perjantai 1. huhtikuuta 2022

Mordorin musta marssi

Lukijani olisivat varmaan mieluusti lukeneet päivityksiäni Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan, joka on nyt jatkunut yli kuukauden. He ehkä ihmettelevät, miksi en kirjoita nyt, kun asia on kaikkein eniten tapetilla, ja kun nekin, jotka ovat pitäneet blogiani Maidanista alkaen suden huuteluna, lienevät tulleet toisiin ajatuksiin - tai joutuvat ainakin jonkin aikaa teeskentelemään kovasti yllättynyttä.

Itäeurooppalaiset ja amerikkalaisetkin olivat kyllä varoitelleet ja tarjonneet tavallisesti salassa pidettävää tiedustelutietoa Venäjän aikeista, mutta Ranska ja Saksa olivat perin ylimielisesti toista mieltä - suostuttelivat muitakin uskomaan, että tietävät paremmin. Niin vain jälleen kerran kaikki tuli kuitenkin yllätyksenä ja nekin, jotka eivät olleet oikeasti šokissa, joutuivat sellaista teeskentelemään, koska olivat niin vakuutelleet tietävänsä kaiken muita paremmin.

Ironista kyllä, se, että itäeurooppalaiset ja amerikkalaiset olivat olleet oikeassa Venäjän suhteen ja ranskalaiset ja saksalaiset väärässä, auttoi mitä ilmeisimmin Länttä ja Eurooppaa sodan ensipäivien aikana saavuttamaan ennenkuulumattoman yhtenäisyyden ja poliittisen tahdon torjua Mordorin hyökkäystä. Saksassa muutos oli lähtökohtiin nähden suorastaan dramaattinen. Ranskassa sotilastiedustelun päällikkö joutui eroamaan väärän tiedon levittämisen vuoksi. Ja pienessä Suomessa Nato on yhtäkkiä hovikelpoinen puheenaihe ja enemmänkin.

Sota on tietysti minulle henkilökohtaisesti kauhea asia. Ukrainassa asuneena minulla on siellä lukuisa joukko ystäviä, joista osa hyvinkin läheisiä. Kiova oli kotikaupunkini neljän vuoden ajan. Olen käynyt kaikissa Ukrainan lääneissä paitsi Luhanskissa ja moni nyt sotatantereina olevista paikkakunnista on minulle tuttuja. Ensimmäinen tässä sodassa kaatunut ystäväni kuoli vihollisen ohjusiskussa Javorivissä aamulla 13. maaliskuuta. Hän oli perheellinen mies ja biologi Ivano-Frankivskista. Tiedän, ettei hän jää viimeiseksi. Monesta rintamalle lähteneestä ystävästäni en ole sen koommin kuullut, mutta se on ymmärrettävää, ei sieltä pidäkään huudella somelinjoille.

Ukrainalaisten urhea maanpuolustus on yllättänyt niin länsieurooppalaiset kuin venäläisetkin. Länsimaissa puhuttiin ukrainalaisista alituiseen vähättelevästi ja ennakoitiin Ukrainan luhistumista parissa päivässä, jos Venäjän ylivertainen sotakone hyökkäisi. Sodan ensipäivänä Ukrainalle saneltiin jo jäähyväisiä pitkin läntistä maailmaa. Toisin kuitenkin kävi. Ukrainaa ei otettu haltuun pelkillä erikoisjoukoilla kuten Krim, jossa ei kiitos Janukovytšin quisling-hallinnon oltu valmistauduttu lainkaan siihen, että Venäjä tosiaan miehittäisi niemimaan. Nyt Ukrainalla on kuitenkin ollut kahdeksan vuotta aikaa valmistautua - eikä kenelläkään Ukrainassa ole ollut länsimaalaisille ominaisia harhaluuloja Venäjän tavoitteista. (Niistä ks. edellinen blogikirjoitus.)

Venäjä oli valmistautunut nopeaan voitokkaaseen sotaan, jossa Ukrainan hallinto eliminoitaisiin ja korvattaisiin nukkehallinnolla. Nukkehallinto luovuttaisi sitten alueita Venäjälle sekä liittyisi Valko-Venäjän kaltaisena vasallivaltiona Euraasian unioniin - tai millä nimellä Putinin perusteilla olevaa viidettä imperiumia uusimmassa inkarnaatiossaan tullaankin kutsumaan. Salamasota kilpistyi kuitenkin ukrainalaisten tehokkaaseen vastarintaan. Venäjän sota oli valmisteltu KGB:n logiikalla erikoisoperaatioksi, joka perustui valheisiin, harhautuksiin ja taktiseen yllätykseen. Sellainen toimii kuitenkin huonosti täysimittaisessa sodassa, josta Ukrainaa on varoitettu hyvissä ajoin, ja jota on pitkään odotettu.

Putinin epäonnistuminen erikoisoperaation toteuttamisessa "pienenä voitokkaana sotana" johtui samoista syistä, joiden vuoksi hän epäonnistui kahdeksan vuotta aiemmin Ukrainan valkovenäläistämisessä ja liittämisessä Euraasian unioniin. Putin oli yksinkertaisesti väärässä. Hänen historiakäsityksensä on väärä, hänen käsityksensä Ukrainasta ja ukrainalaisista on väärä - ja niin on myös hänen kyynisen halveksuva käsityksensä Euroopasta ja Lännestä. 

Näet Putin tulee organisaatiosta, joka vuosikymmenten ajan tuijotti sekä alamaisiaan että vihollisiaan (siis länsimaita) näiden heikkouksien ja iljettävimpien salaisuuksien kautta. KGB näki kaikkialla heikkoutta, korruptiota, ahneutta, perversioita ja katkeruutta, koska nämä olivat alusta alkaen KGB:n tärkeimpiä työkaluja sekä sisäisiä että ulkoisia vihollisia vastaan. KGB sai tietonsa vastustajien päätöksentekijöistä ja vaikuttajista vakoojilta ja maanpettureilta, jotka olivat valmiita pettämään maansa KGB:lle joko siksi, että uskoivat oikeasti kommunismiin (Stalin kutsui heitä hyödyllisiksi idiooteiksi), tai siksi, että olivat taivuteltavissa toimimaan omia etujaan vastaan joko rahalla, pelottelulla tai kiristyksellä.

Kun länsimaalaiset ihmettelevät eivätkä kykene ymmärtämään, miksi Venäjä toimii tavoilla, jotka länsilogiikan mukaan ovat vastoin Venäjän omia taloudellisia tai kansainvälis-suhteellisia etuja - tai miksi Venäjä käy Ukrainassa, Syyriassa, Georgiassa ja Tšetšeniassa siviilien hävittämiseen tähtääviä tuhoamissotia, jotka eivät tunnu noudattavan sotilaallisen tarkoituksenmukaisuuden logiikkaa, he unohtavat, etteivät Venäjää johda ekonomistit, diplomaatit eivätkä ammattisotilaat (humanisteista puhumattakaan) vaan Venäjää johtaa salainen poliisi, KGB. Siksi Venäjä tekee politiikkaa, taloutta ja kansainvälisiä suhteita KGB:n logiikalla - ei taloustieteen eikä diplomatian. Siksi Venäjä myös sotii KGB:n logiikalla - ei ammattisotilaiden.

Venäjän salaisen poliisin näkökulma asioihin on pönkittää Venäjän hallitsijoiden valtaa niin koti- kuin ulkomaissa sekä tuhota tuon vallan vastustajat, olivatpa he kotimaista oppositiota tai vehkeileviä ulkovaltoja. Sellaisia Venäjä uskoo kaikkien länsimaiden, myös Suomen, olevan - eikä ole mitään, mitä me voimme asialle tehdä, sillä Venäjä luottaa meihin vain, jos meidät on täydellisesti alistettu (tai mieluummin poistettu kokonaan olevaisten kirjoista).

Mitä Ukrainassa tulee nyt sitten tapahtumaan?

Amerikkalaiset näyttävät toivovan voivansa pitkittää sotaa rajallisella tuella ukrainalaisille, niin että sota kuluttaa Venäjän resursseja ja saa sen lopulta "tulemaan järkiinsä", mitä tällä sitten tarkoitetaankaan. Tässä strategiassa amerikkalaiset tekevät mielestäni virheen, ja samaa mieltä tuntuu olevan myös historioitsija Niall Ferguson tässä artikkelissaan. Eurooppalaiset puolestaan näyttävät toivovan, että kunhan Ukraina suostuu luovuttamaan Venäjälle laajoja maa-alueita ja tekemään itsestään aseista riisutun suomettuneen puskurimaan, Venäjä "rauhoittuu" ja suostuu jonkinlaiseen Minsk III -sopimukseen. Eurooppalaiset ovat toiveajattelussaan vielä vaarallisemmin hakoteillä kuin amerikkalaiset omassaan.

Venäjän epäonnistuttua salamasodassa on se siirtynyt tuhoamissotaan.

Se, mitä todennäköisemmin tapahtuu, on sama, mitä olemme nähneet aiemmin Tšetšeniassa ja Syyriassa: ukrainalaiset puolustavat kyllä maataan urheasti ja ovat viime päivinä työntäneet Venäjän joukkoja takaisin Kiovan, Tšernihivin, Sumyn ja Harkovan suunnilla. Ja mikään tästä vastarinnasta ei tule olemaan turhaa. Se ei kuitenkaan tule pelastamaan Ukrainaa pitkällä tähtäimellä, mikäli Länsi jatkaa vain passiivista tukea ja kuvittelee ratkaisevan vaikutuksen tulevan talouden tai diplomatian kautta Venäjälle langetetuista kustannuksista.

