Romaanitrilogiani kirjat saatavilla verkkokaupasta nyt sekä painettuina kirjoina että e-kirjoina.
Titaanien aika -trilogian kolme kirjaa kertovat Mikael Corvinin, 27-vuotiaan jatko-opiskelijan ja aloittelevan opettajan eeppisestä matkasta halki kuolemanjälkeisen elämänsä maailmojen, kertoen samalla myös ihmiskunnan tarinan.
Ensimmäinen kirja (Titaanien aika) keskittyy nuoruuteen, uteliaisuuteen ja kasvamiseen. Ensin keinotekoisen kelluvan kaupungin viattomuuteen valmiissa maailmassa, sitten teini-iän pyrkimyksiin kohti itsenäisyyttä ja identiteettiä valtamerisaarella. Saarelaisten salaisuudet, alkaen siitä, keitä he oikeastaan ovat, alkavat keriytyä auki samalla kun he tekevät myös pelottavampia ja ahdistavampia löytöjä.
Toinen kirja (Elysion) seuraa Mikaelin ja hänen kumppaniensa matkaa halki Elysionin uuden maailman. Tässä kirjassa asiat muuttuvat vakavammiksi, sillä maailmaa repivät kolmen vastakkaisen sääntökunnan väliset konfliktit. Viholliset osoittautuvat aiempia vaarallisemmiksi ja sankarien ystävyys ja lojaalisuus joutuvat koetukselle heidän saadessaan selville asioita menneisyydestään.
Kolmas kirja (Sangriala) vie sankarit Elysionin suurenmoiseen pääkaupunkiin Sangrialaan ja samalla myös vallan, politiikan ja uskonnon korkeampiin kerrostumiin. Sangrialasta tulee sääntökuntien sodan viimeinen näyttämö, mutta myös paikka, jossa sankarien pitää saattaa päätökseen oma henkilökohtainen tehtävänsä kadonneiden lasten pelastamiseksi.
Kokonaisuudessaan trilogian voi lukea eeppisenä fantasiaseikkailuna – tai sitten vertauskuvannollisena tarinana ihmisyydestä. Kunkin kirjan voi lukea itsenäisenä teoksena, mutta ne täydentävät toisiaan siten, että vasta kolmas kirja antaa lopulliset vastaukset eräisiin ensimmäisen kirjan suurista kysymyksistä.
Näin muuan lukija kuvasi trilogiaa luettuaan vuonna 2020 julkaistun englanninkielisen version:
”Sain juuri eilen päätökseen fantastisen kirjasi enkä voi kyllin sanoa, kuinka suurenmoinen kirja se on kelle tahansa lukijalle, nuorelle tai vanhalle.
Tarinasi kehittyvät läpi kirjojen ja tulevat lopussa erittäin palkitsevaan loppuratkaisuun. Viimeisissä luvuissa on useita dramaattisia paljastuksia. Tämä on olennainen piirre menestykselliselle jännitys-, fantasia-, mysteeri-, romanssi- ja seikkailukirjailijalle ja tässä teoksessa olet yhdistänyt kaikki nuo ominaisuudet.
Pidin erityisesti siitä, että lukija sai seurata Mikaelin ajatuksia hänen turvautuessaan strategiseen ongelmanratkaisuun, neuvottelutaitoihin sekä arvioihinsa toisten mielistä ja motiiveista. Syvä ja laaja-alainen maailmankokemuksesi ja ensyklopedinen tietämyksesi heijastuvat Mikaelin tarinaan. Lukija oppii kaikenlaista hyvää kirjan lukemisesta. Mikaelin saavuttaessa tarinan myötä kypsyyttä ja ymmärrystä, niin saavuttaa myös lukija.
Juuri kuten mainitsit, kuvittelin kirjaa lukiessani mielessäni animen ja graafisen mangaromaanin piirroksia. Kuvittelin myös näytöksiä elokuvatuotantoon. Olet luonut niin monia originellin kiehtovia skenaarioita. Kirjasi on niin antoisa niin monella tasolla – viihteenä, draamana, toimintana, uusina maailmoina ja ihmiskuvauksina, filosofisena kehittelynä ja henkilöiden kehittymisenä. Sankareistasi tulee tarinan myötä parempia ihmisiä ja lukijastakin tulee heidän kanssaan parempi ihminen.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti