Ceutasta ja Melillasta

Ceuta (arabiaksi Sebta) ja Melilla (berberiksi Mřič) ovat kaksi Espanjalle kuuluvaa enklaavia Marokon pohjoisrannikolla. Marokon mielestä ne ovat jäänteitä Espanjan ja Ranskan siirtomaavallasta Marokon alueilla ja kuuluisivat Marokkoon, kun taas Espanjalla on perusteensa säilyttää noita kahta kaupunkia itsellään, sillä ne päätyivät espanjalaisten hallintaan jo 1400- ja 1500-luvuilla, joten ne eivät ole koskaan olleet osa modernia Marokon kuningaskuntaa.

Kaikki riippuu tietysti siitä, mistä kohtaa historiaa ajanlasku aloitetaan, ja mikä nykyvaltio katsotaan minkäkin historiallisen entiteetin legitiimiksi perilliseksi. Marokko katsoo melko oikeutetuksi itsensä niiden muslimivaltakuntien perilliseksi - ja siten maiden hallitsijaksi - jotka olivat alueella jo kauan ennen Iberian reconquistaa. Toisaalta, tuolloin muslimivaltakunnat ulottuivat kauas Iberian niemimaalle ja uhkasivat jo Ranskaa. Pisimpään sinnittelivät Córdoban ja Granadan emiirikunnat Andalusiassa, ja kun ne kukistettiin, päätyivät myös jotkin Pohjois-Afrikan rannikon osat Espanjan ja Portugalin haltuun. Ceutan valtasivat muslimihallitsijoilta portugalilaiset, mutta kaupunki siirtyi myöhemmin valtakuntien jakautuessa espanjalaisille. Melilla oli espanjalaisvalloittajien saapuessa jo valmiiksi kiistelty kahden muslimihallitsijan välillä, mikä lienee helpottanut valtausta.

Kaupungeista taisteltiin vielä muutamaan otteeseen tämän jälkeenkin, mutta Espanjan hallussa ne lopulta pysyivät, vaikka muut osat Espanjan Marokkoa, Länsi-Saharaa myöten, päätyivät Marokon kuningaskunnan hallintaan entisen Ranskan Marokon jatkoksi.

Nykyisin sekä Ceutassa että Melillassa on kummassakin yli 80 000 asukasta, jotka jakautuvat jotakuinkin puolet ja puolet kristittyihin ja muslimeihin. Kristityistä kuitenkin vain osa on etnisiä espanjalaisia, suurin osa on taustaltaan pohjoisafrikkalaisia - Ceutassa enimmäkseen arabiaa puhuvia, kun taas Melillassa enimmäkseen pohjoisinta berberikieltä tarifitia puhuvia.

Sekä Ceutassa että Melillassa elää vanhoina vähemmistöinä myös juutalaisia sekä Sindistä peräisin olevia hinduja.

*   *   *

Nykyisin on yleistä, että kaikista berberikansoista puhutaan mieluummin amazigheinä, koska berberi-sana on koettu koloniaaliseksi, mutta tosiasiassa vain osa berbereistä puhuu äidinkielenään tunnetuinta berberikieltä tamazightiä. Trendi on kuitenkin se, että kaikkia berberikansoja kutsutaan mieluummin amazigheiksi ja siitä on tullut eräänlainen poliittisesti korrekti yleisnimitys Pohjois-Afrikan pohjoisosien alkuperäiskansoille. Siksi käytän minäkin tässä amazighejä yleisnimityksenä, jottei minua kanseloitaisi berberi-sanan käytöstä.

Amazigheillä on Marokossa nykyisin virallinen asema ja kielensä on tunnustettu ja käytössä. Saharan ja Sahelin aavikkoalueita asuttavat tuaregit ovat toinen laaja Pohjois-Afrikan alkuperäiskansojen ryhmä, joka niin ikään jakautuu useampiin paikalliskieliin. Näiden kummankin ryhmän kansallistunteet ja identiteetit ovat olleet pikemminkin vahvistumaan kuin assimiloitumaan päin, mikä Marokossa on tunnustettu paremmin kuin muissa alueen maissa. 

Rifvuorten tarifitia puhuu äidinkielenään pari miljoonaa, Keski-Atlaksen tamazightia viitisen miljoonaa ja Korkean sekä Anti-Atlaksen taselhitiä neljästä kahdeksaan miljoonaa ihmistä. Algerian Kabyliassa ja Auresvuorilla berberikieliä puhuu yhä äidinkielenään miljoonia ihmisiä, Tunisiassa enää muutama kymmenen tuhatta syrjäisissä kylissä. Tähän kieliryhmään kuuluivat myös Kanariansaarten alkuperäiskansan, guanchejen, puhumat kielet. Läheisyyteen viittaa myös se, että Kanarialla käytetyt riimut olivat kovin samannäköisiä kuin nykyisten berberikansojen käyttämät. Amazighit käyttävät yhä tänä päivänä monia samoja merkkejä, joita muinaiset foinikialaiset, puunilaiset ja kreetalaiset käyttivät, ja joista monet ovat jääneet elämään myös esoteerisinä merkkeinä. Tämän ei tosin pitäisi yllättää, sillä Välimeri oli kansojen, uskomusten ja aatteiden yhdistäjä, ei erottaja.

Vertailun vuoksi, sahrawiheimo, jonka asiaan vedoten sosialistinen taistelujärjestö Polisario vaatii Länsi-Saharan itsenäisyyttä, ei edusta amazighejä sen enempää kuin tuaregejakaan, vaan se on arabiaa puhuva heimo, jolla on toki sekä geeneissään että sanastossaan jäänteitä amazigheiltä, tuaregeiltä ja joskus historiassa Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tuoduilta ihmisiltä. Sahraweja on vähemmistö nykyisen Länsi-Saharan asukkaista, tosin eron tekeminen muihin marokkolaisiin on varsin vaikeaa, koska suurin osa muistakin marokkolaisista on etniseltä perimältään sekoitus amazighejä, arabeja ja muita alueen kansoja. Marokon arabia - samoin kuin muut Marokossa puhutut arabian variantit - on täynnä amazighilaisia sanoja, ranskalaisia lainasanoja ynnä muuta, mikä tekee siitä todellisuudessa eri kielen kuin vaikkapa Egyptissä tai Arabian niemimaalla puhuttu arabia.

Jottei asia olisi liian yksinkertainen, marokkolaisista merkittävä osa on perimältään myös eurooppalaisia. Tämä johtuu Iberian niemimaan reconquistasta, jossa pohjoisesta vyöryneet kristityt valloittajat ajoivat maurit pois nykyisin Espanjana ja Portugalina tunnetulta alueelta. Nämä olivat kuitenkin ehtineet olla Iberiassa vuosisatoja ja sekoittuneet paikallisväestöön, joten lopulta kyse oli uskonnosta: kristityt pohjoiseen, muslimit etelään, riippumatta siitä, virtasiko suonissa enemmän eurooppalaista vai pohjoisafrikkalaista verta. Raja lankesi Gibraltarinsalmeen. Niin, paitsi että Ceuta ja Melilla jäivät Espanjalle. Ja Britannia valtasi Gibraltarin, joka sekin oli etnisesti omaleimainen niemenkärki. Mutta siihen emme nyt tässä kirjoituksessa puutu.

Marokko siis katsoo, että Espanja on siirtomaavaloittaja, jonka pitäisi lähteä viimeisistäkin linnakkeistaan Afrikan puolella ja jättää ne Marokolle. Jos näin on, silloin sama argumentaatio voitaisiin ulottaa Marokkoon itseensä, sillä onhan sekin aiemman kolonisaation tulosta - arabit eivät suinkaan olleet Maghrebin, auringonlaskunmaan, alkuperäisväestöä. Mutta vuosituhannen saatossa arabit ja amazighit ovat sekoittuneet ja monet arabivalloitusta Espanjassa johtaneet maurilaiset hallitsijat olivat pikemminkin amazighejä kuin arabeja.

Kun islam tuli Pohjois-Afrikkaan, tuli myös arabian kieli. Nykyiset pohjoisafrikkalaiset eivät ole joko arabeja tai amazighejä, vaan molempia. Niiden kohdalla, jotka yhä puhuvat berberikieliä äidinkielenään, asia on yksiselitteisempi, mutta paljon näitä laajempi joukko edustaa amazighien verenperintöä, kulttuuria ja perinteitä. Marokossa kolme berberikieltä voivat edelleen erittäin hyvin. Algeriassa kabyylit ovat yhä väkevästi amazighilaisia. Tunisiassa sen sijaan väki oli 1800-luvun lopulle tultaessa assimiloitunut kielellisesti tunisianarabiaan, mutta tunnustaa hyvin ylpeästi amazighilaiset juurensa. Esimerkiksi puolisoni suvussa ei ole enää vuosisataan puhuttu amazighiä, mutta silti kaikki ovat ylpeitä siitä osasta kulttuuriaan, joka kumpuaa suoraan maaperästä ja imee voimansa tuosta poikkeuksellisen maagisesta maasta kuin oliivipuu. On varmaan olemassa sellaisiakin ihmisiä ja perheitä, jotka katsovat olevansa vain arabeja tai vain amazighejä, mutta ulkopuolisen ei kannata heille sitä kahtiajakoa tuputtaa.

Jäljittäessämme kansakuntien vaiheita ja arvioidessamme, kuka on kenenkin perillinen, meidän on hyvä muistaa, että genetiikka, kieli, uskonto ja politiikka eivät seuraa samoja lakeja. Ne vaikuttavat toisiinsa ja siihen, keitä ihmiset lopulta ovat, mutta ne menevät moneen kertaan ristiin, jättäen jälkeensä sen sekoituksen, jota ihmiset tosiasiallisesti ovat.

Tämä ei päde vain Pohjois-Afrikkaan, vaan myös Espanjaan. Jos katsomme, että Marokko edustaa koloniaalista arabivalloittajaa eikä alueen alkuperäiskansoja, pätee sama silloin myös Espanjaan. Antiikin aikoina, kun Välimeren johtavia kauppakansoja olivat kreikkalaiset ja foinikialaiset, tämä Välimeren läntisin ääri oli erityisesti foinikialaisten siirtokuntien kohteena. Noita siirtokuntia olivat esimerkiksi nykyisen Andalusian Cádiz (antiikin Gades, foinikiaksi Ghadir) sekä tässä puheena olevat Ceuta ja Melilla.

Ceutan vanhin tunnettu nimi antiikin aikana oli Abyla, mutta se oli ilmeisesti kreikkalaisten antama. Roomalaiset muuttivat kaupungin nimeksi Septem Fratres eli Seitsemän veljestä, josta jäi arabiaksi jäljelle Sebta, johon nimeen puolestaan espanjalainen Ceuta pohjaa. Melillan vanhin tunnettu nimi oli foinikialaisten ja puunilaisten aikana Rusadir, joka viittasi kolmeen niemeen. Roomalaiset kutsuivat kaupunkia jonkin aikaa Flaviaksi, jonka jälkeen siellä ehtivät hallita myös vandaalit, bysanttilaiset ja visigootit, ennen kuin se siirtyi Fèsin kuningaskunnan rajakaupungiksi aina espanjalaisvalloitukseen saakka. Nykyinen nimi Melilla tulee luultavasti amazighin valkeaa tarkoittaneesta sanasta mlilet arabian kautta (Melilia), vaikkakin on esitetty myös, että nimi olisi kreikkalaista alkuperää ja viittaisi hunajaan (méli).

Kun nykyisen Tunisian paikalla sijainnut Karthago nousi Välimeren toiseksi suurvallaksi ja tunnetusti Rooman tärkeimmäksi kilpailijaksi, se peri foinikialaisten läntiset siirtokunnat nykyisissä Etelä-Espanjassa ja Pohjois-Marokossa. Uudeksi läntiseksi pääkaupungikseen se perusti Carthago Novan, joka on nykyinen Cartagena Andalusiassa. Foinikialaisten ja heidän seuraajiensa puunilaisten eli karthagolaisten kolonisaatio alueella oli kauppakaupunkien kautta merkittävää, sillä nykyisestä Espanjasta muodostui keskeisin miesvoiman lähde esimerkiksi sille armeijalle, jonka Hannibal marssitti sotanorsuineen Alppien yli Italiaan.

Tiedetään varsin vähän siitä, keitä Etelä-Espanjan asukkaat ennen puunilaisia ja roomalaisia olivat kielellisesti, vaikka geneettisesti he toki elävätkin nykyisissä espanjalaisissa ja marokkolaisissa - ynnä muualla alueella ja varsinkin Latinalaisessa Amerikassa. Sen verran on kuitenkin pääteltävissä, että eteläinen Espanja, ainakin nykyinen Andalusia, oli kielellisesti seemiläistä, ja ennen puunilaistumistaan tuo väestö on hyvinkin saattanut olla sukua amazigheille. Pohjoisempana eli puolestaan kansoja, jotka lienevät puhuneet nykyisen baskin lähikieliä. Baskien kieli edustaa vanhimpia reliktikieliä Euroopassa ajalta ennen indoeurooppalaisten vyöryä, ja tämä näkyy myös geneettisinä yhteyksinä Iberian niemimaan ja Kaukasian välillä. Samaa joukkoa ovat saattaneet olla myös Italian niemimaan etruskit, joiden kieli on kadonnut.

Kuten historiasta tiedämme, Rooman valtakunta löi kolmen suuren puunilaissodan jälkeen Karthagon ja hävitti sen maan tasalle, kylväen suolaa sinne, missä nykyinen Tunisin hienostoesikaupunki Karthago sijaitsee. Puunilaisten siirtokunnista tuli roomalaisia kaupunkeja, ja Iberian niemimaasta Hispanian ja Lusitanian provinssit, jotka olivat nykyisten Espanjan ja Portugalin edeltäjiä. Roomalainen kolonisaatio roomalaisti väestöä Välimeren kaikilla puolilla, nykyisten romaanisten kielten puhujien lisäksi myös Pohjois-Afrikassa, jossa puhuttiin vielä pitkään sittemmin kadonnutta romaanista kieltä. Espanjalaiset kuitenkin säilyttivät romaanisen kielensä, ja romanisoivat mm. Galician ja Asturian keltit, Katalonian alun perin ibeeristä (ei-indoeurooppalaista) kieltä puhuneen väestön sekä kansainvaellusten alueelle tuomat germaaniheimot.

Kun Välimeri sitten keskiajalla muodostui uskonnolliseksi rajaksi kristikunnan ja islamin välille, on ymmärrettävää, että espanjalaiset näkevät itsensä enemmän roomalaisten kuin puunilaisten tai kelttien jälkeläisinä, ja että marokkolaiset näkevät itsensä enemmän arabien ja amazighien kuin puunilaisten, bysanttilaisten tai Iberiassa islamiin kääntyneiden eurooppalaisten jälkeläisinä. Mutta silti he voivat halutessaan löytää geeneistään, kielestään, tavoistaan ja historiastaan toisensa, milloin vain raaputtavat pintaa.

*   *   *

Edellä mainittu oli pitkä johdatus kysymykseen siitä, keitä espanjalaiset ja marokkolaiset oikeastaan ovat, jottei lukijalla olisi niin suurta houkutusta heittäytyä varmasti tietämään, miten asioiden pitäisi olla.

Nykyisten Ceutan ja Melillan asukkaat, vaikkeivät olekaan yksiselitteisesti espanjalaisia paitsi kansalaisuudeltaan, ovat useissa yhteyksissä osoittaneet, että enemmistö heistä - myös muslimiasukkaista - haluaa kuulua mieluummin Espanjaan kuin Marokkoon. Tätä on siis syytä kunnioittaa. Heidän tilannettaan on entisestään parantanut se, että Espanja myönsi kaupungeille itsehallinnon vuonna 1995. He ovat siis nyt vähän kuin ahvenanmaalaiset, joilla on yhdistäviä tekijöitä sekä Suomeen että Ruotsiin, mutta joille erikoisasema tuo etuja. Toki kummassakin, Ceutassa (83 000) ja Melillassa (87 000), on paljon enemmän asukkaita kuin koko Ahvenanmaan saaristossa (30 000) - ja yhteensä noin puolet siitä, mitä Islannissa (370 000).

Näillä siis mennään. Marokko on de facto tunnustanut kaupungit Espanjan hallinnassa oleviksi, vaikkei hyväksykään asiaa lopulliseksi. Espanja on de facto tunnustanut Marokon hallitsevan Länsi-Saharaa (entistä Espanjan Saharaa), vaikkei olekaan tunnustanut virallisesti Marokon suvereenisuutta tuohon alueeseen, kuten esimerkiksi Yhdysvallat on tehnyt kiitokseksi Marokon liittymisestä Abrahamilaiseen sopimukseen Israelin kanssa.