On virhe olettaa Venäjän toimivan talouden tai diplomatian logiikalla. Venäjä toimii voiman logiikalla. Se perääntyy vasta jos voima pakottaa sen perääntymään. Ennen perääntymistään se käyttää kaikki eskalaatioaskeleet (ydinaseita myöten) ja tuhoaa Ukrainan kaupungit ja kansan. Koko konflikti käydään Ukrainan alueella - ei Venäjän. Venäläisten ei tarvitse pelätä muita seurauksia henkilökohtaisessa elämässään kuin että talous sakkaa, länsituotteiden saatavuus heikkenee ja nuoria miehiä lähetetään rintamalle yhä enemmän.

Mikään edellä mainituista ei juuri pelota venäläisiä, joiden vankka enemmistö on Neuvostoliitossa kasvaneita, jonottamiseen tottuneita iäkkäitä ja keski-ikäisiä ihmisiä, joiden ainoa tietolähde muun maailman asioista on Venäjän valtiollinen televisio. Heillä on hyvin vähän empatian tunteita venäläisiä nuorukaisia kohtaan - lähetetäänhän rintamalle ylipäätään ensin köyhät, rikolliset ja etniset vähemmistöt, joita Moskova on aina mielellään tapattanut sotaretkillään (jotka ovat samalla rosvoretkiä). Perikateellisten venäläisten mielestä on vain hyvä, että Venäjän ylempi keskiluokka liberaaleine arvoineen saa pataan eikä enää pääse nauttimaan Lännen antimista. Vielä vähemmän venäläisillä on empatian tunteita ukrainalaisia kohtaan, jotka on vuosien ajan demonisoitu Venäjän vihollisiksi. Puhumattakaan ärsyttävistä älyköistä ja muusta oppositiosta, jotka ovat mitä ilmeisimmin vain huumaantuneet länsimaissa rehottavista nautinnoista ja paheista. Ja jos tavallisilla venäläisillä on näin vähän empatian tunteita muita kohtaan, vielä vähemmän niitä on Venäjää johtavalla Putinin ydinjoukolla, jonka jäsenistä lähes kaikki ovat KGB:n miehiä.

Toisin sanoen, Venäjään kohdistuvat sanktiot - jotka ajan myötä muutenkin vesittyvät tai opitaan kiertämään - eivät tule johtamaan siihen, että raivostuneet venäläiset marssivat Kremliin ja vaihtavat Putinin johonkuhun demokraattiin. Juutalaistaustainen näyttelijä Zelenski vetoaa todella hyvin amerikkalaisiin ja varsin hyvin eurooppalaisiinkin, mutta ei venäläisiin. Se ei tietenkään johdu mistään myötäsyntyisistä geneettisistä eroista venäläisten ja muun maailman välillä, vaan vuosikymmenten ellei vuosisatojen propagandan iskostamista ns. kulttuurisyistä, jotka tekevät isovenäläisistä erilaisia kuin länsimaalaiset - mutta myös erilaisia kuin ukrainalaiset, georgialaiset ja moldovalaiset.

Sen sijaan venäläiset uskovat voimaa. Sotilaallinen tappio on se, joka Venäjän pysäyttää - jo tuon tappion uhka toimii patoavana voimana. Ukrainan kohdalla tosin on jo myöhäistä ennalta ehkäistä, kun sota on käynnissä, ja myös patoamispolitiikka, jolla sota olisi voitu estää (tai rajata Donbasiin) on jo tämän sotanäyttämön osalta myöhäistä. Sotilaallisten tappioiden tuottaminen sen sijaan ei ole myöhäistä. Ne toimivat.

On kuitenkin virhe kuvitella, että Ukraina voi yksin lyödä Venäjän, ja että riittää kun muu Eurooppa vähän peesaa, lähettää lapasia ja villasukkia, valaisee maamerkkejä Ukrainan värein sekä sanoo lämpimiä sanoja. En tarkoita, että eurooppalaisten osoittama ennennäkemätön solidaarisuus ukrainalaisia kohtaan (joka tulee vastaan kaikkialla, missä olen viimeisen kuukauden liikkunut) olisi jotenkin turhaa. Ei ole. Mutta sotaa se ei tule ratkaisemaan. Sodan ratkaisee kyky tuhota venäläistä kalustoa - mitä kalliimpaa sen parempi - ja tappaa venäläisiä sotilaita ja mieluummin vielä kenraaleja.

