Eläintarhassa

Olen katsonut kasan elokuvia, koska kerrankin katsoin siihen olevan aikaa. Tänä yönä katsoin meksikolaisen elokuvan Amores Perros, jossa ihmisten elämät menevät syistä ja toisista pieleen. Maailma näyttäytyy melko raadollisena ja koirien ja ihmisten tekemiset menevät sekaisin, limittyvät ja vaikuttavat toisiinsa.

Kaksi vuotta täyttänyt kummityttöni sai syntymäpäivälahjaksi retken Korkeasaareen. Hän osaa jo puhua kahdella kielellä, kävellä ja juosta, vaikka mieluiten onkin lykittävänä vaunuissa. Huomasin, että hänen mielenkiintonsa säilyttämiseksi täytyy koko ajan tapahtua jotain. Eläimet kiinnostavat kovasti jos ne ovat sekä lähellä että liikkuvat. Kauempanakin oleva eläin kiinnostaa, jos se liikkuu, mutta hiljaa paikallaan oleva ei kiinnosta, vaikka olisi lähelläkin. Kotona tyttö käy ajoittain ihastelemassa lintukirjasta sulttaanikanan kuvaa, joka on ylivoimainen suosikki.

Tänään ajattelin lähteä runsaaksi viikoksi Libanoniin. Siitä onkin vuosi kun olin siellä viimeksi. Aika rientää todella nopeasti. Meille on annettu elämä, jonka aikana ehtii käydä täällä maailmassa vähän kuin turistina, tehdä vähäsen sitä ja tätä, mutta tekemistä olisi paljon enemmän kuin mihin elinikä riittää. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka valittavat ettei heillä ole mitään tekemistä; en ole koskaan ymmärtänyt. Söin viikonloppuna kaksi purkillista oliiveja, ikään kuin valmistautuakseni.

Kuulin viikolla konspiratiivisessa seminaarissa kauhutarinoita 1970-luvun Suomesta, muiden muassa KGB:n tekemistä suomalaisten politiikan, ammattiyhdistysmaailman ja liike-elämän vaikuttajien murhista. Viikonloppuna julkistettiinkin sitten sekin, että Putin jatkaa ikuisuuksiin Venäjän johtajana - ja niin ollen KGB Venäjän johdossa. Jos pelkästään objektiivisia sotilaallisia faktoja katsottaisiin, niin vaikuttaisi vahvasti siltä, että Venäjä aikoo lähitulevaisuudessa hyökätä länsirajansa naapurimaihin. Suomi seuraa samalla Naton suojaaman Länsi-Euroopan mallia ja alasajaa maanpuolustustaan kaikilla tasoilla.

Eurooppa saattaa jälleen ajautua fasismiin, koska manner toistaa nyt kiivaasti samoja virheitä kuin noin seitsemänkymmenen vuoden välein aiemmin. Kreikan vararikko tulee näyttäytymään lasten leikkinä, kun ensin Espanja ja perässä Italia ja sen talouteen syvästi linkittynyt Ranska kaatuvat ensi vuoden puolella. Selvitystilassa kieriskelevää Amerikkaa on Euroopan turha kiljua pelastajaksi tällä kertaa, koska seuraavaa presidenttikautta Yhdysvalloissa leimaa todennäköisesti isolationismi. Israel tekee parhaansa pilatakseen arabikevään myönteiset vaikutukset länsimaiden ja arabimaiden suhteisiin.

On myös ennenaikaista kuvitella, että Kiina vetäisi maailmantalouden nykyisestä suostaan. Sen porskutus loppuu kuin kanan lento jos halpatavaran vientimarkkinat köyhtyvässä lännessä tyrehtyvät eikä saatavia kuulu takaisin. Sitäpaitsi Kiina rakentaa suurta osaa kasvustaan savijaloille. Maata uhkaa ekologinen katastrofi, ympäri maata on jo aavekaupunkeja, järjettömiä valtiojohtoisia infrastruktuurihankkeita ja ihmisten pakkosiirtoja.

Syys

Viikko sitten sain valmiiksi vuoden kestäneen projektin ja tämä jättää minulle melkein kaksi kuukautta vapaata ennen kuin otan taas sijaisen hoteista haltuuni entisen työpaikkani. Toisaalta minulla on suuri vapauden tunne, kun oma osuuteni kyseisessä hankkeessa on pääosiltaan tehty. Ehdin vielä nauttia alkusyksystä, joka sentään on toukokuun ja kesän jälkeen suosikkiaikaani. Myös, täytyy sanoa, vuoden parasta valokuvausaikaa. Kummallista kyllä, kuljeskellessani kaupungilla minulla on koko ajan tunne, että pitäisi tehdä jotain tai että jotain tärkeää on unohtunut tehdä. Ehkä se on jäänyt päälle niistä kuukausista, joiden aikana ruoskin aivojani töihin lähes ympärivuorokautisesti.

Toki syksy ei suinkaan ole aivan tyhjä ja vapaa. Kalenterini on täplitetty luennoilla, esitelmillä, kollokvioilla ja hankkeen valmistumista seuraavilla glamoröösimmillä velvollisuuksilla. On myös tullut aika tehdä jotain kaikkien niiden ihmissuhteiden eteen, jotka ovat kärsineet laiminlyönnistä kesän kestäneen vampyyrielämäni aikana. Olen joka tapauksessa haarukoinut yhden runsaan viikon ja yhden vajaan viikon, joiden aikana minulla ei pitäisi olla etukäteen buukattuja sitoumuksia, ja olen tutkinut lentoyhtiöiden tarjontaa.

Mielessäni taistelevat keskenään kaksi perusteltua mutta vastakkaista tarvetta: mennäkö johonkin uuteen paikkaan tyydyttämään tutkimusmatkailijan viettejä, vai mennäkö rentoutumaan johonkin tuttuun paikkaan? Tällä hetkellä näyttää, että vaaka kallistuisi jälkimmäisen puolelle. Palattuani toukokuun lopussa Marokosta ja Arabiemiraateista, en koko kesänä matkustanut mihinkään Viroa pidemmälle, koska projekti piti kynsissään.

Vasta viime viikolla, projektin valmistuttua, minulla oli aikaa toisellekin harrastukselleni, nimittäin linnuille. Hyönteissyöjien ja kahlaajien muutto oli jo lopuillaan, mutta sorsia, hanhia ja joutsenia onneksi piisasi. Kurjetkin aloittelivat - vaikka minulta menikin sivu suun Suomen ensimmäinen hietakurki. Kävin sentään amerikkalaisen vieraan kanssa useamman päivän ajan tutustumassa syysmuuttoon Espoon, Kirkkonummen, Inkoon, Karjaan ja Hangon lintupaikoissa.

Myös kolmas harrastukseni, fiktiivinen kirjoittaminen, on ollut puoli vuotta tauolla, mutta ehkäpä lähiaikoina palaan siihenkin. Netin kautta tutuiksi tulleet alan harrastajat ovat tässä suureksi avuksi inspiraation (tai painostuksen) lähteinä.

Vilkaisu tilinpitoon kertoo myös, että on aika palata kutsumushankkeista takaisin raadollisen ansainnan maailmaan. Jossain toisessa maailmantalouden tilanteessa itsensä vapauttaminen oravanpyörästä olisi ollut mahdollista paljon pidemmäksikin aikaa, mutta nykyisessä tilanteessa fiksukaan sijoittaminen ei enää tuo tuloja, vaan korkeintaan auttaa pysyttelemään jotenkuten elossa.

Ironista ja surullistakin on se, että "toimettomana" ollessani loisin paljon vähemmän veronmaksajien rahoilla kuin jälleen työllistyessäni, ja lisäksi omiin investointeihini tukeutuessani olen myös itse vastuussa tuloistani kun taas arkityössä kaikki vastuu menee muille. Kuinka paljon ihmiset voisivatkaan saada aikaan, jos heillä olisi aikaa todella pysähtyä miettimään oman elämänsä ja tulojensa järjestämistä rationaalisesti, ilman "systeemin" jatkuvaa painetta?