Diyarbakır

Taitoin tänään pitkän taipaleen Kappadokiasta ensin Kayseriin autokorjaamolle, jonka kanssa on sovittu tietyistä asioista sinä aikana, jona matkustan matkakumppanini kanssa turkkilaisella autolla kaakossa. Sitten Kayserista Gürünin, Malatyan ja Elâzığin kautta illaksi Diyarbakıriin. Suurin osa matkasta kulki keskisen Anatolian avoimien ylänköjen halki, jotka vaihtelivat viheriöivistä aroista ja pelloista karuiksi kaluttuihin puoliaavikoihin, kaikki kukkulaisessa maastossa. Laaksonpohjissa oli vehreitä poppelilehtoja sekä oliivi- ja aprikoosipuutarhoja. Joissain paikoin kukkuloita on pyritty uudelleenmetsittämään ja niillä kasvoi nuorta mänty- ja lehtikuusimetsää. Joissain paikoin on jäljellä alkuperäistä pensaskokoista tammimetsää.

Malatyan jälkeen maisemaa hallitsivat Eufratin ja Tigrisin laaksoihin luodut massiiviset tekojärvet, jotka ovat osa köyhän Itä-Anatolian kehittämisohjelmaa, mutta uhkaavat puolestaan Syyrian ja Irakin hupenevia vesivaroja. Ennen harvinaiset armenianlokit ovat lisääntyneet huomattuaan kansoittaa uusia tekojärviä, mutta samalla arvokkaita arkeologisia kohteita on uponnut veden alle. Tekojärvien rannoille on näköjään yritetty rakentaa myös paikallismatkailukohteita hotelleineen ja uimarantoineen. 

Malatya on muuttunut moderniksi ja siistiksi vilkkaaksi turkkilaiseksi kaupungiksi, jossa kuuli vielä enimmäkseen turkin kieltä. Se onkin eräänlainen rintamakaupunki, jossa kansallismieliset ja muukalaisvihamieliset tunteet ovat viime vuosina eläneet voimakkaina, kuten joidenkin vuosien takainen kristillisen kustantajan raaka murha osoitti. 

Malatyasta itään alkaa sen sijaan Kurdistan. Jossain Malatyan paikkeilla ylittyy viimeistään myös Euroopan nykyinen itäraja. Vaikka Itä-Anatoliassakin kehitys viimeisten neljän vuoden aikana on muuttanut kaupunkien ja kylien kuvaa huomattavasti, täällä ollaan kuitenkin yhä paljon jäljessä Keski-Turkista, puhumattakaan lännestä. Viimeistään Diyarbakırissa, joka lienee Turkin lähi-itämäisin kaupunki, huomaa tulleensa eurooppalaisesta Turkista orientaaliseen. Yhä useammilla naisilla on huivi, katujen reunoilla on jo roskia - joskin paljon vähemmän kuin edellisellä käynnilläni neljä vuotta sitten - ja yleinen elämänmeno basaareissa ja lokantoissa muistuttaa enemmän Syyriaa tai Pohjois-Irakia kuin suurinta osaa Turkista. Useimmat ravintolat eivät tarjoile alkoholia, vaikka kaupoista sitä kyllä saa. Kaduilla, ravintoloissa ja musiikkikaupoissa kuulee varsin vähän turkkia ja enimmäkseen kurmandžia. Läpi 2000-luvun kurdinkielinen opetus ja mediatuotanto ovat lisääntyneet Turkissa ja nyt hallitus suunnittelee yhden Turkin valtiontelevision kanavista muuttamista kokonaan kurdinkieliseksi. Jo neljä vuotta sitten kirjakaupoista sai ongelmitta kirjallisuutta kurmandžiksi - myös poliittista ja arkaluontoista. 

Päädyimme illalliselle ja oluelle ravintolaan, jossa vietettiin paikallisen lukion päättäjäisjuhlia. Laulajapoika syntetisaattoreineen lauloi vain kurdiksi, mutta juonsi turkiksi, ja ihmiset tanssivat dabkeä. Monissa pöydissä virtasi raki, olut tai viini, mutta suurempi osa pöydistä oli alkoholittomia. Vain yhdellä vanhemmalla naisella koko salissa oli huivi. Televisioruuduista seurattiin samaan aikaan Turkin ja Sveitsin välistä jalkapallo-ottelua. Ironista kyllä, Sveitsin ensimmäisen maalin taisi tehdä etninen turkkilainen.