Länsi-Saharan konfliktia pitää yllä lähinnä Marokon itänaapuri Algeria, joka ylläpitää sissiliike Polisarion leirejä ja pitäytyy pyrkimyksessään päästä tuon alueen läpi Atlantille. Länsi-Sahara liittyy Ceutan kriisiin lähinnä siten, että kun Espanja ja Marokko ovat riidelleet aiheesta, yksi Marokon käytössä olleista painostuskeinoista on ollut jättää estämättä siirtolaisten pääsy Ceutaan ja Melillaan. Tämä on ollut taustalla useammassa takavuosina tapahtuneessa ryntäyksessä - joskin ne olivat pienempiä kuin nyt koettu.

Mitä nyt siis tapahtui? Noin 60 000 ihmistä, joista suurin osa oli nuoria miehiä ja ilmeisesti enimmäkseen marokkolaisia eikä kauempaa Afrikasta Marokkoon tulleita, rynni sekä uimalla että aitojen yli Ceutaan. Pienempi määrä, pari tuhatta, teki saman Melillassa. Ryntäys oli poikkeuksellisen intensiivinen, koska se tapahtui vain noin vuorokaudessa. Pienempi määrä yrittäjiä on pyrkinyt Ceutaan ja Melillaan vähän väliä, mutta siitä selvitään, sillä Ceuta ja Melilla ovat irrallaan Schengen-vyöhykkeestä, eivätkä näihin enklaaveihin päässeet pääse matkustamaan manner-Espanjaan vapaasti.

Taustalla oli villitys, joka levisi somessa - erityisesti TikTokissa, Whatsapp-ryhmissä ja näemmä myös Instagramissa. Voi olla, että muuallakin. Osa oli ilmeisen masinoitua. Osa oli ilmeisen spontaania. Masinoitua oli esimerkiksi selvien kehotusten, propagandan ja ohjeiden jakaminen, jolla saatiin aikaan ryntäyksen yhtäaikainen ajoitus. Spontaania oli puolestaan tämän moninkertaistava vertaisjakaminen, johon yhdistyi taannoisen Syyrian pakolaisryntäyksen tapaan videoiden jakaminen sankarilliselta matkalta Eurooppaan.

TikTokin ja Whatsappin videoissa väitettiin, että Espanjan raja on auki eikä ketään voitaisi enää palauttaa suoralta kädeltä. Väitteet perustuivat tahallisesti vääristeltyyn versioon Espanjassa hiljattain tehdystä lakimuutoksesta. Videot jakoivat myös tietoa reiteistä Ceutan läheisyyteen, lahden ylittämisestä sekä kaupoista, joista saattoi ostaa märkäpukuja, kellukkeita ja vedenpitäviä pusseja kännyköille ja lompakoille. Disinformaatiokampanjan käynnistystä oli kuitenkin edeltänyt aika, jonka aikana "asiakkaita", ts. lähtöhaluisia nuoria, oli kerätty ryhmien seuraajiksi. Tämä osa toimintaa ei ollut spontaania.

Kun ryntäys Ceutaan oli alkanut, alkoi hybridioperaation toinen osa: propagandavyörytys länsimaihin. Tästä vastasivat erityisesti Venäjä tuhansine varta vasten perustettuine tileineen, Trumpin Amerikka, MAGA-liike ja Elon Musk monistaen Venäjän propagandan megafonitasolle. Näitä resonoi välittömästi eurooppalainen äärioikeisto, joka saatiin helposti lankeamaan heille tarkoitettuun ansaan ja hajottamaan Euroopan solidaarisuutta hetkellä, jona sitä olisi pitänyt Espanjalle antaa.

Missä määrin nämä samat tahot olivat osallisia Ceutan siirtolaisryntäyksen somemasinointiin ja missä määrin vain hyödynsivät sitä nopeasti omiin tarkoituksiinsa, ei ole vielä kovin hyvin selvillä, mutta on syytä kiinnittää huomiota siihen, että Trumpin hallinnon propaganda Espanjan vasemmistohallitusta ja sen maahanmuuttopolitiikkaa oli alkanut jo merkittävästi ennen siirtolaisten syöksyä Ceutaan. Ja mikä vielä merkittävämpää, tuo propaganda oli myös kyseenalaistanut Ceutan ja Melillan kuulumisen Espanjaan, aivan kuin käsikirjoitus olisi toimitettu heille jostain muualta.

Espanjassa syyttävät sormet osoittivat nopeasti Marokkoon, mutta tämäkään selitys ei ollut tyhjentävä. Marokon viranomaiset olivat kiistatta passiivisia kriisin alkaessa, mutta ryhtyivät kuitenkin rivakkaan yhteistyöhön Espanjan kanssa vain vuorokauden sisällä kriisin käynnistymisestä, minkä ansiosta suurin osa Ceutaan rynnänneistä saatiin palautettua Marokkoon jo seuraavan päivän aikana. Osa lähti vapaaehtoisesti havaittuaan, etteivät heitä masinoineet huhut pitäneetkään paikkansa - Ceutassa ei odottanut vapaa pääsy Eurooppaan. Osan taas viranomaiset saattelivat rajan yli takaisin.

Muutamia tuhansia on yhä Ceutassa ja ehkä myös Melillassa. Näistä ainakin osa on alaikäisiä, joita Espanja ei katsonut voivansa palauttaa aikuisten lailla, vaan ryhtyi rekisteröimään heitä ylikuormitetuissa vastaanottokeskuksissa.

Kukaan ei kuitenkaan jatkanut Ceutasta ja Melillasta manner-Eurooppaan. Yksikään ei tullut Viron-laivoilla Suomeen, vaikka tuhat sometietäjää näin väitti. Tosin laivaan ajettaessa kysyttiin ensi kertaa pitkään aikaan oleskelulupaa puolisoltani, mikä lienee ollut seurausta tästä kriisistä, eikä se meitä haitannut tai loukannut, koska joka tapauksessa tuossa kohtaa joutuu pysähtymään luukulle ja näyttämään henkilöllisyystodistuksia.

*   *   *

Näin kriisin alusta alkaen somevirrassani kaksi täysin eri todellisuutta.

Yhdessä todellisuudessa oli marokkolaisnuorten yhtäkkiä joka paikkaan jakamia videoita, joissa mentiin nauraen ja huudahdellen moottorikumiveneillä merelle tai keräännyttiin Espanjan lippujen ja Viva España! -huutojen kanssa Ceutaa lähellä olevaan Fnideqin marokkolaiskaupunkiin. Ensimmäisiä tuollaisia videoita nähdessäni ajattelin hajamielisesti, että ovat varmaan jalkapallofaneja, jotka kannattavat Espanjan maailmanmestaruutta. Näitä videoita alkoi tupsahdella runsaasti myös pohjoisafrikkalaisilta, jotka jo olivat Euroopassa, esimerkiksi Ranskassa tai Espanjassa.

Jälkeenpäin ajatellen oli huomiota herättävää, että minä näin niin paljon näitä itselleni täysin tuntemattomien nuorten videoita. Taustalla täytyy olla algoritmista vaikuttamista niiden näkyvyyden lisäämiseksi, mikä tietysti herättää kysymyksen amerikkalaisten somealustayhtiöiden osallisuudesta Ceutan kriisin masinointiin - joko tahallisesti tai välikappaleena vaikuttamisen maksaneille tahoille, esimerkiksi venäläisille. Minulla on verkostoissani molempien vaikuttamisen kohteina olleiden ryhmien edustajia - pohjoisafrikkalaisia nuoria aikuisia ja maahanmuuttokriittisiä eurooppalaisia. Näin ollen olen voinut valikoitua algoritmisesti näiden videoiden näkijäksi.

Toisessa todellisuudessa oli miltei reaaliaikaisesti joka tuutista tulvinutta länsimaisen äärioikeiston hysteriaa: matuinvaasio, zombiapokalypsi, joukkoraiskauksia, kristittyjen vainoja, sydänten syömisiä. Eurooppa romahti jo, islamistit karjuvat Allahu akbaria, vihaisia partanaamoja Koraanien kanssa (jostain aivan muualta maailmasta, aivan muuna ajankohtana), ja niin edelleen. Monet aiemmin ihan järkevinä pitämäni ihmiset, jotka eivät edes ole persuja, käyttivät sellaisia sanoja kuin roskaväki, ali-ihmiset, suosittelivat tilanteen ratkaisemista konekivääreillä tai myrkkykaasuilla.

Solidaarisuuden sijaan vyörytyksen kohteeksi joutunut Espanja joutui toisen vyörytyksen, äärioikeistolaisen propagandatulvan, kohteeksi. Kaikki mahdollinen paha ja iljettävä kaivettiin esiin Espanjasta, sen vasemmistohallituksesta ja pääministeri Pedro Sánchezista. Tai siis ei kaivettu vaan kopioitiin valmiiksi syötetystä venäläisestä ja trumpilaisesta propagandasta.

Eurooppa meni vuorokaudessa täysin sekaisin ja raiteiltaan, ja sitä oli todella rumaa katsoa.

Mainitsin edellä, että näin somessani kaksi täysin eri maailmaa. Toistan vielä, miltä nämä kaksi maailmaa näyttivät: 

Marokkolaisten nuorten videoissa hurrattiin, naurettiin, ylistettiin Espanjaa ja liehutettiin sen lippuja. Nämä olivat tavallisia siirtolaisiksi haluavia nuoria, jotka haaveilivat paremmasta elämästä Euroopassa - työpaikoista, paremmista palkoista, vapaudesta. Videoilla ei näkynyt vihaisia islamisteja huutamassa kuolemaa Euroopalle, Amerikalle, Israelille tai ylipäätään kellekään.

Hysteeristen eurooppalaisten videoissa sen sijaan oli elokuvaklippejä muureja päin ryntäävistä zombeista, videokuvaa jostain islamistisesta mielenosoituksesta jossain päin maailmaa kaukana Marokosta, meemejä, joissa leikiteltiin ajatuksilla kansanmurhista, joukkoraiskauksista ja hassuteltiin kivoilla pelihetkillä ja muilla oletetusti suvaitsevaiston suista kuulluilla ilmauksilla. Vaatimuksia Espanjan sanktioimiseksi ja erottamiseksi Schengen-alueesta, vaikka yksikään Ceutaan ryntääjä ei ollut tullut eikä tulossa Schengen-alueelle.

Näiden kahden todellisuuden välinen ero oli absurdi, eikä mairittele eurooppalaista sivilisaatiota.

Koko Viron-matkamme aikana puolisoni ei juuri kommentoinut Ceutaa mitenkään, vaikka varmasti näki omassa somessaan videoita molemmista todellisuuksista. Me kuitenkin tunnemme molemmat maailmat. Tiedämme, mistä pohjoisafrikkalaiset nuoret aikuiset haaveilevat, ja kuinka kaukana nuo haavekuvat usein ovat Eurooppaan päässeiden siirtolaisten todellisuudesta. Tiedämme, kuinka Euroopassa olevat omalta osaltaan lisäävät epärealistisia haavekuvia yrittämällä esittää somessa elämänsä täällä olevan paljon leveämpää ja menevämpää kuin se todellisuudessa on. Tiedämme myös, mitä eurooppalaiset näistä ihmisistä ajattelevat - joko suorasukaisemmin tai holhoavan kohteliaammin.

Nämä maailmat eivät kerta kaikkiaan kohtaa. Välissä ei niinkään ole uskonnollinen, kulttuurinen eikä rodullinen muuri, vaan sukupolvien ja propagandalla luotujen harhaisten todellisuuksien muuri. Ja tietysti kasa surullisia rakenteellisia ongelmia, joita niin Eurooppa kuin Pohjois-Afrikan maatkin näyttävät olevan kykenemättömiä korjaamaan. Ja niinpä tämä sama jatkuu, ruokkii epätoivoa yhtäällä ja vihaa toisaalla, katkeruutta yhtäällä ja hysteriaa toisaalla.

*   *   *

Eikä mikään tästä ole tietenkään sattumaa. Espanjan ja Ranskan vaalit häämöttävät. Putinin Venäjällä ja Trumpin hallinnolla tekno-oligarkkeineen on yhteinen intressi vaihtaa valta näissä suurissa Euroopan maissa. Ei ole tietenkään sattumaa sekään, että Espanjan vastaiseen hyökkäykseen lähtivät heti mukaan Italian oikeistohallitus, Saksan AfD ja Suomen Perussuomalaiset.

Vaan oli asian kehkeytymisessä toki osansa myös Sánchezin hallituksella. Hän sai äärioikeistojen vihat päälleen erityisesti pyrkimyksellään laillistaa suuren määrän paperittomia siirtolaisia Espanjassa. Kun aloite käynnistyi, kävi nopeasti ilmi, että laittomasti Espanjassa olevia siirtolaisia olikin paljon enemmän kuin hallitus oli olettanut; määrä nousi nopeasti kohti kahta miljoonaa. Muun Euroopan mielikuvituksessa nämä tietysti olivat muslimisiirtolaisia Afrikasta ja Lähi-idästä, mutta todellisuus oli toinen: Espanjassa ylivoimaisesti suurin paperittomien maahanmuuttajien joukko olivat Latinalaisesta Amerikasta tulleet, joita osoittautui olevan kaksi kolmannesta laillistamista anoneista. 

Nämä puhuvat espanjaa, joten heidän on ollut varsin helppo päästä halpatöihin Espanjaan, ja heidän on myös ollut melko vaivatonta päästä sinne, jos vain ovat onnistuneet saamaan viisumin ja lentoliput. Yksinään venezuelalaiset muodostivat suurimman yksittäisen Eurooppaan saapuneiden maahantulijoiden ryhmän - ja näistä suurin osa tuli juuri Espanjaan, jossa tiedettiin jo vuoden 2025 alussa olevan 700 000 venezuelalaista. Noin neljännes Sánchezin aloitteessa laillistamista anoneista ihmisistä oli venezuelalaisia. Perspektiivin saamiseksi tätä määrää kannattaa verrata vaikkapa siihen, että kaikkien Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden kokonaisluku on vuosittain noin 1500-2500 henkeä.

Espanja on kausityömaa, jossa sekä maatalous että turismi pyörivät hyvin suurelta osin kausiluonteisella vierastyövoimalla. Tämä myös selittää sen, miksi Espanja on tarkoituksella päästänyt maahan suurempia määriä ulkoeurooppalaisia kuin moni muu Euroopan maa. Näitä on toki perinteisesti tullut myös naapurimaasta Marokosta, mutta Espanjan poikkeukselliset paperittomien luvut selittyvät ennen kaikkea latinalaisamerikkalaisilla.

Joka tapauksessa, Ceutan kriisin ensipäivinä Euroopan yhtenäisyys ja solidaarisuus pettivät. Monien tavallisten somenkäyttäjien lisäksi päättävissä asemissakin olevat vajosivat hysteriaan ja lankesivat helppoon ansaan - tai sitten käyttivät kyynisesti hyväkseen tilaisuutta rumaan keppihevosteluun.

Onneksi Eurooppa on kuitenkin myös oppinut saamaan itsensä ruotuun. Kun Euroopan sisäministerit pitivät kriisikokouksensa, solidaarisuutta jo löytyi.

Myös Espanja ja Marokko saivat nopeasti rivinsä ruotuun. Molemmat antoivat ulos samansuuntaista tiedustelutietoa - epäilemättä koordinoidusti. Ikävät tökkimiset jätettiin medialle ja syytettiin laitonta maahanmuuttoa organisoivaa järjestäytynyttä rikollisuutta. Sitä vastaanhan sopiikin kamppailla, eikä ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun Euroopan porttien ulkopuoliset portinvartijat ulosmittaavat ongelmista tukirahoja poliiseilleen, rajavalvojilleen ja tiedustelutoimialoilleen.

Suurin osa Ceutaan tunkeutuneista palasi vuorokauden sisällä vähin äänin takaisin Marokkoon. En ole nähnyt heidän videoitaan enää somessa. Sen sijaan jokunen Ceutan vastaanottokeskuksessa tai sen pihalla maleksiva yhä postailee ja heiluttelee toiveikkaasti Espanjan lippua.

Osalle tämä oli viimeinen retki. Suuren ryntäyksen jälkeen Marokon viranomaiset poimivat 11 kuollutta omalta alueeltaan ja Ceutan viranomaiset taas ensin viitisenkymmentä, sitten luku nousi 72:een ja nyt voitaneen puhua noin sadasta kuolonuhrista, joista suurin osa hukkui. Se on todella ikävä hinta yhden viikonlopun somehysteriasta.