Sitten viime kirjoittaman ovat syksyn merkit lisääntyneet. Vielä ollaan kesässä, mutta enää ei voi olla huomaamatta muutosta ilmassa, puiden ja pensaiden lehdissä, kukkimisensa kukkineissa kasveissa, taivaalla etelään matkaavissa rastasparvissa.
Kävin puolison ja koiran kanssa pariin otteeseen Ramsinniemellä, sillä hiljaisella rannalla, joka katsoo itään Kallahden ja Malkasaaren suuntaan. Merimetsoja meni yli suurina auroina. Joitain isokoskeloita oli lahdella.
Kävin myös serkkuni kanssa Vallisaaressa. Hänen biologisen tutkimustyönsä vuoksi pääsemme myös saaren suljetulle eteläpuoliskolle, jossa on enemmän lintuja, koska vähemmän ihmisiä. Merellä ei kuitenkaan mennyt mitään erikoista, vain lokkeja ja merimetsoja. Saaren lehdoissa oli tiaisten ja peippojen lisäksi jonkin verran hysymuuttoa: harmaasieppo siellä, metsäkirvinen täällä. Paras saaresta löytynyt lintu oli pikkusieppo.
Kurkimäen ja Kivikon koiralenkillä eletään myös syysmuuton aikaa. Nuolihaukka on näyttäytynyt viime viikkoina useaan otteeseen, joskus Kontulan kelkkapuiston puolella, joskus taas Kivikon. Yli lentäneestä tuulihaukasta tuli koiralenkin 98. lintulaji ja tänään lätäköllä valkoposkihanhien joukossa käyskennelleestä suokukosta 99. Nyt voikin jännittää, milloin ja millä lajilla tulee sata täyteen. Uskallan olla varsin toiveikas, että sadas laji tulee tämän syksyn aikana, ollaanhan vasta syysmuuttokauden alussa.
Vein myös valokuvausta harrastavan intialaiskollegan Viikin lintumessuille ja kävin sen jälkeen Laajalahdella, jossa olikin paljon kaikenlaista kivaa: lietteet täynnänsä töyhtöhyyppiä, tyllejä, suokukkoja ja suosirrejä. Harvinaisempina lajeina paikalla oli kaksi juhlapukuista tundrakurmitsaa, kaksi kuovisirriä ja yksinäinen pikkusirri. Kalasääksi istuskeli Maarinniityn tolpannokassa, kanahaukka kävi kääntymässä ja ruskosuohaukka purjehti ohi. Muutolla olivat myös hernekertut ja pikkulepinkäinen.
Jalohaikara on jatkanut yleistymistään, niitä oli nytkin kuusi Laajalahdella, viidentoista harmaahaikaran seurana.
Maanantaina tein koiran kanssa retken Kehä I:n toisella puolella sijaitsevalle Hallainvuorelle, joka on niin lähellä ja kuitenkin niin salaperäinen paikka. Kivipaasia ja näkymät aina Viikin pelloille saakka. Kanahaukka ja palokärki olivat parhaita lintulöytöjä. Koira haukkui ainoaa tapaamaamme ihmisolentoa.
Asuinalueemme, joka vuosia oli turvallisen keskiluokkainen saareke levottomien Kontulan ja Myllypuron puristuksissa, on alkanut muuttua näkyvästi yhä turvattomammaksi paikaksi. Alueelle on pystytetty asuttamo sosiaali- ja päihdeongelmallisille ja maahanmuuttajaväestönkin profiili on alkanut muuttua. Vaikka yhä useammat ihmisryhmät saavat Kelasta kaiken veronmaksajain piikkiin, varkaudet, ilkivalta ja huumeidenkäyttö sen kuin lisääntyvät. Lähimetsissäkään ei enää saa olla rauhassa.
Haja-asutusalueille kauas kaupungeista muuttaminen vaikuttaa yhä houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Eihän meillä ole muutenkaan enää varaa kaupunkien myönteisiin puoliin, mikä näkyy siinäkin, että keskustassa tulee käytyä muissa kuin työasioissa enää ani harvoin. Kääntöpuolina landelle muuttamisessa olisivat tosin sitten työmatkojen kesto ja polttoainekustannukset.
* * *
Luvussa olevia kirjoja nyt:
Benjamin Teitelbaumin War for Eternity (2020) on tärkeä katsaus valtaan nousseen äärioikeiston taustatoimijoihin ja -organisaatioihin, joiden keskiössä on Venäjä. Teitelbaum on taustaltaan etnografi ja musikologi, mutta tullut viime aikoina tunnetuksi ennen kaikkea äärioikeistoa koskevista tutkimuksistaan. Hän lähestyi uuden radikaalioikeiston verkostoja antropologisen havainnoinnin näkökulmasta ja soluttautui pitkäksi aikaa yhteyksiin näiden kanssa, keräten haastatteluja ja tietoa. War for Eternityn lisäksi hän on kirjoittanut erikseen skandinaavisesta äärioikeistosta.
War for Eternityn keskiössä ovat erityisesti Yhdysvaltain ja Brasilian äärioikeistojen taustastrategit, Steve Bannon ja Olavo de Carvalho. Nämä ovat nykymaailman politiikan ymmärtämisen kannalta hyvinkin keskeisiä hahmoja, sillä he ovat olleet ratkaisevassa taustaroolissa Donald Trumpin ja Jair Bolsonaron valtaannousujen takana. Kirjassa tarkastellaan lisäksi jonkin verran Venäjän vaikutusta länsimaiseen äärioikeistoon (esim. Aleksandr Duginia) sekä Unkarin Jobbikia, vaikkakin näihin ei Teitelbaum ole - ainakaan vielä - panostanut yhtä paljon kuin Bannoniin ja Carvalhoon.
Kirjassa nousee esiin se uusfasismin, uuden oikeiston ja alt-rightin virtaus, jossa ammenetaan erityisesti Julius Evolan, Ernst Jüngerin ja René Guénonin ajatuksista - sekä Duginilta. Myös Intian hindufasismin rooli sekä mytologiassa että nykyskenessä on huomioitu. Teitelbaumin kirjavinkin sain Sami Eerolan blogissaan julkaisemasta kirja-arvostelusta.
Tulin tuon kirjan myötä tilanneeksi myös Mark Sedgwickin teoksen Traditionalism, joka ei ole vielä saapunut, mutta jota odotan mielenkiinnolla. Kirjan kannessa on sitä paitsi elämänpuu, mikä kuvastaa sitä, kuinka hyvinkin toisilleen vastakkaiset voimat ja liikkeet ovat omineet käyttöönsä samoja symboleita.
Jonathan Blackin The Sacred History (Quercus 2013) on niin ikään kirja, jonka kannessa on mukaelma elämänpuusta - tosin tällä kertaa elämänpuun runko on luuranko, ja Aatami ja Eeva poimivat siitä hedelmiä käärmeen luikerrellessa luurankopuun rintakehän ympäri vähän kuin Hippokrateen sauvassa. Kustantajan nimi on tammi latinaksi. Suomessahan on myös tammesta nimensä saanut kustantamo.
Olen hankkinut Blackin teoksen Maltalla käydessäni vuonna 2018, kun olin palaamassa Tunisiasta. Kirja kutsui puolisoani hyllystään ja ilmaisi sitten itsensä elementtien ja transformaatioteeman kautta. Kyseessä on mitä mielenkiintoisin yritys kirjoittaa eräänlainen esoteerinen maailmanhistoria, jossa tarkastellaan maailmaa hengellisten virtausten kautta. Se on myös luonteeltaan synkreettinen, sillä se yhdistää samaan jatkumoon niin antiikin mytologiat, kristillisen, islamilaisen, juutalaisen, buddhalaisen ja muita uskonnollisia traditioita, maagisen perinteen sekä vielä lisäksi kansansadut ja niissä toistuvat tarinat.
Kolmas tällä hetkellä luvussa oleva kirja on David Ignatiuksen vakoiluromaani The Quantum Spy (2018), joka vaikutti ajankohtaiselta lukea kahden pääteemansa vuoksi, jotka ovat kilpailu kvanttiteknologiasta ja sen mahdollistamasta ylivertaisesta laskentatehosta sekä Kiinan kasvava maailmanvalta. CIA etsii Kiinan tiedustelupalvelun värväämää myyrää ja yrittää estää kiinalaisia varastamasta amerikkalaisten kvanttitietokonehankkeita.
Lisäksi vakoilukirjallisuudelle ominaiseen tapaan tämäkin kirja käyttää paljon sivuja byrokraattisiin kamppailuihin virastojen sisällä ja niiden kesken - sekä Yhdysvalloissa että Kiinassa.
Kirja on vuodelta 2018 ja jäänyt näemmä tuoreeltaan käteeni samana vuonna Singaporeen tekemältäni työmatkalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti