Eletään Minna Canthin ja tasa-arvon päivää Herran vuonna 2026 ja Suomi on jälleen kerran julistettu maailman onnellisimmaksi maaksi. Pääsiäinen koittaa kohta, mutta jo ennen sitä, tänä perjantaina ja viikonloppuna, ovat luvassa maageille tärkeä kevätpäiväntasaus eli uusivuosi, joka on uuden päivänkoiton (newroz) eli uudenvuoden juhla myös kurdeilla, persialaisilla, itäisillä turkkilaisilla sekä Keski-Aasian kansoilla.
Niin ikään tänä viikonloppuna on muslimien ramadanin päättävä eid al-fitr, jota juhlitaan ainakin perinteiset kolme yötä ja päivää. Puolisoni on antanut ymmärtää, ettei ole sattumaa, että juuri tänä vuonna kaikki juhlat osuvat poikkeuksellisesti yksiin, koska mikäpä muukaan tästä olisi vastuussa kuin planeettojen liike. Eletään ilmeisesti astrologisesti aivan poikkeuksellista tähtien uudelleen asemoitumista aurinkokunnassamme ja sieltä katsoen. Ja niinpä arvelen näkeväni lähipäivinä monta kenties yhden ihmiselämän aikana ainutkertaista rituaalia. Auringon paluun lisäksi myös täysikuu osuu yksiin.
Onnelliset suomalaiset varmaankin tanssivat ja laulavat keväisillä kedoillaan, vehreillä vainioilla jalopeurat makaavat karitsain kanssa ja imeväiset leikkivät kyykäärmeen kolon suulla. Lähteillä tanssivat nymfit ja kohtaavat usvassa sylfien sulottaret, ja varmaankin myös maahiset ja salamanterit mönkivät tavattoman onnen vallassa roudasta vapautuvan maan mullissa ja ahjoissa.
Peuroista puheen ollen näin tänään koiran kanssa kävelyllä käydessä kolme metsäkaurista keskellä kirkasta päivää. Löysimme nimittäin polun, jota emme olleet koskaan aiemmin kulkeneet, ja joka talvikuukausina olikin ollut saavuttamattomissa, mutta nyt sulanut.
Eikä siinä kaikki. Tänään löytyi myös parvi kuusitiaisia, varisten hätyyttämä kanahaukka sekä kolme laulujoutsenta, jotka ääneti lipuivat matalalla yli sinitaivaan.
Viime kirjoituksessa mainitsin kiurujen saapuneen Kivikkoon. Niitä seurasivat menneinä viikkoina harmaalokki, sitten sepelkyyhkyjen paluu, ja seuraavina peippo ja punarinta. Pian löytyi myös laulava kottarainen. Näihin lajeihin muuttolintujen paluu on toistaiseksi jäänyt. Metsässä raikaa vielä pääosin paikkalintujen konsertti - tiaiset, viherpeipot ja mustarastaat äänessä. Mutta muutama peippo jo laulaa, ja piakkoin varmaan alkaa kuulua punarintojen ja punakylkirastaiden laulua, muttei vielä.
Lukaisin ties kuinka monetta kertaa elämäni aikana Muumilaakson marraskuun, koska siinä on niin erinomaisia ihmistyyppien kuvauksia. Lisäksi lukaisin ranskalaisen arkeologi-kirjailijan, nimestään huolimatta naispuolisen Fred Vargasin, oikealta nimeltään Frédérique Audoin-Rouzeaun, kirjan The Three Evangelists (englanninnoksena), koska minulle oli Vargasia kovasti kehuttu. Ei tuo tarina nyt vielä niin suurta vaikutusta tehnyt, vaikkei se huonokaan ollut.
Ryhdyin sitten lukemaan Anatole Francen Enkelien kapinaa, osin jatkaakseni Pariisi-teeman parissa, osin palauttaakseni mieleeni ammoisessa nuoruudessani minua suuresti miellyttäneen ironian, jossa France on taitava yli vuosisatain, ja vielä osin senkin vuoksi, että Enkelien kapinassa on kehystarinana gnostilainen vaihtoehtoteoria siitä, miten hyvän ja pahan eeppinen taistelu enkelten keskuudessa menikään, ja kuka olikaan kuka. Täytynee myös verestää muistia John Miltonin Kadotetun paratiisin, apostoli Tuomaan seikkailujen ja Eenokin kirjan osalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti