneita olivatkaan ne, jotka löysivät itsensä natsimiehityksen jälkeen rautaerisipun itäpuolelta? He joutuivat odottamaan puoli vuosisataa sitä vaihetta, jossa Eurooppa jälleen yhdistyi ja rakennettiin uudelleen - vaihetta, jonka miljoonat nyt ilmeisesti haluaisivat romuttaa ja palata takaisin jaettuun Eurooppaan ja totalitaristisiin järjestelmiin.
Tieto lisää tuskaa, mutta maailmantuska kannattaa romantisoida osaksi hyvän elämän kokemusta, joka tekee omasta elämästä merkityksellisen. Ajattele tilannetta, jossa lapset kysyvät sinulta 50 vuoden jälkeen, mitä sinä teit silloin. Tai jos perspektiivi jää lyhyemmäksi, ajattele, mitä tämänhetkiset nuorempasi sinusta kertovat silloin.
"Ja asiaan; HRC:n häviö ja Putinin voitto oli myös kommari Sandersin -joka on luonnollisesti Kremlin myyrä- syytä. Hänen 'strategiansa' oli kuin suoraan KGB:n manuaaleista. Olen varman että Bernie-pojun kuin Erdoganin todelliset 'identiteetit' pulpahtavat vielä julkisuuteen Mitrohinin arkistojen syvyyksistä."
Sanders on radikaali sosialisti, mutta Kremlin myyräksi en häntä usko. En myöskään usko, että Sanders olisi ollut Clintonia parempi ehdokas loppupeleissä, moni tuntemattomampi kylläkin. Puhumattakaan siitä, kuinka monta ihan kunnollista ehdokasta republikaaneilla olisi ollut Mantšurian kandidaatin sijaan. Erdogankaan tuskin on Kremlin myyrä. Lähinnä hän on autoritäärinen ja vallanhimoinen. Sellaiset ovat helposti Kremlin ja sen myyrien manipuloitavissa.
"Ei tässä mitkään blogistiset sormen heristelyt ja uhriutumiset enään auta. Puheista on siirryttävä tekoihin."
Kuka sanoo, että blogikirjoittelu olisi ainoa asia, mitä elämässäni teen? Amerikkalaisilla on vastuu kotimaastaan. Tehottomalla mellakoinnilla he tuskin kuitenkaan hillitsevät Trumpia. Jos haluavat käyttää ulkoparlamentaarista katupolitiikkaa tehokkaasti, sietäisi ottaa oppia pikemminkin Maidanilta kuin äärivasemmiston autojen polttamisista ja kauppojen ikkunoiden särkemisistä. Yleensä ottaen jos on vihainen yhdelle, ei kannata hyökätä jotakuta aivan toista vastaan sijaiskärsijänä (esimerkiksi yksityisiä autonomistajia ja yrittäjiä, tai maahanmuuttajia ja norjalaisnuoria).
Siltä varalta, että asia ei olisi kaikille suomalaisille tuttu, Yhdysvaltain politiikassa punainen on republikaanien tunnusväri ja sininen demokraattien. Tämä auttanee avaamaan kielikuvien useampia tasoja.
"valtionjohtomme - - toiminnallinen puoli pohjaa harhaiseen maailmankuvaan."
Pres. Niinistön kampanjapäällikkönä toimi Harkimo, jolla on suorat liikesuhteet Kremlin tärkeimpiin oligarkkeihin (Timshenko, Rotenbergit). Ennen valintaansa Niinistö esiintyi natojäsenyyden kannattajana, mutta valintansa jälkeen hänestä on tullut Suomen sotilaallisen liittoutumisen este. Vaalirahalla on hintansa. Rinnastus Trumpin valintaan on kiusallisen analoginen.
Harhaisen kuvan sijasta valtiojohtomme toiminta voi perustua mielummin Kremlin harjoittamaan korruptioon.
Ja minä vielä äänestin Niinistöä presvaaleissa (painokelvottomia kirosanoja).
Älyttömän mielenkiintoinen blogi! Onko linkkejä, joita voisit suositella, jos kiinnostaa enemmänkin perehtyä näihin asioihin? Nyt tätä kaikenlaista infoa tulvii eri lähteistä, ja maailmankuva heilahtelee.. Olen itse väkisinkin sidoksissa Venäjään (sukulaissuhteet/puoliso, ammatti jne.), välillä muka ymmärrän, välillä en.. Olen arvoiltani konservatiivinen (kristitty), ja huomasin, että suurin osa kaltaisistani oli sen vuoksi Trumpin tukena. Tavallaan toivoisi omantunnonvapauden säilymistä, siinä missä sananvapaudenkin, mutta juuri demokraatit/liberaalit johtajat eivät oikein tue sitä (pakotetaan sukupuolineutraaleiksi, lääkärit tekemään abortteja vastoin omaatuntoa, papit yhteistyöhön naispappien kanssa vastoin vanhaa traditiota ja omaatuntoa).. Tämä kaikki on niin hämmentävää. Siksi ehkä tukisin
Trumpia, ilman Venäjän trollejakin. Kuulostaako tyhmältä?
"Pres. Niinistön kampanjapäällikkönä toimi Harkimo, jolla on suorat liikesuhteet Kremlin tärkeimpiin oligarkkeihin (Timshenko, Rotenbergit). Ennen valintaansa Niinistö esiintyi natojäsenyyden kannattajana, mutta valintansa jälkeen hänestä on tullut Suomen sotilaallisen liittoutumisen este. Vaalirahalla on hintansa."
Minäkin äänestin Niinistöä, mutta tuskin äänestän toista kertaa, ellei hän ole toisella kierroksella kahdesta vähemmän huono. Eipä silti, mielestäni presidentti harjoittaa lähinnä perinteistä suomalaista myöntyväisyyspolitiikkaa, jolla on jälleen käytännössä monopoliasema poliittisessa johdossa. Suomen politiikan länsimieliset edustavat toista vanhaa perinnettä, laillisuusmiehiä, mutta heitä kohdellaan suomalaisessa poliittisessa retoriikassa kuin he olisivat heti kohta Porajärveä ja Repolaa vapauttamaan lähteviä aktivisteja.
"Olen arvoiltani konservatiivinen (kristitty), ja huomasin, että suurin osa kaltaisistani oli sen vuoksi Trumpin tukena. Tavallaan toivoisi omantunnonvapauden säilymistä, siinä missä sananvapaudenkin, mutta juuri demokraatit/liberaalit johtajat eivät oikein tue sitä (pakotetaan sukupuolineutraaleiksi, lääkärit tekemään abortteja vastoin omaatuntoa, papit yhteistyöhön naispappien kanssa vastoin vanhaa traditiota ja omaatuntoa)."
Mitä Trumpin kristinuskoon tulee, saa olla aika väkevä uskossaan, että pitää ateistin äkillistä herätystä ja kääntymystä (kesäkuussa 2016) vilpittömänä ja täysin vaaleihin liittymättömänä. Minä luotan enemmän siihen oppiin, joka sanoo, että hedelmistään puu tunnetaan. Trumpin hedelmissä ei ole kristillistä makua.
Minun on vaikea käsittää, miksi kukaan itseään kristittynä pitävä kannattaisi tuollaista miestä. Eikä hän mielestäni ole myöskään konservatiivi, ei ainakaan sanan perinteikkäässä, myönteisessä merkityksessä.
Ymmärrän, että liberaalidemokraattiset (tai pikemminkin vasemmistolaiset) kulttuuritaistelu-tyyppiset ylilyönnit kukkahattuilussa ja poliittisessa korrektiudessa - varsinkin Yhdysvalloissa - ärsyttävät konservatiivisesti ajattelevia ihmisiä, mutta haluaisin nähdä, kuka on "pakotettu sukupuolineutraaliksi" ja kuinka monta aborttia abortinvastaiset lääkärit on pakotettu tekemään.
Pappeudesta päättäminen kuuluu minusta uskonnollisille yhteisöille itselleen, se olisi aitoa liberalismia. Yhdysvaltain uskonnonvapaus on varsin hyvissä kantimissa. Eihän siellä ole Suomen kaltaista valtionkirkkoa.
Pidän itseäni poliittisesti liberaalina, mutta lähinnä sanan alkuperäisessä, eurooppalaisessa merkityksessä (Amerikassahan sanaa on alettu käyttää vasemmiston synonyyminä). Samalla olen mielestäni arvokonservatiivi. Erotuksena useimpiin poliittisiin konservatiiveihin en vain katso, että arvojani pitäisi pakottaa voimaan restriktiivisillä laeilla ja kielloilla, vaan pikemminkin moraalisella elämällä, kunnollisuudella, kotikasvatuksella ja toisista ihmisistä huolehtimisella. Vähintäänkin pyrin elämään siten kuin opetan.
Poliittisesta korrektiudesta riehuvat trumpistit ja muu laitaoikeisto ovat sen sijaan yleensä tekopyhiä kryptofasisteja (elleivät avofasisteja). Eivät mitään "kulttuurikonservatiiveja" saati "sananvapauden puolustajia". Kuten jutussakin kirjoitin, heidän kritiikkinsä "sananvapautensa loukkaamista" ja poliittista korrektiutta vastaan olisivat huomattavasti uskottavampia, jos he eivät itse olisi aina ja joka asiassa herkimpiä massaloukkaantujia, kunnianloukkaussyytteiden ja ilmiantojen tehtailijoita, muiden ihmisten asioista raivostujia ja vaahtosuisia räyhääjiä. He ovat yleensä eturintamassa tehtailemassa uusia kieltoja, vainoamassa ja leirittämässä eri mieltä olevia sekä tukemassa totalitäärisiä diktaattoreja.
Kiitos jälleen loistavasta bloggauksesta. Yhden asiavirheen löysin: "Trumpin kampanja, joka useiden julkaistujenkin tietojen mukaan koordinoi propagandaansa suoraan Kremlin kanssa." Tällaisia tietoja ei ole ollut. (Viittasit ehkäpä tähän tapaukseen http://europe.newsweek.com/vladimir-putin-sidney-blumenthal-hillary-clinton-donald-trump-benghazi-sputnik-508635?rm=eu - jolle on sittemmin annettu luonnollisempi selitys esim. tässä https://www.washingtonpost.com/news/the-fix/wp/2016/10/11/the-trump-putin-link-that-wasnt/)
Itse asiassa en viittaa tuohon Blumenthal-keissiin. Näistä voi olla jotain iloa asian valaisemiseksi:
http://heatst.com/politics/exclusive-fbi-granted-fisa-warrant-covering-trump-camps-ties-to-russia/?mod=sm_tw_post
https://www.bellingcat.com/news/americas/2016/11/07/garry-kasparov-speaks-bellingcat-russian-involvement-us-elections/
http://warontherocks.com/2016/11/trolling-for-trump-how-russia-is-trying-to-destroy-our-democracy/
http://www.politico.com/story/2016/11/trump-campaign-moscow-russia-contacts-231168
http://www.motherjones.com/politics/2016/10/veteran-spy-gave-fbi-info-alleging-russian-operation-cultivate-donald-trump
http://www.slate.com/articles/news_and_politics/cover_story/2016/10/was_a_server_registered_to_the_trump_organization_communicating_with_russia.html
Bellingcat seurasi Venäjä-vetoista propagandatyötä myös itse vaalipäivän ajan:
https://www.bellingcat.com/news/americas/2016/11/08/liveblog-2016-u-s-presidential-election/?utm_content=buffer02087&utm_medium=social&utm_source=facebook.com&utm_campaign=buffer
Voi olla, että yhteyksiä ei koskaan saada oikeudessa todistetuiksi maanpetoksen tunnusmerkit täyttäviksi - pelkkä ulkomainen vetoapu omaan kampanjaan tuskin siihen riittää. Eri asia tietysti on, mikäli Trump tai kampanjansa on myös jollain aktiivisella tavalla sekaantunut salassa pidettävän tiedon vuotamiseen venäläisille, joiden informaatio-operaatiot (Wikileaks, hakkerointi) Trump kuitenkin toivotti eksplisiittisesti tervetulleiksi tuekseen. Se jo yksinään kertoo varsin paljon.
Jostain syystä kuitenkin suurin osa Trump-kriittisestäkin mediasta jätti kansallisen turvallisuuden kannalta olennaisimman tutkintalinjan tutkimatta ja keskittyi mieluummin Trumpin henkilöön, vihapuheisiin ja muihin suustaan päästämiin sammakoihin:
http://www.esquire.com/news-politics/politics/news/a50598/russian-talked-to-trump-campaign/
Tietysti myös yhteiskuntaa polarisoivat vihapuheet ja mm. rasismin lietsonta ovat kansallisen turvallisuuden kannalta ongelmia, mutta on aivan eri luokan turvallisuusongelma, mikäli takana on vieraan suurvallan koneisto.
Ansaitsisi tulla käännetyksi maailmakielille.
Loistava analyysi!
T. juge
Trumpin kannattajakunta ei tosiaan koostu vain "valkoisesta roskaväestä". Yliopistokoulutetut valkoiset miehet äänestivät enemmän Trumpia kuin Clintonia. Yliopistokoulutetut valkoiset naiset äänesti myös ahkerasti Trumpia, vaikka Clinton saikin heiltä enemmän ääniä. Trump oli myös suurituloisten suosikki. Minun on vaikea nähdä että tämä porukka kokonaisuutena olisi "rasisteja jotka hekumoivat raiskauksilla".
HRC oli huono ehdokas, niin oli myös Trump. Monia varmasti kiehtoi Trumpin suorapuheisuus verrattuna Clintonin robottimaisuuteen. Yhdysvalloissa usein halutaan muutosta, olipa se muutos lopulta hyvä tai huono asia.
USAn demokratian nujertaminen neljässä vuodessa voi vaikuttaa mahdottomalta. Mutta se on jo haavoittunut pahasti ja uskomattomia on tapahtunut tähänkin mennessä. Trumpilla on kohta komennossaan mm. NSA, jonka kautta voi seurata ja, jos ei nyt niin varmaan piakkoin myös kontrolloida sellaisia palveluita kuin Google, Facebook ja Twitter. Disinformaatiota suoltavien uutispalvelujen toiminta tulee todennäköisesti voimistumaan samalla kun ponnistelut journalistisin perustein toimivien palvelujen marginalisoimiseksi jatkuvat. Liian vaikutusvaltaiseksi pääsemäisillään olevia hallinnon vastustajia voi käsitellä terroristeina. Tämän tueksi voi republikaanijohtoisen kongressin ja senaatin tuella säätää uusia lakeja. Voisi kuvitella, että perinteiset republikaaniedustajat eivät suostu tukemaan ihan kaikenlaisia ehdotuksia, mutta tämäkin este on poistettavissa riittävän kattavalla valikoimalla suostuttelukeinoja.
Voi vain toivoa että oppositio, jonka toki edelleen pitäisi olla voimavaroiltaan vahva, järjestäytyy ja valmistautuu kaikkeen tähän.
Nimenomaan. En näe aihetta kovin suureen optimismiin tällä hetkellä. Järjestelmän "checks and balances" kohtaavat hyvin nopeasti rajansa, kun vastassa on laista, perinteistä, pelisäännöistä ja tosiasioista piittaamaton aggressiivinen joukkue, joka ei kaihda tukeutumasta vieraan suurvallan auliisti avuksi tarjoamaan koneistoon.
Demokraattien suhteen olen erityisen pessimistinen, sillä Obaman ja Clintonin näytöt ovat suoraan sanottuina surkeita, mitä tulee realistisen tilannekuvan muodostamiseen ja tapahtumaketjujen tai toimijoiden kontrolloimiseen. Hieman enemmän toivoa on pantavissa republikaanien perinteisempään establishmentiin Senaatissa ja Edustajainhuoneessa, mutta aikaa ei ole hukattavissa. Nimitykset ovat avainasemassa - myöhemmin korjausliikkeet ovat viikko viikolta vaikeampia, kun vastustajalla on käsissään yhä enemmän valtaa, jota käyttää lisävallan haalimiseen. Instituutioiden hallinta mahdollistaa lavastukset ja siten vastustajien varhaisen neutraloinnin. Venäjällä on tähän tarvittava asiantuntemus, käytännön tuntuma (myös länsimaiden sisällä) ja ennen kaikkea motiivi.
Lännen kuningatar on pelannut itsensä nurkkaan Brexitillä ja kuningas on šakkimatissa. Tosielämä ei kuitenkaan ole šakkia. Se ei ole yhtä kaavamaista, nappulat vaihtavat joskus väriä ja uusia saapuu laudalle sitä mukaa kuin vanhoja on syöty.
Ihmettelin otsikkoa"punainen aamunkoitto"
Jos sillä oli tarkoitus kuvata Kremlin vaikutusvallan kasvua niin siellä suunnassa ei ole punaista näkynyt viimeiseen 26 vuoteen.Kuvaavampi otsikko olisi paskanruskea aamunkoitto,joka kuvaa Putinin venäjän opportunismia sen tukiessa minkä tahansa väristä aatetta lisätäkseen vaikutusvaltaansa.
Republikaani puolue ei mitenkään yksiselitteisesti ole Trumpin tukena joten siihenkään punainen ei ihan stemmaa.
Kirjoitus oli sinänsä hyvää,joskin vähän yliampuvaa,analyysiä.
"Ihmettelin otsikkoa 'punainen aamunkoitto'. Jos sillä oli tarkoitus kuvata Kremlin vaikutusvallan kasvua niin siellä suunnassa ei ole punaista näkynyt viimeiseen 26 vuoteen. Kuvaavampi otsikko olisi paskanruskea aamunkoitto,joka kuvaa Putinin venäjän opportunismia sen tukiessa minkä tahansa väristä aatetta lisätäkseen vaikutusvaltaansa."
Otsikko liittyi a) vaaliaamun graafeihin, joissa punainen (republikaanien ehdokas) oli voittanut, sekä b) jutussa viitattuun samannimiseen elokuvaan. Mielleyhtymä Kremlin masinoimaan haltuunottoon vapauden sydänmaalla, jota kyseinen elokuva kuvaili. Se oli sivuseikka, että tämän päivän Venäjä ei ole kommunistinen vaan kansallissosialismin ruskea (sama pätee myös suurimpaan osaan tämän päivän venäläismielisistä puolueista Venäjän ulkopuolella).
"Kirjoitus oli sinänsä hyvää, joskin vähän yliampuvaa, analyysiä."
Tulevaisuus tulee näyttämään, oliko se yliampuvaa. Toivon olevani väärässä, mutta en suhtaudu tilanteeseen optimistisesti.
Kunpa maailma olisikin paikka, jossa pahat aavistukseni eivät aina käy toteen. Lukeudun kuitenkin mieluummin niihin, jotka varautuvat pahimpaan ja yllättyvät kerran-pari vuodessa iloisesti, kuin niihin, jotka kuvittelevat, että jos oikein paljon hokee toiveajatteluaan, se muuttuukin todeksi, ja jos sulkee silmät ja korvat ikäviltä asioilta ja huutaa lalalaa, ikävät asiat istuvat kiltisti tai katoavat tyystin.
" Länttä ei ole puolustettu. Sitä on vain parjattu ja sitä vastaan on hyökätty samanaikaisesti ulkoa ja sisältä käsin. Surullista kyllä, länsimaiden ihmiset tuntuvat ansainneen sen kauhistuksen, jonka ovat nyt päästäneet valloilleen."
Länttä vastaan hyökättiin ulkoa ja sisältä myös kylmän sodan aikana. NL:n soluttama vasemmisto, rauhanliike ja ay-liike tekivät kaikkensa horjuttaakseen länsimaisia yhteiskuntia sisältä käsin. Taustatukea antoivat länsikriittisyydestä ammentavat tutkijat ja kulttuuriväki. Vasemmisto oli myös vallassa useissa länsimaissa. Silti pahin vältettiin pitkälti - niin väittäisin - Reaganin hallinnon ansiosta. NL oli jo saamassa psykologisen yliotteen lännen vielä haaveillessa liennytyksestä ja rauhanomaisesta rinnakkainelosta. Tarvittiin Reagan, joka näki mitä oli tapahtumassa ja uskalsi kääntää USA:n politiikan liennytyksestä patoamiseen.
Vaikka Trump vetäisikin USA:n ulos lännen leiristä, se ei tapahdu hetkessä. Vaikka hän pyrkisi luomaan uuden Jaltan, hänen on voitettava monia esteitä kotimaassa ennen kuin se onnistuu. Tämä ei kuitenkaan välttämättä anna Euroopalle aikaa jota se kipeästi kaipaisi riviensä suoristamiseen. Pelkkä Trumpin julkinen tuenilmaus Venäjälle ja sen etupiirivaatimuksille saa Kremlissä vipinää kinttuihin. Tuskin ehtivät edes kuohujuomaa korkata, kun toimet naapureita vastaan jo alkavat.
Oma veikkaukseni on, että Venäjä pysyy suht. vaiti Trumpin virkaanastujaisiin saakka. Se käyttää tulevat viikot tai kuukaudet naapureitaan vastaan suunnattujen toimien valmisteluun. Keväällä tai viimeistään kesällä 2017 rytisee poliittisesti, mahdollisesti myös sotilaallisesti. Ensimäisinä kohteina ovat Natoon kuulumattomat lähi-ulkomaat. Ukraina, Georgia, Suomi ja Ruotsi tekevät viisaasti jos valmistautuvat ASAP siihen mitä tuleman pitää.
Suomen kannalta Euroopan ryhtiliike on luultavasti jo myöhässä. Paitsi jos Suomi ei taivu Venäjän poliittisen painostuksen alla, meillä voi ehkä vielä olla pieni toivonkipinä jäljellä. Se kuitenkin edellyttäisi sitä, että pres. Niinistö herää toiveunistaan ja koko Suomen valtionjohto ryhtyy varautumaan siihen, että huoltovarmuuttamme voidaan koetella jo muutaman kuukauden kuluttua. Sodan ajan hankintoja on ryhdyttävä valmistelemaan heti. Samoin Suomen johdon pitäisi tehdä kaikkensa Britannian ja Ranskan sotilaallisen avun saamiseksi.
Toivon tietysti olevani väärässä. Mutta jos pahimmat oletukset Trumpin linjasta toteutuvat, pelkään pahoin, että veikkaukseni ei mene paljoa pieleen.
Luin blogikirjoituksen. En läheskään kaikkia kommentteja.
Mielestäni blogistin analyysissä on jopa liian paljon sellaisia asioita, jotka hyväksyn, sillä haluaisin seuraavien muutaman kuukauden ajan olla enemmänkin "observer" kuin kaikkeen toteutuvaan pahaan uskova hermoheikko...
Koska esittelyssäsi kerroit haluavasi pysytellä anonyymina, koska joku Sinut kuitenkin tunnistaa, veikkaan Sinun olevan
GEORGE ORWELL!
Jos tarkastelemme Putinin Venäjää ”arendtlaisittain”; sitä kuinka totalitäärinen Venäjä on? Lienemme konsubstantiaalisia sen suhteen, että Venäjä on kvasi-totalitäärinen yhteiskunta. Tämän asiantila tai Venäjän yhteiskunnallisen siirtymä tulee mainituksi myös UPI:n Venäjän muuttuva rooli Suomen lähialueilla (Elokuu 2016 Valtioneuvoston selvitys ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 34/2016 )-raportissa.
Kysyisikin asiantuntevaa näkemystäsi siitä, millaisia vaikutuksia Lännen arvoimagolle ja pyrkimyksillemme rajoittaa Venäjän ekspansiota länteen ja arabimaailmaan on niillä intiimeillä liittolais -ja ystävyyssuhteilla, jotka omaamme Erdoganin Turkkiin ja Saudien Taloon eli Saudi-Arabiaan? Ensinmainittu NATO-maahan on jättänyt ”kehityksessään” jo taakseen kvasi-totalitaarisen vaiheen. Jälkimmäinen taasen on lähestulkoon ryöppäyksen kestävä totalitaristinen valtio.
Mitä läntisestä arvopohjastamme; demokratiasta, ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja erityisesti sijulle ja mijullekin elintärkeän vapauden vaalimisesta, viestii omille ja Lähi-idän ja Orientin kansalaisille, se että samalla kun perustellusti vaadimme Venäjää kunnioittamaan niitä -vaikka sanktioiden ja eristämisen muodossa- emme edes alkeellisella tavalla vaadi niiden toteuttamista liittolaisiltamme ja ystäviltämme -jotka ovat Venäjääkin pidemällä totalitärismin umpikujalla- Turkilta ja Saudi-Arabialta?
Ja millaisia seuraamuksia Yhdysvalloille ja Lännelle -tai vain sunnimuslimeiden radikalisoitumiseen olennaisesti vaikuttaneen wahhabismin leviämiselle -on ollut sillä energiariippuvuudella, joka meille on syntynyt öljyn tuotantomääriä ja hintoja kontrolloivaan Saudi-Arabiaan?
”They don’t hate ‘our freedoms.’ They hate that we’ve betrayed our ideals in their own countries — for oil."(ROBERT F. KENNEDY, JR) Vahva suositus. Tässä syvällistä ja opettavaista iltalukemista meille kaikille:
http://www.politico.eu/article/why-the-arabs-dont-want-us-in-syria-mideast-conflict-oil-intervention/
TA
Donald J. Trump antanee lisää tuulta oikeiston purjeisiin; katsotaan mihin se riittää ja nautitaan matkasta. EU luhistunee ensimmäisenä omaan ideologiseen mahdottomuuteensa ja leikkinee "länsimaisia arvojaan" vielä raunioissaankin, mutta nyt olisi Suomessa viimeinen mahdollisuus siirtyä reaalipolitiikan maailmaan Trumpin vanavedessä. Onneksi emme sentään luopuneet asevelvollisuusarmeijasta missään vaiheessa, vaikka maanpetokselliset voimat olisivat niin kovasti halunneetkin.
"Trump antanee lisää tuulta oikeiston purjeisiin; katsotaan mihin se riittää ja nautitaan matkasta."
Pikemminkin katson, että Trump ja muukin uusfasismi tekevät 'oikeiston' käsitteelliseksi kimääriksi. Talouspolitiikka edustaa protektionismia, sisäpolitiikka fasismia ja ulkopolitiikka Venäjän myötäilyä. Tiede- ja totuuspolitiikka perustuu vanhan fasistitradition mukaisesti mystiikkaan vaikkakin groteskin rahvaanomaisessa muodossa, ja arvopolitiikka tuntuu sisältävän lähinnä pöyristelyä ja vihaamista.
Republikaanien alennustilaa ei voi kuin lamentoida.
"Nyt olisi Suomessa viimeinen mahdollisuus siirtyä reaalipolitiikan maailmaan Trumpin vanavedessä."
Reaalipolitiikalla on Suomessa tavattu tarkoittaa Neuvostoliiton myötäilyä ja harhaista YYA-todellisuutta - juuri sellaista, jossa oma asevelvollisuusarmeija ajetaan alas, koska eihän nyt neuvostoystävä meitä uhkaa.
Trumpin ulkopolitiikka on kaukana reaalipolitiikasta tai minkäänlaisesta realismista. Perustuuhan se jo lähtökohdissaan väärennetyille narratiiveille ja internet-ajan salaliittoteorioille sekä emotionaaliselle ideologiselle kiihkolle. Tämä pätee toki myös Trumpin suomalaisiin kannattajiin.
Realistista politiikkaa olisi vahvistaa länsimaiden puolustuskykyä sekä sotilaallisesti että yhteiskuntina, pitäen mielessä se reaalipoliittinen tosiasia, että vihamielisen suurvallan muodostama kokonaisvaltainen uhka tulisi ottaa pääasiana, johon verrattuna islaminuskoiset terroristiryhmät ovat lähinnä hyvää tiedustelu- ja poliisityötä vaativa pikkuongelma.
Realistista politiikkaa olisi myös tunnustaa, että Euroopan puolustusjärjestelmä on Nato. Mitään muuta ei ole eikä pitkään aikaan tule. Naton tulee keskittyä alkuperäiseen pääasiaansa eli Vapaan maailman puolustamiseen totalitääriseltä vihollisblokilta. Haihattelu kaukaisten kehitysmaiden ja siirtolaisveneiden parissa olisi syytä jättää aivan muille järjestöille.
Duterte ei ole fasisti, maa on oikeasti todella ongelmissa. Lisäksi valtaosa huumetapoista on kartellien toimesta tapahtuvaa todistajien vaientamistaa. Toisaalta myöskään murhien määrä ei ole oleellisesti noussut. Marcoslainen Duterte mahdollisesti on, vaikkakaan Marcoksen exhumointi ja uudelleen hautaus sankarihautuumaalle ei välttämättä häntä sellaiseksi tee. Populistiksi ennemminkin. Marcos oli toki autoritäärinen hallitsija, mutta Filippiinien politiikka on paljon monimutkaisempaa, kuin mitä päälle päin näkyy. Lähempähä totuutta on eräänlaisten syndikaattien keskenäinen taistelu, ei niinkään poliittisten puolueiden välinen taistelu. Venäjään Filippiinejä voi verrata, kun siellä valtaa pitää yksi syndikaatti. Ehkä valotan tätä joskus, ehkä en. Muutoin olen kyllä pitkälti samaa mieltä tästä kirjoituksesta.
Osin tämä kirjoitus toki lisäsi ajattelemisen aihetta. Venäjän informaatiovaikutus sisäisesti ja Euroopassa on ollut ilmeistä, mutta sen Uudella-Mantereella toimimista en ole aiemmin ajatellut. Ehkä olisi pitänyt.
Itse uskon Trumpin ja Putinin olevan napit vastakkain enemmin tai myöhemmin,tunkiolle ei kahta kukkoa mahdu.Köyhtyvänä,joskin ydinasein varustettuna kehitysmaana venäjälle ei oikein ole mitään diiliä tarjota.Jahka Trump on vihitty turvallisuus ja sotilassalaisuuksiin luulen hänen ulkopoliitiikan normaalia republikaanista,yhdysvaltain suurvalta-asemaa korostavaa.
Olen jo vuosia lukenut ja arvostanut blogiasi. Nyt kuitenkaan et ole kahteen kuukauteen kirjoittanut mitään. Oletko lopettanut? Onko muuttunut poliittinen ympäristö tehnyt kirjoittamisen sinulle liian riskialttiiksi, vai jostain muusta syystä?
"Kahteen kuukauteen" on liioittelua. Vasta runsas kuukausi ilman blogikirjoituksia.
Ei sananvapautta ole vielä tuhottu Lännessä eikä Suomessakaan. Nyt sitä kannattaisi käyttää, kun se vielä on olemassa. Turha itkeä sitten kun se on mennyt.
Lähetä kommentti