Palmyra

Viime viikonloppuna olin Palmyrassa, joka on Syyrian autiomaan suurin keidas. Palmyra (arabiaksi Tadmur) on kuuluisa antiikin aikaisista raunioistaan, joista suurin osa roomalaisajalta. Palmyran laidalla kohoaa kukkulan huipulla keskiaikainen Fakhreddinin linna, arabien rakennuttama Salahaddinin seuraajien aikana. Myös itse keidas - taatelipalmulehtoja, joissa myös oliivipuita, granaattiomenia ja viikunoita - on näkemisen arvoinen. 

Palmyran keitaasta vähän matkaa pohjoisen suuntaan on suojelualue, jossa sinnittelee sukupuuton partaalla erittäin uhanalaisen töyhtöiibiksen itäisen populaation viimeinen luonnonvarainen yhdyskunta. Yhdyskunta löytyi vasta 2000-luvun alussa. Vuonna 2006 onnistuttiin satelliittijäljittimin selvittämään, että Palmyran linnut talvehtivat Etiopian ylämailla. Iibisyhdyskunnan lähialueella on myös yksi Syyrian viimeisistä jäljellä olevista hanhikorppikotkayhdyskunnista. 

Tien varressa kohti iibisaluetta on pieni kosteikko nimeltä Sed Wadi Abyad, sananmukaisesti käännettynä "valkoisen laakson lätäkkö". Viime viikonloppuna koko lampi oli kuivunut, mutta lammen reunamien runsaat tamariskipensaikot ja arundaruovikot olivat vihreinä ja kuhisivat lintuja. Joka toisessa tamariskissa lauloi vaaleakultarinta ja lisäksi pensaikossa oli runsaasti muita hyönteissyöjälintuja, varsinkin muuttomatkalla levähtäviä. Vähän kuin vahingossa tulin ilmeisesti tehneeksi Syyrian ensimmäisen havainnon kenttäkerttusesta, joka on mitä ilmeisimmin vain läpimuuttaja. Muita mielenkiintoisia lintuja pensaikossa: useita ruostepyrstöjä, runsaasti pikku-, mustaotsa- ja valko-otsalepinkäisiä jne. Lepinkäisten runsas läpimuutto on tyypillistä Syyrian toukokuulle ja niitä näkyikin joka puolella. Pensaikon yläpuolella parveili suurin määrin pääskyjä ja kiitäjiä, joukossa 35 pikkukiitäjää, joka laji ei ole Syyriassa aivan yleinen. Vierailun aikana Sed Wadi Abyadin ylitti myös neljä pikkukorppikotkaa ja yksi käärmekotka. 

Toiseen suuntaan Palmyrasta, Eufratin laaksossa sijaitsevaan Dayr az-Zawrin kaupunkiin vievän tien varressa on Talilan suojelualue, jossa vierailija pääsee näkemään, millaista suurin osa Syyrian arosta, badiasta, on ollut ennen kuin vuohien ja lampaiden ylilaidunnus on muuttanut sen kaikilla suojelemattomilla alueilla nykyisenkaltaiseksi aavikoksi. Vielä huhtikuussa Talila oli vihreää ruohoaroa. Jo nyt toukokuussa aurinko oli porottanut alueen ruskeaksi ja kuivaksi, mutta erona aavikkoon Talilan aro on lyhyen ruohon ja harvojen pensaiden peitossa. 

Vierailijat käyvät Talilassa nähdäkseen varsinkin nisäkkäitä, sillä uudelleenistutusohjelmat ovat palauttaneet Talilan maisemaan keihäsantilooppien ja gasellien laumat, joita suojelualueella pääsee helposti näkemään läheltä. Strutsin palauttamisesta alueelle on ollut ainakin keskusteluja. Suojelualueella esiintyy myös yleisenä shakaaleja ja kahta lajia kettuja, harvinaisempina hietakissa ja juovahyeena, mutta näitä eläimiä on paljon vaikeampi päästä näkemään kuin antilooppeja. 

Lisäksi Talilassa on tietysti paljon lintuja: lukuisat kiurulajit ovat luonteenomaisia, yleisimpinä ympäri vuoden sarvikiuru, töyhtökiuru ja kirjosiipikiuru, keväällä ja syksyllä lyhytvarvaskiuru ja ylänkökiuru, talvella tavallinen kiuru ja arokiuru. Huhtikuusta lähtien kesän ajan näkee alueella paljon aavikkojuoksijoita. Viime viikon vierailulla Talilassa nähtiin mm. harmaakultarintoja, ruostepyrstöjä ja vanha punapyrstölepinkäinen, joka on läpimuuttavista lepinkäisistä harvinaisempi kuin pikku-, valko-otsa-, punapää- ja mustaotsalepinkäiset. 

Ikävä kyllä Syyrian hallituksen kehityshankkeet näyttävät uhkaavan Palmyran keitaan rauhaa. Keitaan jäljellä olevien palmulehtojen läpi suunnitellaan valtatietä, alueelle suunnitellaan kansainvälistä lentokenttää, luksushotelleja, kasinoa jne. Paikalliset pumppaavat laittomin kaivoin tyhjäksi keitaan elinehtona olevia pohjavesivaroja. Ja tietysti muun alueen ollessa jo loppuun kaluttua lammas- ja vuohilaumoja hivutetaan jatkuvasti viimeisille suojelluille alueille. Hälyttäviä ovat myös tiedot Palmyran vesilähteiden lähelle dumpatuista ongelmajätteistä. 

Metsästys alueella on jo pitkään ollut kestämättömällä tasolla, mikä on johtanut siihen, että suuret nisäkkäät ovat säilyneet ainoastaan Talilassa ja linnuista esimerkiksi kaulustrappi on tapettu sukupuuttoon ja sama uhkaa vakavasti kaikkia hietakanalajeja, joita alueella vielä muutama vuosikymmen sitten eli yleisesti kolme. Muuttoaikoina kaikki alueen keitaat ovat täynnä verkkoja, joilla pikkulintuja pyydystetään.

Beirut II

Tällä kaupungilla on uskomaton kyky toipua monista kriiseistään. Kaksi viikkoa sitten Libanonissa oli viikon kestänyt pieni sisällissota, jonka aluksi shiialaisten Hizbullahin ja Amalin militantit miehittivät salamasotaoperaatioin sunnalaisen Länsi-Beirutin. Sitten tehtiin Qatarissa sopimus ja Hizbullah liittolaisineen purki joulukuusta 2006 asti Beirutin keskusta-aluetta piinanneen telttaleirinsä, jota ympäröivät piikkilangat ja väkivaltaisesti käyttäytyvät militantit.

Eilen kuljin ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen vapaasti Solidèren ja Marttyyriaukion läpi. Keskusta oli tupaten täynnä nuorisoa, sillä siellä on Dohan sopimuksesta ja presidentin valitsemisesta lähtien järjestetty pop-konsertteja nuorille. Muutama päivä sitten siellä esiintyi sananmukaisesti täysin rinnoin Haifa Wehbe, libanonilainen poptähti ja arabimaailman seksisymboli, kaiken huipuksi shiiamuslimi. Sittemmin monia muita arabipopin kuumia nimiä.

Tänään kuulin ystävältäni, ettei kaikki sittenkään mennyt Haifan konsertissa aivan kohdalleen. Oppositiota kannattavat nuoret olivat piesseet sunnipojan siksi, että tämän etunimi oli Saadeddin, sama kuin hallituksessa olevan sunnalaisen Tulevaisuusliikkeen johtajalla. Armeija oli joutunut menemään väliin joukkotappeluksi yltyneeseen välikohtaukseen.

Sisäministerin kokoama turvallisuusneuvoston hätäkokous kielsi katumielenosoitukset, poliittisten julisteiden ja iskulauseiden levityksen ja jopa moottoripyörillä ajelun kaupungilla, jotteivät väkivaltaiset yhteenotot riistäytyisi käsistä. Moottoripyöriä onkin pysäytelty, mutta suurin osa Länsi-Beirutin miehityksen aikana opposition sinne liimaamista julisteista ovat yhä paikoillaan asukkaiden ärsytykseksi, mm. Syyrian kansallissosialistisen puolueen pitkin Hamraa levittämät hakaristisymbolit ja iskulauseet.

Kahvilat ja baarit ovat täynnä, mutta kaikkialla puhutaan politiikkaa. Viime vuosina joka kerran, kun Beirutissa räjähti pommi, Gemmayzén baarit olivat pari päivää tyhjillään, mutta sitten kaikki palasi ennalleen aina seuraavaan salamurhaan saakka.

Beirut

Olen hyvin usein pohtinut, mikä tekee Beirutista niin vaikuttavan paikan. Elämäni varrella on kertynyt useampia paikkoja, joihin minulla on muodostunut syvä kiintymys ja Beirut on yksi niistä. Onko kyse siitä, että täällä on optimaalinen yhdistelmä hyvää elämää ja jännitystä?

Täällä asuvat ulkomaalaiset ovat huomanneet beirutilaistuvansa nopeasti, nekin jotka viipyvät vain lyhyen aikaa. Istanbul ja Granada ovat toisia kaupunkeja, joista pidän ja joissa on paljon sitä samaa kiehtovaa Orientin ja Oksidentin kohtaamista, jota Beirutissa, mutta niissä olen ollut vierailija, en kotonani. Näiden kaupunkien kohdalla on olemassa kielikynnys sellaisille, jotka eivät sujuvasti osaa turkkia tai espanjaa. Vaikka turistina toki selviäisi englannilla, se ei ole sama asia. Beirutissa suurin osa väestöstä puhuu arabian lisäksi täydellisesti englantia tai ranskaa ja monet molempia.

Libanonilaiset ovat foinikialaisajoista lähtien olleet liikkuvaista ja kansainvälistä väkeä: Beirutista on lähdetty ja sinne on tultu ympäri kulloistakin tunnettua maailmaa. Nykyisin Beirutissa on aina aktiivinen ulkomaalaisyhteisönsä ja libanonilaiset matkustelevat työn, opintojen ja sosiaalisen verkostonsa perässä pitkin Lähi-itää, Eurooppaa ja muuta maailmaa, ja joka perheessä joku asuu ja työskentelee ulkomailla: Persianlahdella, Euroopassa, Amerikassa, Australiassa tai vaikka Länsi-Afrikassa. Yksin Brasiliassa on miljoonia libanonilaisia. Libanonissa heitä on vähemmän kuin väestöä Suomessa. Lomilla ja eri elämänvaiheiden välillä ulkolibanonilaiset palaavat yhä uudelleen takaisin kotimaahan. Niinpä Beirut on ilman ulkomaalaisiakin hyvin kansainvälinen. Kukaan ei ihmettele eikä pällistele ulkomaalaista.

Lisäksi asiaan vaikuttaa tietysti kaupungin oma diversiteetti. Tämä on paikka, jossa on jo pari tuhatta vuotta totuttu siihen, että samassa kaupungissa asuu ihmisiä eri uskontokunnista, ja että saman uskontokunnan sisälläkin on suuria eroja tavoissa, kulttuurissa ja siinä, kuinka vakavasti uskonto otetaan. Beirutissa voi nähdä kahvilassa keskenään kaksi tyttöä, joista toinen pukeutuu rohkeammin kuin suomalaisvastineensa kehtaisi esiintyä, ja toisella taas on siveä pitkä mekko ja huivi. Nämä tytöt voivat olla siskokset. Minulla on vuosien jälkeenkin ystäviä, joista en ole varma, ovatko he muslimeja vai kristittyjä, saati tarkemmin, ovatko sunneja, shiioja, druuseja, maroniitteja, ortodokseja vai mitä.

Poliittisestikin Beirut on ainutlaatuinen paikka, koska toisin kuin niin moni arabimaa, Libanon ei koskaan joutunut yksipuoluevaltaan. Sisällissodan ja Syyrian miehityksen ajankin Libanonissa säilyi poliittinen pluralismi. Tiedotusvälineitä on runsaasti ja ne ovat vapaita ja kriittisiä, vaikkakin jakautuvat poliittisesti niin kuin kaikki muukin. Ikävä kyllä suuri osa yleisöstä seuraa vain oman puolueensa mediaa. Avomielinen tarkkailija voi kuitenkin halutessaan saada enemmän täysin toisistaan poikkeavia näkökulmia kuin vaikkapa Suomen mediaa seuraamalla.

Beirutilaiset olettavat olevansa maailman keskipiste, mutta he tuntevat muunkin maailman asioita hämmästyttävän hyvin. Libanonilaiset todella investoivat lastensa ja nuortensa koulutukseen. Niinpä libanonilaisten koulutustaso onkin erittäin korkea ja libanonilaiset menestyvät yksilöinä ympäri maailmaa huolimatta siitä, että kotimaansa ajautuu poliittisesta kriisistä toiseen. Nykyisin varsinkin Persianlahden talousbuumimaissa libanonilaiset miehittävät yritysten keskijohtoa, esimerkiksi satelliittitelevisioyhtiöissä, markkinoinnissa, hotellialalla jne.

Beirutin tekevät beirutilaiset. Baareja ja ravintoloita eivät kansoita turistit ja ulkomaiset toimittajat vaan paikalliset, jotka tilanteesta riippumatta haluavat viettää hyvää elämää ja pitää hauskaa - vaikka joka ravintolapöydässä puhutaankin politiikasta. Puhe ei koskaan lopu. Se, että joka asiasta on olemassa paljon vastakkaisia mielipiteitä, on täällä normaalitila, jota kukaan ei hämmästele.

Beirut on kuin intialaisen sadun elefantti, jota sokeat tunnustelivat eri puolilta. Jos taivaalta pudotetaan muukalainen Beirutiin, hän voi yhdellä kadulla kuvitella olevansa Ranskassa, toisella kadulla Kaliforniassa, kolmannella kadulla Iranissa. On olemassa niitä, jotka eivät koskaan käy vieraan uskontokunnan tai vastustajan puolueen alueilla, mutta toiset ottavat moninaisuudesta ilon irti: Kaikki uskontokunnat käyvät kristityn Itä-Beirutin kuuluisilla ravintola- ja baarikaduilla Gemmayzéssa ja Monot'ssa. Kaikki uskontokunnat tekevät treffejä sunnien asuttaman Hamran kahviloihin. Kaikki käyvät shoppailemassa keskustaa halvemmilla hinnoilla sunnalaisessa Tariq al-Jdidissä, shiialaisessa Dahiyéssa tai armenialaisessa Burj Hammudissa.

Beirutissa kaikki muuttuu, kaiken aikaa. Tämän viikon suuri kohu on jo unohtunut ensi viikolla uuden tieltä. Ihmiset vaihtuvat, hajoavat pitkin maailmaa, tulevat taas takaisin, lähtevät. Suurin osa parin vuoden takaisista ystävistäni täällä on lähtenyt muualle töihin tai opiskelemaan ja tilalle on tullut uusia. Minä liityn kesän jälkeen niihin, jotka lähtevät. Tämä on yksi niistä paikoista, joista ei koskaan voi kokonaan lähteä. Jotakin jää jälkeen ja pakottaa myöhemmin palaamaan. Vaikka se, mihin palaa, ei koskaan ole täysin sama entinen.