Libanonin vaalitulos osoitti maalta harvinaista demokraattista kypsyyttä. Opposition tärkeimmät johtajat näyttävät myös ainakin retorisesti hyväksyvän selvän vaalituloksen. Sekä Hizbullah että Amal ovat ilmoittaneet tunnustavansa tappion. Voittajien leiristä sekä Tulevaisuusliikkeen johtaja Saad Hariri että druusijohtaja Walid Jumblatt ovat kiirehtineet ojentamaan käden opposition suuntaan sekä kehottaneet kannattajiaan olemaan liian provosoivasti juhlimatta voittoa.
Beirutissa normaali elämä on palannut kaduille, suurin osa kaupoista ja kahviloista avannut pikkuhiljaa iltapäivällä, vaikka tänään onkin lomapäivä. Loman julistamisen tarkoituksena on ehkäistä yhteenottoja erityisesti Beirutissa, sillä ihmiset jäävät vielä päiväksi sukulaisiin kotikylille. Joitain tulevaisuusnuorison sinilippuisia autoja ajeli torvet soiden pitkin Hamraa, uhmaten siten Haririn nimenomaista kehotusta olla juhlimatta voittoa.
Huonoksi häviäjäksi on osoittautunut lähinnä kenraali Michel Aoun, joka on siirtynyt kannattajineen murjottamaan tappiota. Kristityt antoivat äänensä vielä paljon odotettua selvemmin maalis-14-liittoumalle, mikä nyt vaalien jälkeen saattaa Aounin mahtipontisen uhon entistä naurunalaisempaan valoon. Ei tullutkaan kolmatta tasavaltaa... 80-vuotias Aoun saanee myös heittää haaveet ikuisesta unelmastaan päästä presidentiksi ja kalifiksi.
Vielä eilen Hizbullah julisti, että vaaleissa on kysymys siitä, että Libanonin kansa päättää kansanäänestyksessä tuen antamisesta vastarinnan eli Hizbullahin aseille. Tänään on tietysti aivan eri ääni kellossa. Vaaleissa ei ollutkaan lainkaan kyse Hizbullahin aseista, ja niistä ei myöskään tulla keskustelemaan vaalien jälkeen, ilmoitti "Jumalan puolue".
Suurin osa libanonilaisista ystävistäni, jotka kannattivat maalis-14-liittoumaa, on hymyillyt koko päivän ja viestit ovat sinkoilleet chatissä ja sähköposteissa. Ne, jotka kannattivat maalis-8-liittoumaa, ovat olleet nyt paljon varovaisempia lausunnoissaan. Aounin kannattajien illuusiot näyttävät hajonneen rankimmin. Muille maalis-8:n kannattajille vaalitulos ei oikeastaan tuo mitään muutosta. Hizbullahilla on aseensa ja nekin amalilaiset, jotka eivät Hizbullahista erityisemmin pidä, pysyvät linjassa shiialaisen solidaarisuuden nimeen.
Kahviloissa puidaan innolla politiikkaa, mutta pääosin hymyssä suin. Ehkä pettyneet ovat jääneet kotiin murjottamaan. SSNP:n kantapaikassa näkyykin happamia naamoja ja aggressiivisesti murjottavia nuoriamiehiä. Solidèren läpi on miellyttävää kävellä nyt kun ei ole enää telttoja, piikkilankoja ja yrmyileviä militantteja. Kunpa vain kaikki tosiaan hyväksyisivät vaalitulokset ja väkivallalta vältyttäisiin. Tripolissa kuuluu räjähtäneen kranaatti, mutta toivottavasti nämä pienet välikohtaukset jäävät yksittäisiksi.
Ulkomailla Libanonin vaalitulos on herättänyt kahtalaisia reaktioita. Varsinkin länsimaissa ja kaikissa muissa arabimaissa paitsi Syyriassa maalis-14:n voitto merkinnee ennen kaikkea helpotuksen tunnetta. Kolme valtiota lienee pettyneitä tulokseen: Iran, Syyria ja Israel. Viime mainittu siksi, että länsimielisten voitto Libanonin vaaleissa tekee entistä hankalammaksi revanssin hankkimisen huono-onnisesta kesän 2006 sodasta. Israelin nykyhallituksen ensilausunnot kuvastavatkin kaunaista pettymystä, että Libanonia ei päästykään julistamaan roistovaltioksi.
Merkillistä on niiden länsimaisten toimittajien pettymys, jotka olivat niin varmoja, että Libanonin vaaleissa on kysymys Amerikan politiikasta ja siitä, että "arabikatu hautaa nyt Bushin ainoankin lyhyeksi jääneen onnistumisen Lähi-idässä". Herätys! Bush on menneen talven lumia ja toisaalta eivät libanonilaiset vaaleissaan äänestäneet myöskään Obaman Kairossa esittämien lupauksien uskottavuudesta, kuten jotkut toimittajat tuntuvat kuvittelevan. Kyllä libanonilaiset äänestäessään ajattelivat ensisijaisesti oman maansa politiikkaa, eivät Amerikkaa.
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Aamunkoitto
Viime yönä linjat menivät tietysti poikki heti kun alkoi käydä selväksi, että maalis-14 on voittanut Libanonin parlamenttivaalit. Vaalien voidaan todeta olevan voitto demokratialle ja vapaudelle kahdessakin suhteessa: Ensinnäkin vastoin monien odotuksia vaalit sujuivat suhteellisen rauhallisesti. Toiseksi, vastoin massiivista painostusta ja Dohan sopimuksessa tehtyjä vesityksiä, joiden tarkoitus oli hyödyttää mahdollisimman paljon maalis-8-liittoumaa ja etenkin sen kristittyjä puolueita syvään jakautuneissa vaalipiireissä, maalis-14 onnistui voittamaan näistä useimmat itselleen.
Vaaliuurnille lähti ennätysmäärä väkeä, niin että monet äänestyspaikat menivät eilisen aikana tukkoon. Ihmiset joutuivat odottelemaan tuntikausia. Tappeluita ja muita välikohtauksia sattui ympäri maata, mutta yleisesti ottaen sisäministerin, poliisin ja armeijan suoritus oli mallikelpoinen. Molemmat poliittiset leirit yrittivät vaikuttaa varsinkin kiistanalaisten alueiden tuloksiin mm. tuomalla omia äänestäjiään paikalle busseilla; huhujen mukaan jopa kustantaen näille lentoliput vaaleihin ulkomailta asti. Esimerkiksi suuria määriä maalis-14:n kannattajia matkusti Persianlahdelta ja länsimaista äänestämään, pääosin tietysti omalla kustannuksellaan. Samoin maalis-8:n armenialainen liittolaispuolue Dashnak tuotti suuria määriä kannattajiaan Metnin vaa'ankielivaalipiiriin. Syyrialaismieliset toivat vaaleihin bussilasteittain äänestäjiä Syyriasta. Molemmat poliittiset leirit kosiskelivat äänestäjiään myös muilla palveluilla kuten lounaspaketeilla ja puoluelipuin varustetuilla varjopaikoilla vaaliuurnien kuumuudessa.
Alkutietojen mukaan maalis-8 olisi hyväksymässä vaalituloksen. Kaikki ei kuitenkaan vielä viime yönä viitannut tähän, sillä pettyneet maalis-8:n kannattajat alkoivat ammuskella Beirutissa. Maalis-8:n sunnalaiset liittolaiset Sidonissa, Osama Saadin kannattajat, jotka olivat hävinneet siellä Tulevaisuusliikkeelle, ryhtyivät polttamaan autonrenkaita ja sytyttivät autoja tuleen. Hessut tunkeutuivat omilla alueillaan joidenkin eri mieltä olleiden toimistoihin. Eri puolilta maata raportoitiin myös uhkailua, painostusta ym.
Suurin haaste tulee olemaan se, kuinka vaalitulos saadaan mobilisoitua käytäntöön. Maalis-8 on jo vaatinut, että kaiken tulee jatkua kuten ennen vaaleja, eli maalis-14:n voitosta huolimatta maalis-8:n pitää päästä mukaan hallitukseen ja saada blokeeraava veto-oikeus kaikkeen hallituksen päätöksentekoon. Jos näin ei tapahdu, maalis-8 ryhtynee ulkoparlamentaarisiin keinoihin, kuten ennenkin.
Vaaliuurnille lähti ennätysmäärä väkeä, niin että monet äänestyspaikat menivät eilisen aikana tukkoon. Ihmiset joutuivat odottelemaan tuntikausia. Tappeluita ja muita välikohtauksia sattui ympäri maata, mutta yleisesti ottaen sisäministerin, poliisin ja armeijan suoritus oli mallikelpoinen. Molemmat poliittiset leirit yrittivät vaikuttaa varsinkin kiistanalaisten alueiden tuloksiin mm. tuomalla omia äänestäjiään paikalle busseilla; huhujen mukaan jopa kustantaen näille lentoliput vaaleihin ulkomailta asti. Esimerkiksi suuria määriä maalis-14:n kannattajia matkusti Persianlahdelta ja länsimaista äänestämään, pääosin tietysti omalla kustannuksellaan. Samoin maalis-8:n armenialainen liittolaispuolue Dashnak tuotti suuria määriä kannattajiaan Metnin vaa'ankielivaalipiiriin. Syyrialaismieliset toivat vaaleihin bussilasteittain äänestäjiä Syyriasta. Molemmat poliittiset leirit kosiskelivat äänestäjiään myös muilla palveluilla kuten lounaspaketeilla ja puoluelipuin varustetuilla varjopaikoilla vaaliuurnien kuumuudessa.
Alkutietojen mukaan maalis-8 olisi hyväksymässä vaalituloksen. Kaikki ei kuitenkaan vielä viime yönä viitannut tähän, sillä pettyneet maalis-8:n kannattajat alkoivat ammuskella Beirutissa. Maalis-8:n sunnalaiset liittolaiset Sidonissa, Osama Saadin kannattajat, jotka olivat hävinneet siellä Tulevaisuusliikkeelle, ryhtyivät polttamaan autonrenkaita ja sytyttivät autoja tuleen. Hessut tunkeutuivat omilla alueillaan joidenkin eri mieltä olleiden toimistoihin. Eri puolilta maata raportoitiin myös uhkailua, painostusta ym.
Suurin haaste tulee olemaan se, kuinka vaalitulos saadaan mobilisoitua käytäntöön. Maalis-8 on jo vaatinut, että kaiken tulee jatkua kuten ennen vaaleja, eli maalis-14:n voitosta huolimatta maalis-8:n pitää päästä mukaan hallitukseen ja saada blokeeraava veto-oikeus kaikkeen hallituksen päätöksentekoon. Jos näin ei tapahdu, maalis-8 ryhtynee ulkoparlamentaarisiin keinoihin, kuten ennenkin.
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Tulevaisuuden mielipiteitä
Tekstiviestit Suomesta kertovat eurovaalien ääntenlaskennan etenemisestä. Samalla Beirutissa eletään hiljaista hetkeä ennen kuin ampuminen alkaa. Toivottavasti se tulee olemaan vain ilmaan ampumista.
Juuri äsken tapasin kahvilan edessä neljä nuorta Tayyar al-Mustaqbalin eli Tulevaisuusliikkeen kannattajaa. He vaativat saada tietää, ketä olisin äänestänyt jos minulla olisi Libanonin passi. En tietenkään aluksi tiennyt heidän puoluekantaansa joten olin vastauksissani varsin diplomaattinen ja kysyin, kuka heistä ampuisi minut jos vastaisin väärin. He kertoivat sitten olevansa kaikki samaa jengiä eli Haririn kannattajia. Kahden heistä etunimi alkoi 'ayn-äänteellä, joka on ulkomaalaisille niin mahdoton ääntää.
Heidän sanomansa lyhykäisyydessään oli, että Saad Hariri on hyvä jätkä ja Mustaqbal on demokratian asialla. Hizbullah taas on saatanasta. Nuoret olivat liikuttavan vakuuttuneita siitä, että tänä päivänä Mustaqbal liittolaisineen on piessyt vaaleissa pahanpäiväisesti Nasrallahin ja tämän kannattajat. Mutta ongelma on, että Hizbullah ryhtyy ampumaan ihmisiä riippumatta siitä häviääkö vai voittaako vaalit. Nasrallah on perseestä ja hänet pitäisi piestä. Todella demokraattista eikö?
Samaan aikaan käveli kahvilasta ulos viides nuorimies, Nasrallahin kannattaja, jonka puoluekanta oli julistettu myös hänen keltaisessa teepaidassaan, jossa komeili kalashnikovia puristava nyrkki, hessujen tunnus. Hän kommentoi tulevaisuusnuorten puheita huutamalla väliin "Nasrallahin voitto on Jumalan voitto". Tämä on sanaleikki, koska Nasr Allah merkitsee Jumalan voittoa. Libanonilainen suvaitsevaisuus on aina omaa luokkaansa, joten mitään tappelua ei kahvilan edessä syntynyt, molemminpuolista suunpieksentää vain. Tapahtuu maassa spontaanejakin tappeluita, mutta ne ovat harvoin vakavia. Vakavat yhteenotot taas ovat harvoin spontaaneja - ne ovat järjestettyjä provokaatioita, koska jonkun etu on nujakoinnin eskaloiminen väkivallaksi.
Vaikken missään vaiheessa tullutkaan kertoneeksi, ketä olisin äänestänyt, jos minulla olisi ollut Libanonin vaaleissa äänioikeus, tulevaisuusnuoret päättelivät, että myös minä olen tosi hyvä jätkä, koska Syyria oli kieltäytynyt antamasta minulle viisumia ja olin silti lentäen tullut lomalle Beirutiin. Heidän mukaansa Libanonissa ei koskaan tule olemaan rauhaa ja vakautta kuten Suomessa, koska Libanonilla on sellaisia naapureita kuin Syyria ja Israel. "Meitä on vain päälle neljä miljoonaa ja kuitenkin 18 uskonlahkoa. Miten tästä voi tulla mitään?"
Koska olen kuullut nämä kliseet aika monta kertaa ja kaikkien Libanonissa edustettujen uskontokuntien suusta, totesin tähän, että mieleeni tulee eräs toinenkin pieni vuoristoinen maa, jossa on suuri sisäinen erilaisuus, heikko keskushallinto, vahvat maakunnat, kaikilla aseet kotona ja ympärillä isoja vahvoja valtioita. Tämä maa on Sveitsi, jossa puhutaan neljää eri äidinkieltä ja jota ympäröivät Saksa, Ranska, Itävalta ja Italia eivät suinkaan aina olleet vakaita demokraattisia naapureita. Sveitsi on tehnyt kaksi perusratkaisua: julistautunut puolueettomaksi, ettei joutuisi sotketuksi naapureidensa kiistoihin, ja samalla kuitenkin rakentanut voimakkaan maanpuolustuksen, joka perustuu siihen, että joka mies käy asepalveluksen ja hänellä on kotona rynkky.
Tämä herätti teineissä ihmetteleviä ajatuksia, mutta he myönsivät, että niin pitäisi Libanoninkin tehdä, mutta se vaan jotenkin on aina mahdotonta. Sen sijaan täällä ammumme toinen toisiamme. Katsokaa nyt mitä Nasrallah teki viime vuoden toukokuussa! Siinä on selitys Libanonin ongelmiin. Ja pian ampuminen alkaa taas, joten nyt on parasta vetäytyä kaduilta televisioiden ääreen seuraamaan vaalivalvojaisia. Ja niin nuoret lähtivät mustalla urheilumallisella BMW:llä kaahailemaan pitkin Hamran katuja.
Juuri äsken tapasin kahvilan edessä neljä nuorta Tayyar al-Mustaqbalin eli Tulevaisuusliikkeen kannattajaa. He vaativat saada tietää, ketä olisin äänestänyt jos minulla olisi Libanonin passi. En tietenkään aluksi tiennyt heidän puoluekantaansa joten olin vastauksissani varsin diplomaattinen ja kysyin, kuka heistä ampuisi minut jos vastaisin väärin. He kertoivat sitten olevansa kaikki samaa jengiä eli Haririn kannattajia. Kahden heistä etunimi alkoi 'ayn-äänteellä, joka on ulkomaalaisille niin mahdoton ääntää.
Heidän sanomansa lyhykäisyydessään oli, että Saad Hariri on hyvä jätkä ja Mustaqbal on demokratian asialla. Hizbullah taas on saatanasta. Nuoret olivat liikuttavan vakuuttuneita siitä, että tänä päivänä Mustaqbal liittolaisineen on piessyt vaaleissa pahanpäiväisesti Nasrallahin ja tämän kannattajat. Mutta ongelma on, että Hizbullah ryhtyy ampumaan ihmisiä riippumatta siitä häviääkö vai voittaako vaalit. Nasrallah on perseestä ja hänet pitäisi piestä. Todella demokraattista eikö?
Samaan aikaan käveli kahvilasta ulos viides nuorimies, Nasrallahin kannattaja, jonka puoluekanta oli julistettu myös hänen keltaisessa teepaidassaan, jossa komeili kalashnikovia puristava nyrkki, hessujen tunnus. Hän kommentoi tulevaisuusnuorten puheita huutamalla väliin "Nasrallahin voitto on Jumalan voitto". Tämä on sanaleikki, koska Nasr Allah merkitsee Jumalan voittoa. Libanonilainen suvaitsevaisuus on aina omaa luokkaansa, joten mitään tappelua ei kahvilan edessä syntynyt, molemminpuolista suunpieksentää vain. Tapahtuu maassa spontaanejakin tappeluita, mutta ne ovat harvoin vakavia. Vakavat yhteenotot taas ovat harvoin spontaaneja - ne ovat järjestettyjä provokaatioita, koska jonkun etu on nujakoinnin eskaloiminen väkivallaksi.
Vaikken missään vaiheessa tullutkaan kertoneeksi, ketä olisin äänestänyt, jos minulla olisi ollut Libanonin vaaleissa äänioikeus, tulevaisuusnuoret päättelivät, että myös minä olen tosi hyvä jätkä, koska Syyria oli kieltäytynyt antamasta minulle viisumia ja olin silti lentäen tullut lomalle Beirutiin. Heidän mukaansa Libanonissa ei koskaan tule olemaan rauhaa ja vakautta kuten Suomessa, koska Libanonilla on sellaisia naapureita kuin Syyria ja Israel. "Meitä on vain päälle neljä miljoonaa ja kuitenkin 18 uskonlahkoa. Miten tästä voi tulla mitään?"
Koska olen kuullut nämä kliseet aika monta kertaa ja kaikkien Libanonissa edustettujen uskontokuntien suusta, totesin tähän, että mieleeni tulee eräs toinenkin pieni vuoristoinen maa, jossa on suuri sisäinen erilaisuus, heikko keskushallinto, vahvat maakunnat, kaikilla aseet kotona ja ympärillä isoja vahvoja valtioita. Tämä maa on Sveitsi, jossa puhutaan neljää eri äidinkieltä ja jota ympäröivät Saksa, Ranska, Itävalta ja Italia eivät suinkaan aina olleet vakaita demokraattisia naapureita. Sveitsi on tehnyt kaksi perusratkaisua: julistautunut puolueettomaksi, ettei joutuisi sotketuksi naapureidensa kiistoihin, ja samalla kuitenkin rakentanut voimakkaan maanpuolustuksen, joka perustuu siihen, että joka mies käy asepalveluksen ja hänellä on kotona rynkky.
Tämä herätti teineissä ihmetteleviä ajatuksia, mutta he myönsivät, että niin pitäisi Libanoninkin tehdä, mutta se vaan jotenkin on aina mahdotonta. Sen sijaan täällä ammumme toinen toisiamme. Katsokaa nyt mitä Nasrallah teki viime vuoden toukokuussa! Siinä on selitys Libanonin ongelmiin. Ja pian ampuminen alkaa taas, joten nyt on parasta vetäytyä kaduilta televisioiden ääreen seuraamaan vaalivalvojaisia. Ja niin nuoret lähtivät mustalla urheilumallisella BMW:llä kaahailemaan pitkin Hamran katuja.
Poliittisesta autoilusta
Vaali-iltapäivä jatkuu hiljaisena ja rauhallisena Beirutin kaduilla. Ihmisiä on pakkautunut niihin kahviloihin, jotka ovat tänäänkin olleet auki. Suurin osa paikoista on kiinni. Sotilailla ja poliiseilla on tiesulkuja ja raskastakin kalustoa äänestyspaikkojen suojana. Puolueiden nuorisojärjestöjen edustajia päivystää äänestyspaikkojen lähellä jakelemassa lippusiaan, maalis-14:n aktivistit toisella puolen katua ja maalis-8:n aktivistit toisella, poliisi katsoen päälle, etteivät ole liian lähellä toisiaan. Varpuset sirkuttavat.
Maan perinteisiin kuuluu poliittinen autoilu. Se tapahtuu yleensä siten, että joukko nuoria ahtautuu autoon. Yksi ajaa ja toisella etupenkillä istuu ajajan avustaja, jonka tehtävänä on puuttua ajamiseen, autolla ajaminen kun on sosiaalista suorittamista. Kuskin avustaja vaihtaa vaihteita jos kuski ei ole ymmärtänyt tehdä sitä riittävän ripeästi, kommentoi ajamista sekä viittilöi oikeanpuoleisesta avoimesta ikkunasta käsimerkkejä muulle liikenteelle. Tietysti myös kuskin vasen käsi roikkuu ulkona vasemmanpuoleisesta etuikkunasta samaa tarkoitusta varten. Takapenkillä istuu kannattajia. Jos takapenkillä on esimerkiksi neljä henkeä, kaksi heistä on puoliksi ulkona takaikkunoista, mikä tekee lippujen liehuttamisesta näyttävämpää ja siten koko performanssista katu-uskottavamman. Toisten tehtävänä on pitää kiinni liputtajista niin, etteivät nämä putoa kaarteissa. Kokonaisuuden kruunaa poliittinen marssimusiikki, joka täydentää puoluelippujen sanomaa.
Poliittiset autoilijat yrittävät väkisin kaivaa verta nenästään autoilemalla kilpailevien puolueiden tunnetuille reviireille. Poliisit ja sotilaat yrittävät tässä estellä. He pysäyttävät ja käännyttävät Mustaqbalin ja Libanonin joukkojen kannattajien autoja etenemästä liian lähelle paikkoja, joissa on tappelua odottamaan kerääntyneitä Amalin ja SSNP:n kannattajia. Mutta sitten kun autolastillinen militantin näköisiä nuormiehiä tulee ajelemaan Hamralle autossaan Hizbullahin ja Amalin liput, poliisit joutuvat päästämään heidät läpi. Pelisäännöt ovat nimittäin epätasaiset. Ne koskevat kyllä maalis-14:n kannattajia, mutta riittävästi aseistautuneiden puolueiden kannattajien ei tarvitse niitä noudattaa.
Hamralla kulkee myös joitain Mustaqbalin autoja sinilippuineen ja muutama auto päästelee Samir Geagean kannatuksesta kertovaa merkkitöötötystä. Kaikilla puolueilla on nimittäin omat torventöötötyksensä ja myös käsimerkkinsä. Nämä ovat tärkeitä oheissymboleja poliittisessa autoilussa.
Kun äänestyspaikalle saapuu poliitikko, kehkeytyy suuri spektaakkeli. Poliiseja ja turvamiehiä vilisee, vainoharhaisesti vilkuillen, tähyillen katoille tarkk'ampujien varalta ja blokaten koko kadun puoleksi tunniksi. Autoissa on tummennetut lasit ja samassa saattueessa useampia samannäköisiä autoja, jotta mahdolliset pommittajat eivät tietäisi, missä autossa kohde matkustaa. Surullista on, että suuri osa maan poliitikoista, vähäpätöisistäkin, joutuu liikkumaan tällä tavoin. Länsimieliset siksi, että heitä uhkaa vastapuolen masinoima salamurha tai terrori-isku, jotkut tärkeimmistä maalis-8:n poliitikoista taas siksi, että pelkäävät Israelin yrittävän eliminoimistaan.
Iltapäivään neljään mennessä libanonilaisilla äänestyspaikoilla äänestysprosentit olivat nousseet 25-55 % tasolle. Tätä tunnutaan yleisesti pitävän poikkeuksellisen korkeana äänestysvilkkautena. Täytyy ottaa huomioon, että Libanon on maa, jonka väestöstä suuri osa on jatkuvasti pysyvästi ulkomailla ja lopuistakin monet yleensä poissa äänestyspaikkakunnaltaan. Viime päivinä ympäri maailmaa on tullut isänmaallisia libanonilaisia lentokoneittain pelkästään äänestääkseen tänään. Sellaista ei olekaan aina sattunut.
Vaalipaikoilla on myös sattunut kaikenlaista pientä kähinää. Muutamia joukkotappeluita on jouduttu hajottamaan armeijan voimin ja Amalin militantit kävivät ammuskelemassa Mustaqbalin äänenkannattajan Future TV:n porteilla. Muutama toimittaja on hakattu ja Hizbullahin kannattajat ottivat Zahléssä yhteen armeijan kanssa. Kaksi väärennetyillä henkilökorteilla äänestämistä yrittänyttä on pidätetty ja joiltakin poliittisilta autoilijoilta varmuuden vuoksi takavarikoitu aseita.
Maan perinteisiin kuuluu poliittinen autoilu. Se tapahtuu yleensä siten, että joukko nuoria ahtautuu autoon. Yksi ajaa ja toisella etupenkillä istuu ajajan avustaja, jonka tehtävänä on puuttua ajamiseen, autolla ajaminen kun on sosiaalista suorittamista. Kuskin avustaja vaihtaa vaihteita jos kuski ei ole ymmärtänyt tehdä sitä riittävän ripeästi, kommentoi ajamista sekä viittilöi oikeanpuoleisesta avoimesta ikkunasta käsimerkkejä muulle liikenteelle. Tietysti myös kuskin vasen käsi roikkuu ulkona vasemmanpuoleisesta etuikkunasta samaa tarkoitusta varten. Takapenkillä istuu kannattajia. Jos takapenkillä on esimerkiksi neljä henkeä, kaksi heistä on puoliksi ulkona takaikkunoista, mikä tekee lippujen liehuttamisesta näyttävämpää ja siten koko performanssista katu-uskottavamman. Toisten tehtävänä on pitää kiinni liputtajista niin, etteivät nämä putoa kaarteissa. Kokonaisuuden kruunaa poliittinen marssimusiikki, joka täydentää puoluelippujen sanomaa.
Poliittiset autoilijat yrittävät väkisin kaivaa verta nenästään autoilemalla kilpailevien puolueiden tunnetuille reviireille. Poliisit ja sotilaat yrittävät tässä estellä. He pysäyttävät ja käännyttävät Mustaqbalin ja Libanonin joukkojen kannattajien autoja etenemästä liian lähelle paikkoja, joissa on tappelua odottamaan kerääntyneitä Amalin ja SSNP:n kannattajia. Mutta sitten kun autolastillinen militantin näköisiä nuormiehiä tulee ajelemaan Hamralle autossaan Hizbullahin ja Amalin liput, poliisit joutuvat päästämään heidät läpi. Pelisäännöt ovat nimittäin epätasaiset. Ne koskevat kyllä maalis-14:n kannattajia, mutta riittävästi aseistautuneiden puolueiden kannattajien ei tarvitse niitä noudattaa.
Hamralla kulkee myös joitain Mustaqbalin autoja sinilippuineen ja muutama auto päästelee Samir Geagean kannatuksesta kertovaa merkkitöötötystä. Kaikilla puolueilla on nimittäin omat torventöötötyksensä ja myös käsimerkkinsä. Nämä ovat tärkeitä oheissymboleja poliittisessa autoilussa.
Kun äänestyspaikalle saapuu poliitikko, kehkeytyy suuri spektaakkeli. Poliiseja ja turvamiehiä vilisee, vainoharhaisesti vilkuillen, tähyillen katoille tarkk'ampujien varalta ja blokaten koko kadun puoleksi tunniksi. Autoissa on tummennetut lasit ja samassa saattueessa useampia samannäköisiä autoja, jotta mahdolliset pommittajat eivät tietäisi, missä autossa kohde matkustaa. Surullista on, että suuri osa maan poliitikoista, vähäpätöisistäkin, joutuu liikkumaan tällä tavoin. Länsimieliset siksi, että heitä uhkaa vastapuolen masinoima salamurha tai terrori-isku, jotkut tärkeimmistä maalis-8:n poliitikoista taas siksi, että pelkäävät Israelin yrittävän eliminoimistaan.
Iltapäivään neljään mennessä libanonilaisilla äänestyspaikoilla äänestysprosentit olivat nousseet 25-55 % tasolle. Tätä tunnutaan yleisesti pitävän poikkeuksellisen korkeana äänestysvilkkautena. Täytyy ottaa huomioon, että Libanon on maa, jonka väestöstä suuri osa on jatkuvasti pysyvästi ulkomailla ja lopuistakin monet yleensä poissa äänestyspaikkakunnaltaan. Viime päivinä ympäri maailmaa on tullut isänmaallisia libanonilaisia lentokoneittain pelkästään äänestääkseen tänään. Sellaista ei olekaan aina sattunut.
Vaalipaikoilla on myös sattunut kaikenlaista pientä kähinää. Muutamia joukkotappeluita on jouduttu hajottamaan armeijan voimin ja Amalin militantit kävivät ammuskelemassa Mustaqbalin äänenkannattajan Future TV:n porteilla. Muutama toimittaja on hakattu ja Hizbullahin kannattajat ottivat Zahléssä yhteen armeijan kanssa. Kaksi väärennetyillä henkilökorteilla äänestämistä yrittänyttä on pidätetty ja joiltakin poliittisilta autoilijoilta varmuuden vuoksi takavarikoitu aseita.
Vaalien monimutkaisuudesta
Itäisen Välimeren kesän kostea kuumuus on painostavimmillaan alkuiltapäivästä ja nautin siitä täysin siemauksin samalla kun luen tekstiviesteistä, että Suomeen odotetaan hallaa.
Libanonissa äänestetään parlamenttivaaleissa ja kaupat ja baarit ovat kiinni. Kaikkien puolueiden ehdokkaat väittävät edustavansa kokonaista ja yhtenäistä Libanonia ja kiistävät olevansa jonkin tietyn uskonnollisen ryhmän tai pikemminkin uskonnollisen ryhmän poliittisen puolikkaan asialla. Tietysti kaikkien kuitenkin odotetaan olevan juuri sitä jälkimmäistä. Eihän kukaan äänestäisi sitä, joka ei ole "omien" asialla.
Monissa Euroopan maissa äänestetään europarlamentin vaaleissa, myös Suomessa. Minä äänestin jo ennakkoon, koska odotin tulevani Lähi-itään varsinaisena vaalipäivänä. Myös suomalaisissa vaalikoneissa kaikki näkemäni ehdokkaat ilmoittivat edustavansa europarlamentissa Suomen kansaa ja ajavansa suomalaisten etuja. Näin heidän tietysti pitää sanoa, eihän kukaan äänestäisi sitä, joka ei ole "omien" asialla.
Libanonissa on enemmän sananvapautta ja demokratiaa kuin missään muussa arabimaassa. Silti Libanoninkaan vaalit eivät tuloksillaan ilmaise kansalaisten demokraattista tahtoa, vaan tulokset määräytyvät monimutkaisen vaalimatematiikan mukaan. Vaalipiirien rajat ja eri uskontokuntien kiintiöt on päätetty etukäteen verenmaku suussa käydyissä valtataisteluissa. Hizbullah liittolaisineen onnistui aseellista väkivaltaa käyttämällä peruuttamaan vaalilain uudistamista pohtineen komission suositukset, joita urhea puolueisiin sitoutumaton sisäministeri Ziad Baroud vilpittömästi ajoi.
Jos Hizbullahin dominoima maalis-8-liittouma tänään voittaa vaalit, sisäministeriksi on ehdotettu Baroudin tilalle Syyrian miehityshallinnon aikaista turvallisuuspalvelun päällikköä kenraali Jamil as-Sayedia, joka oli tunnettu lähinnä kidutuksista ja ihmisten katoamisista hänen valvoessaan naapurimaan hegemonian toteutumista yli libanonilaisten tahdon. Maalis-8:n intoa nostaa entisen miehittäjän nukkehallinnon salaisen poliisin päällikkö sisäministeriksi selittää myös tarve tehdä loppu Libanonin poliittisten murhien tutkimuksista. Sayed oli toukokuuhun saakka vangittuna yhtenä pääepäillyistä entisen pääministerin Rafiq Haririn murhaan.
Yksi vaalilain uudistamista ajaneen komission suosituksista oli vaalilippujen painaminen ja käytännössä vaalisalaisuuden takaaminen. Tämä ei tietenkään käynyt maalis-8-liittoumalle, jonka mielestä on välttämätöntä, että puolueet saavat valvoa ihmisten äänestävän toisin. Äänestyskäyttäytymisen pakottamisessa tietynlaiset puolueet tietysti onnistuvat paremmin kuin toisenlaiset. Yhdet joutuvat pelaamaan demokratian pelisäännöillä, toiset voivat viis veisata niistä.
STT on kuitenkin jo kaksi päivää jankuttanut meille suomalaisille, että Libanonin vaaleissa on kyse siitä, että vastakkain ovat "Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian tukemat sunnit sekä Iranin ja Syyrian tukemat shiiat". Ja että vallan odotetaan vaihtuvan "Yhdysvaltain tukemilta sunneilta shiioille". Tällainen yksinkertaistaminen ei ole vain mutkien oikaisemista suoriksi vaan valehtelua, vieläpä rasistista ja vaarallista sellaista.
Tiedoksi STT:lle, Libanonin monimutkainen vaalijärjestelmä perustuu siihen, että poliittinen valtataistelu suunnataan kunkin uskontokunnan sisään. Uskontokunnille on kiintiöity tietyt määrät paikkoja kaikilla tasoilla, joten äänestys ei ole väestönlaskenta eikä sillä ole vaikutusta uskontokuntien suhdelukuihin parlamentissa. Shiioja tulee olemaan parlamentissa täsmälleen yhtä monta kuin ennen vaaleja.
Samaan aikaan järjestelmä tekee uskontokuntien "omistamisesta" kohtalonkysymyksen poliittisten puolueiden valtataistelussa. Vaalipiirijakojen ja vaalisalaisuuden toteutumattomuuden vuoksi äänimäärät on laskettavissa hyvinkin tarkkaan etukäteen. Suuria muutoksia poliittisten leirien valtasuhteisiin eivät tuo uskonnolliset kysymykset vaan se, mihin leiriin eri puolueet liittoutuvat.
Libanonin politiikassa suurin osa puolueista on koalitioita, jotka muodostuvat yhden henkilön tai perheen ympärille muodostuneista pienpuolueista, joilla on kaikilla tiedetyt kannatusalueensa. Näiden puolueiden kannattajiksi ei ryhdytä, vaan synnytään, sillä ihmisen puoluekanta määräytyy yleensä jo perheen ja kotikylän mukaan. Tätä vahvistaa entisestään se, että ihmisten on pakko äänestää kotikylissään, joihin niin ollen myös suurin osa Beirutista suuntaa vaalipäivänä. Kotikylissä ihmiset ovat paremmin perheidensä ja puolueidensa valvonnan alla eikä kukaan pääse lipsumaan velvollisuudesta seistä omiensa riveissä.
Koska puolueet ovat perheiden läänityksiä, lääninherrat voivat toki suhdanteiden mukaan vaihtaa puolueliittoutumiaan yhdestä poliittisesta leiristä toiseen. Nämä liittoumat eivät muodostu uskonnon mukaan, vaan eri uskontokuntien kesken, sillä jokaisen puolueen ja puoluejohtajan pahimmat kilpailijat ovat oman uskontokunnan sisällä. Toiset uskontokunnat eivät kilpaile samoista kiintiöpaikoista.
Lisäksi vaalituloksiin vaikuttaa äänestysoikeuden rajaaminen. Kun vaalilain uudistamista tutkineen komission suositukset jätettiin toteuttamatta, valtavat määrät nuoria jäivät ilman äänioikeutta, koska äänestysikäraja on yhä 21. Samoin ulkomailla olevat eivät pääse äänestämään, mikä syö pois ääniä varsinkin koulutetuilta luokilta ja siten maalis-14-liittoumalta. Myöskään ne, jotka eivät syystä tai toisesta pysty, ehdi tai jaksa matkustaa vaalipäivänä Beirutista tai missä ovatkaan sinne kotikylään, missä ovat rekisteröityinä, eivät saa ääntänsä kuuluville.
Libanonin vaaleissa ei ole vastakkain toisiinsa nähden symmetrisiä ja samanlaisia voimia, vaan niissä vallitsee suuri epäsymmetria. Toinen poliittisista leireistä haluaa ja joutuu sitoutumaan demokratian pelisääntöihin ja tukemaan demokraattisesti valittuja instituutioita, vaikka häviäisikin. Toinen taas jättää nämä pelisäännöt järjestelmällisesti kunnioittamatta ja ryhtyy heti ulkoparlamentaarisiin ja usein väkivaltaisiinkin keinoihin, jos vaalit ja niitä seuraava vallanjakopeli eivät tuo toivottuja tuloksia. Libanonin poliittinen järjestelmä on sekoitus aitoa ja epäaitoa demokratiaa, demokratioille tyypillistä kampanjointia mielikuvilla ja vaaliliitoilla mutta samalla epädemokratioille tyypillistä häikäilemätöntä ulkoparlamentaarista, voimaan, valtaan ja aseisiin perustuvaa manipulointia.
Mutta tämän kaiken selittäminen olisi tietysti ollut ylivoimainen tehtävä jollekin STT:lle. On aina helpompi lietsoa epämääräisiä uskontopohjaisia mielikuvia ja kuitata "kaukaisten" maiden tapahtumat eksoottisina uskonnollisina tai etnisinä kiistoina.
Minulla taas on jälleen perinteisiä käytännön ongelmia. Puhelimieni ja liittymieni vaihduttua minulla ei ole enää puhelinnumeroita suurimmalle osalle beirutilaisista kontakteistani. Joudun pohtimaan, kuinka mainostan täällä olemistani niin, että ne, joiden haluan löytävän minut, onnistuvat, mutta että "väärät" ihmiset eivät liian helposti pystyisi seuraamaan, missä kahvilassa milloinkin istun ja ketä tapaan.
Libanonissa äänestetään parlamenttivaaleissa ja kaupat ja baarit ovat kiinni. Kaikkien puolueiden ehdokkaat väittävät edustavansa kokonaista ja yhtenäistä Libanonia ja kiistävät olevansa jonkin tietyn uskonnollisen ryhmän tai pikemminkin uskonnollisen ryhmän poliittisen puolikkaan asialla. Tietysti kaikkien kuitenkin odotetaan olevan juuri sitä jälkimmäistä. Eihän kukaan äänestäisi sitä, joka ei ole "omien" asialla.
Monissa Euroopan maissa äänestetään europarlamentin vaaleissa, myös Suomessa. Minä äänestin jo ennakkoon, koska odotin tulevani Lähi-itään varsinaisena vaalipäivänä. Myös suomalaisissa vaalikoneissa kaikki näkemäni ehdokkaat ilmoittivat edustavansa europarlamentissa Suomen kansaa ja ajavansa suomalaisten etuja. Näin heidän tietysti pitää sanoa, eihän kukaan äänestäisi sitä, joka ei ole "omien" asialla.
Libanonissa on enemmän sananvapautta ja demokratiaa kuin missään muussa arabimaassa. Silti Libanoninkaan vaalit eivät tuloksillaan ilmaise kansalaisten demokraattista tahtoa, vaan tulokset määräytyvät monimutkaisen vaalimatematiikan mukaan. Vaalipiirien rajat ja eri uskontokuntien kiintiöt on päätetty etukäteen verenmaku suussa käydyissä valtataisteluissa. Hizbullah liittolaisineen onnistui aseellista väkivaltaa käyttämällä peruuttamaan vaalilain uudistamista pohtineen komission suositukset, joita urhea puolueisiin sitoutumaton sisäministeri Ziad Baroud vilpittömästi ajoi.
Jos Hizbullahin dominoima maalis-8-liittouma tänään voittaa vaalit, sisäministeriksi on ehdotettu Baroudin tilalle Syyrian miehityshallinnon aikaista turvallisuuspalvelun päällikköä kenraali Jamil as-Sayedia, joka oli tunnettu lähinnä kidutuksista ja ihmisten katoamisista hänen valvoessaan naapurimaan hegemonian toteutumista yli libanonilaisten tahdon. Maalis-8:n intoa nostaa entisen miehittäjän nukkehallinnon salaisen poliisin päällikkö sisäministeriksi selittää myös tarve tehdä loppu Libanonin poliittisten murhien tutkimuksista. Sayed oli toukokuuhun saakka vangittuna yhtenä pääepäillyistä entisen pääministerin Rafiq Haririn murhaan.
Yksi vaalilain uudistamista ajaneen komission suosituksista oli vaalilippujen painaminen ja käytännössä vaalisalaisuuden takaaminen. Tämä ei tietenkään käynyt maalis-8-liittoumalle, jonka mielestä on välttämätöntä, että puolueet saavat valvoa ihmisten äänestävän toisin. Äänestyskäyttäytymisen pakottamisessa tietynlaiset puolueet tietysti onnistuvat paremmin kuin toisenlaiset. Yhdet joutuvat pelaamaan demokratian pelisäännöillä, toiset voivat viis veisata niistä.
STT on kuitenkin jo kaksi päivää jankuttanut meille suomalaisille, että Libanonin vaaleissa on kyse siitä, että vastakkain ovat "Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian tukemat sunnit sekä Iranin ja Syyrian tukemat shiiat". Ja että vallan odotetaan vaihtuvan "Yhdysvaltain tukemilta sunneilta shiioille". Tällainen yksinkertaistaminen ei ole vain mutkien oikaisemista suoriksi vaan valehtelua, vieläpä rasistista ja vaarallista sellaista.
Tiedoksi STT:lle, Libanonin monimutkainen vaalijärjestelmä perustuu siihen, että poliittinen valtataistelu suunnataan kunkin uskontokunnan sisään. Uskontokunnille on kiintiöity tietyt määrät paikkoja kaikilla tasoilla, joten äänestys ei ole väestönlaskenta eikä sillä ole vaikutusta uskontokuntien suhdelukuihin parlamentissa. Shiioja tulee olemaan parlamentissa täsmälleen yhtä monta kuin ennen vaaleja.
Samaan aikaan järjestelmä tekee uskontokuntien "omistamisesta" kohtalonkysymyksen poliittisten puolueiden valtataistelussa. Vaalipiirijakojen ja vaalisalaisuuden toteutumattomuuden vuoksi äänimäärät on laskettavissa hyvinkin tarkkaan etukäteen. Suuria muutoksia poliittisten leirien valtasuhteisiin eivät tuo uskonnolliset kysymykset vaan se, mihin leiriin eri puolueet liittoutuvat.
Libanonin politiikassa suurin osa puolueista on koalitioita, jotka muodostuvat yhden henkilön tai perheen ympärille muodostuneista pienpuolueista, joilla on kaikilla tiedetyt kannatusalueensa. Näiden puolueiden kannattajiksi ei ryhdytä, vaan synnytään, sillä ihmisen puoluekanta määräytyy yleensä jo perheen ja kotikylän mukaan. Tätä vahvistaa entisestään se, että ihmisten on pakko äänestää kotikylissään, joihin niin ollen myös suurin osa Beirutista suuntaa vaalipäivänä. Kotikylissä ihmiset ovat paremmin perheidensä ja puolueidensa valvonnan alla eikä kukaan pääse lipsumaan velvollisuudesta seistä omiensa riveissä.
Koska puolueet ovat perheiden läänityksiä, lääninherrat voivat toki suhdanteiden mukaan vaihtaa puolueliittoutumiaan yhdestä poliittisesta leiristä toiseen. Nämä liittoumat eivät muodostu uskonnon mukaan, vaan eri uskontokuntien kesken, sillä jokaisen puolueen ja puoluejohtajan pahimmat kilpailijat ovat oman uskontokunnan sisällä. Toiset uskontokunnat eivät kilpaile samoista kiintiöpaikoista.
Lisäksi vaalituloksiin vaikuttaa äänestysoikeuden rajaaminen. Kun vaalilain uudistamista tutkineen komission suositukset jätettiin toteuttamatta, valtavat määrät nuoria jäivät ilman äänioikeutta, koska äänestysikäraja on yhä 21. Samoin ulkomailla olevat eivät pääse äänestämään, mikä syö pois ääniä varsinkin koulutetuilta luokilta ja siten maalis-14-liittoumalta. Myöskään ne, jotka eivät syystä tai toisesta pysty, ehdi tai jaksa matkustaa vaalipäivänä Beirutista tai missä ovatkaan sinne kotikylään, missä ovat rekisteröityinä, eivät saa ääntänsä kuuluville.
Libanonin vaaleissa ei ole vastakkain toisiinsa nähden symmetrisiä ja samanlaisia voimia, vaan niissä vallitsee suuri epäsymmetria. Toinen poliittisista leireistä haluaa ja joutuu sitoutumaan demokratian pelisääntöihin ja tukemaan demokraattisesti valittuja instituutioita, vaikka häviäisikin. Toinen taas jättää nämä pelisäännöt järjestelmällisesti kunnioittamatta ja ryhtyy heti ulkoparlamentaarisiin ja usein väkivaltaisiinkin keinoihin, jos vaalit ja niitä seuraava vallanjakopeli eivät tuo toivottuja tuloksia. Libanonin poliittinen järjestelmä on sekoitus aitoa ja epäaitoa demokratiaa, demokratioille tyypillistä kampanjointia mielikuvilla ja vaaliliitoilla mutta samalla epädemokratioille tyypillistä häikäilemätöntä ulkoparlamentaarista, voimaan, valtaan ja aseisiin perustuvaa manipulointia.
Mutta tämän kaiken selittäminen olisi tietysti ollut ylivoimainen tehtävä jollekin STT:lle. On aina helpompi lietsoa epämääräisiä uskontopohjaisia mielikuvia ja kuitata "kaukaisten" maiden tapahtumat eksoottisina uskonnollisina tai etnisinä kiistoina.
Minulla taas on jälleen perinteisiä käytännön ongelmia. Puhelimieni ja liittymieni vaihduttua minulla ei ole enää puhelinnumeroita suurimmalle osalle beirutilaisista kontakteistani. Joudun pohtimaan, kuinka mainostan täällä olemistani niin, että ne, joiden haluan löytävän minut, onnistuvat, mutta että "väärät" ihmiset eivät liian helposti pystyisi seuraamaan, missä kahvilassa milloinkin istun ja ketä tapaan.
Paluu Beirutiin
Ei ole enää epäilystäkään siitä, etteikö Beirut olisi kotikaupunkini tai yksi niistä. Nimittäin eilen illalla saavuttuani tänne olin ehkä ensimmäistä tai lähes ensimmäistä kertaa Beirutissa ilman, että lähettyvillä oli ketään kaikista niistä ihmisistä, joita täällä rakastan. Joten kun ihmiset laskee pois, voi todella sanoa, että rakastan myös kaupunkia yleisemmällä tasolla.
Jaluttasin rinkiä Hamrassa. Pitkin Jeanne d'Arcia, jonne oli avattu uusia kahviloita. Kreppejä Bliss Streetillä. Almaza-tuopin hinta De Praguessa oli noussut kuuteen tuhanteen ja ajan kulumisen merkkinä havaitsin myös, että ne vanhat tuhannen liiran setelit ovat melkein kokonaan kadonneet liikenteestä ja uudet pienet setelit, jotka vuosi sitten vielä loistivat uutuuttaan, ovat nyt ryppyisiä ja nuhjaantuneita kuten vanha setelikanta ennen.
Regusto oli jo kiinni, mutta samalta kadulta, jossa alempana on kuolematon Evergreen, löytyi nyt elokuussa 2008 avattu hieman samanhenkinen Dany's, joka oli täynnä ulkomaisia toimittajia ja AUB:n jatko-opiskelijoita. Olin suorastaan hämmästynyt, että siellä ei pöydissä puhuttu Libanonin politiikkaa, vaikka vaalit on tänään, mutta sitten ymmärsin, että asiakaskannasta niin suuri osa oli ulkomaalaisia toimittajia, jotka ovat jo päättäneet tänään kirjoitettavien juttujen aiheet, sävyn ja sisällön etukäteen, joten heillä ei ole tarvetta kuulla libanonilaisten ajatuksia. Toimitusten etukäteen päätettyjä linjoja tukemaan sitten kaivetaan joku "tavallinen libanonilainen", jonka suuhun poliittisesti korrektit ajatukset pannaan.
Hamralla oli tankkeja asemissa ja ulkonaliikkumiskielto astui voimaan keskiyöllä. Se ei näyttänyt kovin paljon vakuuttavan libanonilaisia, vaikka useimmat baarit sulkivatkin jo silloin ovensa pahoitellen. Väki jatkoi juomista, vesipiiputusta ja politiikasta puhumista kadulla. Wellingtonin herttuassa olut virtasi ainakin yhteen. SSNP:n militantit olivat asemissa shishapaikka Kazkayassa. Vielä aamiaispöydässäkin naapuripöytä pui kiivaasti Sidonin paikallispolitiikkaa Fuad Sinioran, Bahia Haririn ja heidän vastustajansa Osama Saadin välillä.
Hamralaisen suosikkihotellini vanha setä, joka aina muisti minut, oli kuollut kuukausi sitten, kertoi iät ajat paikalla ollut filippiiniläissyntyinen työntekijä. Niinpä erikoishintanikin oli jotenkin noussut 22 dollaria ylöspäin. Asiat eivät ole ennallaan. Tänään Libanoniin julistetaan varmaan useampia kolmansia tasavaltoja.
Heti kun olen vanhassa kotikaupungissani, se vaikuttaa myös mieleen ja kieleen beirutilaistavasti. Saadessani banaaneja aamiaiselle huomaan tiedostavani, että banaanien uskonto on shiialainen. Ensinnäkin, ne ovat keltaisia, kuten hessujen lippu. Toiseksi, ne kasvatetaan etelässä hessujen kannatusalueilla ja banaaniviljelmille on perinteisesti kätketty aseita, ohjuksia ja maanalaisia tunneleita.
Kieli muuttuu beirutilaiseksi. Alan automaattisesti käyttäytyä toisin kuin muissa kaupungeissa maailmalla: arrogantimmin ja sarkasmia viljellen. Beirutista seuraa automaattisesti, että jokaisessa lauseessa puhutaan vähintään kahdesta aivan eri asiasta samanaikaisesti. Kieleen tulee siis useita tasoja: asiallinen taso, poliittinen vire - usein ironinen -, kaksimielinen ja sosiaalinen taso. Toisten ihmisten kommentteihin pitää voida vastata samantyylisillä sukkeluuksilla ja kaksimielisyyksillä.
Jaluttasin rinkiä Hamrassa. Pitkin Jeanne d'Arcia, jonne oli avattu uusia kahviloita. Kreppejä Bliss Streetillä. Almaza-tuopin hinta De Praguessa oli noussut kuuteen tuhanteen ja ajan kulumisen merkkinä havaitsin myös, että ne vanhat tuhannen liiran setelit ovat melkein kokonaan kadonneet liikenteestä ja uudet pienet setelit, jotka vuosi sitten vielä loistivat uutuuttaan, ovat nyt ryppyisiä ja nuhjaantuneita kuten vanha setelikanta ennen.
Regusto oli jo kiinni, mutta samalta kadulta, jossa alempana on kuolematon Evergreen, löytyi nyt elokuussa 2008 avattu hieman samanhenkinen Dany's, joka oli täynnä ulkomaisia toimittajia ja AUB:n jatko-opiskelijoita. Olin suorastaan hämmästynyt, että siellä ei pöydissä puhuttu Libanonin politiikkaa, vaikka vaalit on tänään, mutta sitten ymmärsin, että asiakaskannasta niin suuri osa oli ulkomaalaisia toimittajia, jotka ovat jo päättäneet tänään kirjoitettavien juttujen aiheet, sävyn ja sisällön etukäteen, joten heillä ei ole tarvetta kuulla libanonilaisten ajatuksia. Toimitusten etukäteen päätettyjä linjoja tukemaan sitten kaivetaan joku "tavallinen libanonilainen", jonka suuhun poliittisesti korrektit ajatukset pannaan.
Hamralla oli tankkeja asemissa ja ulkonaliikkumiskielto astui voimaan keskiyöllä. Se ei näyttänyt kovin paljon vakuuttavan libanonilaisia, vaikka useimmat baarit sulkivatkin jo silloin ovensa pahoitellen. Väki jatkoi juomista, vesipiiputusta ja politiikasta puhumista kadulla. Wellingtonin herttuassa olut virtasi ainakin yhteen. SSNP:n militantit olivat asemissa shishapaikka Kazkayassa. Vielä aamiaispöydässäkin naapuripöytä pui kiivaasti Sidonin paikallispolitiikkaa Fuad Sinioran, Bahia Haririn ja heidän vastustajansa Osama Saadin välillä.
Hamralaisen suosikkihotellini vanha setä, joka aina muisti minut, oli kuollut kuukausi sitten, kertoi iät ajat paikalla ollut filippiiniläissyntyinen työntekijä. Niinpä erikoishintanikin oli jotenkin noussut 22 dollaria ylöspäin. Asiat eivät ole ennallaan. Tänään Libanoniin julistetaan varmaan useampia kolmansia tasavaltoja.
Heti kun olen vanhassa kotikaupungissani, se vaikuttaa myös mieleen ja kieleen beirutilaistavasti. Saadessani banaaneja aamiaiselle huomaan tiedostavani, että banaanien uskonto on shiialainen. Ensinnäkin, ne ovat keltaisia, kuten hessujen lippu. Toiseksi, ne kasvatetaan etelässä hessujen kannatusalueilla ja banaaniviljelmille on perinteisesti kätketty aseita, ohjuksia ja maanalaisia tunneleita.
Kieli muuttuu beirutilaiseksi. Alan automaattisesti käyttäytyä toisin kuin muissa kaupungeissa maailmalla: arrogantimmin ja sarkasmia viljellen. Beirutista seuraa automaattisesti, että jokaisessa lauseessa puhutaan vähintään kahdesta aivan eri asiasta samanaikaisesti. Kieleen tulee siis useita tasoja: asiallinen taso, poliittinen vire - usein ironinen -, kaksimielinen ja sosiaalinen taso. Toisten ihmisten kommentteihin pitää voida vastata samantyylisillä sukkeluuksilla ja kaksimielisyyksillä.
lauantai 6. kesäkuuta 2009
Amman
Amman edustaa jollain tavoin erittäin tavallista arabikaupunkia. Se on kulttuurisesti ja visuaalisesti puolivälissä Levantin ja Arabian niemimaan välissä. Amman on rauhallinen paikka, jossa basaarissakin voi kävellä ilman että juuri kukaan huutelee perään. Paitsi ehkä jos on valkoinen nainen. Suuri osa kaupungin kukkuloita myötäilevästä rakennuskannasta on vaaleasta kivestä, joka antaa kaupungille oman värinsä. Kesäisin Amman on kerman tai hiekan värinen, talvella rakennukset jotenkin ihmeellisesti muuttuvat paljon ankeamman näköisiksi ikään kuin niiden väri vaihtuisi kameleonttimaisesti harmaaksi.
Heti kun olin saapunut eilen illalla Shuaifiyyan kaupunginosaan, sain myönteisiä muistoja ja mielleyhtymiä menneiltä vuosilta Levantissa. Ympärillä kuuli hillittyä arabiaa. Vaikka oli perjantai-ilta - muslimien sunnuntai - ja siten melkein kaikki kaupat, baarit ja kahvilat joutuivat sulkemaan yhdeltätoista yöllä, oli joitain paikkoja aina silti auki, kristittyjen pitämät viinakaupat mukaan lukien, ja niinpä nuorisoakin oli kaduilla pyhäpäivästä huolimatta enemmän kuin Helsingistä löytäisi sunnuntai-iltana. Hotellin baarissa oli tyrkyllä venäläisiä tyttöjä. Mutta Jordaniassa ihmiset ovat pääosin kohteliaita ja köyhätkin antavat itsestään koulutetun vaikutelman.
Tänään aamulla minun oli tarkoitus matkustaa Damaskokseen, vanhaan kotikaupunkiini, mutta Syyria olikin päättänyt, että en voinut olla turisti ja eväsi minulta viisumin - tai siis sanoi, että sitä pitäisi mennä hakemaan Ammanista Syyrian suurlähetystöstä, joka tietysti on perjantain ja lauantain muodostaman viikonlopun ajan suljettu. Minulla on vain tämä viikonloppu "lomaa". Niinpä palasin Ammaniin ja etsin lentolippuja välittävän matkatoimiston. Siellä järjestyivätkin alta aika yksikön lentoliput Beirutiin ja takaisin.
Samalla matkatoimiston palestiinalainen virkailija käytti tilaisuutta hyväkseen haukkuakseen Syyrian ja sen hallituksen pataluhaksi. Syyria oli aina ongelma. Kaikille. Länsimaalaisille, palestiinalaisille... Syyria esiintyi muka palestiinalaisten ystävänä, muttei tehnyt mitään muuta kuin ongelmia heille. Palestiinalaiset eivät olleet tervetulleita Syyriaan. Ainoat, joita Syyria hyysää, ovat sellaisia kuin Khaled Meshaal ja Imad Mughniyya. Virkailijan mielestä teen hyvin mennessäni mieluummin Beirutiin. Siellä ei ongelmia. Vielä. Mahtoiko nuorimies muistaa, että sunnuntaina on Libanonissa vaalit, joissa odotetaan niukkaa menestystä Hamasin liittolaisille, Hizbullahin johtamalle maalis-8-liittoumalle, ja tappiota Fatahin liittolaisille, maalis-14-liittoumalle?
Söin Ammanin basaarikeskustassa ravintola al-Qudsissa, joka on nimetty Jerusalemin mukaan. Viereisessä pöydässä istui ryhmä pitkäpartaisia islamisteja, mutta hekin olivat kohteliaita ja hiljaisia. Taksikuskini lentokentälle oli jälleen palestiinalainen, joka oli sitä mieltä, että arabit onnistuvat kyllä kehittämään joka asiasta ongelman, mutta toisaalta, kaikki ongelmat ovat aina ratkaistavissa pöydän alta. Bakshiish.
Minun on jälleen esitettävä poliittisesti epäkorrekti huomautus: arabeilla on varsin merkilliset geenit. Nimittäin, on niin, että nuorina hämmästyttävän suuri osa arabeista on aina hyvännäköisiä ja kuulostaa matkapuhelimiinsa höpöttäessä aina coolilta. Epäterveelliset elintavat, yösyöminen, vesipiipun polttelu ja kävelemisen sijaa kaikkialle autolla tai taksilla ajaminen eivät näytä vaikuttavan mitenkään heidän ulkonäköönsä ennen kuin yhtäkkiä keski-iän kynnyksellä, jolloin äkillisesti arabitytöistä tuleekin päärynänmuotoisia monilapsisten perheiden äitejä, jotka kätkevät kauneutensa huiveihin ynnä muihin, ja arabimiehistä tulee yhtäkkiä pömppömahaisia ja äänekkäitä valittajia, joiden äänikin muuttuu kärttyisäksi ja nalkuttavaksi.
Heti kun olin saapunut eilen illalla Shuaifiyyan kaupunginosaan, sain myönteisiä muistoja ja mielleyhtymiä menneiltä vuosilta Levantissa. Ympärillä kuuli hillittyä arabiaa. Vaikka oli perjantai-ilta - muslimien sunnuntai - ja siten melkein kaikki kaupat, baarit ja kahvilat joutuivat sulkemaan yhdeltätoista yöllä, oli joitain paikkoja aina silti auki, kristittyjen pitämät viinakaupat mukaan lukien, ja niinpä nuorisoakin oli kaduilla pyhäpäivästä huolimatta enemmän kuin Helsingistä löytäisi sunnuntai-iltana. Hotellin baarissa oli tyrkyllä venäläisiä tyttöjä. Mutta Jordaniassa ihmiset ovat pääosin kohteliaita ja köyhätkin antavat itsestään koulutetun vaikutelman.
Tänään aamulla minun oli tarkoitus matkustaa Damaskokseen, vanhaan kotikaupunkiini, mutta Syyria olikin päättänyt, että en voinut olla turisti ja eväsi minulta viisumin - tai siis sanoi, että sitä pitäisi mennä hakemaan Ammanista Syyrian suurlähetystöstä, joka tietysti on perjantain ja lauantain muodostaman viikonlopun ajan suljettu. Minulla on vain tämä viikonloppu "lomaa". Niinpä palasin Ammaniin ja etsin lentolippuja välittävän matkatoimiston. Siellä järjestyivätkin alta aika yksikön lentoliput Beirutiin ja takaisin.
Samalla matkatoimiston palestiinalainen virkailija käytti tilaisuutta hyväkseen haukkuakseen Syyrian ja sen hallituksen pataluhaksi. Syyria oli aina ongelma. Kaikille. Länsimaalaisille, palestiinalaisille... Syyria esiintyi muka palestiinalaisten ystävänä, muttei tehnyt mitään muuta kuin ongelmia heille. Palestiinalaiset eivät olleet tervetulleita Syyriaan. Ainoat, joita Syyria hyysää, ovat sellaisia kuin Khaled Meshaal ja Imad Mughniyya. Virkailijan mielestä teen hyvin mennessäni mieluummin Beirutiin. Siellä ei ongelmia. Vielä. Mahtoiko nuorimies muistaa, että sunnuntaina on Libanonissa vaalit, joissa odotetaan niukkaa menestystä Hamasin liittolaisille, Hizbullahin johtamalle maalis-8-liittoumalle, ja tappiota Fatahin liittolaisille, maalis-14-liittoumalle?
Söin Ammanin basaarikeskustassa ravintola al-Qudsissa, joka on nimetty Jerusalemin mukaan. Viereisessä pöydässä istui ryhmä pitkäpartaisia islamisteja, mutta hekin olivat kohteliaita ja hiljaisia. Taksikuskini lentokentälle oli jälleen palestiinalainen, joka oli sitä mieltä, että arabit onnistuvat kyllä kehittämään joka asiasta ongelman, mutta toisaalta, kaikki ongelmat ovat aina ratkaistavissa pöydän alta. Bakshiish.
Minun on jälleen esitettävä poliittisesti epäkorrekti huomautus: arabeilla on varsin merkilliset geenit. Nimittäin, on niin, että nuorina hämmästyttävän suuri osa arabeista on aina hyvännäköisiä ja kuulostaa matkapuhelimiinsa höpöttäessä aina coolilta. Epäterveelliset elintavat, yösyöminen, vesipiipun polttelu ja kävelemisen sijaa kaikkialle autolla tai taksilla ajaminen eivät näytä vaikuttavan mitenkään heidän ulkonäköönsä ennen kuin yhtäkkiä keski-iän kynnyksellä, jolloin äkillisesti arabitytöistä tuleekin päärynänmuotoisia monilapsisten perheiden äitejä, jotka kätkevät kauneutensa huiveihin ynnä muihin, ja arabimiehistä tulee yhtäkkiä pömppömahaisia ja äänekkäitä valittajia, joiden äänikin muuttuu kärttyisäksi ja nalkuttavaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)