Vietin viikonlopun Virossa ja Latviassa. Lähdin perjantaina jo viiden Lindalla ja jatkoimme Tallinnasta vanhaan kotikaupunkiini Tarttoon, pysähtyen matkalla vain ostoksilla Sikupillin supermarketissa sekä kahvilla ja oluilla Adaveren tuulimyllyllä. Yöpymispaikkana oli yksi opiskelija-asuntoloista, muttei se sama, joka toimi residenssinäni takavuosina.
Tarttoa ei taas ollut tuntea. Vuodessa on pykätty lisää uusia lasipalatseja ja ostoskeskuksia. Nyt vauhti tosin varmaankin hidastuu, sillä päivän sana Virossa on masu, lamaa tarkoittava uudissana. Latviassa kriisi on vielä syvempi ja siellä puhutaankin yksinkertaisesti kriisistä. Riian kaupungissa kunnallisvaalit voitti moskovalaismielinen venäläispuolue. Tartossakin muutama tuttu paikka oli mennyt konkurssiin. Olipa talouslama tai ei, kesänviettoa se ei ole Baltian maissa hidastanut. Varsinkin Latvia, jonka valuutta ei ole sidottu euroon, on nyt entistä edullisempi euroalueelta tuleville matkailijoille.
Kävimme tutustumassa Baltian historian synkkiin päiviin metsäveljien maanalaisilla piilopaikoilla. Metsäveljet taistelivat vielä pitkään neuvostomiehityksen aikana neuvostoterroria vastaan ja piileksivät Viron metsissä. Myös Latviassa ja Liettuassa käytiin metsissä epätoivoista vastarintaa miehitystä vastaan. Ahdistavinta luettavaa ovat monet kuvaukset paikallisista pettureista, jotka rahasta tai pelosta ilmiantoivat metsäveljiä ja näiden auttajia KGB:lle. Metsäveljien aikaan perehtyessä ei voi välttyä miettimästä, millaista olisi ollut elää Suomessa mikäli venäläiset olisivat miehittäneet maamme. Epäilemättä Suomessakin osa väestöstä olisi paennut joukkopidätyksiä ja murhia metsiin ja osa väestöstä puolestaan ryhtynyt miehittäjien kätyreiksi ja yhteistoimintamiehiksi, maanmiehiään kavaltaen.
Lauantaina saavuttiin varsinaiseen kohteeseen, Līvāniin, joka on Latgalen länsiosassa, puolivälissä Riian ja Väinänlinnan välillä. Varsinaiset perhepidot ne olivatkin! Syntymäpäiväsankarin isä kaivoi heti automme moottorin sammuttua esille pulloittain pontikkaa, jonka tekemistä on harjoitellut koko ikänsä, joten makukin oli jalostunut hämmästyttävän hyväksi. Epäilen, että pidot jatkuvat siellä vieläkin, vaikka minä lähdin jo sunnuntai-iltana Riikaan ja sieltä Fokkerin potkurikoneella lentäen takaisin Helsinkiin.
Sunnuntaina ehdittiin tosin vielä käydä taidenäyttelyssä, valokuvanäyttelyssä (paikallinen psykiatri on erikoistunut pikkutuhmiin kuviin teinitytöistä), lasimuseossa sekä ajelemassa edestakaisin Väinäjoen yli lossilla, joka on kuulemma ollut siinä tsaarinajoista lähtien. Niin kertoi lossimestari, joka hänkin kaivoi monikansallisen vierailijajoukkomme kunniaksi kopistaan pontikkapullon.
maanantai 29. kesäkuuta 2009
tiistai 23. kesäkuuta 2009
Kolmas Geneve
Kävin tänään kolmannessakin Genevessä, nimittäin vanhassa kaupungissa ja katedraalin ympäristössä. Tämä osa on tois puol jokke, kun kuljetaan nykyiseltä puoleltani Rousseaun patsaalla varustetun Rhônen suulla olevan saaren ja sitten Calvinin ja Zwinglin patsaiden kautta. Toisella puolella on enemmän rahaa, saksan kieltäkin alkaa näkyä ja paljon kello- ja kultakauppoja. Kukkulalla on kaunis Geneven katedraali, jonka yhteydessä uskonpuhdistusmuseo. Matkaopaskin kertoo, etta geneveläiset ovat sankarillisesti puolustautuneet ranskalaisten katolisten toistuvia petturimaisia ja vähämielisiä hyökkäyksiä vastaan, ja olleet voitokkaita. Kuitenkin puolet Geneven autokannasta on Ranskan rekisterissä ja monet käyvät sillä puolen kaupassa ja syömässä hintasyistä.
Niinpä palasin illaksi puoliväliin vauraamman Geneven ja arabikorttelien väliin, jossa on runsaasti espanjalaisia ja portugalilaisia ravintoloita. Hyvää ruokaa, viiniä ja olutta saa runsaasti vaikkakin Suomen hinnoissa tai ylikin. Ei ole pitkä matka polttamaan vesipiippua johonkin monista arabipaikoista.
Niinpä palasin illaksi puoliväliin vauraamman Geneven ja arabikorttelien väliin, jossa on runsaasti espanjalaisia ja portugalilaisia ravintoloita. Hyvää ruokaa, viiniä ja olutta saa runsaasti vaikkakin Suomen hinnoissa tai ylikin. Ei ole pitkä matka polttamaan vesipiippua johonkin monista arabipaikoista.
Geneve tai kaksi Geneveä
Geneve on maailman pakolaisten pääkaupunki. Se on ranskankielistä Sveitsiä ja niin täynnä kansainvälisiä organisaatioita, että kaupungissa pärjää ranskan jälkeen parhaiten englannilla, jota paikallisistakin suurin osa tuntuu ymmärtävän paremmin kuin saksaa. Tai täällä voisi hyvin pärjätä myös arabiaksi, koska asukkaista suuri osa on arabeja. Loput jakautuvat afrikkalaisiin, afgaaneihin, intialaisiin, etnisiin ranskalaisiin, slaaveihin jne.
Periaatteeni on, että työmatkoillakaan en tuhlaa rahaa asumalla viiden tähden hotelleissa, joten kollegani vetäytyivät eilen illalla nukkumaan hotelliinsa, suunnistin omalle hotellilleni korttelissa, joka on täynnä etnisiä ravintoloita ja baareja. Lähellä näyttävät olevan islamilainen kortteli ja homokortteli sulassa sovussa vierekkäin. Kadulla lampsii mustia miehiä. Kollegat väittivät, että Geneve on tylsä kaupunki. Löysin kuitenkin keskustan ja sen laitamien kujilta hyvin värikkään ja monimuotoisen kaupungin. Kollegat eivät olleet ollenkaan oikeassa.
Yhden kadun varressa on kymmenen libanonilaista ravintolaa. Monet niistä tosin ovat vain shawarmakioskeja, joissa istui parransänkisiä miehiä ja huivipäisiä naisia. Toisen terassilla puhuttiin ranskaksi politiikkaa, korotettiin ääntä ja heristettiin sormea. Kyse tuntui olevan Suur-Beirutin jakamisesta vaalipiireihin. Eilen illalla söin varmaan elämäni kalleimman libanonilaisen illallisen paikassa nimeltä Abu Ali, 55 frangia muutamista mezzeistä, Almaza-tuopista ja ähwestä. Kaksi senttilitraa Kefrayaa tai Ksaraa maksoi 16 frangia. Hyvää ruoka kyllä oli, mutta Geneve on pahamaineisen kallis kaupunki.
Keskustan kujilla on libanonilaispaikkojen lisäksi vieri vieressä muita etelän maiden kulttuureja edustavia etnisiä ravintoloita: italialaisia, egyptiläisiä, intialaisia, persialaisia, portugalilaisia, jopa eritrealaisia. Niiden terasseilla puhuttiin paljon politiikkaa murteisella ranskalla. Lopulta löytyi myös umpisveitsiläinen fondyypaikka, joka oli pakkautunut täyteen mummoja. Poloiset konservatiiviset sveitsiläismummot tuskin enää uskaltavat kaupungilla muualla syödä, kaikkialla kun on ulkomaaneläviä. ”Uutta Eurooppaa.”
Suomen koleudesta saavuin Sveitsin koleuteen. Genevessä käy nimittäin kylmä viima. Kalseimmillaan se on Genevejärven rantabulevardilla kävellessä. Tuulen tuivertaessa voi kuulla veneiden laulun, kun rantaan riveihin parkitut veneet ja huvijahdit ujeltavat tuulessa.
Löysin myös erinomaisen arabialaisen kirjakaupan, josta voi ostaa kaikki historialliset arabialaiset klassikot sosiologista ja historioitsijasta Ibn Khaldunista tutkimusmatkailijoihin Ibn Fadlaniin ja Ibn Battutaan sekä suufilaisia runoilijoita, hadithien selitysteoksia ynnä muuta, lähes kaikkea useammalla kielellä. Löysin myös minulle aiemmin tuntemattomia kirjasia Syyrian ja Irakin kurdeista sekä Algerian politiikasta.
Kansainväliset järjestöt elävät omaa elämäänsä hieman keskustan ulkopuolella, valtavissa mahtipontisissa betoni- ja lasipalatseissa, joita ympäröivät mittavat turvatoimet, ja joilla on omat asuntolansa, omat maailmansa ja omat palvelunsa. YK-järjestöjen konferensseissa puidaan kansainvälistä oikeutta ja mitä erilaisimpia humanitäärisiä periaatteita. Punaisen Ristin päämaja ja Maailman patenttijärjestö kohoavat valtavina rakennuksina vehreiden nurmien keskeltä. Täällä ollaan kaukana kentältä, teoreettisessa ja abstraktissa maailmassa, jossa kaikki maailman ongelmat ovat suuria numeroita. Numeroiden kuvastamiin ongelmiin vastaamiseksi pitää saada vielä isompia numeroita ja niiden perässä dollarin tai euron merkki. Siksi Geneven viiden tähden hotellit ovat jatkuvasti täynnä kovapalkkaisia ihmisiä, jotka ympäri maailmaa tulevat tänne ratkomaan maailman ongelmia suurissa konferensseissa.
Periaatteeni on, että työmatkoillakaan en tuhlaa rahaa asumalla viiden tähden hotelleissa, joten kollegani vetäytyivät eilen illalla nukkumaan hotelliinsa, suunnistin omalle hotellilleni korttelissa, joka on täynnä etnisiä ravintoloita ja baareja. Lähellä näyttävät olevan islamilainen kortteli ja homokortteli sulassa sovussa vierekkäin. Kadulla lampsii mustia miehiä. Kollegat väittivät, että Geneve on tylsä kaupunki. Löysin kuitenkin keskustan ja sen laitamien kujilta hyvin värikkään ja monimuotoisen kaupungin. Kollegat eivät olleet ollenkaan oikeassa.
Yhden kadun varressa on kymmenen libanonilaista ravintolaa. Monet niistä tosin ovat vain shawarmakioskeja, joissa istui parransänkisiä miehiä ja huivipäisiä naisia. Toisen terassilla puhuttiin ranskaksi politiikkaa, korotettiin ääntä ja heristettiin sormea. Kyse tuntui olevan Suur-Beirutin jakamisesta vaalipiireihin. Eilen illalla söin varmaan elämäni kalleimman libanonilaisen illallisen paikassa nimeltä Abu Ali, 55 frangia muutamista mezzeistä, Almaza-tuopista ja ähwestä. Kaksi senttilitraa Kefrayaa tai Ksaraa maksoi 16 frangia. Hyvää ruoka kyllä oli, mutta Geneve on pahamaineisen kallis kaupunki.
Keskustan kujilla on libanonilaispaikkojen lisäksi vieri vieressä muita etelän maiden kulttuureja edustavia etnisiä ravintoloita: italialaisia, egyptiläisiä, intialaisia, persialaisia, portugalilaisia, jopa eritrealaisia. Niiden terasseilla puhuttiin paljon politiikkaa murteisella ranskalla. Lopulta löytyi myös umpisveitsiläinen fondyypaikka, joka oli pakkautunut täyteen mummoja. Poloiset konservatiiviset sveitsiläismummot tuskin enää uskaltavat kaupungilla muualla syödä, kaikkialla kun on ulkomaaneläviä. ”Uutta Eurooppaa.”
Suomen koleudesta saavuin Sveitsin koleuteen. Genevessä käy nimittäin kylmä viima. Kalseimmillaan se on Genevejärven rantabulevardilla kävellessä. Tuulen tuivertaessa voi kuulla veneiden laulun, kun rantaan riveihin parkitut veneet ja huvijahdit ujeltavat tuulessa.
Löysin myös erinomaisen arabialaisen kirjakaupan, josta voi ostaa kaikki historialliset arabialaiset klassikot sosiologista ja historioitsijasta Ibn Khaldunista tutkimusmatkailijoihin Ibn Fadlaniin ja Ibn Battutaan sekä suufilaisia runoilijoita, hadithien selitysteoksia ynnä muuta, lähes kaikkea useammalla kielellä. Löysin myös minulle aiemmin tuntemattomia kirjasia Syyrian ja Irakin kurdeista sekä Algerian politiikasta.
Kansainväliset järjestöt elävät omaa elämäänsä hieman keskustan ulkopuolella, valtavissa mahtipontisissa betoni- ja lasipalatseissa, joita ympäröivät mittavat turvatoimet, ja joilla on omat asuntolansa, omat maailmansa ja omat palvelunsa. YK-järjestöjen konferensseissa puidaan kansainvälistä oikeutta ja mitä erilaisimpia humanitäärisiä periaatteita. Punaisen Ristin päämaja ja Maailman patenttijärjestö kohoavat valtavina rakennuksina vehreiden nurmien keskeltä. Täällä ollaan kaukana kentältä, teoreettisessa ja abstraktissa maailmassa, jossa kaikki maailman ongelmat ovat suuria numeroita. Numeroiden kuvastamiin ongelmiin vastaamiseksi pitää saada vielä isompia numeroita ja niiden perässä dollarin tai euron merkki. Siksi Geneven viiden tähden hotellit ovat jatkuvasti täynnä kovapalkkaisia ihmisiä, jotka ympäri maailmaa tulevat tänne ratkomaan maailman ongelmia suurissa konferensseissa.
maanantai 22. kesäkuuta 2009
Eettinen kuluttaminen
Harjoitin eettistä kuluttamista myös Alkossa. Ostin georgialaisia ja libanonilaisia viinejä juhannukseksi. Juomalla voi parantaa maailmaa ja tukea uhanalaisia demokratioita. Useimmista Alkon myymälöistä löytyy parikin erilaista libanonilaista viiniä sekä georgialaisista ainakin Kahetiassa sijaitsevan Telianin laakson Saperavi.
Libanonilaisista viineistä Ksaran Réserve du Couvent on peräisin Ksaran viinitilalta Zahlén vaalipiiristä Keski-Bekaasta, jossa maalis-14 sai odottamattoman suuren voiton maalis-8:n kannattajista. Zahlén ympäristö muodostaa kristityn vyöhykkeen muutoin perin shiialaisvaltaisessa Bekaan laaksossa, jossa Hizbullah on vahvoilla. Myös alueen sunnalaiskylät lienevät äänestäneet maalis-14:ä. Toinen suuri libanonilainen viininvalmistaja Kefraya sijaitsee Bekaan laaksoa pitkin kuljettaessa etelämmäs ja sillä on ollut perinteisesti hyvät yhteydet niin ikään maalis-14-liittoumaan kuuluviin druuseihin.
Viinien ostamisessa on myös se hyvä puoli, että pelko, että näillä ostoksilla voisi suoraan tukea Hizbullahia tai Iranin ylintä johtoa, eivät ole kovin vakavia. Libanonin tapauksessa jotkut viinitiloista saattavat tietysti olla lähempänä maalis-8:n kristittyjä tukipuolueita kuin maalis-14:n. En ole vielä löytänyt luotettavaa lähdettä siihen, kuinka viinistä voisi maistaa poliittisen sidoksen. Nykyisin Georgiassakin on kehitetty siinä määrin viininvalmistusta, että Neuvostoliiton maku on kadonnut ainakin vientiin menevistä georgialaisviineistä tyystin.
Libanonilaisista viineistä Ksaran Réserve du Couvent on peräisin Ksaran viinitilalta Zahlén vaalipiiristä Keski-Bekaasta, jossa maalis-14 sai odottamattoman suuren voiton maalis-8:n kannattajista. Zahlén ympäristö muodostaa kristityn vyöhykkeen muutoin perin shiialaisvaltaisessa Bekaan laaksossa, jossa Hizbullah on vahvoilla. Myös alueen sunnalaiskylät lienevät äänestäneet maalis-14:ä. Toinen suuri libanonilainen viininvalmistaja Kefraya sijaitsee Bekaan laaksoa pitkin kuljettaessa etelämmäs ja sillä on ollut perinteisesti hyvät yhteydet niin ikään maalis-14-liittoumaan kuuluviin druuseihin.
Viinien ostamisessa on myös se hyvä puoli, että pelko, että näillä ostoksilla voisi suoraan tukea Hizbullahia tai Iranin ylintä johtoa, eivät ole kovin vakavia. Libanonin tapauksessa jotkut viinitiloista saattavat tietysti olla lähempänä maalis-8:n kristittyjä tukipuolueita kuin maalis-14:n. En ole vielä löytänyt luotettavaa lähdettä siihen, kuinka viinistä voisi maistaa poliittisen sidoksen. Nykyisin Georgiassakin on kehitetty siinä määrin viininvalmistusta, että Neuvostoliiton maku on kadonnut ainakin vientiin menevistä georgialaisviineistä tyystin.
torstai 18. kesäkuuta 2009
Juhannuksen edellä
Vapaan maailman katseet ja sympatiat ovat iranilaisten opiskelijoiden puolella, mutta lähipäivinä tai -viikkoina on kuitenkin todennäköisemmin odotettavissa verilöyly kuin uusi värillinen vallankumous. Iranilaiset lienevät saaneet innostusta Libanonin vaalituloksesta ja ehkä myös Obaman puheesta, kuten niin moni arvailee, mutta tyytymättömyys Ahmadinejadin diktatuuria ja väärin suunnattua resurssien käyttöä kohtaan on ollut kouriintuntuvaa Iranin koulutetumpien luokkien piirissä jo pitkään.
BBC on julkaissut erittäin mielenkiintoisen artikkelin Iranin tilanteesta ja siitä, missä oloissa kansalaisvaikuttaminen ja katuvallankumous voi onnistua ja milloin taas ei. Iranin uutiskuvista voi havaita saman kuin Libanonissakin. Demokratian ja vapauden kannattajilla on coolimmat aurinkolasit kuin pamputtajillaan, kun taas demokratian ja vapauden vastustajilla on matalat otsat ja epäsiistit sänkiparrat.
Olen aloittanut uuden turvataloni kalustamisen harjoittamalla eettistä kuluttamista. Olen valinnut varusteiden valinnat alkuperämaiden demokraattisuuden ja vapausasteen mukaan. Niinpä hylkäsin Venäjällä ja Kiinassa tehdyt lasit sekä vietnamilaiset aterimet. Suomalaisia ja virolaisia tuotteita ei enää tunnu löytyvän mistään, joten tyydyin ostamaan Puolassa, Turkissa ja Thaimaassa valmistettuja kotitaloustarpeita. Ne olivat eettisimpiä valmistusmaita, joita löysin.
Palasin Suomeen viikko sitten lauantaina aurinkoisesta Ammanista. Suomessakin oli vielä lauantaina aurinkoista ja kaiken huipuksi Helsingin keskustan katuja väritti sambakarnevaali. Mutta ei aikaakaan kun vähän karnevaalin päätyttyä taivaalta alkoi tulla kaatamalla vettä ja siitä lähtien onkin vallinnut joitain auringon pilkahduksia lukuun ottamatta koleus ja kalseus. Suomen kesä on vaihteleva.
BBC on julkaissut erittäin mielenkiintoisen artikkelin Iranin tilanteesta ja siitä, missä oloissa kansalaisvaikuttaminen ja katuvallankumous voi onnistua ja milloin taas ei. Iranin uutiskuvista voi havaita saman kuin Libanonissakin. Demokratian ja vapauden kannattajilla on coolimmat aurinkolasit kuin pamputtajillaan, kun taas demokratian ja vapauden vastustajilla on matalat otsat ja epäsiistit sänkiparrat.
Olen aloittanut uuden turvataloni kalustamisen harjoittamalla eettistä kuluttamista. Olen valinnut varusteiden valinnat alkuperämaiden demokraattisuuden ja vapausasteen mukaan. Niinpä hylkäsin Venäjällä ja Kiinassa tehdyt lasit sekä vietnamilaiset aterimet. Suomalaisia ja virolaisia tuotteita ei enää tunnu löytyvän mistään, joten tyydyin ostamaan Puolassa, Turkissa ja Thaimaassa valmistettuja kotitaloustarpeita. Ne olivat eettisimpiä valmistusmaita, joita löysin.
Palasin Suomeen viikko sitten lauantaina aurinkoisesta Ammanista. Suomessakin oli vielä lauantaina aurinkoista ja kaiken huipuksi Helsingin keskustan katuja väritti sambakarnevaali. Mutta ei aikaakaan kun vähän karnevaalin päätyttyä taivaalta alkoi tulla kaatamalla vettä ja siitä lähtien onkin vallinnut joitain auringon pilkahduksia lukuun ottamatta koleus ja kalseus. Suomen kesä on vaihteleva.
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Lisää Ammanista
Tiistaina oli Jordanian nykyisen kuninkaan valtaistuimelle nousemisen kymmenvuotisjuhla, joka oli tietysti iso kansallinen tapahtuma. Myös Ammaniin on tullut runsaasti uusia kivoja paikkoja, kahviloita, baareja ja vesipiippupaikkoja. Useimmissa on nykyisin ilmainen langaton netti ja vaikka Jordania onkin kaikessa kalliimpi kuin Libanon ja Syyria niin eivät hinnat mitään tolkuttomia ole. Niinpä olen istunut kirjoittelemassa puhtaaksi töitä ja muita papereita mitä miellyttävimmissä paikoissa, käynyt elokuvissa, tavannut kontakteja, vieraillut järjestöissä ja palestiinalaisten alueilla.
Ns. palestiinalaisleirejä on hieman vaikea mieltää pakolaisleireiksi, ne kun ovat oikeastaan kaupunginosia ja palestiinalaisia on puolet Jordanian väestöstä. Useimmilla heistä on Jordanian kansalaisuus ja täydet kansalaisoikeudet. Kuningatarkin on palestiinalainen. Muiden alueiden palestiinalaiset voivat vain unelmoida asemasta ja oikeuksista, jotka Jordanian palestiinalaisilla on.
Jordaniassa Libanonin vaalitulokset on tietysti otettu vastaan suurella huojennuksella. Hizbullahin tappio keikauttaa painoa myös Jordanian islamistisessa oppositiossa, Muslimiveljeskunnassa, radikaalimmilta maltillisemmille. Kaikkialla arabimaailmassa keskiluokan ja koulutettujen parissa näkyy Libanonin vaalitulosten jälkeen tietty itsetunnon kohoaminen. Demokratia ja liberaalit arvot voivat sittenkin pärjätä Hizbullahin ja sen liittolaisten tolkutonta uhoa ja aseiden kalistelua vastaan, eikä kyse enää ole edes siitä, että heti syytettäisiin "Bushin agendan edustamisesta".
Tänään on Iranin presidentinvaalit, joten huomisesta lähtien voidaan lähteä jo huomattavasti selvemmin merkein ennustamaan Lähi-idän lähitulevaisuuden kehitystä, josta niin paljon riippuu. Ikävä kyllä Iranin vaalit eivät tule olemaan Libanonin vaalien tavoin demokraattiset ja rehelliset. Opiskelijoiden protestit ja Teheranissa vallitseva suuri tyytymättömyys Ahmadinejadin mahdilaiseen hihhulointiin eivät tule ratkaisemaan vaalituloksia, vaan Iranin presidentin valinta riippuu viimeiseen asti pienen konservatiivisen eliitin valtataistelusta.
Vaikka Ahmadinejad pysyisi ajatollah Khamenein suosikkina loppuun asti, hänen valintansa ei sittenkään ole kiveen hakattu, sillä myös konservatiivisessa papistossa ja kauppiaspiireissä Ahmadinejadia kohtaan tunnetaan syvää tyytymättömyyttä. Esimerkkinä tästä on opportunistin ja vanhan ketun Rafsanjanin iranilaisittain skandalöösi ulostulo Khameneille suunnatun avoimen kirjeen muodossa. Kirje on jo paljastanut Iranin eliitin sisällä kulkevia rintamalinjoja, joissa mahdilaiset salaliittolaiset tukevat Ahmadinejadia kun taas perinteisemmät konservatiivit, liberaaleista puhumattakaan, inhoavat häntä syvästi.
Jos Iranissa tulee vaalien jälkeen ilmaan muutoksia, voidaan alkaa suhtautua hieman optimistisemmin myös Palestiinan tulevaisuuteen. On kuitenkin vielä aivan liian aikaista ryhtyä optimistiksi. Libanoninkin tilanne on vielä kaikin tavoin hauras. Iranin vaalitulos vaikuttaa siihenkin, mitä Hizbullah tulee tekemään tulevina viikkoina ja kuukausina - selvää on kuitenkin, ettei se tule vapaaehtoisesti luopumaan aseistaan eikä agendastaan. Toisella puolen rajaa taas kyräilee toinen spoileri, Netanyahu, joka saattaa vielä keksiä hyökätä Libanoniin uudelleen ja siten jälleen, kuten vuonna 2006, mitätöidä länsimielisten vaalivoiton potentiaaliset seuraukset. Provokaatioita riittää aina.
Ns. palestiinalaisleirejä on hieman vaikea mieltää pakolaisleireiksi, ne kun ovat oikeastaan kaupunginosia ja palestiinalaisia on puolet Jordanian väestöstä. Useimmilla heistä on Jordanian kansalaisuus ja täydet kansalaisoikeudet. Kuningatarkin on palestiinalainen. Muiden alueiden palestiinalaiset voivat vain unelmoida asemasta ja oikeuksista, jotka Jordanian palestiinalaisilla on.
Jordaniassa Libanonin vaalitulokset on tietysti otettu vastaan suurella huojennuksella. Hizbullahin tappio keikauttaa painoa myös Jordanian islamistisessa oppositiossa, Muslimiveljeskunnassa, radikaalimmilta maltillisemmille. Kaikkialla arabimaailmassa keskiluokan ja koulutettujen parissa näkyy Libanonin vaalitulosten jälkeen tietty itsetunnon kohoaminen. Demokratia ja liberaalit arvot voivat sittenkin pärjätä Hizbullahin ja sen liittolaisten tolkutonta uhoa ja aseiden kalistelua vastaan, eikä kyse enää ole edes siitä, että heti syytettäisiin "Bushin agendan edustamisesta".
Tänään on Iranin presidentinvaalit, joten huomisesta lähtien voidaan lähteä jo huomattavasti selvemmin merkein ennustamaan Lähi-idän lähitulevaisuuden kehitystä, josta niin paljon riippuu. Ikävä kyllä Iranin vaalit eivät tule olemaan Libanonin vaalien tavoin demokraattiset ja rehelliset. Opiskelijoiden protestit ja Teheranissa vallitseva suuri tyytymättömyys Ahmadinejadin mahdilaiseen hihhulointiin eivät tule ratkaisemaan vaalituloksia, vaan Iranin presidentin valinta riippuu viimeiseen asti pienen konservatiivisen eliitin valtataistelusta.
Vaikka Ahmadinejad pysyisi ajatollah Khamenein suosikkina loppuun asti, hänen valintansa ei sittenkään ole kiveen hakattu, sillä myös konservatiivisessa papistossa ja kauppiaspiireissä Ahmadinejadia kohtaan tunnetaan syvää tyytymättömyyttä. Esimerkkinä tästä on opportunistin ja vanhan ketun Rafsanjanin iranilaisittain skandalöösi ulostulo Khameneille suunnatun avoimen kirjeen muodossa. Kirje on jo paljastanut Iranin eliitin sisällä kulkevia rintamalinjoja, joissa mahdilaiset salaliittolaiset tukevat Ahmadinejadia kun taas perinteisemmät konservatiivit, liberaaleista puhumattakaan, inhoavat häntä syvästi.
Jos Iranissa tulee vaalien jälkeen ilmaan muutoksia, voidaan alkaa suhtautua hieman optimistisemmin myös Palestiinan tulevaisuuteen. On kuitenkin vielä aivan liian aikaista ryhtyä optimistiksi. Libanoninkin tilanne on vielä kaikin tavoin hauras. Iranin vaalitulos vaikuttaa siihenkin, mitä Hizbullah tulee tekemään tulevina viikkoina ja kuukausina - selvää on kuitenkin, ettei se tule vapaaehtoisesti luopumaan aseistaan eikä agendastaan. Toisella puolen rajaa taas kyräilee toinen spoileri, Netanyahu, joka saattaa vielä keksiä hyökätä Libanoniin uudelleen ja siten jälleen, kuten vuonna 2006, mitätöidä länsimielisten vaalivoiton potentiaaliset seuraukset. Provokaatioita riittää aina.
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Vaalien jälkeen
Libanonin vaalitulos osoitti maalta harvinaista demokraattista kypsyyttä. Opposition tärkeimmät johtajat näyttävät myös ainakin retorisesti hyväksyvän selvän vaalituloksen. Sekä Hizbullah että Amal ovat ilmoittaneet tunnustavansa tappion. Voittajien leiristä sekä Tulevaisuusliikkeen johtaja Saad Hariri että druusijohtaja Walid Jumblatt ovat kiirehtineet ojentamaan käden opposition suuntaan sekä kehottaneet kannattajiaan olemaan liian provosoivasti juhlimatta voittoa.
Beirutissa normaali elämä on palannut kaduille, suurin osa kaupoista ja kahviloista avannut pikkuhiljaa iltapäivällä, vaikka tänään onkin lomapäivä. Loman julistamisen tarkoituksena on ehkäistä yhteenottoja erityisesti Beirutissa, sillä ihmiset jäävät vielä päiväksi sukulaisiin kotikylille. Joitain tulevaisuusnuorison sinilippuisia autoja ajeli torvet soiden pitkin Hamraa, uhmaten siten Haririn nimenomaista kehotusta olla juhlimatta voittoa.
Huonoksi häviäjäksi on osoittautunut lähinnä kenraali Michel Aoun, joka on siirtynyt kannattajineen murjottamaan tappiota. Kristityt antoivat äänensä vielä paljon odotettua selvemmin maalis-14-liittoumalle, mikä nyt vaalien jälkeen saattaa Aounin mahtipontisen uhon entistä naurunalaisempaan valoon. Ei tullutkaan kolmatta tasavaltaa... 80-vuotias Aoun saanee myös heittää haaveet ikuisesta unelmastaan päästä presidentiksi ja kalifiksi.
Vielä eilen Hizbullah julisti, että vaaleissa on kysymys siitä, että Libanonin kansa päättää kansanäänestyksessä tuen antamisesta vastarinnan eli Hizbullahin aseille. Tänään on tietysti aivan eri ääni kellossa. Vaaleissa ei ollutkaan lainkaan kyse Hizbullahin aseista, ja niistä ei myöskään tulla keskustelemaan vaalien jälkeen, ilmoitti "Jumalan puolue".
Suurin osa libanonilaisista ystävistäni, jotka kannattivat maalis-14-liittoumaa, on hymyillyt koko päivän ja viestit ovat sinkoilleet chatissä ja sähköposteissa. Ne, jotka kannattivat maalis-8-liittoumaa, ovat olleet nyt paljon varovaisempia lausunnoissaan. Aounin kannattajien illuusiot näyttävät hajonneen rankimmin. Muille maalis-8:n kannattajille vaalitulos ei oikeastaan tuo mitään muutosta. Hizbullahilla on aseensa ja nekin amalilaiset, jotka eivät Hizbullahista erityisemmin pidä, pysyvät linjassa shiialaisen solidaarisuuden nimeen.
Kahviloissa puidaan innolla politiikkaa, mutta pääosin hymyssä suin. Ehkä pettyneet ovat jääneet kotiin murjottamaan. SSNP:n kantapaikassa näkyykin happamia naamoja ja aggressiivisesti murjottavia nuoriamiehiä. Solidèren läpi on miellyttävää kävellä nyt kun ei ole enää telttoja, piikkilankoja ja yrmyileviä militantteja. Kunpa vain kaikki tosiaan hyväksyisivät vaalitulokset ja väkivallalta vältyttäisiin. Tripolissa kuuluu räjähtäneen kranaatti, mutta toivottavasti nämä pienet välikohtaukset jäävät yksittäisiksi.
Ulkomailla Libanonin vaalitulos on herättänyt kahtalaisia reaktioita. Varsinkin länsimaissa ja kaikissa muissa arabimaissa paitsi Syyriassa maalis-14:n voitto merkinnee ennen kaikkea helpotuksen tunnetta. Kolme valtiota lienee pettyneitä tulokseen: Iran, Syyria ja Israel. Viime mainittu siksi, että länsimielisten voitto Libanonin vaaleissa tekee entistä hankalammaksi revanssin hankkimisen huono-onnisesta kesän 2006 sodasta. Israelin nykyhallituksen ensilausunnot kuvastavatkin kaunaista pettymystä, että Libanonia ei päästykään julistamaan roistovaltioksi.
Merkillistä on niiden länsimaisten toimittajien pettymys, jotka olivat niin varmoja, että Libanonin vaaleissa on kysymys Amerikan politiikasta ja siitä, että "arabikatu hautaa nyt Bushin ainoankin lyhyeksi jääneen onnistumisen Lähi-idässä". Herätys! Bush on menneen talven lumia ja toisaalta eivät libanonilaiset vaaleissaan äänestäneet myöskään Obaman Kairossa esittämien lupauksien uskottavuudesta, kuten jotkut toimittajat tuntuvat kuvittelevan. Kyllä libanonilaiset äänestäessään ajattelivat ensisijaisesti oman maansa politiikkaa, eivät Amerikkaa.
Beirutissa normaali elämä on palannut kaduille, suurin osa kaupoista ja kahviloista avannut pikkuhiljaa iltapäivällä, vaikka tänään onkin lomapäivä. Loman julistamisen tarkoituksena on ehkäistä yhteenottoja erityisesti Beirutissa, sillä ihmiset jäävät vielä päiväksi sukulaisiin kotikylille. Joitain tulevaisuusnuorison sinilippuisia autoja ajeli torvet soiden pitkin Hamraa, uhmaten siten Haririn nimenomaista kehotusta olla juhlimatta voittoa.
Huonoksi häviäjäksi on osoittautunut lähinnä kenraali Michel Aoun, joka on siirtynyt kannattajineen murjottamaan tappiota. Kristityt antoivat äänensä vielä paljon odotettua selvemmin maalis-14-liittoumalle, mikä nyt vaalien jälkeen saattaa Aounin mahtipontisen uhon entistä naurunalaisempaan valoon. Ei tullutkaan kolmatta tasavaltaa... 80-vuotias Aoun saanee myös heittää haaveet ikuisesta unelmastaan päästä presidentiksi ja kalifiksi.
Vielä eilen Hizbullah julisti, että vaaleissa on kysymys siitä, että Libanonin kansa päättää kansanäänestyksessä tuen antamisesta vastarinnan eli Hizbullahin aseille. Tänään on tietysti aivan eri ääni kellossa. Vaaleissa ei ollutkaan lainkaan kyse Hizbullahin aseista, ja niistä ei myöskään tulla keskustelemaan vaalien jälkeen, ilmoitti "Jumalan puolue".
Suurin osa libanonilaisista ystävistäni, jotka kannattivat maalis-14-liittoumaa, on hymyillyt koko päivän ja viestit ovat sinkoilleet chatissä ja sähköposteissa. Ne, jotka kannattivat maalis-8-liittoumaa, ovat olleet nyt paljon varovaisempia lausunnoissaan. Aounin kannattajien illuusiot näyttävät hajonneen rankimmin. Muille maalis-8:n kannattajille vaalitulos ei oikeastaan tuo mitään muutosta. Hizbullahilla on aseensa ja nekin amalilaiset, jotka eivät Hizbullahista erityisemmin pidä, pysyvät linjassa shiialaisen solidaarisuuden nimeen.
Kahviloissa puidaan innolla politiikkaa, mutta pääosin hymyssä suin. Ehkä pettyneet ovat jääneet kotiin murjottamaan. SSNP:n kantapaikassa näkyykin happamia naamoja ja aggressiivisesti murjottavia nuoriamiehiä. Solidèren läpi on miellyttävää kävellä nyt kun ei ole enää telttoja, piikkilankoja ja yrmyileviä militantteja. Kunpa vain kaikki tosiaan hyväksyisivät vaalitulokset ja väkivallalta vältyttäisiin. Tripolissa kuuluu räjähtäneen kranaatti, mutta toivottavasti nämä pienet välikohtaukset jäävät yksittäisiksi.
Ulkomailla Libanonin vaalitulos on herättänyt kahtalaisia reaktioita. Varsinkin länsimaissa ja kaikissa muissa arabimaissa paitsi Syyriassa maalis-14:n voitto merkinnee ennen kaikkea helpotuksen tunnetta. Kolme valtiota lienee pettyneitä tulokseen: Iran, Syyria ja Israel. Viime mainittu siksi, että länsimielisten voitto Libanonin vaaleissa tekee entistä hankalammaksi revanssin hankkimisen huono-onnisesta kesän 2006 sodasta. Israelin nykyhallituksen ensilausunnot kuvastavatkin kaunaista pettymystä, että Libanonia ei päästykään julistamaan roistovaltioksi.
Merkillistä on niiden länsimaisten toimittajien pettymys, jotka olivat niin varmoja, että Libanonin vaaleissa on kysymys Amerikan politiikasta ja siitä, että "arabikatu hautaa nyt Bushin ainoankin lyhyeksi jääneen onnistumisen Lähi-idässä". Herätys! Bush on menneen talven lumia ja toisaalta eivät libanonilaiset vaaleissaan äänestäneet myöskään Obaman Kairossa esittämien lupauksien uskottavuudesta, kuten jotkut toimittajat tuntuvat kuvittelevan. Kyllä libanonilaiset äänestäessään ajattelivat ensisijaisesti oman maansa politiikkaa, eivät Amerikkaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)