Laguuneilla ja pelloilla

Olin viikon mittaisella konferenssimatkalla Qatarissa. Oikeammin töitä oli vain maanantaista torstaihin, mutta lensin paikan päälle jo lauantai-illaksi ja palasin perjantaina iltalennolla, koska siten sain yhdistettyä matkaan tänä vuonna kovin vähälle jäänyttä matkailua kotimaan ulkopuolelle. Sunnuntaina ja perjantaina otin vuokra-auton ja ajoin myös Dohan ulkopuolelle. Vuodareita tulikin ihan hyvin, koska en ole tänä vuonna käynyt missään Istanbulia kauempana. Myös Qatarin maapinnat nousivat 78:sta 126:een. Suomen lokakuuhun toi vaihtelua vuorokauden ympäri 35-38 asteessa pysytellyt lämpötila.

Lauantaina en saavuttuani ehtinyt sen kummempaa kuin kävellä edulliselta hotelliltani Souq Waqifiin, jossa illastin libanonilaisessa ravintolassa. Dohassa lahden pohjoispuolella pilvenpiirtäjäalueella olevat hotellit ovat hinnoissaan (100-200 euroa yö), kun taas lahden eteläpuolella souqien ympärillä on runsaasti viiden tähden hotelleja 30-40 eurolla. Taksimatka kaupunginosien välillä maksaa muutaman euron. Vuokra-auto vuorokaudeksi maksaa 35 euroa, bensa ei juuri mitään. Majoitus, autot ja polttoaineet ovat siis Qatarissa hyvin edullisia - sen sijaan ravintolat, luksusostarit, merkkivaatteet ja sen sellaiset ovat Länsi-Euroopan hinnoissa, vain vähän Suomea edullisempia.

Sunnuntaina otin aamuvarhain vuokra-auton ja ajoin ensin etelään al-Wakran rannan mustamerimangrovea kasvavalle laguunille. Oli nousuvesi, joten luulin aluksi retken olleen turha. Mutta vain aluksi. Alkuun löysin mangrovepensaikosta tavanomaisia palmu- ja turkinkyyhkyjä, valkoposkibulbuleita ja idänhopeanokkia. Sitten havaitsin ensimmäiset muutolla olevat hysyt: arotasku rannassa, sitten toinenkin, ja harmaasieppo syöksähtelemässä hyönteisten perään mangrovepuissa. Pian löysin särkän, jossa lepäili kymmeniä aroselkälokkeja ja räyskiä, joukossa kaitanokkalokkeja ja yksi naurulokki. Mangrovejen reunasta röhkäisi lentoon kaksi taivaanvuohta. Edetessäni mangrovepensaikon sisään pistävälle hiekkaiselle niemekkeelle, löysin mustajalkatyllejä ja rantakurvin. Merellä lensi tiiroja, jotka pian osoittautuivat pikkutöyhtötiiroiksi (entinen bengalintiira). Pian tuli näkyviin myös kalatiiran oloisia tiiroja, mutta lähemmässä tarkastelussa ne osoittautuivat arabiantiiroiksi, joka onkin Wakran laguunilla huomattavasti yleisempi kuin kalatiira. Pikkutiiroja istui joukolla toisella särkällä - ja Wakrassa pikkutiira näyttää olevan tavallisempi kuin arabianpikkutiira, joka korvaa pikkutiiran eteläisesssä Arabiassa.

Suomessa lähinnä rahapeleihin yhdistetty sana pajatso tulee itse asiassa italian pelleä tai narria tarkoittavasta sanasta pajazzo. Minä osuin pajatsoon vähän mangrovemetsän oikealla puolella, jossa rannasta mereen työntyvä aallonmurtaja oli aivan mustanaan niitä kahlaajia, jotka laskuveden aikaan kansoittavat laguunia, sekä valkeanaan lepäileviä tiiroja ja lokkeja. Määrittäminen vaati kuitenkin kärsivällisyyttä, koska matkavarustuksenani oli vain kiikari, ei kaukoputkea. Onneksi kahlaajat päästivät anteliaan lähelle.

Selvisi, että kahlaajamassan bulkki muodostui tylleistä ja sirreistä, jotka kummatkin jakautuivat useisiin lajeihin. Tylleistä suurimman kontingentin muodostivat ylänkötylli ja aavikkotylli, kaksi keskiaasialaista lajia, jotka talvehtivat hyvin yleisinä Arabian niemimaan rannikoilla - ja sieltä itään aina Kaakkois-Aasiaan ja Australiaan. Joukossa oli myös varsin paljon tavallisia tyllejä ja mustajalkatyllejä. Sirreistä suurimman osan muodostivat suosirrit ja kuovisirrit, mutta myös pikku- ja pulmussirrejä oli paljon. Sieltä täältä tylli- ja sirrimassasta kohosi suurempia kahlaajia - pikkukuoveja, tundrakurmitsoja, karikukko, meriharakka. Joukosta löytyi myös rantasipi, jokunen valko- ja punajalkaviklo, liro ja metsäviklo. 

Laguunilla kahlaili yksinäinen nuori flamingo. Muutama harmaahaikara liikehti särkillä, joilla levittelivät siipiään myös merimetsot ja arabianmerimetsot. Rannan lähettyviltä löytyi vielä lisää muutolla olevia aro- ja nunnataskuja, pensaista vaaleakultarinta ja kääpiökerttu.

Aamun edetessä uhkaavasti kohti tukahduttavan kuumaa keskipäivää ajoin pohjoiseen ja Dohan kaupungin läpi. Saavuin al-Khorin kaupunkiin ennen yhden jälkeen laguunilla alkavaa laskuvettä, kävin syömässä eteläaasialaisessa ravintolassa ja suuntasin sitten Cornichelle ja laguunin rantaan. Laguunilla ja mangrovemetsän reunassa oli hyvin vähän lintuja, ei lainkaan vesilintuja, jotka luultavasti saapuvat vasta talveksi, eikä juurikaan kahlaajia. Pari tusinaa silkkihaikaroita ja yksi riuttahaikara sieltä löytyi.

Puistoa laguunista erottava puurivistö, joka soi armollista varjoa, osoittautui linnustollisesti rikkaammaksi. Löysin melkein heti useamman töyhtökiurun, punapyrstölepinkäisen ja arotaskun, sitten varjossa lepäilevän harjalinnun. Enemmän puita ja pensaita koluttuani olin kartuttanut listaa myös vaaleakultarinnalla, pajulinnulla, parvella idänhopeanokkia sekä tietysti kaikkialla ääntelevillä bulbuleilla ja mainoilla. Löysin myös pari parvea pitkäjalkoja ja jokusen valkoviklon. Isokuovi huuteli mangroveiden laidalla ja toinen asteli puiston keinokastellulla nurmikolla varpusten, kyyhkyjen ja mainojen joukossa.

Ajoin sitten aavikoiden halki laguunin toiselle puolelle Bin Ghannamin saarelle, jota myös Purppurasaareksi kutsutaan, vaikka saari on väriltään lähinnä kermanvalkoinen. Ehkä purppura sen nimessä viittaa kotiloon, jota murskaamalla muinoin tehtiin väriaine purppura. Karua hiekkakivikallioista saarta reunustaa turkoosi rannikko ja sitä erottavat mantereesta mittavat mangroverämeet, joiden halki vierailija pääsee saareen puista kävelysiltaa pitkin. Sillalta voi nähdä kaikenlaisia mangroverämeen asukkeja, kuten haikaroita ja kahlaajia. Silkkihaikaroita oli kymmenittäin, harmaahaikaroita jonkin verran, ja myös kyyryhaikara ja rääkkähaikara löytyivät. Kahlaajista suurin osa mangroverämeellä oli punajalkavikloja, joukosta löytyivät myös mustaviklo ja valkoviklo, parvi varoittelevia pitkäjalkoja sekä parvi pikkukuoveja. Hietatiira ja kaitanokkalokki lensivät mangroverämeen yllä. Saaren kallioisessa sisäosassa lauloi töyhtökiuru. Jossain vihelsi tundrakurmitsa.

Mangrovemetsässä paikallisia lintuja edustivat priinia, valkoposkibulbuli, palmukyyhky ja turkinkyyhky. Tällä kertaa en nähnyt Bin Ghannamin reitillä naamiokyyhkyä, kuten vuosia sitten, mutta löysin sellaisen al-Khorin kaupungista käydessäni ja toipuessani tukahduttavasta kuumuudesta ilmastoidussa kahvilassa, jossa nautin pistaasikahvia ja pari litraa vettä.

Auringonlaskun aikaan käyskentelin vielä Dafna-puistossa, jossa oli satoja mainoja, kyyhkyjä, bulbuleita ja lisäksi purppuramedestäjä ja västäräkki. Palautin auton ja siirryin sitten hotellialueelle valmistautumaan aamun ensimmäiseen kokoukseen.

Sitten seurasi työpäiviä, joiden aikana näin lähinnä ilmastoituja konferenssitiloja ja hotelliravintoloita. Teimme tosin myös iltaekskursion Islamilaisen taiteen museoon, joka on paitsi kokoelmiltaan, myös rakennuksena esteettisesti näyttävä. Lyhyemmäksi jääneen torstain iltapäivällä ehätin tosin Dohan keskustan suurimpaan puistoon, al-Bidda-puistoon, jonka qatarilaisittain rehevät puu- ja pensasistutukset tekevät siitä paljon muuttolintuja keräilevän keitaan kaupungin sisälle. Kaikki Dohan kaupunkilinnut löytyvät sieltä helposti: varpunen, pihamaina, pulu, turkin- ja palmukyyhky, valkoposki- ja punaperäbulbuli. Puistojen kukkivista pensaista löytyy myös purppuramedestäjä.

Al-Bidda-puiston erikoisuuksiin kuuluvat siellä rinnakkain elelevät kauluskaija ja isokauluskaija. Sen nurmialueilla käyskentelee myös avoimesti harmaafrankoliineja. Lintuharrastajan kannalta kiinnostavinta on kuitenkin tutkia puurivejä ja pensaikkoja muuttavien pikkulintujen varalta. Ja löytyihän niitä. Täältäkin löytyivät vaaleakultarinta ja harmaasieppo useamman yksilön voimin, samoin punapyrstölepinkäinen sekä myös valko-otsalepinkäinen. Lisäksi löysin papyruskerttusen, etelänsatakielen ja ruostepyrstön. Harjalintuja lehahteli useampia - ne tuovat aina mieleen suufilaisen runouden helmen, Fariduddin Attarin Lintujen matkan, jonka kauniisti kuvitettua keskiaikaista painosta katselin Islamilaisen taiteen museossa.

Islamilaista työviikkoa seuraavassa Qatarissa perjantai on kuin sunnuntai kristityssä maailmassa, eikä silloin kukaan ollut tavattavissa työtapaamisiin. Lentoni takaisin Suomeen lähti kuitenkin vasta illalla, joten minulla oli koko perjantai-iltapäivä aikaa lintuihin. Vuokrasin jälleen auton ja ajoin sillä tällä kertaa lounaaseen al-Rakayan eli Irakhiyan maatiloina tunnetulle alueelle Qatarin niemimaan sisäosiin. Kosteammissa maailmankolkissa asuva ei heti ajattelisi, että keinokasteltujen valtavien peltojen laitoja pitkin autolla ajeleminen olisi erityisen laadukasta lintujen katselua, mutta aavikoiden keskellä asia on toisin. Arabian niemimaalla maatalous käyttää valtavia satojen metrien mittaisia liikkuvia keinokastelutellinkejä, jotka hitaasti pyörivät ympyrää, purskuttaen ajastimella vettä alapuolelleen. Tuloksena on lentokoneisiin ja satelliitteihin näkyviä kilometrien mittaisi täysin pyöreitä vihreitä alueita kuivan aavikon keskellä. Nämä ympyrät muodostuvat eri viljelylajeista ja ovat myös usein eri vaiheissa - korkeana kasvavan viljan tai rehuheinän lisäksi on kuloontuneita tai välivuosia viettäviä ympyröitä. Väliin jää joutomaita, pieniä puurykelmiä, piikkipensaslaikkuja ja vettä säilöviä tekolampia.

Koska satoja kilometrejä kaikkiin suuntiin on vain aavikkoa ja sen takana suolaista merta, maanviljelysalue toimii suurena lintumagneettina, joka vetää puoleensa varsinkin muutolla olevia lajeja, mutta myös ympäröivien kuivien alueiden lintuja, jotka hyödyntävät mahdollisuutta helpompaan ravintoon tai veteen. Viljelykset ovat yksityisiä, mutta lintuharrastajat ja valokuvaajat ovat tuttuja vieraita, joten portilla pääsy aukesi välittömästi kiikareita näytettyäni.

Heti portista sisään ajettuani maailma muuttui. Taakse jäi kuiva aavikko, jossa siellä täällä näki palmukyyhkyn tai piikkipensaassa istuvan aavikkolepinkäisen. Edessä aukeni vihreä ihmemaa, jossa oli lisäksi aivan äskettäin satanut. Perjantai oli nimittäin täysin poikkeuksellinen päivä siinäkin suhteessa, että taivas repesi ja löi salamoita, ukkonen möyrysi ja hiekkamyrsky sekoittui hetkeksi monsuunimaisen raivoavaan vesisateeseen. Perillä al-Rakayassa oli kuitenkin vain suopeasti pilvistä, maassa lätäköitä ja silloin tällöin pientä tihkua - mikä kaikki oli todella tervetullutta päiväkausien paahtavan auringon jälkeen.

Haarapääskyjä oli peltojen yllä tuhansittain, siellä täällä törmäpääskyjä ja vihermehiläissyöjiä. Pääskyjen lisäksi myös kyyhkyjen määrät olivat päätä huimaavia: tuhansia palmu- ja turkinkyyhkyjä, pienempiä parvia kalliokyyhkyjä ja siellä täällä naamiokyyhkyjä parittain. Tällaiset määrät lintuja ja kaikkialla parveilevia heinäsirkkoja vetivät puoleensa myös petoja. Näistä runsain oli ruskosuohaukka, joita laskin 70-80 yksilöä vain sillä alueella, jolla itse ehdin iltapäivän mittaan liikkua. Niitä on täytynyt olla koko alueella reippaasti yli sata. Kaikkialla leijuvien ruskosuohaukkojen joukosta löysin kuusi arosuohaukkaa, yhden niittysuohaukan, kaksi käärmekotkaa, kiljukotkan, arohiirihaukan, neljä tuulihaukkaa ja yhden pikkutuulihaukan.

Toinen aivan uskomaton lintumassa muodostui kahlaajista, joita laidunsi erityisesti kynnös- ja sänkipelloilla. Silmäänpistävintä oli se, että pitkäjalkoja oli satoja, eivätkä ne edes olleet harvoissa tekolammissa vaan avoimella maalla. Niiden jälkeen runsain laji oli luultavasti kenttähyyppä, joita oli kaikkialla. Muitakin hyyppiä pitäisi alueella esiintyä säännöllisesti, mutta itse löysin kenttähyyppien joukosta vain yhden kynsihyypän. Tyllejä oli niin ikään sadoittain ellei tuhansittain, mutta ne olivat talvipukuisia ja usein niin kaukana, että suurten massojen määrittäminen jäi. Onneksi lähelle jääneet tarjosivat hyviä näkymiä: mustajalkatylli näytti runsaimmalta, jonka lisäksi oli tyllejä, pikkutyllejä ja aavikkotyllejä. Täällä esiintyy muutolla myös harvinaista kaspiantylliä, joita olen aikoinaan nähnyt toisella hieman vastaavalla paikalla Qatarissa. Tällä kertaakin luultavasti näin parven niitä, mutta olivat niin kaukana, että jäivät määrittämättä, olinhan jo nähnyt läheltä aavikkotyllejä, jotka nimestään huolimatta muutolla ja talvella löytyvät lähes aina merenrannikolta. Vaan eipä tuo habitaatti kyllä mustajalkatyllillekään ollut tyypillinen, mutta siellä ne vain silti kipittivät. Pitkäjalkojen, hyyppien ja tyllien joukosta löytyi parvittain suokukkoja, yksittäisinä monia viklolajeja samoin kuin sirrejä. Muutama taivaanvuohi ja punakuiri löytyivät joukosta. Kuoveja ei kumma kyllä juuri ollut, vaikka habitaatit näyttivät niille mitä suotuisimmilta.

Pikkulinnustoa hallitsivat avointen ruohomaiden lajit, kuten kiurut, kirviset ja västäräkit. Runsain laji oli töyhtökiuru, jota oli kaikkialla. Myös lyhytvarvaskiuruja oli sangen paljon - luultavasti talvehtivia. Kahlaajapaljouden keskeltä löytyi lantakasan päällä istuva saharanvarpuskiuru ja lähistöltä sen naaras. Västäräkki ja nummikirvinen olivat runsaita. Rehevämmässä heinässä puikkelehti suuria parvia idänhopeanokkaa sekä paikoin suunnattomia kerääntymiä varpusta ja pensasvarpusta, jotka näyttivät ajoittain liikkuvan sekaparvissa. Heinäsirkkojen määrän huomioiden olisi odottanut tänne ennättäneen kottaraisia tai ruusukottaraisia, mutta niitä ei näkynyt. Sen sijaan sirkat maistuivat lepinkäisille, joista täällä aavikkolepinkäinen (isolepinkäisen täkäläinen muoto) oli yleisin, seuraavana punapyrstölepinkäinen, mutta myös siitä erotettu ruostepäälepinkäinen löytyi piikkipensaan latvasta tähystämästä. Löysin myös kaksi vaivihkaa lammikolle hipsinyttä peltosirkkua sekä harmaasirkun, nämäkin varmaan täällä talvea viettämään tulleita jostain Turkin ja Iranin alueilta.

Lähellä portinvartijan ja muiden paikalla työskentelevien asuntoja on myös pieni metsä. Tunnistin sen valtalajeina olleet puut eNaturalistin avulla kahdeksi eri lajiksi käpykeriä (Conocarpus) - ja hyvä niin, koska jos metsikkö olisi koostunut eukalyptuksista, siellä olisi varmasti ollut paljon vähemmän lintuja. Nyt siellä kuhisi. Suurin osa kuhinasta koostui toki yleisistä palmu- ja turkinkyyhkyistä sekä valkoposki- ja punaperäbulbuleista, mutta metsiköstä löytyivät myös vaaleakultarinta, papyruskerttunen, kaksi hernekerttua, kaspiankerttu ja idänorfeuskerttu. Metsiköstä on vuosien saatossa löydetty kunnioittava määrä euraasialaisia muuttolintuja, joten omalla lyhyellä vierailullani löytynyt kerttujen monimuotoisuus ei sinänsä hämmästyttänyt, ilahdutti toki. Metsiköstä löytyi myös jonkun sivutoiminen mehiläistarha, mukavasti suojassa mehiläissyöjiltä, jotka hyörivät peltojen yllä heinäsirkkajahdissa.

Läksiäisiksi kiitin vielä portinvartijaa, joka ulkonäöstään päätellen oli sudanilainen tai nuubialainen, ja jatkoin läheiselle laguunille, joka on todellisuudessa tekojärvi. Aurinko oli jo painumassa matalalle, kun sinne ehdin, mutta heti autosta astuttuani kuulin ruovikosta liejukanojen röhkäisyjä ja eri haikaralajien kumeita ja räheitä ääniä. Ruskohaikara nousi lentoon edestäni, sitten lätäköllä juoksi pikkutylli yhdessä metsäviklon ja parin pikkusirrin kanssa. Ryhmä pitkäjalkoja ja kaksi lampivikloa lensi ohi. Ruovikon laidassa ui kaksi pikku-uikkua - mutta vielä yllättävämpää oli, että järven keskellä lipui kahdentoista silkkiuikun lautta. Rääkkähaikara pyrähti lentoon, vihermehiläissyöjiä ja haarapääskyjä lenteli hyönteispyynnissä, priiniat lauloivat ja myös rastaskerttunen tapaili hieman säettään. Kosteikon laidalta löytyivät myös kelta- ja sitruunavästäräkki.

Oli jo pimeä, kun palasin Dohaan, jossa minulla oli vielä yksi tehtävä: etsiä puolisolleni kasapäin tarkan toivelistan mukaisia tuotteita: Lattafan hajuvesiä, oud-kaarnaa, suitsukkeita ja mirhaa. Kultaa hän ei tällä kertaa saisi, koska meillä ei ole siihen varaa. Söin kuskusta marokkolaisessa ravintolassa. Lopuksi lentokentälle palauttamaan vuokra-autoa ja odottelemaan Helsingin-lentoa.

*   *   *

Suomeen palattuani olen löytänyt koiranulkoilutusreitiltä 105. lintulajin, joka oli yli lentänyt nokkavarpunen. Se ei ole koskaan ollut Suomessa yleinen, mutta se on luultavasti kuitenkin yleisempi kuin mitä ihmiset sitä näkevät, sen verran piilotteleva peippolintu on kyseessä. Lähiöalueilla sitä miellyttävät tuomien ja kirsikoiden tapaiset pensaat, joiden marjoja ja kiviä ne syövät.

Tilhiä, hippiäisiä ja urpiaisia on yhä liikkeellä paljon. Kävimme lauantaina Sipoonkorvessa kulkien reitin Tasakalliolta Gumböleträskille ja takaisin. Närhi rääkyi ja kuusitiaiset hyörivät kuusissa.

Sunnuntaina kävimme Saltfjärdenissä, jossa oli pelloilla satoja variksia ja naakkoja ja yli lensi muutama korppi. Harmaapäätikka huuteli läheisessä metsikössä. Kävimme Eestinkylän Firefishissä maailman parhailla hampurilaisilla, joita olikin jo kaivattu. Eestinkylän pelloilla oli myös satojen hanhien ja joutsenten kerääntymiä. Eniten oli valkoposkihanhia, mutta kymmenittäin myös laulujoutsenia, tundrahanhia sekä muutamia metsä- ja merihanhia. Kaksi merikotkaa ilmestyi paikalle ilmeisenä tarkoituksenaan hanhijahti ja hätyytti suuret parvet taivaalle.