Ukrainalaiset tekevät näitä asioita kyllä kiitettävästi - ja he saavat jonkin verran apua länsinaapureistaan ja kauempaakin. Panssarintorjunta-aseilla on ollut todella suuri merkitys - mukaan lukien niinkin halpa ase kuin ruotsalaisten lahjoittamat singot - ja turkkilaiset tullaan pitkään muistamaan Bayraktar-lennokeistaan, joista on jo sävelletty lauluja (sekä ukrainaksi että hempeämmin suomeksi), ja joiden mukaan on nimetty sotavauvoja.

Aika ei kuitenkaan ole Ukrainan puolella. Mitä pidempään sota jatkuu, sitä enemmän Ukraina tuhoutuu. Sen kaupungit jauhetaan raunioiksi, sen kansa joko kuolee tai päätyy pakolaisiksi, sen tuotantolaitokset räjäytetään, huoltoreitit lännestä katkotaan. Venäjä sen sijaan pystyy tuottamaan sekä tankkeja että ammuksia rajattomasti muutaman sodan tarpeisiin, kunhan saa korvattua sanktioiden myötä menetetyt länsimaiset komponentit kiinalaisilla ja intialaisilla. Eurooppalaiset maksavat tämän kaiken jatkamalla öljyn ja kaasun ostamista ylihinnoin Venäjältä. Joka kuvittelee Venäjän kaatuvan sanktioihin, hänen on hyvä vilkaista siihen, miten paljon asetuotantoa Iranilla ja Pohjois-Korealla on - ja riittää yhä hävyttömiin operaatioihin ulkomaillakin.

Mikäli Venäjää ei pysäytetä Ukrainassa - ja nimenomaan sotilaallisesti - se ei tule pysähtymään Ukrainaan. Seuraavina vuorossa ovat Moldova ja Georgia, sitten Suomi - ellei Venäjä sitten halua jo sitä ennen testata Naton viidennen artiklan pitävyyttä hyökkäämällä Baltian maihin tai Puolaan.

Minulta on viime viikkojen aikana kysytty usein, voiko Venäjä käyttää ydinaseita. Vastaus on hyvin yksinkertainen: totta kai voi. Venäjällä on maailman suurin ydinasearsenaali ja se muutti jokin aika sitten lainsäädäntöään niin, että ensi-isku on laillinen. Ei niin, että Venäjä erityisesti laeista piittaisi, omistakaan, mutta tämän asian nimenomainen muuttaminen on signaali - kirjoittamisen harrastajat tietävät, mihin viitataan Tšehovin aseella.

Oma arvaukseni on, että Venäjä tulee käyttämään joukkotuhoaseita. Se on käyttänyt niitä ennenkin rangaistuksetta - esimerkiksi kemiallisia aseita Syyriassa. Venäjä voi myös tahallisesti kokeilla seuraavaa rajaansa taktisella ydinaseella esimerkiksi jotain Ukrainan murtumatonta kaupunkia vastaan. Ukraina ei ole Naton jäsen, joten viidettä artiklaa ei aktivoida. Toki ydinaseisku aiheuttaa šokkivaikutuksia läntisessä maailmassa ja varmaan jostain kaivetaan lisää sanktioitakin, mutta mikäli tämä on kaikki, mitä Venäjän tarvitsee pelätä, silloin ydinaseisku ei ole pelkästään mahdollinen vaan todennäköinen.

Eri asia olisi jos Venäjä oikeasti joutuisi pelkäämään vastaiskua. Tuollaisella pelolla on toimiva pelotevaikutus. Toki vain jos vastaisku tapahtuisi sellaiseen kohteeseen, että se todella nöyryyttäisi Putinia. Eihän häntä haittaisi lainkaan jos isku kohdistuisi vaikkapa venäläisjoukkoihin jossain Ukrainassa. Venäjä valehtelisi kohteen olleen jo tyhjä iskun tapahtuessa. Surmansa saaneet saivat surmansa jossain muualla - tai ehkä heitä ei koskaan ollut olemassakaan.

Länsimaiden ongelma on tällä hetkellä se, että sotilaallinen pelote, joka kylmän sodan ajan patosi Venäjää ja piti kuuman sodan kehitysmaissa, on Putinin valtakauden aikana rapautunut. Putin ei ota Länttä enää tosissaan. Hän on raivoissaan siitä, että Neuvostoliiton viimeiset johtajat samoin kuin Jeltsin ottivat - ja kärsivät siksi geopoliittisia tappioita Lännelle. Putinin koko ohjelma perustuu siihen, että hän haluaa korjata nuo geopoliittiset tappiot laajentamalla Venäjän takaisin siihen laajuuteen, jossa se joskus oli - ja mielellään ylikin.

Koska pelote ei siis enää toimi, Lännen on pakko ennemmin tai myöhemmin tehdä jotain, mikä aiheuttaa Venäjälle sotilaallisia tai territoriaalisia tappioita ja siten palauttaa pelotteen. Valitettavasti ennen kuin tämä tapahtuu, Venäjä tulee eskaloimaan sotaansa Länttä vastaan (jollaisena Putin sekä Syyriaa että Ukrainaa pitää) niin monta kertaa, kunnes pistin ei enää kohtaa pehmeää vaan kovan kovaa vastassa.

