Ja taas Euroopan halki

Edellisen blogikirjoituksen jälkeen Suomessa viettämiäni päiviä hallitsivat pilvisyys ja sade, aina silloin tällöin kaatosade. Kävimme silti Viikissä, Nuuksiossa, Espoon Suvisaaristossa, Korkeasaaressa ja Suomenlinnassa. Korjautin autossa olleen rahinan irakilaisten pitämässä korjaamossa Malmilla ja kävin samana päivänä rokotusasemalla, johon minulle oli varattu aika toiseen rokotukseeni. 

Olisin halunnut, että kun minulla on EU:n hyväksymät rokotustodistukset sekä Suomessa toukokuussa että Belgiassa heinäkuussa annetuista rokotuksista, minulle olisi pitänyt niiden perusteella antaa rokotustodistus, joka vapauttaisi matkustamiseen ilman kalliita ja hankalia koronatestejä. Tämä ei kuitenkaan Suomen viranomaisille käynyt, koska heidän mielestään Belgian pitäisi antaa tämä todistus. Toisaalta he kuitenkin eväsivät minulta myös oikeuden toiseen koronarokotukseeni, koska olen saanut jo sellaisen Belgiassa. Tajuntaani ei mahdu, kuinka he voivat näin ollen samalla kertaa sekä tunnustaa belgialaisen rokotukseni että kiistää sen.

Nyt minulla on siis molemmat rokotukset, mutta ei mahdollisuutta saada todistusta, jossa ne kumpikin olisi noteerattu. Minulla on suomalainen todistus ensimmäisestä rokotuksestani ja belgialainen todistus toisesta rokotuksesta, kummatkin EU-hyväksytyssä muodossa, mutta kummassakaan maassa kukaan ei muka pysty antamaan minulle niiden pohjalta rokotustodistusta, jonka piti olla pelkkä muodollisuus.

Koska tunnelma oli ylipäätään ankea ja sadekin sen kuin jatkui, päätin lähteä tunisialaisen kumppanini kanssa Tallinnaan, johon tutustuminen oli jäänyt välistä tulomatkalla, kun halusimme ehtiä viimeiseen laivaan. Vietimme illan, yön ja seuraavan päivän Tallinnassa. Välillä satoi, välillä paistoi. Sitten vein ystäväni haikein mielin Suomen-laivaan ja lähdin itse ajamaan etelään. Kävin ostoksilla Bauskassa ja päädyin yöpymään Panevėžysissä.

Koska ystäväni oli vahingossa käyttänyt koko elokuun datasaldoni, oli pakko tehdä paluumatka Euroopan halki vanhan koulun menetelmillä - paperisella tiekartastolla ja muistin varassa. Tallinnassa tosin latasimme muutaman keskeisen alueen kartat puhelimeen offline-navigointia varten, mutta se ei toiminut kovin hyvin, vaan olisi aina vaatinut verkkoyhteyttä. Nykyaikana oikein mitään ei voi tehdä ilman jatkuvaa verkkoyhteyttä - varaukset vaativat pankkiyhteyttä, monessa paikassa parkkimaksut pitää hoitaa kännykkäsovelluksilla jne.

Seuraavakin päivä oli sateinen, mutta tutustuin aamupäivän aikana kahteen vähemmän tunnettuun luonnonsuojelualueeseen Liettuassa, Babtain-Varluvan metsien suojelualueeseen Kaunasin pohjoispuolella sekä Žuvintasin kosteikkoja ja avomaita käsittävään suojelualueeseen Marijampolėn kaakkoispuolella. Molemmilla alueilla oli meneillään kova petolintumuutto: taivaalla oli parhaimmillaan yhtä aikaa kuusi pikkukiljukotkaa. Mehiläishaukkoja, hiirihaukkoja, haarahaukkoja sekä rusko- ja niittysuohaukkoja oli paljon liikkeellä. Žuvintasin jalohaikarayhdyskunta oli kokoontunut pelloille, mikä oli erikoinen näky. Myös hysyjä oli jo paljon syysmuutollaan: pajulintuja, hernekerttuja, harmaasieppoja, pensastaskuja, keltavästäräkkejä, haara-, räystäs- ja törmäpääskyjä.

Iltapäivällä ja illalla vietin aikaa sateisessa Koillis-Puolassa, mutta verkkoyhteyksien puuttumisen vuoksi päätin panostaa paikkoihin, jotka jo tunsin muistin varassa. Niinpä sateiden tauotessa samoilin Augustówin ympäristön metsissä, mm. Szczebrassa, ja kävin katselemassa samoja paikkoja Biebrzan kansallispuistossa, joissa olin vieraillut toukokuun Suomen-matkalta palatessa. Tunnelma siellä oli jo jotenkin syksyinen ja saraniittyjen laululinnut olivat vaienneet.

Olin yötä Strykówissa ja jatkoin sieltä päivän kaupunkikohteeseen Wrocławiin, entiseen saksalaiseen Breslauhun. Wrocław on Sleesian pääkaupunki, sen vanhakaupunki on erittäin näyttävä ja kyseessä on myös merkittävä yliopistokaupunki sekä esoteerinen keskus. Oderin rannoilla, toinen toistaan näyttävämmissä kirkoissa ja kaupunginaukioilla saattoi muistella Marek Krajewskin kirjojen tummanpuhuvia tapahtumia. Söin sianpotkaa ja borssia lwówilaisessa ravintolassa keskusaukiolla ja maksoi vain viitisen euroa.

Wrocławin ja Lwówin välillä on traaginen yhteys. Ennen toista maailmansotaa seuranneita rajansiirtoja, jotka tapahtuivat lähinnä Moskovan sanelemina, Breslau oli saksalainen kaupunki ja Lwów puolestaan puolalainen. Euroopan kahtiajaon jälkeen Breslau liitettiin Puolaan ja siitä tuli Wrocław, kun taas Puolan itäiset alueet liitettiin Neuvostoliittoon ja niistä tuli osia Ukrainan ja Valko-Venäjän neuvostotasavaltoihin. Lwówista tuli ukrainalainen Lviv (venäjäksi Lvov, saksaksi Lemberg), yhä nykyäänkin yksi vahvimmin ukrainalaiskansallisia kaupunkeja. Lwówin puolalaisväestö siirrettiin juurikin saksalaisista tyhjennettyyn Breslauhun. Joten nykyinen Wrocław on oikeastaan itäpuolalaisen Lwówin reinkarnaatio, ainakin mitä väestöpohjaan tulee.

Wrocławista jatkoin matkaa rajalle, Saksaan, näin Bautzenin lähellä kurkien ja hanhien kerääntymiä, ja päädyin yöksi tieteen ja optiikan kaupunkiin Jenaan, Thüringenin osavaltioon. Toukokuun matkallani olin yöpynyt samassa hotellissa kukkulanrinteessä - nyt se oli ainoa vapaa huone koko kaupungissa, lievätkö uudet opiskelijat tulleet vai jokin tapahtuma kansoittanut koko kaupungin majapaikat. Joka tapauksessa tarkoitus oli antaa Jenalle uusi mahdollisuus, koska kolumbialaisen ystäväni näkemyksen mukaan minun pitäisi löytää Jenasta joku tai jotain itselleni tärkeää. Niinpä laskeuduin aamuksi historialliseen keskustaan, joka on varsin pieni mutta sievä. Kävin luterilaisessa kirkossa ja istuskelin aamiaisella raatihuoneentorilla. Kahvi oli hyvää. Löysin myös aukion laidalta kolumbialaisen ystäväni nimen ja suuren silmän - mutta löysinkö etsimäni, sitä en saanut vielä tietää.

Päivä kului sen jälkeen milloin rankkasateessa, milloin Saksan pahamaineisissa ruuhkissa, joissa autot matelevat moottoriteillä kilometrikaupalla kävelyvauhtia. Saavuin siksi Aacheniin puolitoista tuntia myöhemmin kuin olin arvioinut, ja koska datayhteyttä ei ollut, en pystynyt matkan varrella koordinoimaan saapumistani aachenilaisten ystävieni kanssa. Toinen heistä oli ehtinyt saada tarpeekseen ja ottanut junan asuinpaikkaansa. Toinen oli yhä paikalla. Kiertelimme hämärtyvää Aachenia, joimme kahvit, ja sitten ajoin loppumatkan Vallonian halki Brysseliin. Sää oli kamala, mutta muuten löysin perille asuntooni ongelmitta ilmankin navigointia.

Maanantainakin oli vielä sateista, mutta sen jälkeen sää on parantunut ja ehkä on sittenkin toivoa siitä, ettei kesä vielä ollut tässä.

Euroopan halki

Palattuamme Hollannista Belgiaan oli edessä vielä yksi täysi työviikko Brysselissä, mutta viikonloput ja illat olivat vapaita matkailulle. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna teimme ekskursion Luxemburgiin. Olimme päivän kaupungissa. Teimme tiettyjä hankintoja erityisalan liikkeessä ja ystäväni iloitsi suuresti sekä alakaupungista että yläkaupungista. Alkuillan vietimme Haff Réimechin suojelualueella, jossa oli liikkeellä pikkuhaikaroita ja rantakanoja.

Belgiassa kävimme tutustumassa Bruggeen, jonka nimi Suomessa kirjoitetaan usein saksaksi Brügge, ehkä siksi, etteivät suomalaiset ole tottuneita siihen, että hollannissa u-kirjain lausutaan kuin y (ü). Brugge on kaunis lukuisten kanavien halkoma monien kirkkojen, mysteerien ja kauppakiltojen kaupunki, jota on kutsuttu myös pohjoisen Venetsiaksi. Tulimme kaupunkiin vasta työaikani jälkeen ja valitettavasti kaikki kirkot olivat silloin jo kiinni, mukaan lukien Pyhän Veren basilika, Bruggen Notre Dame sekä Pyhän Walburgan kirkko, jonka pihalla tosin oli kuolleiden karuselli.

Kävimme myös Brysselin eteläpuolella La Hulpen linnan mailla, jossa on suojelualue ja kauniita metsiä. Ystäväni ihastui paikkaan ja piti sitä myöhemminkin yhtenä parhaista, joissa olimme käyneet. Siellä oli jostain syystä suuria määriä siperianmaaoravia, joita oli niin puistossa kuin metsissäkin. Myös kuningaskalastaja ja muutama jalohaikara. Ehdimme käydä vielä uudelleen Cloître Rougessa ja Soignes'in metsässä ennen kuin viimeiset Brysselin-päivät kuluivat loppuun ja koitti lähdön aamu.

Ensimmäisen päivän aamupäivänä matkustimme Maastrichtin kautta Bergienmaalle ja Wuppertaliin, jossa olin viimeksi käynyt 17-vuotiaana vaihto-oppilaana. Riippuva ratikkajärjestelmä oli yhä paikoillaan, mutta kaupunki teki nyt melko mitäänsanomattoman, nukkavierun vaikutuksen. Ehkä se johtui sateesta. Kävimme lounaalla, jatkoimme kohti Hannoveria. Siellä silmiini osui kyltti Steinhudenjärven suojelualueesta. Se innosti enemmän kuin kaupunkipysäkki, joten etsiydyimme suojelualueen parkkipaikalle, eikä aikaakaan kun näköpiiriin tuli parvittain merihanhia, puun latvassa tähystävä vanha merikotka, kolme kurkea niityllä ja paljon muuta. Liroja ja metsävikloja oli jo syysmuutolla, järven yllä parvittain kaikkia kolmea pääskylajia. Korppikin tuli tervehtimään palatessamme parkkipaikalle. Hyvä retki. En tiennytkään, että merikotka ja kurki pesivät keskellä Ala-Saksia.

Tarkoitus oli ollut jatkaa illaksi Berliiniin, mutta moottoritiet olivat Hannoverin jälkeen tukossa ja oli pakko kiertää hitaita teitä kylien läpi. Niinpä yö ehti saada ja päädyimme lopulta Magdeburgiin yöksi. Ajoimme sieltä aamiaisen jälkeen Berliiniin, jossa keskusta-alueet on suljettu muilta kuin vihertarran omaavilta autoilta, joten jätimme auton parkkiin Kaiserdammin luo ja menimme sieltä metrolla keskustaan. Kiersimme läpi Gendarmenmarktin ja Unter den Lindenin nähtävyydet Spreejoelta Brandenburgin portille ja Tiergartenin puistoon. Berliinissä oli paljon mielenosoituksia, mutta kaikki näemmä hyvien asioiden puolesta: vapaan Valko-Venäjän, vapaan Syyrian, vapaan Georgian ja vapaan Burman.

Ylitimme rajan Puolaan Frankfurt am Oderin kohdalta ja päädyimme yöksi Łódźiin, jossa yövyin toukokuussakin paluumatkallani Suomesta Brysseliin. Seuraavan päivän pääretkikohde oli Puolan pääkaupunki Varsova, jossa vietimme oikein hyvää aikaa. Teimme myös pari erityishankintaa ja kävimme henkisissä kohteissa. Ajomatka sieltä pohjoiseen oli pitkä, mutta saavuimme sittenkin ennen pimeää Kaunasiin, jossa nautimme illallisemme ja yövyimme.

Olimme ajatelleet saavuttavamme Suomen jo maanantai-iltana tai tiistaiaamuna, mutta Euroopan pääkaupunkeihin tutustuminen vei enemmän aikaa kuin pikkukaupungit ja luontokohteet olisivat vieneet, joten tiistaista muodostui viimeinen matkapäivä Kaunasista ensin Bauskaan ostoksille, sitten Riikaan viimeiselle pitkälle kaupunkipysähdykselle, ja lopulta Tallinnaan, jossa aurinko oli jo laskenut. Ehdimme viimeiseen laivaan, saavutimme Helsingin vasta puoli kahdelta yöllä, selvisimme läpi kaikista koronatarkastuksista. Emme ehtineet suomalaisten ystäviemme syntymäpäiville, mutta ehdimme sentään noutamaan muutaman heistä Ruttopuistosta, jonne päivänsankarit ystävineen olivat lopulta päätyneet.

Suomessa olemme toistaiseksi pyörineet vain pääkaupunkiseudulla, mutta vietimme sentään yhden päivän Nuuksiossa, jossa huuteli kaakkuri kaukaa ja nuori haapana ui vingahdellen Mustalammen toisesta päästä meitä katsomaan, käyttäytyen sitten kesysti kuin mikäkin pullasorsa.