Olen Genevessä, söin ankeriassushia ja otin valokuvia veneistä, lokeista ja muusta Lac Lémanin rannoilla. Genevessä on vielä aivan kesäistä. Luen kanadanvirolaisen matkakirjailijan Eric Tammen erinomaista uutta teosta The Horse that Leaps through Clouds, joka kertoo Mannerheimin ratsastusmatkasta halki Aasian vuosina 1906-1908 sekä Tammen omasta matkasta samoihin paikkoihin sata vuotta myöhemmin. Kirjaa saa toistaiseksi vasta Kanadan Amazonin kautta, mutta tullessaan levitykseen Yhdysvalloissa ja Britanniassa se päätynee suomalaisiinkin kirjakauppoihin.
Kaksi viikkoa sitten palatessani Libanonista toin habibin mukaan kahden viikon lomamatkalle Suomeen. Viime aikoina Libanonissa ei ole ollut kovin mukavaa kanta-asukkaan näkökulmasta ja seuraavan sodan pilvet tiivistyvät taivaalla jatkuvasti. Hessut riehuvat, Iran ja Syyria kiihdyttävät salahankkeitaan ja Israel varustautuu pohjoiseen suuntautuvaan ryntäykseen. Kärsijöiksi joutuvat taas libanonilaiset ja ehkä siinä sivussa jälleen palestiinalaisetkin.
Suomessa on kuuleman mukaan ollut legendaarisen hyvä sienisato. Viime viikkoina olenkin saanut eri ystävien kodeissa toinen toistaan parempia gurmeeaterioita, milloin Kalliossa, milloin Lauttasaaressa, Puotilassa ja Kruununhaassa - suurkiitokset kaikille, jotka näihin rupeamiin osallistuivat, pitkään aikaan ei ole ollutkaan yhtä hyviä kestejä niin paljon peräkkäin. Helsingin ravintoloitakin tuli pitkästä aikaa testattua erityisen intensiivisesti, mistä langennee isohko luottokorttilasku.
Vein habibin lisäksi kahdelle ekskursiolle Helsingin ulkopuolelle. Koska Turussa ja Tallinnassa on jo käyty edellisillä vierailuillaan, tällä kertaa kohteiksi valikoituivat Porvoo ja Tukholma. Porvoossa tutustuimme vanhaankaupunkiin, ostimme suklaatehtaiden myymälöistä ja Alkosta eväitä ja joimme australialaisia punaviinejä Porvoonjoen rantapenkalla. Päivä oli aurinkoinen ja mukava. Sateet alkoivat vasta sen jälkeen. Tukholmassa syötiin myös, mutta juotiin vain muutama olut, koska ei tehnyt laivamatkan jälkeen mieli enempää.
Genevejärvellä kelluu tavanomaisia vesilintuja ja naurulokit ovat jo talvipuvussa. Kesä oli kuuma ja meni kauhean nopeasti. Talvesta tulee silti mielenkiintoinen, koska olen aloittamassa aivan uuden projektin.
tiistai 21. syyskuuta 2010
maanantai 20. syyskuuta 2010
Tutkimusmatkalla Libanonin vuorilla
Yli kuukausi on vierähtänyt ilman blogikirjoituksia, koska ylimääräiseen kirjoitteluun ei ole oikein jäänyt aikaa. Olin ensin kaksi viikkoa Libanonissa, jossa osallistuin tieteelliseen tutkimusretkikuntaan. Sitten libanonilainen ystäväni oli kaksi viikkoa Suomessa kylässä, mikä taas oli kaikkea muuta kuin tieteellistä mutta yhtä kaikki retkeilyä Helsingissä, Porvoossa ja Tukholmassa.
Minulla oli erinäisiä syitä mennä Libanoniin joka tapauksessa. Olin myös onnistunut vuosien varrella ylistämään maata serkulleni, joka on hyönteisiin erikoistunut biologi, ja hän oli vakuuttunut, että Libanon tarjoaisi sopivaa jatkoa hänen Lesboksella, Sardiniassa ja Marokon Atlasvuorilla tekemilleen tutkimuksille. Minulle tämä tutkimusmatka tietysti tarjosi erinomaisen tekosyyn ja kulujenvähennyskeinon päästä taas tutustumaan joukkoon Libanonin hienoimpia luontoalueita. Siinä sivussa tapasin paljon vanhoja tuttuja.
Air Baltic on nykyisin ylivoimaisesti edullisin yhteys joka puolelle kaakon suuntaan, niin myös Beirutiin. Matkoihin saa mukavasti myös yhdistettyä kustannuksitta päivän Riiassa, koska eurooppalaiset lennot Beirutiin saapuvat jostain syystä aina keskellä yötä. Ehkä se on perua sisällissodan ajalta, jolloin koneisiin oli vaikeampi osua yöllä.
Saapuessani serkkuineni Beirutiin habibi oli siellä vastassa ja vei meidät suoraa päätä Burj Hammudiin syömään shawarmaa. Sitten jatkoimme Byblokseen tutustumaan lukuisaan joukkoon baareja. Libanonin rannikolla oli saapuessamme yli 40 astetta, lähtiessämme kahta viikkoa myöhemmin vielä 33 astetta. Sillä välin Suomessa oli alkanut syksy ja oli kaikin puolin koleaa ja ikävää. Siemailimme Almazaa ja cocktaileja Bybloksen trooppisessa yössä ja vähäpukeiset libanonilaisneitoset keikuttivat takapuoliaan.
Aamuyöllä habibi vei meidät vanhempiensa talolle Kouran läänin Beshmezzinin kylään. Katselimme tutulla parvekkeella auringonnousua, jonka myötä priiniat ja bulbulit pääsivät ääneen. Niin myös haulikonpauke, joka on tehnyt Libanonista yhdessä Maltan ja Kyproksen kanssa mustan aukon Välimeren lintumaailmaan. Miljoonia pohjoiseurooppalaisia muuttolintuja paukutellaan turhan päiten hengiltä joka kevät ja syksy, ja siinä välissä ammutaan paikallislinnustoa. Ainoat, joiden kantoja tämä niin kutsuttu metsästys ei ole romahduttanut, ovat varpusen, pulun, palmukyyhkyn, priinian ja arabianbulbulin kaltaiset lajit, koska ne elävät niin lähellä ihmistä, että ampuminen tuhoaisi liikaa ikkunoita, omaisuutta ja ihmishenkiä.
Kourassa pitopöydät notkuivat jälleen yltäkylläisinä. Sen päivän illalla saimme kuitenkin hilatuiksi itsemme tutkimusretken ensimmäiselle tutkimusalueelle, Tannourinen alueen Balu'an luolille, joiden yläpuolisilla tammea kasvavilla rinteillä vietimme yön tyhjentäen muutaman Kefrayan ja Kaan punaviinipullon ja laatikon olutta. Vuorilla retkeillyt neljän hengen porukka bybloslaisia liittyi joskus puolenyön jälkeen seuraamme.
Seuraavana iltana minä lähdin habibin kanssa Beirutiin, jossa odotti paljon tapaamisia baareissa ja yksityisbileitä. Serkkuni jäi tekemään tutkimuksia Beshmezziniin, jossa hän oli astua sarvikyyn päälle. Päivää myöhemmin tutustuimme puolestaan muutamaan niittyyn ja oliivilehtoon Bzizan kylän liepeillä Kourassa.
Tätä seurasi puolestaan tutkimusretken korkein vaihe Libanonin korkeimman vuoren Qornet as-Sawdan kupeessa, Bsharrén ja al-Arzin yläpuolella. Vuorella oli yöllä kylmä. Tunturikiuruja ja kivitaskuja pyöri paljakalla. Taas tyhjeni kasa punaviinipulloja yön aikana.
Seuraavaksi koitti hieman lomailua Beirutissa ennen kuin haimme Jouniésta koordinaatit seuraavaan kohteeseemme, Jebel Musan alueelle, jonka yllä aikoinaan katselin mehiläishaukkojen massamuuttoa viimeisenä päivänäni Libanonissa silloin, kun olin muuttamassa maasta pois.
Ajoimme ensin luonnonkaunista Aabrahaminjoen rotkoa (Wadi Nahr Ibrahim) pitkin ja nousimme lopulta serpentiinitietä pitkin Yahshushin kylään, jossa tapasimme metsänvartija Khalidin. Menimme hänen kanssaan Mar Geryesin raunioituneelle luostarille, jonka ympäristö muodosti ensimmäisen tutkimusalueemme Jebel Musalla. Mehiläishaukkoja lipui jonkin verran yli ja pienten palearktisten hyönteissyöjälintujen, varsinkin sylviakerttujen, muutto oli vauhdissa.
Seuraavana päivänä kävin noutamassa Beirutin lentokentältä uuden jäsenen retkikuntaan; hän korvasi habibin, jolla oli sosiaalisia velvoitteita sisarensa tultua lomanviettoon Dubaista. Palatessani Yahshushiin löysin serkkuni täydestä työn touhusta huoltoaseman ravintolasta ja Khalid vei meidät kotitaloonsa illalliselle. Hänen isänsä terotti mieliimme, että libanonin kieli ei ole arabiaa eivätkä libanonilaiset arabeja vaan foinikialaisia.
Illaksi saavuimme Mar Eliaksen kylään vuoren toiselle puolelle. Lehtopöllö huhuili sinä yönä ja aamulla kalliotamaanit, nuo jyrkänteiden kaakkurit, kiljuivat erikoisesti yllemme kohoavilta kalliopaasilta. Kyläläiset kävivät pariin otteeseen ihmettelemässä, että emmekö tarvitse lisää kahvia tai tuoreita maalaisia vihanneksia. Viinit ja oluet meillä tietysti oli valmiiksi ladattuina autoon. Aamulla laakson puista löytyivät lähes kaikki muutolla olevat kerttulajit.
Kun Jebel Musan löydöistä oli sitten käyty raportoimassa vuorta suojelevan säätiön toimistoon Jouniéen ja järjestön presidentti oli soittanut innostuneen kiitossoiton merkittävästä tieteellisestä työstämme, palasimme taas vaihteeksi Fanariin ja Beirutiin, ennen kuin etenisimme kristillisiltä pohjoisilta vuorilta uudelle alueelle, druusien kansoittamille Shufvuorille Beirutista etelään ja Sidonista itään.
Shufvuorilla tapasimme kontaktimme Ma'assir ash-Shufin kylässä ja nousimme sitten ylös seetrimetsään. Vasta tässä vaiheessa matkaa löysimme ensimmäisen skorpionimme. Metsänvartijan mukanaan tuomat nuoret assistentit innostuivat skorpionista suunnattomasti ja halusivat viettää aikaa yöhön saakka kanssamme ihmeellisiin niveljalkaisiin tutustuen. Yössä huuteli taas lehtopöllö ja yksi nähtiinkin matkalla vuorelle.
Majoituimme mukavasti Ma'assirin majataloon, jossa meillä oli oma huoneisto ja terassi. Sen sijaan keskusaukion kahvila, joka ainakin ramadanin aikaan oli ilmeisesti myös kylän ainoa alkoholituotteiden myyjä (majatalon lisäksi) kiskoi törkeitä ylihintoja. Muutoin druusit kohtelivat meitä yhtä hyvin kuin pohjoisen kristitytkin.
Seuraavana iltana ylitimme Shufvuoret Bekaan laakson puoleisille rinteille ja teimme tutkimustamme Kefrayan yläpuolisilla vuorilla, harjanteen itäpuolella. Siellä vastaan tuli muun muassa kettu sekä tsiitsittäviä kalliovarpusia. Sen jälkeen taas alhaalla Bekaan laaksossa, Aammiqin soilla, jotka muodostavat Libanonin tärkeimmän kosteikkoalueen.
Aammiqin soilla kuhisi myös yöaikaan. Valoihimme kopsahteli yöllä valtavia sukeltajia, jättivedensuosijoita ja joku tamminkaisen näköinen mammuttikuoriainen. Maastossa loikki kaniineja ja sosiaalimyyriä. Aamulla lintukierroksella löytyi kosteikoilta smyrnankalastaja, sitruunavästäräkki ja punapyrstölepinkäinen. Kaksi viimeksimainittua ovat Libanonissa rariteetteja. Syyriassa lienee ollut vielä kuivempaa kuin Libanonissa (jossa Aammiq oli melkein kuivana), koska mainitut itäiset lajit ovat tulleet Afrikkaan matkatessaan näin kauas länteen.
Tavanomaisia sorsia, liejukanoja, nokikanoja, luhtakanoja ja pikku-uikkuja oli kerääntyneinä runsasvetisimpiin osiin kosteikkoa, muutamia jalo- ja silkkihaikaroita näkyi, samoin yksi ruskosuohaukka, pikkukiljukotka ja muutama mehiläishaukka. Suokilpikonnia oli rannoilla suurina laumoina eivätkä ne päivää paistatellessaan aina edes heti solahtaneet veteen meidät nähdessään.
Tutkimusmatkan lähestyessä loppuaan ajoimme Aammiqista Bekaan laaksoa pitkin pohjoiseen, pysähdyimme tankkaamaan Ksaran viinitilalle ja pällistelimme hetken Baalbekin raunioita. Sitten ajoimme vuorten yli Bsharréen ja edelleen Kouraan. Habibi ilmaantui sinne ja lähdimme sitten yövyttyämme viimeiseksi iltapäiväksi ja illaksi Beirutiin.
Paluumatkalle Suomeen otimme habibin mukaan. Riikaan saavuimme aamulla ja vietimme siellä päivän, joka alkoi suoraan avajaisiaan viettävästä yökerhosta. Joimme sitten varsin paljon kahvia. Suomeen tultiin illalla.
Minulla oli erinäisiä syitä mennä Libanoniin joka tapauksessa. Olin myös onnistunut vuosien varrella ylistämään maata serkulleni, joka on hyönteisiin erikoistunut biologi, ja hän oli vakuuttunut, että Libanon tarjoaisi sopivaa jatkoa hänen Lesboksella, Sardiniassa ja Marokon Atlasvuorilla tekemilleen tutkimuksille. Minulle tämä tutkimusmatka tietysti tarjosi erinomaisen tekosyyn ja kulujenvähennyskeinon päästä taas tutustumaan joukkoon Libanonin hienoimpia luontoalueita. Siinä sivussa tapasin paljon vanhoja tuttuja.
Air Baltic on nykyisin ylivoimaisesti edullisin yhteys joka puolelle kaakon suuntaan, niin myös Beirutiin. Matkoihin saa mukavasti myös yhdistettyä kustannuksitta päivän Riiassa, koska eurooppalaiset lennot Beirutiin saapuvat jostain syystä aina keskellä yötä. Ehkä se on perua sisällissodan ajalta, jolloin koneisiin oli vaikeampi osua yöllä.
Saapuessani serkkuineni Beirutiin habibi oli siellä vastassa ja vei meidät suoraa päätä Burj Hammudiin syömään shawarmaa. Sitten jatkoimme Byblokseen tutustumaan lukuisaan joukkoon baareja. Libanonin rannikolla oli saapuessamme yli 40 astetta, lähtiessämme kahta viikkoa myöhemmin vielä 33 astetta. Sillä välin Suomessa oli alkanut syksy ja oli kaikin puolin koleaa ja ikävää. Siemailimme Almazaa ja cocktaileja Bybloksen trooppisessa yössä ja vähäpukeiset libanonilaisneitoset keikuttivat takapuoliaan.
Aamuyöllä habibi vei meidät vanhempiensa talolle Kouran läänin Beshmezzinin kylään. Katselimme tutulla parvekkeella auringonnousua, jonka myötä priiniat ja bulbulit pääsivät ääneen. Niin myös haulikonpauke, joka on tehnyt Libanonista yhdessä Maltan ja Kyproksen kanssa mustan aukon Välimeren lintumaailmaan. Miljoonia pohjoiseurooppalaisia muuttolintuja paukutellaan turhan päiten hengiltä joka kevät ja syksy, ja siinä välissä ammutaan paikallislinnustoa. Ainoat, joiden kantoja tämä niin kutsuttu metsästys ei ole romahduttanut, ovat varpusen, pulun, palmukyyhkyn, priinian ja arabianbulbulin kaltaiset lajit, koska ne elävät niin lähellä ihmistä, että ampuminen tuhoaisi liikaa ikkunoita, omaisuutta ja ihmishenkiä.
Kourassa pitopöydät notkuivat jälleen yltäkylläisinä. Sen päivän illalla saimme kuitenkin hilatuiksi itsemme tutkimusretken ensimmäiselle tutkimusalueelle, Tannourinen alueen Balu'an luolille, joiden yläpuolisilla tammea kasvavilla rinteillä vietimme yön tyhjentäen muutaman Kefrayan ja Kaan punaviinipullon ja laatikon olutta. Vuorilla retkeillyt neljän hengen porukka bybloslaisia liittyi joskus puolenyön jälkeen seuraamme.
Seuraavana iltana minä lähdin habibin kanssa Beirutiin, jossa odotti paljon tapaamisia baareissa ja yksityisbileitä. Serkkuni jäi tekemään tutkimuksia Beshmezziniin, jossa hän oli astua sarvikyyn päälle. Päivää myöhemmin tutustuimme puolestaan muutamaan niittyyn ja oliivilehtoon Bzizan kylän liepeillä Kourassa.
Tätä seurasi puolestaan tutkimusretken korkein vaihe Libanonin korkeimman vuoren Qornet as-Sawdan kupeessa, Bsharrén ja al-Arzin yläpuolella. Vuorella oli yöllä kylmä. Tunturikiuruja ja kivitaskuja pyöri paljakalla. Taas tyhjeni kasa punaviinipulloja yön aikana.
Seuraavaksi koitti hieman lomailua Beirutissa ennen kuin haimme Jouniésta koordinaatit seuraavaan kohteeseemme, Jebel Musan alueelle, jonka yllä aikoinaan katselin mehiläishaukkojen massamuuttoa viimeisenä päivänäni Libanonissa silloin, kun olin muuttamassa maasta pois.
Ajoimme ensin luonnonkaunista Aabrahaminjoen rotkoa (Wadi Nahr Ibrahim) pitkin ja nousimme lopulta serpentiinitietä pitkin Yahshushin kylään, jossa tapasimme metsänvartija Khalidin. Menimme hänen kanssaan Mar Geryesin raunioituneelle luostarille, jonka ympäristö muodosti ensimmäisen tutkimusalueemme Jebel Musalla. Mehiläishaukkoja lipui jonkin verran yli ja pienten palearktisten hyönteissyöjälintujen, varsinkin sylviakerttujen, muutto oli vauhdissa.
Seuraavana päivänä kävin noutamassa Beirutin lentokentältä uuden jäsenen retkikuntaan; hän korvasi habibin, jolla oli sosiaalisia velvoitteita sisarensa tultua lomanviettoon Dubaista. Palatessani Yahshushiin löysin serkkuni täydestä työn touhusta huoltoaseman ravintolasta ja Khalid vei meidät kotitaloonsa illalliselle. Hänen isänsä terotti mieliimme, että libanonin kieli ei ole arabiaa eivätkä libanonilaiset arabeja vaan foinikialaisia.
Illaksi saavuimme Mar Eliaksen kylään vuoren toiselle puolelle. Lehtopöllö huhuili sinä yönä ja aamulla kalliotamaanit, nuo jyrkänteiden kaakkurit, kiljuivat erikoisesti yllemme kohoavilta kalliopaasilta. Kyläläiset kävivät pariin otteeseen ihmettelemässä, että emmekö tarvitse lisää kahvia tai tuoreita maalaisia vihanneksia. Viinit ja oluet meillä tietysti oli valmiiksi ladattuina autoon. Aamulla laakson puista löytyivät lähes kaikki muutolla olevat kerttulajit.
Kun Jebel Musan löydöistä oli sitten käyty raportoimassa vuorta suojelevan säätiön toimistoon Jouniéen ja järjestön presidentti oli soittanut innostuneen kiitossoiton merkittävästä tieteellisestä työstämme, palasimme taas vaihteeksi Fanariin ja Beirutiin, ennen kuin etenisimme kristillisiltä pohjoisilta vuorilta uudelle alueelle, druusien kansoittamille Shufvuorille Beirutista etelään ja Sidonista itään.
Shufvuorilla tapasimme kontaktimme Ma'assir ash-Shufin kylässä ja nousimme sitten ylös seetrimetsään. Vasta tässä vaiheessa matkaa löysimme ensimmäisen skorpionimme. Metsänvartijan mukanaan tuomat nuoret assistentit innostuivat skorpionista suunnattomasti ja halusivat viettää aikaa yöhön saakka kanssamme ihmeellisiin niveljalkaisiin tutustuen. Yössä huuteli taas lehtopöllö ja yksi nähtiinkin matkalla vuorelle.
Majoituimme mukavasti Ma'assirin majataloon, jossa meillä oli oma huoneisto ja terassi. Sen sijaan keskusaukion kahvila, joka ainakin ramadanin aikaan oli ilmeisesti myös kylän ainoa alkoholituotteiden myyjä (majatalon lisäksi) kiskoi törkeitä ylihintoja. Muutoin druusit kohtelivat meitä yhtä hyvin kuin pohjoisen kristitytkin.
Seuraavana iltana ylitimme Shufvuoret Bekaan laakson puoleisille rinteille ja teimme tutkimustamme Kefrayan yläpuolisilla vuorilla, harjanteen itäpuolella. Siellä vastaan tuli muun muassa kettu sekä tsiitsittäviä kalliovarpusia. Sen jälkeen taas alhaalla Bekaan laaksossa, Aammiqin soilla, jotka muodostavat Libanonin tärkeimmän kosteikkoalueen.
Aammiqin soilla kuhisi myös yöaikaan. Valoihimme kopsahteli yöllä valtavia sukeltajia, jättivedensuosijoita ja joku tamminkaisen näköinen mammuttikuoriainen. Maastossa loikki kaniineja ja sosiaalimyyriä. Aamulla lintukierroksella löytyi kosteikoilta smyrnankalastaja, sitruunavästäräkki ja punapyrstölepinkäinen. Kaksi viimeksimainittua ovat Libanonissa rariteetteja. Syyriassa lienee ollut vielä kuivempaa kuin Libanonissa (jossa Aammiq oli melkein kuivana), koska mainitut itäiset lajit ovat tulleet Afrikkaan matkatessaan näin kauas länteen.
Tavanomaisia sorsia, liejukanoja, nokikanoja, luhtakanoja ja pikku-uikkuja oli kerääntyneinä runsasvetisimpiin osiin kosteikkoa, muutamia jalo- ja silkkihaikaroita näkyi, samoin yksi ruskosuohaukka, pikkukiljukotka ja muutama mehiläishaukka. Suokilpikonnia oli rannoilla suurina laumoina eivätkä ne päivää paistatellessaan aina edes heti solahtaneet veteen meidät nähdessään.
Tutkimusmatkan lähestyessä loppuaan ajoimme Aammiqista Bekaan laaksoa pitkin pohjoiseen, pysähdyimme tankkaamaan Ksaran viinitilalle ja pällistelimme hetken Baalbekin raunioita. Sitten ajoimme vuorten yli Bsharréen ja edelleen Kouraan. Habibi ilmaantui sinne ja lähdimme sitten yövyttyämme viimeiseksi iltapäiväksi ja illaksi Beirutiin.
Paluumatkalle Suomeen otimme habibin mukaan. Riikaan saavuimme aamulla ja vietimme siellä päivän, joka alkoi suoraan avajaisiaan viettävästä yökerhosta. Joimme sitten varsin paljon kahvia. Suomeen tultiin illalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)