Pahaa on siis luvassa. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Ukrainalaisten urheassa vastarinnassa on romanttinen viehätyksensä - ja kunhan Länsi ei heti taas veltostu, se saattaa vielä löytää itsensä uudelleen. Niin kuin sadun karhu, jonka kettu oli ovelilla valheillaan orjuuttanut, ja joka sai taikalaatikossa peilin, katsoi siihen, ja totesi: "Hei, minähän olen - karhu." 

Lännessä hoetaan yhtenään, että Venäjä on hiipuva tai korkeintaan keskinkertainen suurvalta, jonka talous on Espanjan tai Italian kokoluokkaa - ja sitäkin vain fossiilisten polttoaineiden hinnan vuoksi. Länsi ei kuitenkaan käyttäydy tämän hokeman mukaisesti vaan yhä uudelleen nöyristelee Venäjän edessä, koska Venäjällä on tarjota sitä, mitä Länsi viimeiseen asti välttelee: väkivaltaa, väkivaltaa ja väkivaltaa.

6 kommenttia:

Toni S. kirjoitti...

Venäjän kansa ei tosiaan tule tälle asialle tekemään yhtään mitään. Ukrainan kansa kuitenkin taistelee. Tässä onkin yksi toinen virhelaskelma, jonka sekä Putin että tavalliset venäläiset tekivät.

Kun Baltian maat livahtivat pois Moskovan ikeestä, voitiin heitä syyttää ties mistä fasismista ja levittää propagandaa siitä, että nyt ne ovat ihan samalla tavalla Yhdysvaltain hallitsemia kuin aiemmin Moskovan. Vastaavasti puolalaisetkin ovat tietysti olleet Venäjän vuosisataisia vihollisia ja suomalaisillekin on laadittu Nato-jäsenyyttä varten narratiivit Leningradin piirityksestä, Itä-Karjalan kuolemanleireistä ja ties mistä valkofasistien tekosista. Venäläiset ovat myös varmoja siitä, että etenkin Baltian maissa eletään kamalassa köyhyydessä ja ongelmissa, kun taas Venäjän alaisuudessa heidän elämänsä kukoistaisi niin kuin jossain Valko-Venäjällä tai Kirgisiassa. Baltit ja polakit ovat vain liian tyhmiä tajuamaan tätä.

Venäläiset ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta sitä mieltä, että ukrainalaiset ovat heidän kanssaan samaa kansaa ja olettavat heidän ajattelevan myös samalla tavalla kuin venäläiset. Ainoastaan jossain entisen Itävalta-Unkarin alueella lymyilee ilkeitä banderalaisia, jotka pitää vain leikata irti "oikeasta" Ukrainasta. Näin ollen venäläisten on ollut täysin mahdoton ymmärtää, miksi esim. Harkova, Mariupol, Kiova ja Mykolajiv ovat panneet täysillä hanttiin. Niissähän puhutaan pääasiassa venäjää ja niille olisi valmiina toimiva yhteiskuntamalli (Moskovaan keskitetty korruptoitu itsevaltius), joka on ainoa looginen tapa hallita Venäjän kansaa.

Lisäksi Venäjällä on vääristelty maan sotahistoriaa jo pitkään. Venäläisten mielestä heidän maansa ei ole koskaan aloittanut sotaa ketään vastaan eikä myöskään hävinnyt yhtäkään sotaa. Toisen maailmansodan voittokin oli yksinomaan heidän ansiotaan, länsimaat vain istuivat sivussa. Mistään Lend-Lease-toimituksista ei puhuta yhtään eikä siitä, että pääasiassa operaatio Barbarossa kosketti juuri Ukrainan ja Valko-Venäjän alueita. Virallisesti "suuri isänmaallinen sota" alkoi oikeastaan vasta siinä kohtaa, kun saksalaisia saapui etnisesti venäläisille alueille.

Näin ollen edessä on perinteisen sodankäynnin lisäksi ennennäkemätön kulttuurisota, joka oikeastaan alkoi jo 2014. Venäläiset tulevat myös huomaamaan, että pelon (venäläisittäin kunnioituksen) sijaan heihin suhtaudutaan avoimella halveksunnalla ympäri Eurooppaa ja länsimaita. Neuvostoliiton hyökkäyssodille oli sentään omat ymmärtäjänsä länsimaiden älymystössä, mutta Ukrainan sotaa eivät tahdo kannattaa edes kaikki Venäjän vannoutuneimmat "ystävät" nykymaailmassa. Valitettavasti ruumiitakin on toki luvassa ennätysmäärä...

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kirjoituksesta

Asian kommentointia mediassa seuraava joutuu tooteamaan valtaosan olevan silkkaa spekulaatiota, 'asiantuntijakommentteja' myöden sekä reagointia erilaisiin nouseviin huoliin ja oletettuihin uhkiin

Kuten aina, mutta tällä kertaa ehkä jopa tietoisesti, sotatoimet työntävät edellään eräänlaista tiedostamtonta 'tunnemassaa' sekä toisaalta nostavat esiin tarpeen historian uudelleentulkintaan sekä aiempien tulkintojen vajavaisuuden. Itsereflektion mutta myös manipuloinnin paikka siis

ei ihme että fasismi ja natsinarratiivi ovat keskeinen osa kaikkea virallistakin sotanarratiivia

Putinin doktriinin taustall vaikuttava esoteerinen geostrategia ja -politiikka (Dugin ) toteutuu siis parhaillaan. Esoteerinen siis 'okkulttisen' merkityksessä mikä siis viittaa tiedostamattomien elementtien ja voimien hyödyntämiseen. Mallia Anhnenerbe millä keskeinen rooli Duginin tavassa luoda jatkumo natsien maailmankuvalle, hermeneutiikasta tukea hakien

Tämä merkitsee käytännössä sitä että Putin, paitsi toteuttaa tässä KGB:n toimintamallia, myös lyö tarkoituksella Eurooppaa suoraan kasvoille sen omilla peloilla, odotuksilla ja heikkouksilla, jatkaen tät informaatiosodan teemoilla ja propagndistisilla ylilyönneillä mitä tulee aukeaviin historian tulkinnallisuuksiin ja eurooppalaisen järjestelmän heikkouksiin ja läntisen hegemonian aiheuttamiin vinoumiin

Juuri tältä osin Putinin stretgia nojaa riittävästi tosiasioihin jotta se toimii okkulttisen pelkpolitiikan ja informaatiosodan perustana, houkutellen mukaan Intian, Kiinan ja joidenkin vasta itsenäistyneiden valtioiden johtoa, joille läntinen hegemonia ei ole koskaan näyttäytynyt ideaalina, perustellusti

Edelleen tämä merkitsee sitä että Putin tulee todella nujertamaan Ukrainan, se on ainoa tavoite. Liittää osaksi venäläistä hegemoniaa. Nimenomaan hegemonian merkityksessä ja kiskoa irti läntisestä valtapiiristä. Turha kuvitella että mikään ehdotus jossa Ukraina 'liittyy EU:hun' menee läpi. ennen kuin tilanteen todellisuus on avautunut kokonaan tältä osin vastustajalle Putin tulee huijaamaan maniploimaan hämäämään ja tuhoamaan täysin pidäkkeettä

Läntisen maailman käsitys Putinin 'julmuudesta' on osa sodan logiikkaa. Putinin panssarit työntävät edellään pistintä jok apuhkoo läntisen hegemonian kuplaa. Putin tulee hyökkäämään vähintään kunnes hegemonia-asetelma muuttuu ja vääristymä, joka sii argumenttina osin perusteltu tulee näkyviin. Tästä ei ole mitään epäilystä eikä Putin edes yritä peitellä sitä. Lähinnä naureskelee lännen kyvyttömyydelle tajuta mistä kyse

Länsi ja Suomi tulee asiassa armotta perässä. Putin tulee myös määrittämään 'hegemonianb' sisällön jos saa mahdollisuuden mikä merkitsee demokratian ja vapausnarratiivin loppua. Baltian räksytys tältä osin perusteltua ja Suomen tulisi viimeistään yt tajuta että mikään vallan hegemonian uusjako-kerotmus (Stubb) ei tule sisäistettynäkään pystäyttämään Putinia tai säästämään Suomea. Tästä varsinainen sota vasta alkaa. Suomen tulisi nyt poistaa alueeltnaa kaikki tekijät jtoka mahdollistavat Venäjän hajaannuttavan vaikutuksen

Jo nyt näkyy miten tunnetutkin (some)vaikuttajat ovat alakneet havannoimaan oman yhteiskuntajärjestelmän valuvikoja ikään kuin niihin vasta heräten. Venäjän vaikuttamisen siemenet alkavat itää

Sodan logiikan kasvun logiikaksi kääntäminen edellyttää jatkuvaa rehellistä itsereflektiota sekä hajaannuttavan vaikutuksen estämistä sekä johtajuutta joka tuo asiaan riittävän perspektiivin. Niinistön tilapäiset ja pysyvä turvatakuualoitteet ovat ensiaskel. Yyhteiskunnallisen keskustelun suhteen avainsanoja ovat jatkossa avoimuus perspektiivi ja kasvun imperatiivi, yhtenäisyyden vahvistamisen ja sodan narratiivin ja logiikan ylittävässä merkityksessä

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Observer kirjoitti...

Toni S, olet aivan oikeassa, mutta sinä tunnetkin itäslaavilaiset maat ja niiden kansallispsyyket aivan toisella tasolla kuin normilänkkäri, suomalaiset mukaan lukien.

Kulttuurisota Länttä vastaan on ollut Venäjän puolesta käynnissä 90-luvun lopulta alkaen ja viimeiset 17 vuotta myös vietynä länsimaiden sisään yhteiskuntiamme polarisoimaan ja hajottamaan. Tästä syystä en myöskään ole yhtä luottavainen sen suhteen, kuinka kauan länsimaalaiset alkušokistaan toivuttuaan jaksavat tuomita venäläiset tai edes Putinin hallinnon. Euroopassa takinkäännöksiä on kylläkin nähty - moni aiemmin Venäjää loputtomiin ymmärtänyt ja hännystellyt näyttää joutuneen selittelemään kantojaan uusiksi. Tätä ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun vanhoihin kantoihin alettiin taas palata yhtäällä ja toisaalla. Nyt kun Orbán ja Vukić saivat itsensä valittua uudelleen ilmankin Moskovan suoraa interventiota, loppuu varmaan heidän paniikinomainen yhteistyöhalunsa, joka sai Unkarin kannattamaan sanktioita ja Serbian äänestämään Venäjän hyökkäyssodan tuominneiden päätöslauselmien puolesta YK:n turvaneuvostossa. Eiköhän Le Penkin palaa ruotuun Ranskan vaalien jälkeen.

Lisäksi vaikka Euroopan äärioikeistossa tapahtui järjenkäytön tilapäistä paluuta, Amerikan äärioikeisto ei reagoinut samalla tavoin. Trump ylisti Putinin hyökkäyssotaa ja hänen kannattajakuntansa ajaa väsymättä Venäjän etuja. Tämähän vaikuttaa suoraan myös suomalaisen äärioikeiston ja evankelisen herännäistön argumenttien putinoitumiseen.

Nimetön, harmi että poistit toisen kommenttisi. Ehdin sen nähdä, mutten enää muista, mitä siinä oli. Joka tapauksessa, natsinarratiivi on osa Venäjän propagandalle ominaista projektiota: Venäjä syyttää aina vastustajiaan - ja erityisesti Länttä - siitä, mitä itse tekee. Venäjän natsinarratiivi liittyy olennaisesti siihen, että Putinin Venäjä on ideologisesti kansallissosialistinen valtakunta, jonka tavoitteiden ja toimintatapojen yhtäläisyys Hitlerin Saksaan alkaa olla selvää sokealle Reetallekin. Kun Venäjä levittää valheita bioaselaboratorioista, se tarkoittaa käytännössä, että Venäjä valmistautuu käyttämään joukkotuhoaseita.

Toinen Venäjän propagandalle ominainen asia on se, että kaikki mitä Mordor sanoo ja tekee, on pilkkaa siitä, mitä Länsi sanoo ja tekee. Kauhistus kuvataankin yleensä kapinoimassa Jumalaa vastaan ja suoltamassa ilmoille pilkkasanoja. Esimerkiksi "denatsifikaatio" on ilmeistä pilkkaa debaathifikaatiosta ja Donbasin "kansantasavaltojen" tunnustamisessa käytettiin tietoisesti tekstilainoja Kosovon tunnustamisesta. Venäjä projisoi ja peilaa Lännen tekemisiä, mutta valheellisella, todellisuudenvastaisella tavalla, jonka tulokset ovat irvokkaita epäsikiöitä ja kimäärejä siinä missä Länsi luo jotain kaunista ja kadehdittua. "Kaunis" on kuitenkin Venäjän näkökulmasta silkkaa tekopyhyyttä ja teeskentelyä - ja tätä itsepäistä käsitystään Lännestä Venäjä yrittää epätoivoisesti tehdä todeksi. Kuten ihmiskunnan suurten tarinoiden pääkonnakin aina tekee - Luciferista Morgothiin, Sauroniin ja Tähtien sodan keisariin.

Fasismi on toistuvasti ammentanut alavireenään mystiikkaa ja esoteriaa, joka usein haetaan itämailta. Niin tekivät alkufasistit, niin tekivät saksalaiset natsit ja niin tekivät ja yhä tekevät heidän venäläiset aateveljensä. Kuitenkin arjen fasismi on banaalia - ja sitä kannattavat ns. tavalliset ihmiset niin ikään ovat banaaleja, kuten fasistien kannatusmarsseissa näemme. Fasismin vaarallisuus on juuri siinä, että se on banaalia pahuutta, joka vetoaa kiilusilmäisten mystikkojen lisäksi arkiseen roskaväkeen: välinpitämättömästi kaduille murhattuja lapsia ja paskaa ihmisten koteihin. Koska miksei.

Emme tarvitse psykiatrisia kertomuksia tai tarinoita kohtalokkaista virhearvioista selittämään sitä, mikä parhaiten selittyy silkalla pahalla tahdolla.

Putin on paha ihminen ja hänen hallitsemansa Venäjä on pahan vallassa oleva valtakunta. Se toimii sen mukaisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Kulttuurisodan osalta, kyse on juuri hegemonian avaamisesta ja muutoksesta jossa Kiinalla ja Intialla sekä Afirkan ja latinalaisen amerikan sekä arabimaiden valtaosalla oma roolinsa ja agendansa

Vapauden , tasa-arvon, kasvun, ihmisoikeuksien sisältö tulee haastetuksi tavalla joka pakottaa erilaiset mekanisoidut käsitykset, valheellisen moraalin, tuhoisan hierarkkisen valtajärjestelmän ja tietynlaisen perspektiivin puutteen teknologia- tiede- ja kehitysuskon seurauksena esille

Tämä ei tyetysti tarkoita että Putinilla olisi vastauksi anäihin asioihin. Putinin agenda on halveksiva maailmassa jossa hegemonian sisältö on kulttuurin ja yhteiskunnallisen keskustelun osalta kiistatta massavetoinen, tsasapäistävä sisältö. Siksi Putinin väitteet lännen rappiosta ja venäläisen kultturin tuhoamisyrityksestä

Intiassa ja todennäköisesti myös Kiinassa Venäjön agenda ymmärretään hyvin Kiinalainen kansallisunto on jo pitkään ollut aggressiivinen ja hegemonian ikeestä oman identiteettinsä eille vaativa. Tämän vaatimuksen oikeutus on laajemmin tämän 'kulttuurisodan' sisältö. Missä määrin tämä muuntuu todelliseksi sodaksi, on toinen kysmys ja viittaukset harmageddoniin ja erilaiset uskonto- ja kulttuuriasetelmat ylittäviin agendoihin ovat vääjäämättömiä

Sama koskee erityisesti Afrikkaa: imperalistisen lännen syyllisyydellä ratsastava kastraatiopolitiikka on osa lännen rappiota johon Putin viittaa ja jonka vastustamiseksi erilaiset ali-ihmisteoriat nostavat päätään, käytännössä kaikkialla, mutta erityisesti tietyissä osissa itä-eurooppaa, Puola ja Ukraina mukaanlukien

Intia on oma lukunsa. Totuu son että maailma ilman intialaisen perinnön tuomaa vissauden perpsektiiviä, myös liittyen aikaan, historiaan ja todellisuuskäitykseen maailma jää epätasapainoon ja vaille suuntaa. Intiassa tästä ollaan kasvavassa määrin tietoisia ja varsinainen kansallistietoisuus on vasta muotoutumassa: Intia ei tule valitsemaan puolia tässä konfliktissa ellei Modin hallinto tai sen jatkaja provosoidu eirtyisesti Kiinan vaikutuksesta. Nyt jos koskaan Berxit-Britannian tulisi olla hereillä, niin oman mädän menneisyyden pikaisen ja täydellisen tunnistamisen kuin täysin tälle prosessille rakennetun Intia-suhteen luomisen osalta.

Kehitystä tulee kuitenkin ohjaamaan sodan narratiivi vielä jonkin aikaa. Suuria strategisia visioita tai oivalluksi aon turha odottaa maailmassa jossa johtajuus määrittää itsensä menneisyyden perusteella ikäänkuin vaatettaen itsensä historian garderoobin tarjoamien vaihtoehtojen mukaisesti

Talvisota, kylmä sota imperialsimi: stalin , churchill, roosevelt , mannerheim; toinen maailmansaota, barbarossa, nromandia suuri isänmaallinen sota. Historian muutos syklisesti etemneväksi uudellentulkintojen sarjaksi on osa käynnissä olevaa demokratian 'end gamea'. Tasapäisyys j aperspektiivin puute, uuden arkin rakennus ja historian jatkumon sanoittminene dellyttävät uudenlaista johtajuutta ja visiota. Juuri nyt sitä ei ole näkvyissä missään

Observer kirjoitti...

Kommentoin tähän vain sen verran, että minun on vaikea nähdä, millä tavoin Narendra Modin hindufasismi edustaa Intian ikiaikaista itämaista viisautta ja suurta perspektiiviä.

Ironista tosin, että Intia ja Pakistan ovat suhtautumisessaan Kiinan ja Venäjän imperialismiin löytäneet saman yhteisen länsivastaisen "etelän huonon itsetunnon" sävelen vasta aikana, jona Intiaa johti hindufasisti ja Pakistania islamisti. Sekulaarien puolueiden ollessa vallassa tällainen ei jostain syystä kummassakaan jättiläismaassa onnistunut, vaan ne keskittyivät toinen toisensa demonisoimiseen.