Syksy on virallisesti alkanut - tosielämässä sen merkit ovat olleet ilmassa koko viime kuun, jos nyt kesää Suomessa tänä kesänä olikaan. Tuulessa lentää kuolleita lehtiä, muuttolinnut muuttavat täyttä päätä.
Minulle jäi Rovaniemellä aikaa ennen yöjunaa etelään. Kävin elokuvissa, koska teatterin eteen sattuessani siellä oli alkamassa Musta torni. Ihan nimen vuoksi katsoin. Jonkin verran ideaa konseptissa, mutta onnettoman suora juoni. Ostin kirjan, ranskalaisen Romain Sardoun esikoisen Kolmastoista kylä. Hyvin lupaava. Luin sitä yöjunassa, kunnes olin riittävästi inspiroitunut, että kirjoitin samalta matkustamalta loppuun tarinani kuudennenkymmenennenneljännen luvun.
Löysin autoni onneksi ehjänä ja sakottomana jehovantodistajain valtakunnansalin edestä. Sijoitus oli oikein ajateltu. Muuan ystäväni auttoi muuttamisessa ja olimme molemmat vasta tulleet töistä, joten näytti kuin kaksi mormonia olisi käynyt hakemassa ukrainalaisen auton jehovien temppelin edestä.
Niin, pääsin siis viimein muuttamaan uuteen asuntooni Itä-Helsinkiin. Siellä on nyt tyhjää ja sähkötkin toistaiseksi poikki, mutta ehdin naapurini ja muuttoavustajani kanssa tyhjentää tuliaisiksi kassillisen latvialaisia oluita sekä epähienosti muovisista shamppanjalaseista nautitut naukut kuusitoistavuotiasta Lagavulinia.
Robottien kanssa itsepalvellessa kaikki kestää, ja aina jokin yksityiskohta estää etenemisen prosesseissa. Postilta ja maistraatilta eivät ole uudet osoitetiedot menneet poliisin ja Trafin tietokantoihin, joten en voi tilata uutta ajokorttia enkä uutta henkilökorttia. Sähkösopimus upposi johonkin eetteriin ja joutunen odottelemaan sähköjen päälle tuloa "ei yli 16 vuorokautta". O tempora o mores. Autoverotoimistosta, jonka kiire oli niin hirmuinen, että uhkaili monin ukaasein, ei ole sittemmin kuulunut mitään. Muuan tuttava on odottanut kolme kuukautta autonsa veropäätöstä.
Sataa, sataa ja sataa. Pitäisiköhän viikonloppuna lähteä syysmuuttoa katselemaan, kun ei kämpässä kerran ole sähköä.
Minulle jäi Rovaniemellä aikaa ennen yöjunaa etelään. Kävin elokuvissa, koska teatterin eteen sattuessani siellä oli alkamassa Musta torni. Ihan nimen vuoksi katsoin. Jonkin verran ideaa konseptissa, mutta onnettoman suora juoni. Ostin kirjan, ranskalaisen Romain Sardoun esikoisen Kolmastoista kylä. Hyvin lupaava. Luin sitä yöjunassa, kunnes olin riittävästi inspiroitunut, että kirjoitin samalta matkustamalta loppuun tarinani kuudennenkymmenennenneljännen luvun.
Löysin autoni onneksi ehjänä ja sakottomana jehovantodistajain valtakunnansalin edestä. Sijoitus oli oikein ajateltu. Muuan ystäväni auttoi muuttamisessa ja olimme molemmat vasta tulleet töistä, joten näytti kuin kaksi mormonia olisi käynyt hakemassa ukrainalaisen auton jehovien temppelin edestä.
Niin, pääsin siis viimein muuttamaan uuteen asuntooni Itä-Helsinkiin. Siellä on nyt tyhjää ja sähkötkin toistaiseksi poikki, mutta ehdin naapurini ja muuttoavustajani kanssa tyhjentää tuliaisiksi kassillisen latvialaisia oluita sekä epähienosti muovisista shamppanjalaseista nautitut naukut kuusitoistavuotiasta Lagavulinia.
Robottien kanssa itsepalvellessa kaikki kestää, ja aina jokin yksityiskohta estää etenemisen prosesseissa. Postilta ja maistraatilta eivät ole uudet osoitetiedot menneet poliisin ja Trafin tietokantoihin, joten en voi tilata uutta ajokorttia enkä uutta henkilökorttia. Sähkösopimus upposi johonkin eetteriin ja joutunen odottelemaan sähköjen päälle tuloa "ei yli 16 vuorokautta". O tempora o mores. Autoverotoimistosta, jonka kiire oli niin hirmuinen, että uhkaili monin ukaasein, ei ole sittemmin kuulunut mitään. Muuan tuttava on odottanut kolme kuukautta autonsa veropäätöstä.
Sataa, sataa ja sataa. Pitäisiköhän viikonloppuna lähteä syysmuuttoa katselemaan, kun ei kämpässä kerran ole sähköä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti