Lapissa ja Ruijassa III

Kesäkuun 2023 pohjoisenmatkan kahtena viimeisenä matkapäivänä ajoimme Suomen halki. Ensimmäisenä päivänä Utsjoelta Haaparantaan ja toisena Haaparannasta Helsinkiin. Se tarkoitti tietysti tarpeettoman paljon autossa istumista, mutta minkäs teit, kun kaikilla oli syynsä olla etelässä perjantai-illaksi. 

Teimme toki monta luontopysähdystä ja pari kulttuuripysäkkiäkin. Eräällä tunturikoivikkoa käsittävällä pysähdyksellä tapasimme asuntoautolla matkalla olleen ranskalaisen lintuharrastajan, joka oli pitkän linjan Lapin-ystävä ja matkalla sinne, mistä me olimme palaamassa. Hän mainitsi kuvanneensa suokukkoja ja taviokuurnia - jälkimmäisiä Kaamasen Neljän tuulen tuvalla. Matkan varren vesistöissä suurin osa vesilinnuista oli jo pesimässä ja piilossa. Oli kuuma kesäpäivä. Telkkiä näkyi jonkin verran - ja yksi uivelo. Neljän tuulen tuvalla oli tosiaan taviokuurnia ruokinnalla, joka ilmeisesti on turisteja varten ympärivuotista. Oli myös urpiaisia, viherpeippoja, talitinttiä, käpytikkaa jne. Naapuripöydästä tuli lappilainen linturengastaja avautumaan lajiston muutoksista.

Samaa maantietä etelään Kaamasten bensiksellä taisi olla matkan ylihintaisin polttoaine - epäilemättä siksi, että kyseinen paikka oli ainoa pitkällä matkalla. Matka jatkui Inarin ja Ivalon kautta. Siinä välissä näkyi vähän myös Inarijärveä. Saariselän ja Vuotson maisemissa tehtiin myös luontopysäkkejä. Ennen Sodankylää käytiin Ilmakkijärven lintutornilla. Ilmakkiaavalla oli kukassa raatetta ja kaksi kurkea kahlaili kauempana. Paikalla on havaittu kunnioitettava määrä harvinaisia lajeja, mutta nyt äänessä oli vain tavanomaisia pajulintuja, punakylkiä, järrejä ja pajusirkkuja. Muutama mustalintu kellui järvellä.

Sodankylään satuimme samaan aikaan elokuvafestivaalien kanssa, joten paikkakunta oli hämmästyttävän toimeliaisuuden ja sosiaalisen hyörinän vallassa. Ensimmäiseksi manifestoituneessa pizzeriassa oli niin paljon jonoa, että päädyimme kävelemään keskustan läpi ja syömään ähkyburgerin nimellä markkinoidut kulinariteetit ruokakojusta.

Rovaniemen pohjoispuolella joulupukinmaassa ylitimme napapiirin jälleen, tällä kertaa pohjoisesta etelään. Kuin symbolisena osoituksena tästä paikalla lauloivat samanaikaisesti järripeippo ja peippo. Tavallista peippoa ei ollutkaan juuri näkynyt sitten Tornionlaaksosta lähdön - ja tästä eteenpäin järripeippo katosi nopeasti lajistosta. Rovaniemen eteläpuolella käväisimme vielä Niskanperän lintutornilla järvimaisemassa, joka olisi ihan hyvin voinut olla Etelä-Suomessa. Törmä- ja haarapääskyjä lenteli vetten yllä. Tervolan alueella näytämme pysähtyneen kolmesti ja sieltä tuli matkan ensimmäinen ja ainoa teeri.

Illaksi saavuttiin Haaparannan Kukkolaan, saunottiin ja syötiin viimeiset naudanlihat argentiinalaisella punaviinillä alas huuhtoen. Mökin ulkopuolella hyttyset olivat väijyssä sankkoina verenhimoisina pilvinä. Tämä muutos oli tapahtunut runsaassa viikossa, sillä menomatkalla Kukkolassa oli ollut keskiyölläkin miellyttävän hyttysvapaata.

Viimeisen päivän ajotaivalkin oli pitkä ja illaksi haluttiin Helsinkiin, joten Oulussa ei tällä kertaa pysähdytty. Liminganlahtea emme sen sijaan malttaneet jättää väliin vaan teimme sinne luontopysähdyksen, joka tuotti tavanomaisia kosteikkolajeja, paljon soidintavia taivaanvuohia sekä jonkin verran muita kahlaajia ja sorsalintuja. Kaksikin merikotkaa lipui yli. Limingan pelloilla oli mustavariksia.

Sen päivän lounaspizzat syötiin Kärsämäellä, joka taitaa olla etelän ja pohjoisen välisen suoran matkareitin ainoa paikkakunta, jonka keskustan läpi tie kulkee. Pihtiputaalla, Viitasaarella ja Äänekoskella pysähdyttiin hetkittäin metsäpaikkoihin. Sitten olemme näemmä ajaneet pitkään pysähtymättä kunnes Hartolassa ja Heinolassa on ollut tauot. Mäntsälän alueella taukopaikalla tuli korppi tervehtimään, pesästään huolestuneen varispariskunnan ahdistelemana. Sitten syrjälenkki Hyvinkäälle jättämään veljeni kotiovelleen ja lopuksi Helsinkiin, jotta puolisoni pääsi perjantai-illan rientoihin Kallioon. Itse kaipasin näiden ajorupeamien jälkeen hieman unta.

Lauantaina kävin ostamassa erään ystäväni Valko-Venäjästä kirjoittaman kirjan ja tapasin sitten samaisen ystävän lounaalla Hesarin bosnialaisessa ravintolassa. Sain tietää Helsingissä olevan yhä ainakin kolme paikkaa, joista tuopin voi saada vitosella. Muutoin elämme jo perin ankeita aikoja sen suhteen, mihin työtä tekevällä ihmisellä on enää Pohjoismaissa varaa. Niillähän ei ole mitään hätää, jotka saavat kaiken takaisin Kelasta hinnoista riippumatta.

Sunnuntaina lensin Istanbuliin ja sieltä edelleen Islamabadiin. Täällä tuli vastaan tukahduttava lähes 50 asteen lämpötila. Islamabadissa olikin ollut toukokuun loppuun saakka sangen miellyttävä kesäsää, mutta kesäkuun kaksi viimeistä viikkoa olivat toista maata. Olo helpotti vain hetkellisesti  yksittäisten monsuunisateiden langettua. Yölläkin ulos astuminen tuntui kuin saunaan olisi mennyt. 

Lämpötilat ja Swarovski-kiikareideni fokusrullan rikkoutuminen ovat haitanneet luonnossa liikkumista viime viikkoina, mutta viime viikonloppuna menin sentään Rawaljärvelle, koska pakistanilainen lintuharrastaja oli sieltä edellisviikolla löytänyt pitkäpyrstöjassanan. Jassanaa ei löytynyt, mutta sen sijaan kolme kultakurppoa, kapustahaikara, kolme mustapikkuhaikaraa, lukemattomia silkki-, lehmä- ja yöhaikaroita, huuteleva jakobiinikäki, pikkuparvi harmaasiipikottaraisia ja muuta mukavaa löytyi. Yllättävää kyllä myös ilmeisesti jo syysmuutolla olevia metsävikloja ja naurulokkeja.